Älä äänestä kokoomusta

Anonyymi

Kokoomukselta tuki aborttilain uudistamiselle

OmaTahto2020-aloitteella ajetaan aborttilain päivitystä.

Kokoomus tukee OmaTahto2020-kansalaisaloitetta. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo muistuttaa Twitterissä, että kokoomuksen tasa-arvo-ohjelmassa esitetään naisten itsemääräämisoikeuden vahvistamista muuttamalla aborttilainsäädäntöä yleisen pohjoismaisen mallin mukaiseksi, eli lopettamalla muodollisen perusteen ja lähetteen vaatiminen.

OmaTahto2020 on kansalaisaloite, jonka tavoitteena on päivittää Suomen laki raskauden keskeyttämisestä. Kansalaisaloite vaatii, että jatkossa abortin saamiseksi riittää raskaana olevan oma tahto ja että kahden lääkärin lausunnon vaatimisesta luovutaan. Lisäksi esitetään luopumista erillisten perustelujen vaatimuksesta. Aloitteen mukaan raskauden keskeytys tulisi mahdollistaa sairaaloiden lisäksi myös osaavassa terveydenhuollon yksikössä.

Lakiehdotus ei sisällä muutosesityksiä lääketieteellisistä syistä tai sikiödiagnostiikan perusteella tehtäviin keskeytyksiin, eikä esitä muutoksia raskaudenkeskeytysten viikkorajoihin. Lakiin esitetään lisäksi kirjattavaksi selkeästi, että keskeytys on mahdollinen myös sosiaalisista syistä aina 20. raskausviikolle saakka. Tällöin luvan myöntäisi Valvira.

Tämän viikon keskiviikkona vireille tullut aloite oli perjantaihin iltapäivään mennessä kerännyt jo noin 29 500 kannatusilmoitusta.

Näin konservatiivit

https://www.verkkouutiset.fi/kokoomukselta-tuki-aborttilain-uudistamiselle/#a1a7de99https://www.verkkouutiset.fi/kokoomukselta-tuki-aborttilain-uudistamiselle/#a1a7de99

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En meinannut äänestää kokoomusta mutta tän luettuani muutin mieltäni. Kiitos!

    • Anonyymi

      Äänestän kokoomusta, kuten olen ennenkin äänestänyt. Aborttilain uudistus ei vaikuta asiaan.

      • Sinulle ei ihmisen elämä merkitse mitään?


    • Anonyymi

      Aborttilaki on minulle aivan sama, mutta ennemmin katkon käteni kun äänestän epäisänmaallista ja suomalaista työntekijää vihaavaa kokoomusta.

    • Anonyymi

      Älä tule kertomaan ketä pitäisi äänestää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1402
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      657
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      599
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe