euroopan päivittäiset koronakuolemat

2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Koronakuolemien määrät ovat nousussa eri puolilla Eurooppaa.

Historiallisen poikkeusvuoden 2020 syksy Euroopassa ei näytä kovin valoisalta. Pohjoinen pallonpuolisko lähestyy kylmää ja pimeää vuodenaikaa, ja koronavirusepidemia etenee useissa maissa yhä kiihtyvää vauhtia.

Se vaikuttaa Suomeen, vaikka virus pysyisikin hallinnassa täällä pohjan perukoilla.

– Jos muualla Euroopassa epidemia leviää, mutta Suomessa ei, tämä tietenkin tarkoittaa, että matkustavien ihmisten aiheuttamat riskit ovat suurempia, sanoo tutkijatohtori Tuomas Aivelo IS:lle.

Tartuntojen määrät ovat nopeassa kasvussa muun muassa Britanniassa, Espanjassa, Ranskassa, Tshekissä, Itävallan itäosissa ja Romaniassa.

Tautitapausten lisääntyminen johtaa sairaalahoidon tarpeen kasvuun – ja noin neljän viikon viiveellä väistämättä myös kuolemantapausten määrän nousuun.

– Inhimillisestä näkökulmasta Espanja ja Ranska ovat huolestuttavia: laajoja epidemioita tietenkin seuraa kuolleisuus, kommentoi tutkijatohtori.

Eniten kuolemia kahden viikon jaksolla on ECDC:n mukaan raportoitu Espanjasta, Ranskasta, Tshekistä, Luxemburgista, Maltasta, Belgiasta ja Hollannista.

Tämä kehitys tuntuu liittyvän ennen kaikkea rajoitusten purkuihin. Aiempi tartuntojen yleisyys ei tunnu kauheasti vaikuttavan nykyisiin tartuntamääriin. Esimerkiksi Itä-Euroopassahan ei ’ensimmäistä aaltoa’ koskaan erityisemmin tullut, vaan siellä epidemia lähti käyntiin vasta kesällä.

– Toisaalta Belgia, jossa on ollut Euroopan korkeimpiin lukeutuva kuolleisuus keväällä, koki elo-syyskuussa voimakkaan epidemian laajenemisen, ja Ruotsissa taso on heilunut suhteellisen korkealla tasolla verrattuna muihin Euroopan maihin ennen nykyistä epidemian laajenemista."

Euroopan elokuun 400:sta kuolemasta päiväissä ollaan nyt noustu syyskuun 600:aan kuolemaan päivässä ja pylväs nousee jyrkästi kun olemme vasta menossa hengitystieinfektiokauteen lokakuuhun. Koronainfektio on samanlainen kausitauti kuin flunssat ja influenssat, se iskee viileäännvuodenaikaan joka on vasta tulossa.

Jos muualla Euroopassa epidemia leviää, mutta Suomessa ei, tämä tietenkin tarkoittaa, että matkustavien ihmisten aiheuttamat riskit ovat suurempia ja Suomen pitäisi tiukentaa matkustusrajoituksia. Eikä löysätä kuten hallitus Lintilän painostuksesta teki nostaen markustusrajoituksen 8/100 000 luvusta 25/100 000 lukuun. EU sitä paitsi haluaa järjenvastaisesti nostaa matkustusrajoituksen lukuun 50-100/100 000, joka tarkoittaisi Suomenkin koronatilanteen nopeaa räjähtämistä käsiin.

On erikoista että Suomessa voi työttömiä pakottaa ilmaistöihin jne., mutta ulkomailta tulevia ei voi pakottaa 2 viikon pakkokaranteeniin tai ihmisiä käyttämään epidemia-alueilla maskeja, vaan näitä toimia voidaan vain suositella. Työttömyys ei ole rikos, mutta vaarallisen yleisvaarallisen tartuntataudin holtittoman levittämisen pitäisi olla.

Äänestä
  • tavallinen kansalainen saa sakot tai joutuu vankilaa mutta ei hallitus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006647697.html

ei kai meillä mitään hätää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu