Kaupunkiarvostelussa: Lahti

Kävin juuri elämäni ensimmäistä kertaa Lahdessa. Kaupungissa, jossa nimeään myöten on veri ja rikollisuus läsnä. Tietoni Lahdesta perustuivat vain Virve Rostin kappaleeseen: "Kun Chicago Kuoli" ja Hennalan keskitysleiriltä lukemiini kokemuksiin. Tiesin myös, että paikallinen jalkapallojoukkue on nimeltään Kuusysi ja että tunnetuin Lahtelainen on Pasi Nurminen.

Heti kaupungin matkakeskukseen saavuttuani vastassa oli iso joukko kotimaisia kerjäläisiä, jotka vaativat minulta ruokarahaa. Selvisin tuosta koettelemuksesta kuitenkin ja jatkoin matkaa kaupungille. Vastaani tuli pelkästään pultsareita ja vanhoissa vaatteissa kulkeneita naisia, joilla oli huonot hampaat. Saavuin kaupungin sydämeksi sanottuun, Trio- nimiseen kauppakeskukseen, joka olikin suuri sosiaalivirasto ja KELA yhdistettynä.

Itse kaupunki koostuu huonokuntoisista, korkeista rakennuksista, jotka taitavat olla suurimmaksi osaksi hylättyjä tai laitapuolen asukkaiden käytössä. Rakennuskanta vaikutti olevan 60- 70- lukua. Mitään vanhaa tai arvokasta rakennusta en nähnyt. Keskustan ulkopuolelle en uskaltanut mennä, sillä siitä minua oli varoitettu. Keskustan toiminnassa olevat liikkeet olivat pääosin keskiolutbaareja, jollaisia ei muualla Suomessa ole nähty sitten 80- luvun alun.,

Lahtea pommitettiin talvisodan aikana 36 kertaa - miksi ihmeessä? No totuushan on, että Lahti alkoi nopeasti rappioitumaan vasta sotien jälkeen, kun sinne saapui valtavasti karjalaisia pakolaisia rajan takaa.He toivat mukanaan väkivallan, huumekaupan ja epäsosiaalisen elämäntavan, tähän ennen, oi niin idylliseen päijät- hämäläiseen kaupunkiin.

Arvostelu: Ihan viiskauttaviis- kamaa - jatkoon!

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asuin Lahessa nuoremman veljen kaa useammakin osotteessa, Launeella ja Rautatienkadullakin kerrostalossa.
      Seurasin erään kuumakallen kulmakäyttäytymistä. Aina se joutui tappeluun.
      Töissä oltiin uudella Tornatorilla. Lähin talvee vasten pois Lahest. Yks prof. Kari Enqvist on lähtösin kans sieltä.
      Ei siä ahtah paikah kammoo tuntenu.

    • Anonyymi

      Kuka om Lahti?

      • Anonyymi

        Ka niin. Lahti nimisiä ihmisiä om maailmasa jokaisesa maasa, niiden omalla kielellä.
        Suomessakin varmaa tuhansia Lahti nimisiä henkilöitä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      368
      38008
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      90
      6706
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5450
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      3958
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      66
      3072
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      56
      2876
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      61
      2221
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2134
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2091
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      493
      2005
    Aihe