Brexit-Johnsonin kannatus laskee, Labor johtoon!

Britanniassa työväenpuolue Labour on ohittanut konservatiivipuolueen kannatuksen mielipidemittauksessa ensimmäistä kertaa pääministeri Boris Johnsonin kaudella. The Observer -sanomalehden julkaiseman mielipidemittauksen mukaan työväenpuoluetta kannattaa 42 prosenttia äänestäjistä.

Konservatiivien kannatus on laskenut 39 prosenttiin.

Edellisen kerran työväenpuolue sai konservatiiveja suuremman kannatuksen Theresa Mayn ollessa pääministerinä kesällä 2019.

Työväenpuolueen uuden puheenjohtajan Keir Starmerin kaudella kannatus on lähtenyt nousuun.

Konservatiivien kannatuksen laskun arvioidaan johtuvan kansan pettymyksestä koronakriisin hoitoon. Vielä pandemian alkaessa konservatiivien suosio oli korkealla.

Hallituksen toimet koronakriisissä hyväksyi keväällä 65 prosenttia vastaajista, mutta nyt vain 30 prosenttia, kertoo The Observer. 50 prosenttia vastaajista ei nyt hyväksy hallituksen toimia.

Arvostelu Johnsonin hallituksen koronatoimia kohtaan on kiihtynyt tautitilanteen muututtua jälleen huonommaksi. 60 prosenttia vastaajista katsoo, että koronaviruksen kuriin saamiseksi pitäisi tehdä enemmän.

Työväenpuolueen kannatusta nostaa myös uusi puheenjohtaja Keir Starmer. Vastaajista 55 prosenttia katsoo tämän olevan valmis pääministeriksi.

Mielipidetiedusteluun vastasi 2 002 ihmistä 23.–25. syyskuuta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Brexit-Johnsonin aika on loppumassa myös EU-sopimuksen kanssa.

Valeilla ei pitkälle pötkitä.

Äänestä

Suomessa on epämääräinen EU-vihaajien porukka puuhaamassa samaa.

Kannattaisikohan hieman harkita?

Äänestä
  • Soso. Onhan BoJon kannatus tuhatkertainen EU-vihaajiin verrattuna.

    Sen verran BoJo on taitavampi valehtelija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Britanniassa työväenpuolue Labour on ohittanut konservatiivipuolueen kannatuksen mielipidemittauksessa ensimmäistä kertaa pääministeri Boris Johnsonin kaudella. The Observer -sanomalehden julkaiseman mielipidemittauksen mukaan työväenpuoluetta kannattaa 42 prosenttia äänestäjistä.

Konservatiivien kannatus on laskenut 39 prosenttiin.

Edellisen kerran työväenpuolue sai konservatiiveja suuremman kannatuksen Theresa Mayn ollessa pääministerinä kesällä 2019.

Työväenpuolueen uuden puheenjohtajan Keir Starmerin kaudella kannatus on lähtenyt nousuun.

Konservatiivien kannatuksen laskun arvioidaan johtuvan kansan pettymyksestä koronakriisin hoitoon. Vielä pandemian alkaessa konservatiivien suosio oli korkealla.

Hallituksen toimet koronakriisissä hyväksyi keväällä 65 prosenttia vastaajista, mutta nyt vain 30 prosenttia, kertoo The Observer. 50 prosenttia vastaajista ei nyt hyväksy hallituksen toimia.

Arvostelu Johnsonin hallituksen koronatoimia kohtaan on kiihtynyt tautitilanteen muututtua jälleen huonommaksi. 60 prosenttia vastaajista katsoo, että koronaviruksen kuriin saamiseksi pitäisi tehdä enemmän.

Työväenpuolueen kannatusta nostaa myös uusi puheenjohtaja Keir Starmer. Vastaajista 55 prosenttia katsoo tämän olevan valmis pääministeriksi.

Mielipidetiedusteluun vastasi 2 002 ihmistä 23.–25. syyskuuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu