Media pellolla - ministerit kokoustavat pitopöytien ääressä

Illasta toiseen televisiouutisissa kerrotaan kuinka "toimittajamme" on Säätytalolla tai Kesärannassa tai muulla kokouspaikalla.
Tilanne näyttää kuitenkin olevan, että mediaa ei edes päästetä lähelle vaan jahdataan pihalle. Säätytalolla tänään 29.9. toimittajat näyttävän olevan kokonaan kadun toisella puolella. Turha siinä on uutisspiikkerin kysellä mitä ovat "tuoreemmat tiedot kokouspaikalta". Ei siinä tuoreita tietoja uutisia ole saatavilla.
Lisäksi ulkona näytti satavan. Luulisi esimerkiksi Sanna Marinin helpottavan toimittajien työolosuhteita ja päästävän työtään tekevät mediaihmiset edes katon alle. Kyllä siinä voisi olla kahvipannukin kuumana.
Sanon tämän nyt ex-toimittajana, ja ihmettelen nykyistä infomenettelyä. Ennen oli reilumpaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toimittajat ovat edelleen "pellolla" eli Säätytalon kadulla. Kumma ettei pääministeri suvaitse korjata nurin kurista työolosuhdetta, vaikka luulisi näkevän miten kurjissa oloissa toimittajat ovat. Pakkasta ja lunta ja viimaa. No ministerit ovat lohileipien äärellä ja tarjoilua riittää. Mitäs nämä tämmöiset uutispaikat oikein ovat?

Äänestä

Ja kuten "juoneen" kuuluu, ilmoitettu hallituksen info on aina - säännön mukaisesti - tunteja myöhässä. Kuten nytkin 13.1. klo 16.30 alkavaksi kerrottu.

Äänestä

Ja "istujat" sisällä kuittaavat kivat ilta/yö-lisät vaikka asiat eivät etene juuri yhtään....ja kansa maksaa...velalla.

Äänestä

Samaa vatvomista. Kuinkahan moneen kertaan rokotusjärjestystä on pohdittu, vaikka ollut kuulemma selitysten mukaan tiedossa alusta lähtien. Aina samaa "me selvitämme ja kysymme jne"... liirun laarumia. Rokotus näyttää nyt kaikesta hienosta ja täydellisestä suunnitekusta huolimatta menevän perseelleen Suomessa. Ikävä kyllä. Vanhoiksi menneet rokotteet on hävitettävä ja sitten on isot talkoot kun avataan ampulleja ja tyhjennetään roskiin.

Äänestä

Teltta Säätytalon rappusilla! Pääsikö toimittajat suojaan sateelta? Tuskin. Teltta varmaan hankittiin, että ministerit ei saa lumihiutaleita kutreilleen. Toimittajia ei päästetä Säätytaloon suojaan tuulelta ja kylmältä.
No ministerit istuvat lämpöisessä päättämässä viisaita kansalaisten rokotuksista.

Äänestä

Taas YLEn mukaan toimittajamme on Säätytalolla 24.2. klo 20.00. Eipä ollut vaan oli kadulla! Ja pitkä lätinä, että hallitus kiristänee koronarajoituksia. Aivan turhaa veivaamista, jota ollut jo parissa aiemmassa lähetyksessä. Kerrotaan sitten kun jotakin kerrottavaa. "KIva" seurata miten Yle-uutiset selviää grafiikoista. Yhtenä iltana Ilkka Kanervalla oli aivan outo etunimi. Samoin keskeneräisiä "plansseja", joista puuttuvat tiedot, on pelkkä viite mitä pitäisi olla. Onko scriptana joku kielipuoli vai mistä kirjoitusvirheet kumpuavat?

Äänestä

Mitä ihmettä! Toimittajat pääsivät katon alle Säätytalolla. Hallitus heletyi, koska jo eläinten olosuhteet ovat paremmat, kuin toimittajien Säätytalon kadulla ulkona olivat vesisateessa ja tuulessa. YLEn toimittaja sanoi äsken raporttinsa lopuksi juuri, että toimittajat ovat päässeet katon alle sisään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Illasta toiseen televisiouutisissa kerrotaan kuinka "toimittajamme" on Säätytalolla tai Kesärannassa tai muulla kokouspaikalla.
Tilanne näyttää kuitenkin olevan, että mediaa ei edes päästetä lähelle vaan jahdataan pihalle. Säätytalolla tänään 29.9. toimittajat näyttävän olevan kokonaan kadun toisella puolella. Turha siinä on uutisspiikkerin kysellä mitä ovat "tuoreemmat tiedot kokouspaikalta". Ei siinä tuoreita tietoja uutisia ole saatavilla.
Lisäksi ulkona näytti satavan. Luulisi esimerkiksi Sanna Marinin helpottavan toimittajien työolosuhteita ja päästävän työtään tekevät mediaihmiset edes katon alle. Kyllä siinä voisi olla kahvipannukin kuumana.
Sanon tämän nyt ex-toimittajana, ja ihmettelen nykyistä infomenettelyä. Ennen oli reilumpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu