Jos ihminen luokittelee maisuutensa arvon, sillä kuinka monta naurettavan kallista ja suhteellisen rumaa, usein myös epäkäytännöllistä laukkua omistaa, niin vähissäpä on elämän arvot.
Laukuilla kun ei olejuuri mitään jälleenmyyntiarvoa ellei niitä pidä kaapin perukoilla suojattuna pölyltä, ilmalta, kosteudelta ja lämmövnvaihtelulta.
Mitä niillä silloin tekee?
Ovat sijoituskohteita kyllä, mutta muoti ei ole kovinkaan arvokas tai pysyvä sijoituskohde.
Jos lokilla olisi yhtä monta kulta- tai hopeaharkkoa kuin noita naurettavia veskoja, hänelle voisi jo olla hitusen kateellinenkin.
Mutta kuka kahdehtisi typeriä veskoja?
Mitä niillä retostaa jos suurin osa ihmisistä ei erota Birkiniä kirpparikassista?
Ja loput eivät vaan välitä erosta.
Mutta kultaharkon ja hopeaharkon tunnistaa hölmöläinenkin.
Hoh hoijaa.
Tyhmä lokki. Tyhmän lokin tymät tavarat.
Laukuilla kun ei olejuuri mitään jälleenmyyntiarvoa ellei niitä pidä kaapin perukoilla suojattuna pölyltä, ilmalta, kosteudelta ja lämmövnvaihtelulta.
Mitä niillä silloin tekee?
Ovat sijoituskohteita kyllä, mutta muoti ei ole kovinkaan arvokas tai pysyvä sijoituskohde.
Jos lokilla olisi yhtä monta kulta- tai hopeaharkkoa kuin noita naurettavia veskoja, hänelle voisi jo olla hitusen kateellinenkin.
Mutta kuka kahdehtisi typeriä veskoja?
Mitä niillä retostaa jos suurin osa ihmisistä ei erota Birkiniä kirpparikassista?
Ja loput eivät vaan välitä erosta.
Mutta kultaharkon ja hopeaharkon tunnistaa hölmöläinenkin.
Hoh hoijaa.
Tyhmä lokki. Tyhmän lokin tymät tavarat.
Vastaukset 138
Vanhimmat
Muumimamma on saanut uuden kassin. Isot perät ja mahtavat purjeet ja sillä sipuli.
Lyhentäs vero rästejä, miksi noita rumia laukkuja kerää koko ajan.Ei voi kauhalla ammentaa, kun on lusikalla annettu.
” lyhentäisi verorästejä” on oikeanlaista kieltä, kiinnitäpä huomiosi tähän Dear: )
tymät ?
Vikszut ja viisaat !
Ostais osakkeita,eikä noita alma kasseja.Tai laittais pankkiin, koska jos hunot ajat koittaa ei kassissa voi asua.
Trikoot jalkaan ja lenkkarit.10,000€-laukku käsivarteen ja menoksi. Onko mielestään vikzu yhdistelmä tai näky ?
Ihana laukku 😍. Kyllä kelpaisi ainakin minulle. Älä nyt Mara, viitsi kateuteesi tukehtua 😉.
Tää oli hyvä😂
Mara on housuissas !
Samoin.
Näin on; viksut ja viisaat 😊!!!!
Yks onneton kirjoitusvirhe ja sun maailmas kaatuu?
Penestä se on kiinni. Kriisiryhmä paikalle ja heti!
Hunot ajat???
Penestä kiinni😆
Kun voitan lotossa niin ostan Martille samanlaisen laukun. Lähetän Novaan Eskolle ja ja pyydän Eskoo viemään sen martille.
Entä paitaminimekko lenkkarit ja veska
Entä paitaminimekko lenkkarit ja veska
Kyllä on hiano laukku
Voisin ostaa Martina lle tuollaisen laukun ilman lottovoittoakin. Lahjakortin voisin ostaa Häen haluamaansa liikkeeseen, riittaiskö 5000e. Tuskin mun vaatemaku sopis Marallle, vois ite ostaa mieleisensä vaatteet...
Tuskin Kuule Mara täällä vinkuu... On nostanut huomattavasti statustaan viime aikoina.. On kaunis ja osaa puhua julkisuudessa fiksusti, niinkuin viimeksi Possessa. On muutakin sanottavaa kuin esim. Maizan esiintyminen samasisessa Showssa. Maralke vielä plussat urheilusaavutuksista! Itse en ainakaan lähtisi hänen kanssaan kisailemaan, ei riitäis rahkeet.. Kuinkas muilla kommentoijilla, joiden tähäkin ketjuun piti Mara vetää, vaikka ei ollut aloituksessa hänestä mitään mainintaa?
Kalliit laukut ovat kantajilleen statussymboleita joilla ilmennetään varakkuutta. Näin olen ymmärtänyt asian.
Mitäs varakkuutta Sohveella on. ukolta saadut typerät ja rumat kassit. Sama kuin olis kassi alama.
Sen ymmärrän jos on todella rikas henkilö, ei silti mikään sijoitus.Sofi ei omista mitään, kuin vaatteensa ja laukkunsa.Häpääsee van itsensä, kantamalla kallista laukkuaan. KASVA JO AIKUISEKSI IHMISEKSI.
Et taida laukuista tietää mitään. Toisaalta, jos olalla keikkuu max 29.90 keinonahka, niin onhan tuo kymppitonnin veska ihan toiselta planeetalta. Käsintehty upeus, vaikka onkin Birkinin halvimmasta päästä 😊. Hieno laukku. Birkin on myös sijoitus.
Kantajan varakkuutta? Perseaukinen lokki käsivarressa jonkun uuvelon ostama tyhmännäköinen kassi. Voiko typerämpää olla.
Onko Sofia saanu Birkinin laukun? Ostaakohan Martina samanlaisen? Ny meni jännäks ostaakohan Martina samanlaisen?
Martina taas siellä ja täällä.
On se siellä jossakin.
Kellä ostattaa?
Oikeasti varakkaat eivät esittele niitä esim. somessa tai muutenkaan tuo niitä esille korostetusti.
Veska, mun äitini entimuinoin nuoruudessaan puhui veskasta. Oli mukamasten hienoo, ruattin kielestä.
Birkin on sijoitus vain silloin jos väsky pysyy priimakunnossa ajasta aikaan.
Noi Soffan väskyt eivät sellaisena pysy. Birkin on muutenkin ruma malli.
Chanel on sensijaan nätti.
Mä kyllä huolisin paljon mieluummin sen kymppitonnin kultaharkon tai hopeeharkon kuin minkään merkisen väskyn. Olispahan kunnon sijoitus pahan päivän varalle.
Kullan ja hopeeen arvo pysyy ja kasvaa, eikä niitä koit ja lämmönvaihtelu rasita.
Bitcoin oilis kanssa mukava lahjus. Paaaljon mukavampi kuin kalleinkaan väsky.
Ei oikeasti rikkaat osta mitä vaan...voivat olla hyvin tarkkoja rahoistaan.
👍👍👍👍🥵
Hujanen ostaa.
Ai Chanel on nätti. Jos et tiennyt, niin Chanelilla on valmistuksessa kymmeniä malleja, Chanel on tuotemerkki.
Birkin on omaan tarkoitukseensa hyvä ja käytännöllinen laukku. Tietyt mallit saa heti uutena myytyä korkeampaan hintaan kuin mitä laukku liikkeessä maksaa, ja kaikkien Birkineitten arvo nousee sitä mukaa, kun Hermes hintoja ylös hilaa.
Tuo Birkin saattaa olla ostos Soffan ja Steffin yhteiseltä Välimeren matkalta.
Ei se Birkin kauan hyvänä pysy kun steppuli paiskoo sen pihalle,lähtee Hermes kuin nato ohjus bunkkerista ulkoruokintaan.perässä lentävät Gucci,Celine,Chanel,Balenciaca,lista on loputon...
Ja on velkaa meille kaikille eli yhteiskunnalle. Verovelat pitää maksaa ja sitten vasta esittää varakasta. Tyyppihän on ulosoton asiakas
Mitä veikkaatte meneekö kauan että Marttiinalla samanlainen?
Haluaisit vissii samanlaisen.
Toi on niin totta. Et välttämättä erota rikasta taviksesta, henkilö voi olla miten rikas tahansa muttei haluu leveillä, toisella voi olla piha täynnä autoja, hienot talot sun muut mutta se kaikki on velkaa.
Puhut muuten asiaa. Mun läheinen ystävä on miljonääri. Asuu vaimona kanssa tyytyväisinä vanhassa 70 luvulla rakennetussa omakotitalossa johon perusremtit tehty. Autokaan ei mitään luxuxta, pian 10 vuotta vanha nissan.. Eivat leveile ekvätkä esittele omaisuuttaan, mutta tyytyväisiltä elämäänsä tuntuvat olevan. Joskus tekevät ulkomaanreissuja ja käyvät ravintolassa pitkän kaavan kautta, silloin ei hilloo säästellä.. Ei oo noussu omaisuus nuppiin. Ovat ihan taviksia.. Peukut heille!
Kyllä niitä laukkuja on Marsullakin kun niitä on Stefu hälle vuosikausia kantanut. Sofi ja Marsu voisi perustaa yhdessä laukkukaupan.
Siinä oli tämän palstan paras idea, perustakaa laukkukauppa Mara ja Sofia, nimi vois olla jotain Marsun & Sohvan design hyvityslaukut, tunkua olisi satavarmasti !
Sevenin mukaan ostanut suurimman osan itse (kuolen nauruun)
Ja sitten ne voi tiukan paikan tullen myydä...mikä
se tiukka paikka on?
Mulle ei merkkaa yhtään mitään, luksus laukut. Rumia ja epäkäytännollisiä. Eikä merkkaa mitään muutkaan luksus hepeneet, eikä roinat. Kun lähden metsään, siellä on koko ajan luxusta. Linnut laulaa, aurinko paistaa, sitä ei voi rahalla ostaa. Eikä ole kiire mihinkään.
Niin oisko itse maksanut siipalta saadulla luottokortilla?
Sait multa pojon. Noin se on. Reppu selkään, maastokengät jalkaan ja jotkut lumput päälle ja menoksi. Se huikaseva tunne metsässä merkitsee ainakin mulle paljon enempi, kuin joku kallis veska. Enkä kyllä edes huolisi tuollaisia laukkuja.
Älkää nyt nauruun sentään tappako!
Käättä miehen luottokorttii ja sannoo Stefan osti taas mulle uuden laukun 😂
Mene sinne metsään.
Jos on ostanut itse niin sitten tiedetään minne ne verorahat käytettiin... Tätäkään ei olis kannattanut sanoa..
Ja puolitietä ei tässäkään ole, vai? Mä viihdyn niin metsässä kuin se merkkilaukku olalla kaupungissa. Onneks ei teidänlaisten vouhaajien pisteet merkkaa mitään.
Maajussille morsian ohjelmassa oli erähenkinen nainen nättikin vielä, paljon mielenkiintoisempi mitä Martina. Satuitteko kattoo.
Laukut ovat nousukkaiden hommaa. Toki oikeasti rikkaillakin
niitä on, mutta niistä ei tarvi pitää melua...
Eipä Soffa melua pitänytkään. Seiska sen jutun teki.
Seven vei pullon Sofialle, joka siitä heti ilahtui.
Kertoilee, että täytyy korkata.....
Ei ihminen muutu miksikään, vaikka omistas sata luxus laukkua. Myytiinkö nikodemuksen sofelle ostamat luksus laukut. paljonko niistä maksettiin. Kukaan ei maksa käytetystä tavarasta täyttä hintaa. Onneksi ihmis arvoa ei mitata luxus laukuilla, eikä millään muulla krääsällä.
Laukuista ei saa läheskään ostohintaa ja varsinkin jos niistä löytyy kolhuja esim.heittämisen takia.
Ei ole rakkaus minkään arvoinen jos se mitataan lauluissa.Normaalit ihmiset ei välitä hönkäsen pöläystä minkälaista laukkua mikin kantaa. Voi elämä tuota ihmisen yksinkertaisuutta.
Kyllä pännii ihmisiä paljon kalliit laukut😂
Voi Martina, nyt oivalsit.
Olen seurannut tätä sarjaa jossa myydään myös merkkilaukkuja joiden jälleenmyyntiarvo laskee jos niissä on kulumia tai likaa esim. meikeistä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rikkaiden_panttilainaamo
Luulet vaan.
Kyllä kateelliset kälättää 🗣🗣🗣🗣😂.
Birkin on sijoitus. Etkö tuon vertaa ottanut selvää, ennenkuin lähdit kateellisena mollaamaan. Luksuslaukussa on säilytyspussit, juurikin sitä varten, ettei tule kolhuja. Vakuutus on myös tuollaisessa ihanuudessa oltava 🤗.
Niin näyttää pännivän 🤣🤣🤣.
Kyllä kulumia tulee, kun Stefan ottaa vauhtia ja heittää ilmaveivin kautta asvalttiin.
Jos laukkua käytetään arkielämässä se kuluu käytössä.
Mikä vakuutus?
Suruksesi voin ilmoittaa, että en ole Valtakunnan Perseaukiselle Ykköspummille lainkaan kateellinen siitä että tuon ikäinen ihminen ei omista. muuta kuin muiden ostamia naurettavia kasseja. Jatkan elelyäni itse ostamassani asunnossa.
Nyt meni överiksi.
Tyhmyys pännii, ei laukut. Ääretön pinnallisuus ja kanamaisuus.
Onkos Marsulla Birkin laukku ???
Kiitos en laukkuja ainakaan tuollaista ja kallista.Sofikin räkäläbupiin menee tuollaisen laukun kans,hoi hoi missä vähäinenkin järjen jäänne.
Minua ihmetyttää kalliit laukut ja miksi ihmiset haluaa ostaa niitä.
Een usko että ostaa.
Huvittaa.
Kateelliset?
Päivän urheilu-uutinen. Espoon Blues on kiinnittänyt Stefan Thermannin ensi kaudelle vasemman laitahyökkääjän tehtävään. Erikoisosaamisenaan muijanheitto yön selkään ja viiden vuittonin kierteinen ilmaveivi.
Apua hyvä kommentti, laitahyökkääjä ja ilmaveivi 😂😂😭👏👏
Noin juuri olipa hyvä kirjoitus ykköspummista se on just noin .
Totta laukku ja bubi eivät tyyliltään istu. Näytti paikalliselta kaljakuppilalta, meilläpäin sitä kutsuttaisiin paikalliseksi räkäläksi. Tyylikästä ei?
Laukku on hyvin harvoin sijoitus, ellei tosissaan arvo nouse vuosien myötä. Se, että siitä saa omansa takaisin, ei ole sijoitus.
Iglussa netti laulaa.
Vakuutus, niin kuin kaikille arvoesineille yleensä otetaan. Vahingoittumisen tai varkauden varalta. Kannattaa tutustua konseptiin.
Ei. Maralla tulee kiire vaatia työnantajaltaan *eiku* poikaystävältään samanlaista.
Jos et tiennyt, niin mm. Hermesillä on bag spa, jonne voi laukkunsa lähettää huoltoon. Tahrat poistetaan sisältä ja ulkoa, kuluneet osat uusitaan, purkautuneet tikit korjataan, kulumat peitetään/poistetaan/maalataan jne. Myös Chanelilla ja muutamalla muulla luksusmerkillä on bag spa-palvelut olemassa.
Tämä on yks niistä asioista, joka merkkilaukuissa maksaa.
Mua taas ihmetyttää, miks ihmiset käyttää rahaa autoihin sun muuhun turhaan. 🤣
Sohvalla kaverin lainalaukku!!!
Vähänkö 😂😂😂😂😂😂😂😂😂🤣😂😂😂😂😂😂🤣🤣
Eihän tuo pariskunta voi käyttää rahoja autoihin, kun ei ole edes ajokortteja! Tai siis ei kannata..
Muistan kyllä Marbellan kuvista, että Sohvi kuvasi itseään hienojen autojen vierellä tai sisällä, mutta harvemmin kylppärissä tai makkarissa. Luulin hänellä olevan kortin!
Pitäisköhän mun pyytää puolisolta aito birkin.. Kyllä varmaan ostsis, mutta mua ei kiinnosta käyttää eikä säilytellä tommosia.
Mun tytär otti vakuutuksen vihkisormukseena.... 🤔
Vihreeltä taas näyttää ketju:)
Ps. mun tavaroiden täytyy mahtua taskuihin, mitään pussukoita en pidä mukana roiikkumassa. Vain hautajaisissa pidän olkalaukkua.
KESKIVIIKO OTETAAKO 🍾🍾SOFI 🍷🍷 OTETAAN VAAN STEFAN.💃🕺🐩.
Sen jälkeen kotona tanssitaan ulko tasanteelle.🐿️🦅🦇👜👢💼📦🗃️🐩😵
Siis yhteen!!!!
Ja tiedossa laukkukuuro taivaalta.
Kateus kateus
Miten voi olla kateellinen ihmiselle joka odottaa tuomiota tulevaksi.
Mulla on Buberryn pieni feikkikäsveska jonka ostin vuonna 1999 Rhodokselta mutta tuolla se on komeronpohjalla eli ostin kun halvalla sain.
Burberryn
No, feikkilaukku on feikkilaukku ja yleensä huonoa keinonahkaa. Muovia tai heikkolaatuista kangasta. Feikkilaukku...no se vaan on feikki, eikä minkään arvoinen.
En muuta luullutkaan kun sen ostin aikoinaan.
Pahan päivän varalta? ei ole tainnut seurata markkinoita ja vuotta 2020. Noista laukuista saa muutaman satasen korkeintaan.
Mummo laukkun näköinen, ei kiitos!!!
Osa tosiaan muistuttaa vanhan mummon kirkkokassia. Sinne vaan virsikirja ja menoksi!
Birkinit pitävät hintansa hyvin 😊
Virsikirjant ja menoksi, voi ei apua teidän kans.💃🍷🕺
Kalliit merkkilaukut ovat kantajilleen osoitusta heidän varakkuudestaan ja siksi niistä tehdään feikkikopioita köyhemmille. Sama homma myös kaikissa muissa kalliissa brändeissä.
Ehkä lokille riittäisi se kopio.
Hienot laukut.
Arvohan voi olla hipasun päässä, kuten mäen annalla. Kylmäsen uskokin ymmärtää kuinka valtava savoy saattaakaan olla. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006640665.html
Elämänarvot ovat erilaisia, toisille ne ovat merkkilaukut no1, toisille koulutus, toisille perhe/terveys, toisille lapset, toisille työ, toisille oma asunto, toisille oma auto jne. Annetaan hänen nauttia laukuistaan, tuovat lohtua ja "nostavat statusta" . Jokaisella meillä on tarve päteä, jollekin ne ovat kalliit merkkilaukut. Tyylikäs laukku vaatii tyylikkään asukokonaisuuden, jotta on vakuuttava.
Kyllä Sofia yhden Birkinin arvoinen on ja rennon tyylikkäästi laukkunsa kantaa sekä myös Ikean kassin, ei hän itse Ikean kassia väheksy.
Näinpä
Niin että henkilö on jonkun laukun arvoinen?
Kyllä hyvinkoulutetut ostavat myös kalliita laukkuja 😊.
Mulla on K-kaupan kestokassi jossa Vallilan painokuva. Tais maksaa jotain 2,5 euroo. Hyvin kulkee mukana. Tavaraa mahtuu ja kassi kestää kolhut ja vesisateenkin. Ihan on koreee silmään ja naapurin akat ja ukot ovat hiljaa kun ei tarvi kadehdita.
Pankissa korkeintaan tonni, mutta plakkarissa pari bitcoinia. Lisää hankitaan, kunhan saan säästettyä niihin pätäkkää. Siinä on kunnon sijoitus.
Näyttääpä noilla oikeilla Hermes Birkin laukuilla olevan kova hinta, ja niissä on vuosikausien jonotus. Kuin kauan Sofia jonotti saadakseen Hermes Birkin laukun, vai eikö se olekaan aito. ?
Jos olisin vaikka Europarlamentaarikko tai advokaatti niin kyllä ostaisin jonkun merkkilaukun jossa olisi tilaa kantaa asiakirjoja ym. Vaan silloin kyllä olisi myös vaatetuskin aivan eriluokkaa.
Aivan! Tuollaiseen laukkuun ( joka on ruma ja epäkäytännöllinen) vaaditaan muutakin tyyliä pukeutumiseen! Trikoot jalassa ja kallis laukku käsipuolessa. Nostaakohan se statusta?
Aivan pähkähullua tuota näytellä ja niin kovin ylpeänä. Tyhmän ylpeänä!
Mutta mistä sen kuvasta saa selville jos onkin halpa jäljennös?
Säälittävä tuo lapsiparka joka luulee olevansa maailman napa. Mikä saa tavallisen ihmisen pään noin sekaisin?
Outo tapaus myös siksi, että ei osaa yhtään hävetä tuota kämpästä kadulle lentoaan. Normaali nainen ei antaisi tuollaista koskaan anteeksi eikä todellakaan menisi takaisin kerjäämään verta nenästään!!
Melkoisella+varmuudella+kopio.+Tuskin+tuo+legginssitavarainen+maalaismuija+Birkinjonon+ohi+on+kiilannut.+Hyvä+puoli+tuossa+oikeasti+tosirumassa+kauppakassissa+on.+Sen+sisään+voi+seuraavaa+riitaa+varten+pakata+kaikki+pikkulaukut,+meikit,+hiuslisäkkeet+ja+laminaattien+valkaisuaineet.+[+HUOM!+Täydellinen+jokanaisen+varuste,+uutuus.Tehoaa+vanhalle+kaakillekin.+Nyt+tarjouksessa+Sofia+Bee+++39,9%!+Osta+yksi,+maksa+kaksi!]+
Näin+koko+omaisuus+lentää+yöhön+yhdellä+ilmaveivillä.+👜🐴😬Sano.
Joitain tuotteita (vaatteita, koruja yms) voi myös vuokrata tiettyyn tilaisuuteen (vakuutukset pitää tietysti olla kunnossa).
Korona on muuttanut Birkin-markkinoita aika lailla.
Kun myyjä soittaa asiakkaalle, että hänen tilaamansa laukku on saapunut liikkeeseen, sitä veskaa ei siellä viikkokausia pidetä, vaan se täytyy hakea heti. Jos ei onnistu, laukku menee jonossa seuraavalle. Korona on tehnyt näistä pikanoudoista hankalia asiakkaille, ja ajoittain varattua laukkua ei ehditä noutamaan.
Poikkeuksiakin on. Laukut joissa on vähemmän halutut värit, koot ja metallihilujen värit ovat helpommin ostettavissa suoraan jonottamatta. Jos sattuu oikeaan aikaan liikkeeseen, nykyään on mahdollista saada Birkin heti mukaansa.
35-koon mustaa Togo-nahkaista Birkiniä hopeahiluilla liikkeestä et taatusti saa jonottamatta, mutta ruskea saattaa kyllä sieltä mukaan lähteä aika helpolla.
Esim. Nizzassa on paljon second hand merkkilaukkukauppoja.
Eikääää 😂😂😂🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣paha😂😂😂😂😂😂🤣😂😂
Voisin uskoa esim. Kardashienin naisilla olevan aidot bikinit... Ei pääse edes kalkkiviivoille tämä Sohvi noiden naisten kanssa trikoineen ja feikkilaukkuineen..
Ja siis jos jonotusaika on noin pitkä, niin kuka tuon veskan
oikeasti maksoi? N....
On vielä maksamatta, menee ulosottoon 💃🍾🕺.
Kylläpä on ihmisillä hirveä hätä jonkun toisen laukun hinnasta, kuka maksoi, milloin osti, paljon sillä saa käytettynä jne. jne. Samanlaista pölinääkö pidätte, jos naapuri auton vaikka vaihtaa, kuka maksoi, paljon maksoi, millä maksoi, onko velkaa miten paljon jne.jne. Voi kristus teidän kateutta ja hölmöyttä.
Joo, mut asian pointti on muualla, johon moni meinaa nauruun kuolla ja aiheuttaa tämän hilpeyden hädän. Onhan ihmisillä kasseja, autoja, taloja ja vaikka mitä, joka ihan normaalia. Mut kun Sofia elämän työnään (jossain mainosti esittelevänsä vain luxusta mikä sekin aivan käsittämätöntä) on niin voitonriemuisena perä ja muovinenä pystyssä ja ankkahuulia irvistäen esitellyt näitä muiden omaisuuksia.
Ja lopuksi voitaneen todeta, että Stefun kassit on haluttuja, jos niitä on hoidettu hyvin.
Stefu putsaa ja puunaa kassejaan säännöllisesti.Sofia pyynnöstään jelppii. Jolloin Ruusila vuorostaan tienaa Birkinin.
Ihmettelin pitkään miksi Sofia kulkee Balenciagan kaupan paperikassin kanssa. Salilla, oikeudessa jne. Ja miten kassi kestää muutossa jne. Mielessäni mietin että hyvä kun kierrättää.
Mutta se olikin B:n laukku 😬 Toivottavasti ei ollut kovin kallis. Koska ei sekään kovin tyylikäs, let's be honest.
No voe, voe... väskä luultavammin oli kaverin, ei sohvan! Jos olisi, niin varmasti olisi fotonut väskaa yötä päivää kainalossa siellä sun täällä koiran pissityslenkillä ym. paikoissa. Seveliuksen väska oli!!
Feikkilaukkuja..