...ja/tai pehmeä turvattu eläkkeelle siirtyminen. Kai mekin jo olemme jonkin arvoisia, ettei koko loppuelämä mene "tien raivaamisella" ja huutamisella.
Me 61 vuotiaat sekä hieman vanhemmat ja hieman nuoremmat joudumme korottamaan äänemme ainakin kerran kahdessa kuukaudessa. Miksikö? Siksi, jotta saisimme työrauhan edes toviksi eli edes määräajaksi aina kerrallaan. Itsellä kesti vuosikaudet tajuta, että ylikävelemisiä ei tarvitse sietää. Alkoi "tilan ottamisen" kivinen ja, voin kertoa, pitkä polku. Kun siihen polun askeltamiseen ei kuulunut kyynerpäät, puhumattakaan muusta toisten ihmisten jalkoihin tallaamisen "taktiikasta", niin vuosia kului. Eräänä syyskuun sateisena päivänä sitten tajusin saavuttaneeni sisäisen rauhan. Se olikin mieletön tunne. Töihinkin oli kiva mennä ja tulosta tuli. Paitsi, jo muutaman kuukauden kuluttua alkoivat ihmeelliset valitukset, siis suorastaan törkeät väittämät. Ison talon kiintiökateelliset eivät voineet sietää iloista mutta tasapainoista työntekijää, josta asiakkaatkin pitivät. Tosin en vieläkään tiedä, kuka ei sietänyt minua. Ison talon johtaja, kiintiökateellinen/t vai molemmat.
Nyt opiskelen 61 vuotiaana aivan uutta alaa ja pelkään että sama toistuu työhön siirtyessäni, niin'ikään asiakaspalveluun. Pelkään ihan tosissani. Siksi näen edessäni enää kaksi vaihtoehtoa: oman yrityksen perustamisen jossa saan itse määrittää yrityksen työhyvinvoinnin perusteet, arvot jne., ja jossa saan päättää, millaisen työntekijän haluan yritykseeni töihin.
Se toinen on vetoomus ministereille: päästäkää meidät vihdoin pois jaloista pyörimästä nuorempiemme tieltä. Päästäkää meidät ansaitulle eläkkeelle, jotta muille taataan työrauha.
Me 61 vuotiaat sekä hieman vanhemmat ja hieman nuoremmat joudumme korottamaan äänemme ainakin kerran kahdessa kuukaudessa. Miksikö? Siksi, jotta saisimme työrauhan edes toviksi eli edes määräajaksi aina kerrallaan. Itsellä kesti vuosikaudet tajuta, että ylikävelemisiä ei tarvitse sietää. Alkoi "tilan ottamisen" kivinen ja, voin kertoa, pitkä polku. Kun siihen polun askeltamiseen ei kuulunut kyynerpäät, puhumattakaan muusta toisten ihmisten jalkoihin tallaamisen "taktiikasta", niin vuosia kului. Eräänä syyskuun sateisena päivänä sitten tajusin saavuttaneeni sisäisen rauhan. Se olikin mieletön tunne. Töihinkin oli kiva mennä ja tulosta tuli. Paitsi, jo muutaman kuukauden kuluttua alkoivat ihmeelliset valitukset, siis suorastaan törkeät väittämät. Ison talon kiintiökateelliset eivät voineet sietää iloista mutta tasapainoista työntekijää, josta asiakkaatkin pitivät. Tosin en vieläkään tiedä, kuka ei sietänyt minua. Ison talon johtaja, kiintiökateellinen/t vai molemmat.
Nyt opiskelen 61 vuotiaana aivan uutta alaa ja pelkään että sama toistuu työhön siirtyessäni, niin'ikään asiakaspalveluun. Pelkään ihan tosissani. Siksi näen edessäni enää kaksi vaihtoehtoa: oman yrityksen perustamisen jossa saan itse määrittää yrityksen työhyvinvoinnin perusteet, arvot jne., ja jossa saan päättää, millaisen työntekijän haluan yritykseeni töihin.
Se toinen on vetoomus ministereille: päästäkää meidät vihdoin pois jaloista pyörimästä nuorempiemme tieltä. Päästäkää meidät ansaitulle eläkkeelle, jotta muille taataan työrauha.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.