Hammaslääkärissä käymisen turvallisuus nyt

Kävin hammaslääkärissä paikkauttamassa hampaani. Edellinen asiakas oli sisällä ja jäin odottelemaan että vuoroni tulee. Toimenpide huoneen ovi jäi auki kun edellinen potilas poistui. Hammashoitolan henkilökunnan jäsen pyyhki istuimen olkapäiden kohdalta ja päänojan kauttaaltaan. Sitten hän irroitti potilaan päällä olleen suojakaulurin ja heitti sen roskiin. Sitten hän haki jokin pienen levyllisen joitain koukkuja ja muuta välinettä. Kukaan ei puhdistanut tai vaihtanut porien tai imureiden varsia tai puhdistanut niitä. Hammaslääkäri aloitti työnsä ja avasi pieniä pakkauksia missä oli tutkimusvälineitä. Sitten kun hän alkoi poraamaan niin suuhun tuli imurit, porat ja muut suoraan siitä samasta telineestä minkä välineillä oli myös edellisen potilaan poraukset suoritettu. Tuli mieleen että kyllä siinä taisi edellisen potilaan suupielessä käyneet laitteet olla myös minun suupielessäni. Porien terät ehkä oli eri mutta muutoin olisi tullut korona jos edellisellä oli. Samoin taitaisi levitä seuraavalle jos minulla oli.

Miten tuo oikeasti on ennen koronaa mennyt. Onko porat niissä letkujen päissä koko päivän aina samoja ja teriä vain vaihdetaan ja puhdistetaanko niitä mitenkään potilaiden välissä ?
760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eiköhän ne porien varret ja turbiinien kuoret puhdisteta pyyhkimällä dsinfioivilla pyyhkeillä. Sehän on normaalia toimintaa ilman koronaakin.

Normaaliaikanakin jokaiselle potilaalle otetaan käyttöön puhtaat desinfioidut työvälineet ja edelliset menee puhdistettavaksi.

Äänestä

Hyi saakeli. Empä ole tullut ajatelleeksi tuota. Kyllä pöpöt leviää vaikka tuorekelmulla laitetaan näppäimistö peittoon🦠😷😷🦠

Äänestä

Korona aikana tuo on tärkeää muistaa. Mene sellaiselle hammaslääkärille, joka huolehtii laitteidensa hygieniasta.

Äänestä

Kyllä ne suuhun menevät osat siinä aina samalla desinfioidaan ennen kuin aloitetaan hoito.

Äänestä

Puhtaimmillaan huone lienee päivän ensimmäiselle asiakkaalle. Kaikkein puhtaimmillaan viikon ensimmäiselle asiakkaalle. Päivän ja viikon lopuksi huoneen puhdistus on laajempi. Lisäksi niin sanotut aerosolit jää kaiketi leijumaan huoneilmaan pitkäksi aikaa. Korona potilaita hoidettaessa joissain kunnissa oli potilaiden välissä tunnin tauko, jonka aikana aerosolien ajateltiin laskeutuvan pinnoille, joista ne sitten pyyhittiin juuri ennen seuraavan ottamista. Koronaa sairastavat ei kuitenkaan saisi mennä tavalliseen hammashoitolaan. Samoista syistä monessa paikkaa kieltäydytään hoitamasta jos potilaalla aktiivinen huuliherpes. Moni muu tauti ei sitten kaiketi juurikaan näin helposti tartuta onneksi. Jos Madonna tarttis Suomen keikallaan hammashoitoa, niin hänelle rakennettaisiin uusi hoitohuone. Normi ihminen voi hyväksyä pienen riskin että oireeton kantaja pääsis korona seulan läpi muita tartuttamaan.

Äänestä

Noissa desinfioimistoimissa on oma järjestyksensä. Luultavasti hoitaja oli ehtinyt puhdistaa porainstrumenttien letkut yms jo ennen kuin ovi aukesi ja edellinen potilas poistui. Nämä ovat ihan rutiiniasioita jokaisella vastaanotolla. Yleensäkin uhkana ovat vähän pahemmat pöpöt kuin korona, joten sen mukaan on valmistautuminen.

Äänestä

Itse aina ihmettelin, kun yöllä kuljin kotikaupunkini hammaslääkiksen ohi niitä sinisiä valoja siellä. Nyt ymmärrän, että ne olivat varmaankin ultraviolettisäteilyä, joka tappaa bakteerit.

Siis ainakin siellä tämä oli hoidettu UV säteilyllä. Toki muitakin keinoja on ja uskon, että hammaslääkärit myös noudattavat niitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kävin hammaslääkärissä paikkauttamassa hampaani. Edellinen asiakas oli sisällä ja jäin odottelemaan että vuoroni tulee. Toimenpide huoneen ovi jäi auki kun edellinen potilas poistui. Hammashoitolan henkilökunnan jäsen pyyhki istuimen olkapäiden kohdalta ja päänojan kauttaaltaan. Sitten hän irroitti potilaan päällä olleen suojakaulurin ja heitti sen roskiin. Sitten hän haki jokin pienen levyllisen joitain koukkuja ja muuta välinettä. Kukaan ei puhdistanut tai vaihtanut porien tai imureiden varsia tai puhdistanut niitä. Hammaslääkäri aloitti työnsä ja avasi pieniä pakkauksia missä oli tutkimusvälineitä. Sitten kun hän alkoi poraamaan niin suuhun tuli imurit, porat ja muut suoraan siitä samasta telineestä minkä välineillä oli myös edellisen potilaan poraukset suoritettu. Tuli mieleen että kyllä siinä taisi edellisen potilaan suupielessä käyneet laitteet olla myös minun suupielessäni. Porien terät ehkä oli eri mutta muutoin olisi tullut korona jos edellisellä oli. Samoin taitaisi levitä seuraavalle jos minulla oli.

Miten tuo oikeasti on ennen koronaa mennyt. Onko porat niissä letkujen päissä koko päivän aina samoja ja teriä vain vaihdetaan ja puhdistetaanko niitä mitenkään potilaiden välissä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu