Trump ei välitä muista ihmisistä

Salaisen palvelun agentit puhuvat nyt suunsa puhtaaksi Trumpin tempauksesta kesken sairaala­hoidon: ”Hän ei edes esitä välittävänsä”
rac

Covid-19-tautia sairastava presidentti Trump lähti autoajelulle kannattajia tervehtimään
Julkaistu: 5.10. 12:12
Jaa 18 Twiittaa
Trumpin syytetään altistaneen agentit tartunnalle julkisuustempun vuoksi.
KORONAAN sairastunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi sunnuntai-iltana autoajelulla sairaalansa ulkopuolella tervehtimässä kannattajiaan. Tempaus sai välittömästi tyrmistyneen reaktion lääkäreiltä, ja Trumpin toimintaa on ihmetelty myös maailmalla.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta sanoi Ylen aamussa ajelun vaikuttavan Trumpille tyypilliseltä julkisuustempaukselta. Hänen mielestään tempaus ei anna vakaata kuvaa Yhdysvaltojen hallinnosta.

– Aika impulsiivinen veto. Tulee aika epästabiili vaikutelma Trumpista ja tilanteesta.

NYT tilannetta ovat kritisoineet Washington Postissa (WP) myös salaisen palvelun agentit Yhdysvalloissa. Nämä kritisoivat Trumpia autossa olleiden henkilöiden altistamisesta tartunnalle pelkän julkisuustempun vuoksi.

WP:n selvityksessä nimettömänä pysyvät lähteet kertovat Trumpin tylsistyneen sairaalassa. Kampanjan ja Valkoisen talon virkakunnan mukaan presidentti halusi näyttäytyä kansalleen vahvana sen jälkeen, kun hänen henkilökuntansa päällikkö antoi lääkäreitään synkemmän käsityksen hänen terveydentilastaan
30<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

TRUMPIN ajelu lisää mielikuvaa hänen välinpitämättömyydestään turvavälejä kohtaan. Hänen käytöksensä on nyt erityisessä tarkastelussa, kun terveysviranomaiset yrittävät jäljittää presidentin suuriin tapahtumiin osallistuneita mahdollisia altistuneita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY

– Hän ei edes esitä välittävänsä, yksi agenteista kommentoi.

– Missä ovat aikuiset?, toinen entinen salaisen palvelun jäsen ihmettelee.

1Äänestä
  • Voiko olla niin itsekeskeinen narsisti ettei vaan tajua muille aiheuttamaansa vaaraa.
    Tavatessaan aikaisemmin iäkkäitä sotaveteraaneja ihmeteltiin kun Trump ei pitänyt maskia. Tämä kertoi ettei pelännyt saavansa veteraaneilta koronaa. Media oli ollut enempi huolissaan veteraaneista, mutta eihän narsisti tätä tajunnut..

    Äänestä

Amerikan persu sikailee muiden terveydellä

1Äänestä

Ihmettelin kyllä samaa. Muuten tempaus olisi ollut hieno veto, koska Trump kuitenkin pysytteli liikkuvassa autossa ikkunat suljettuina ja maski päällä ja kävi vain vilkuttamassa paikalla olleille kannattajilleen.

Mutta jos autossa hänen kanssaan olleita agentteja ei oltu valikoitu nimenomaan siten, että kyseiset agentit olivat joka tapauksessa jo sairastaneet covid-taudin paria kuukautta aiemmin, ja olisivat siten olleet immuuneja, niin siinä tapauksessa teko oli vastuuton ja piittaamaton. Salaisen palvelun agenteilla ei liene juuri mahdollisuutta kieltäytyä siitä mitä presidentti määrää.

Äänestä
  • Trump persu on vallanhimoinen ja ajattelee vain itseään, eiköhän tuo joudu vankilaan petoksista ellei tule valituksi uudelleen,mitä siuresti epäilen

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump persu on vallanhimoinen ja ajattelee vain itseään, eiköhän tuo joudu vankilaan petoksista ellei tule valituksi uudelleen,mitä siuresti epäilen

    Onko Trump persulla oikeutta vaarantaa agenttien henki ???

    1Äänestä

Palstan punikkien Trump-vihan "ymmärtää", onhan Trump ainut, joka tekee jotakin hillitäkseen kommunistisen Kiinan ylivaltaa maailmassa ja oman maan tuhoutumista laittomien siirtolaisten vyörytyksessä.

Jokaisen suomalaisen etu on, että Trump jatkaa presidenttinä, jopa kommunistit hyötyvät tästä, koska heidän oma aatteensa maailmalla valloilleen päästyä tuhoaa heidät itsensä.

Äänestä
  • Trumpin tempaus oli typerä.

    t. AteistiPorvari

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trumpin tempaus oli typerä.

    t. AteistiPorvari

    Mitä hävettävää omassa punakaartilaisuudessa on, kun sinun pitää esiintyä porvarina nettipalstoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä hävettävää omassa punakaartilaisuudessa on, kun sinun pitää esiintyä porvarina nettipalstoilla?

    Allekirjoitan aina viestini noin, koska olen ateisti ja porvari.

    t. AteistiPorvari

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Allekirjoitan aina viestini noin, koska olen ateisti ja porvari.

    t. AteistiPorvari

    Valehtelet siis aina viestisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet siis aina viestisi.

    Kaada itsellesi vaan.

    t. AteistiPorvari

    Äänestä

Eikö se juuri ole agentin työtä heittäytyä vaikka ammutun luodin eteen pelastaakseen presidentin hengen? Siihen verrattuna koronahöyryt on lastenleikkiä. Jos pelottaa, niin agentti on väärällä alalla.

Trump vahvana johtajana haluaa näyttää kansalaisille olevansa kunnossa, jotta eivät turhaan ole huolissaan.

Äänestä
  • Juurikin noin.
    Tässä Clint Eastwood esiintyy agentti Frank Horriganina elokuvassa In The Line of Fire ja näyttää, kuinka presidentin henki pelastetaan heittäytymällä luodin eteen.

    https://www.youtube.com/watch?v=tff_EEQt79s

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin noin.

    Siinä on menoa ja meininkiä. Eivät taitaisi nykyajan pullamössö -salaiset agentit pystyä samaan, jos kerran kitisevät muutamasta viruksestakin.

    Äänestä

  • Tässä vaalikampanja-jutussa ketään ei ollut uhkaamassa Trumpin henkeä.

    Tositilanne on eri asia.

    Äänestä

Salaisen palvelun työntekijät eivät ota käskyjä presidentiltä. Jos salainen palvelun johto sanoo, että joku lomareissu on peruutettu, niin siihen ei presidentillä ole mitään sanomista. Koskee myös autoajeluita. Kuljettaja ei edes kuuntele presidenttiä. Ohjeet tulevat ihan muualta.

Äänestä
  • Höpö höpö. Vladimir Trump ei muita kuuntele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Vladimir Trump ei muita kuuntele.

    Trump persu on kehityksessä lapsen asteella eikä ota muilta neuvoja

    Äänestä

Ei sillä mitään koronaa oo ollukkaan---pukamat kävi puhkoottamassa !

Äänestä

Demokraatit ei kykene kuin lokakampanjaan pressavaaleissa ja Suomen lehditö beesaa.

Aina löytyy "nimettömiä, syväkurkkuja", millä saada keksitty hahmo sanomaan mitä tahansa halutaan.

Korona viruksesta tiedetään ainakin sen verran; on jo ainakin 6 erilaista. Virus ei kaikille anna edes oireita.

Äänestä

Tarvitseeko tuota älykääpiötä enää pahemmin loata koska hän on kävelevä katatsrofi ihan itse.

Äänestä

Trumpilla on kierrokset päällä, se on twiitannut tunnin sisällä jo 20 erikertaa. Taitaa olla kovat tropit nyt käytössä. ILtasanomat.

Äänestä

Onks tää joku älykkyystesti? AP aloittaa "Salaisen palvelun agentit puhuvat nyt suunsa puhtaaksi". FALSE! Salaisen palvelun agentit eivät koskaan puhu suutaan puhtaaksi. Se joka meni tohon halpaan on nuija.

Äänestä
  • Ihmettelen miksi hyökkäisivät oman maansa presidenttiä vastaan. Nimetön lähde muka. Ah, ma nauran.

    Äänestä

Taidetaan nyt tehdä kärpäsestä härkänen näin vaalien alla. Jos Trumpilla oli maski ja salaisen palvelun miehillä oli maskit ja heidät oli autossa erotettu pleksillä, niin tartuntavaara on erittäin pieni. Paljon pahempi oli se tilaisuus, jossa Trump sai tartunnan. Siellähän ei kellään ollut maskia.

Äänestä

Jos vanha äijäkin kestää taudin (Trump) niin kai sen kestää vetreät agentitkin?
Jos ihminen siinä kunnossa että elintoiminnot on pysähtymässä niin pitääkö selasilta edes tutkia onko niillä tautia.
huijausta koko taudin vaarallisuus (ainakin nykyisen Tiedon valossa)
Päättäjät tehneet itsestään pellen jos tauti osoittautuu "suutariksi"....

Äänestä
  • Kuka on sanonut että Trump kestää taudin? Mieshän voi vielä vaikka kuolla siihen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on sanonut että Trump kestää taudin? Mieshän voi vielä vaikka kuolla siihen

    Eiköhän tuonikäisen kuulukkin kuolla oli tauti taikka ei
    Toinen juttu sitten jos "kestää" sen? silloin osoitus taudin vaarattomuudesta edes suht koht "terveille"?

    Äänestä

NYT: Kampanjaväki toivoi Trumpilta toisenlaista asennetta koronaan omakohtaisen kokemuksen jälkeen – toisin kävi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Salaisen palvelun agentit puhuvat nyt suunsa puhtaaksi Trumpin tempauksesta kesken sairaala­hoidon: ”Hän ei edes esitä välittävänsä”
rac

Covid-19-tautia sairastava presidentti Trump lähti autoajelulle kannattajia tervehtimään
Julkaistu: 5.10. 12:12
Jaa 18 Twiittaa
Trumpin syytetään altistaneen agentit tartunnalle julkisuustempun vuoksi.
KORONAAN sairastunut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kävi sunnuntai-iltana autoajelulla sairaalansa ulkopuolella tervehtimässä kannattajiaan. Tempaus sai välittömästi tyrmistyneen reaktion lääkäreiltä, ja Trumpin toimintaa on ihmetelty myös maailmalla.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta sanoi Ylen aamussa ajelun vaikuttavan Trumpille tyypilliseltä julkisuustempaukselta. Hänen mielestään tempaus ei anna vakaata kuvaa Yhdysvaltojen hallinnosta.

– Aika impulsiivinen veto. Tulee aika epästabiili vaikutelma Trumpista ja tilanteesta.

NYT tilannetta ovat kritisoineet Washington Postissa (WP) myös salaisen palvelun agentit Yhdysvalloissa. Nämä kritisoivat Trumpia autossa olleiden henkilöiden altistamisesta tartunnalle pelkän julkisuustempun vuoksi.

WP:n selvityksessä nimettömänä pysyvät lähteet kertovat Trumpin tylsistyneen sairaalassa. Kampanjan ja Valkoisen talon virkakunnan mukaan presidentti halusi näyttäytyä kansalleen vahvana sen jälkeen, kun hänen henkilökuntansa päällikkö antoi lääkäreitään synkemmän käsityksen hänen terveydentilastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu