Marin on Suomen huonoin pääministeri

Marinin olematon kokemus yritysmaailmasta ja työelämästä yleensä heijastuu puheisiin. Samaan aikaan ei ole minkäänlaista kykyä hoitaa valtion asioita. Hallitus penää yrityksiltä vastuuta mutta samaan aikaan ei uskalla tai osaa tehdä mitään työllisyyden parantamiseksi. Työllisyys parantuisi heti, kun työttömien ja muiden loisien tukia leikattaisiin tai kokonaan poistettaisiin. Alkaisi työ maistua pienemmälläkin palkalla. Ja ay-liike pitää kieltää, koska se masinoi lakkoja, joista on vain haittaa kaikille.
35<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Tämä pitää paikkansa. Suomessa on yli 50 henkilöä toiminut pääministerinä, yksikään ei ole ollut kaupan kassa tyttö.

1Äänestä
  • Marin on parasta mitä s u omen kansa on saanut suomessa sitten talvisofan päättymisen.
    Äl u käs kansan etuja ajatteleva.
    Haulaa hyvää suomelle
    Ei ajaomaa etuaan.
    Saanutpaljon hyvä aikaan työväes t ölle.
    Seim lopettanu ilmaisyyöt jakiky t ja akyiivileikkurit.

    Kiitos sanna ant y i ja sdp

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Marin on parasta mitä s u omen kansa on saanut suomessa sitten talvisofan päättymisen.
    Äl u käs kansan etuja ajatteleva.
    Haulaa hyvää suomelle
    Ei ajaomaa etuaan.
    Saanutpaljon hyvä aikaan työväes t ölle.
    Seim lopettanu ilmaisyyöt jakiky t ja akyiivileikkurit.

    Kiitos sanna ant y i ja sdp

    Uhollaan metsäteollisuudelle sai metsäteollisuuden irtautumaan tessistä. Ja tätä pidät hyvänä ministerinä. Marin on itsenäisen suomen epäpätevin pääministeri joka tuhoaa sekä elinkeinoelämän että meidän metsäalan duunarienkin elämän.
    Varmaan teille työttömille ihan sama mitä hän sekoilee mutta Minun ja perheeni on tultava toimeen työllämme joka on Marinin takia uhattuna perkele!

    Äänestä

Vaikea sanoa kumpi on Marinissa haitallisempaa. Ymmärtämättömyyden ja typeryyden kirnuama epäpätevyys kaikessa mihin koskee, vaiko ideologinen kiihkoilu joka näkyy esimerkiksi natsistisen ääriliikkeen kannattamisena?

Sipilän kohdalla moni jo koki, ettei siitä enää pääministeri pahene, kuten on koettu monen aiemmankin kohdalla. Eikä katkennut kombo Sipiläänkään.

Äänestä
  • Mitä natsista ääriliikettä pm kannattaa? Demareitako meinaat?

    Äänestä

Kyllä Antti Rinne on ylivoimaisesti huonoin.

Äänestä

Vai hallintotieteiden maisteri ei sovi pääministeriksi. Totta kyllä se pesti sopisi paremmin jollekkin muinaiskirkkoslaavin tutkijalle. Vielä parempi jos olisi siviilipalvelusmies.

Se jos jokin olisi isänmaallista ja koko kansa tykkäisi.

1Äänestä
  • Ei tuo koulutuksesta johdu vaan todella vähäisestä älystä!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo koulutuksesta johdu vaan todella vähäisestä älystä!

    Ei se nieleskelevä linnunpoikanen järin fiksu ole.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se nieleskelevä linnunpoikanen järin fiksu ole.

    No en kyllä Marinia linnunpoikaseksi sanois...ehkä kotka tai haahka vois olla kuvaavampi nimitys. Nielee kyllä varmasti koska on poliittisessa maailmassa päässyt noin nopeaa ja noin korkealle. Ei sinne ilman "nieleskelyä" niin vain kiivetä! :DDD

    1Äänestä

Äläpäs vähättele! Ei ainoastaan suomen vaan koko universumin! Olkaamme ylpeitä...meillä on universumin huonoin pääministeri! Marinin rinnalla Trumppikin näyttää huippuhyvältä nerolta!

1Äänestä
  • Tuolla yksimielisellä kommunistilla ei ole mitään kompetenssiä hoitaa maan asioita.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla yksimielisellä kommunistilla ei ole mitään kompetenssiä hoitaa maan asioita.

    No mutta saapahan suomi nimeä maailmalla! Olkaamme ylpeitä saamastamme huomiosta! Ei jokaisella maalla ole pääministerinään universumin huonointa!

    1Äänestä

Marin on kaikkien aikojen paras pääministeri Suomessa, sdiksi häntä ei vaihdetakaan seuraavassa hallituksessa, ei ehkä sitä seuraavassakaan, ellei hän ryhdy presidentiksi, kansa antaisi kyllä valtuudet siihenkin, on hän niin suosittu.
Kyllä kansa tietää.

Äänestä
  • Kevään vaaleissa nähdään, mitä kansa tietää. Loppuu vihervassurisuvakkien maan tuhoaminen ja myyminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kevään vaaleissa nähdään, mitä kansa tietää. Loppuu vihervassurisuvakkien maan tuhoaminen ja myyminen.

    kevään vaaleissa? kunnallisvaaleissa ei päätetä maan asioista, siinä valitaan kuntiin valtuutetut.
    Seuraavar eduskuntavaalit ovat 2023, myös silloin on demarit suurin ja Sanna Marin jatkaa pääministerinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kevään vaaleissa? kunnallisvaaleissa ei päätetä maan asioista, siinä valitaan kuntiin valtuutetut.
    Seuraavar eduskuntavaalit ovat 2023, myös silloin on demarit suurin ja Sanna Marin jatkaa pääministerinä.

    Huutonaurua, tämä hallitus ei koskaan selviä kasassa lähellekään sinne asti.

    Äänestä

Setämies on taas vauhdissa. Tollanen työnantajan sylipuudeli räksyttää täysillä. Samaa vanhaa oikeiston skeidaa taas.

Äänestä

Eli ei kelpaa vapaa yhteiskunta, jossa työväestöllä on oikeus järjestäytyä, setämiehelle. Kommunistinen Kiina, jos ammattiliittojen ei anneta toimia, olisi parempi?

1Äänestä

Mutta yksikään aikaisempi pääministeri ei ole laskenut oman puolueensa kannatusta yhtä paljon kuin Sipilä, hehheh. Että se siitä huonoimmasta, ehkä hallavaara pystyisi olemaan vielä huonompi kun pitäisi kerrankin ottaa vastuuta maan asioista.

Äänestä
  • No sehän ei tee sipilästä välttämättä huonoa pääministeriä. Puolueen puheenjohtajan ominaisuuksista voikin sitten olla monta mieltä. Sipilä nyt vaan sattui olemaan väärässä puolueessa.

    Äänestä

  • No ei kerenny kuitenkaan "omiin taskuihinsa" lappaa niin paljon ja niin nopeasti kuin Marin on polttanu vajaassa vuodessa. Ois jopa lohdullista jos nuo 30 miljardia löytyisi Marinin taskusta. Sieltä niitä vois jopa saada joskus takaisin. Nyt sanna on kasannut käytännössä kymmeniä miljardeja keoksi ja tuikannu ne tuleen.

    Olen varma että italian ja espanjan kansalaiset ovat tyytyväisiä Sannaan mutta me suomalaiset emme ole!

    Äänestä

Yksi hyvä tapa arvioida pääministerin aikaansaannoksia ja kykenevyyttä, on erottaa pääministerin henkilö viranhoidosta.

Tähän auttaa pieni ajatusleikki:

Visualisoidaan pääministerin kaikki oleelliset sanomiset ja tekemiset. Mutta kuvitellaan että pääministerinä on kaiken aikaa ollut tukevahko, ehkä hieman kaljuuntuva keskustapuolueen edustaja.

Millaiselta pääministerin viranhoito tuntuu nyt? Onko onnistuttu täydellisesti?

Äänestä
  • Ei sillä olomuodolla ole mitään väliä. Sanna nyt vain on todistanut sen, että liian nuori ja kokematon nainen pääministerinä todellakin on katastrofi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sillä olomuodolla ole mitään väliä. Sanna nyt vain on todistanut sen, että liian nuori ja kokematon nainen pääministerinä todellakin on katastrofi.

    Juu...tuskin tämä on mikään ulkonäkö tai sukupuolikysymys. Ihan yhtä paska vois olla tommonen joku itseriittoinen kolmikymppinen mies.

    Alexander Stubb oli aikoinaan "nuori mies" toimiessaan pääministerinä ja todella paska oli hänkin.

    Totuus lienee että pääministeriksi tarvitaan kokenut ihminen jonka ajatukset eivät ole ideologioiden sumentamia.

    Äänestä

Juha Sipilä ja Petteri Orpo oli todellinen tuhokaksikko. Sipilän hallituksen kaikkein vahingollisin teko oli miljardien koulutusleikkaukset joiden vaikutukset valitettavasti näemme tuonnempana, eikä se ole kaunis näky. Tässä katsannossa kuvaannollista tukistusta saa myös kaikkien aikojen surkein opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen joka antoi kaiken tapahtua.

Sanna Marin ja Li Andersson on kuin lempeä rauhallinen suvinen tuulahdus parempaan, mutta heillä on kyllä valtava urakka siivota edeltäjiensä sotkuja. Silti jopa uskon että he pystyvät tekemään sen, taitavia kun tietenkin ovat.

Äänestä

Marin on paskin Maisteri mistä olen koskaan kuullut. On eri asia lukea ja eri asia ymmärtää lukemansa. Ilmeisesti ko. henkilö kuuluu siihen ensimmäiseen osioon.

1Äänestä

Älä hauku tap uhu asi-oista jotka on vaan sun mieli piteitä



Sanna on ihqqq kiva ja älykäs ja Maria Ohisalo mun idoli

tän tietää kaikki

Pikku-Silja neito

Äänestä
  • No ei kyllä mee sitten kovin hyvin sinullakaan! :/ Olen pahoillani puolestasi!

    1Äänestä

  • Varmasti kivaa, kun pääministerinä on samalla tasolla oleva lapsonen kuin sinä.

    Äänestä

Elää eriössä haluaa tehdä kaikkea kivaa rahaa ei olekaan

Äänestä

Kommunistinen manifesti sillä mennään 3 vuotta

Äänestä

Suomea hallitaan Hakaniemen bunkkerista.
Vogue-Sannalla kiitollisuudenvelka 1,4 rahallisesta vaalituesta ja Hakaniemen toimistojen henkilökunnan ilmaisesta työpanoksesta.

Äänestä

Sosialismi ja markkinatalous ei vain sovi yhteen. Nykyiselle hallitukselle on tärkeämpää mennä omat ideologiansa edellä, kuin tehdä työnsä kunnolla. Hallituksen toimissa kansallinen etu on selkeästi väheksytty. Sen sijaan palvellaan ulkomaista valtajärjestelmää ja syydetään rahaa satoja miljoonia - miljardeja toisaalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marinin olematon kokemus yritysmaailmasta ja työelämästä yleensä heijastuu puheisiin. Samaan aikaan ei ole minkäänlaista kykyä hoitaa valtion asioita. Hallitus penää yrityksiltä vastuuta mutta samaan aikaan ei uskalla tai osaa tehdä mitään työllisyyden parantamiseksi. Työllisyys parantuisi heti, kun työttömien ja muiden loisien tukia leikattaisiin tai kokonaan poistettaisiin. Alkaisi työ maistua pienemmälläkin palkalla. Ja ay-liike pitää kieltää, koska se masinoi lakkoja, joista on vain haittaa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu