Ruotsalaistoimittaja Chris Forsne ei usko, että Ruotsi tulee

selviytymään siitä muutoksesta, joka on tapahtumassa. Tilanne on hänen mielestään todella vakava. Hän tarkoittaa muutoksella sitä muutosta, jonka poliitikot ovat keksineet, että Ruotsista pitää tulla monikulttuurinen maa.

"Forsne on vaikuttanut vuosikymmeniä Aftonbladetin ja Göteborgs Postenin sekä SVT:n ohjelmistoihin kulttuuri- ja ulkomaankirjoittajana ja sisällöntuottajana.

Forsnen mielestä mediat ja ennen kaikkea julkinen media, eli yleisradioyhtiöt SVT ja Sverigesradio, ovat syyllisiä siihen tilanteeseen, joka Ruotsissa nyt on. Henkilökunta ja ”journalistit” ovat epäpäteviä, kouluttamattomia ja he ajattelevat asioista kaikki samalla tavalla.

Toimittajakunta kokee olevansa jotenkin erityisen hyvä ja moraalinen toimija ja tässä on yksi suurin syy siihen, että he eivät voi kirjoittaa maahanmuuton ongelmista. He ovat yksinkertaisesti liian ”pelokkaita”, että joutuvat sormenosoittelun kohteeksi, kuten he itse juuri tekevät. Forsnen mukaan tässä on syy miksi maahanmuuttoasioista ei voi keskustella millään tavalla muuten kuin miten se nyt tehdään. Eli keskustelu kiepautetaan aina jotenkin vinksalleen.

Forsne mainitsee esimerkin. Sosiaalitukien huijaukset ovat olleet vuosikymmeniä yleisessä tiedossa, se ei siis ole mikään viime kuukausien aikana jotenkin yllättäen paljastunut ilmiö. Silti tämä aihe on lähes tabu medioiden toimituksissa.

Hän tiivistää asian siten, että journalistit ovat suurelta osin vastuullisia siihen, että Ruotsi on niin kusessa maahanmuuton takia kuin vain voi olla."
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onhan tuo ruotsin median vaikeneminen sairasta, mutta ei se kaikki toki median vika ole, valtio on kieltänyt kaiken kaksijakoisuuden maahanmuuttajiin liittyen. Ja yksi toisensa jälkeen poliitikot vaiennettu.

Äänestä

Siitä ei ollut media hiljaa kun piti toitottaa monikulttuurisuutta.

Äänestä
  • Tanska uskaltaa ja tekee.

    Äänestä

  • eteeeeen

    Äänestä

  • Hyvä uutinen!

    Äänestä

  • Hyvä uutinen!

    Äänestä

Kuten muidenkin länsimaiden ja Suomen valtamediat!

Niitä ei turhaan kutsuta myös mamutusmedioiksi. Toimittajat on kuohittu raukoiksi. Pahin pelko heillä ei ole joutuminen leimatuksi, vaan yksinkertaisesti työpaikan menetys! Ja kun sitten on leimattu " rasistiksi", niin on turha hakea enää toimittajan työtä. Pelko on uusmarxistien vahvin ase...

Äänestä

Ruotsin pitää ensin joutua täyteen katastrofiin, että ne tajuaa.

Äänestä
  • Mutta silloin on jo myöhäistä!

    Juuri tuo fakta on se pirullisin kiihkomamuttajien juoni.

    Äänestä

  • Tuhottu maa jo. Wasteland.

    Äänestä

Ruotsin tilanne vaan pahenee.

Äänestä

Islamisoituva Ruotsi.

Äänestä

Hyvää settiä.

Äänestä

Armeistakaan ei ole apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

selviytymään siitä muutoksesta, joka on tapahtumassa. Tilanne on hänen mielestään todella vakava. Hän tarkoittaa muutoksella sitä muutosta, jonka poliitikot ovat keksineet, että Ruotsista pitää tulla monikulttuurinen maa.

"Forsne on vaikuttanut vuosikymmeniä Aftonbladetin ja Göteborgs Postenin sekä SVT:n ohjelmistoihin kulttuuri- ja ulkomaankirjoittajana ja sisällöntuottajana.

Forsnen mielestä mediat ja ennen kaikkea julkinen media, eli yleisradioyhtiöt SVT ja Sverigesradio, ovat syyllisiä siihen tilanteeseen, joka Ruotsissa nyt on. Henkilökunta ja ”journalistit” ovat epäpäteviä, kouluttamattomia ja he ajattelevat asioista kaikki samalla tavalla.

Toimittajakunta kokee olevansa jotenkin erityisen hyvä ja moraalinen toimija ja tässä on yksi suurin syy siihen, että he eivät voi kirjoittaa maahanmuuton ongelmista. He ovat yksinkertaisesti liian ”pelokkaita”, että joutuvat sormenosoittelun kohteeksi, kuten he itse juuri tekevät. Forsnen mukaan tässä on syy miksi maahanmuuttoasioista ei voi keskustella millään tavalla muuten kuin miten se nyt tehdään. Eli keskustelu kiepautetaan aina jotenkin vinksalleen.

Forsne mainitsee esimerkin. Sosiaalitukien huijaukset ovat olleet vuosikymmeniä yleisessä tiedossa, se ei siis ole mikään viime kuukausien aikana jotenkin yllättäen paljastunut ilmiö. Silti tämä aihe on lähes tabu medioiden toimituksissa.

Hän tiivistää asian siten, että journalistit ovat suurelta osin vastuullisia siihen, että Ruotsi on niin kusessa maahanmuuton takia kuin vain voi olla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu