Turvapaikanhakija hakkasi ohjaajansa – sijoitettiin uudelleen, jatkoi uhkailua: Toinen uhri viikoksi sairauslomalle
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1984 syntyneen turvapaikanhakijan laittomasta uhkauksesta, joka kohdistui vastaanottokeskuksen naispuoliseen työntekijään Espoossa.
Rikos tapahtui marraskuussa 2019 ja johti uhkaajalle 40 päiväsakon tuomioon. Pienituloiseksi arvioitu mies joutuu maksamaan 280 euron sakkosumman.
Tuomittu oli aiemmin ollut toisessa vastaanottokeskuksessa ja käyttänyt siellä väkivaltaa työntekijää kohtaan. Hän oli myös heittänyt tuolin huoneen poikki.
Tiedossa ei ole, liittyikö vastaanottokeskuksen vaihtaminen juuri tähän tapaukseen, mutta marraskuun 2019 tapaus sai alkunsa, kun mies meni uudessa keskuksessa vaatimaan apua asianajajan hankkimiseen. Info-tiskillä oli töissä asianomistajaksi joutunut nainen.
Puhelintulkki käänsi rikostuomioon johtaneet sanat naiselle. Oikeudessa väitetyn mukaan mies uhkasi toistaa edellisen pahoinpitelynsä niin, etteivät tapahtumat näy valvontakameralle.
– Juuri tällaisten takia, kun minulle on tehty näin, minun oli pakko hakata se ohjaaja siellä toisessa keskuksessa, mies sanoi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0268f752-55c7-430f-8716-c3e32e230ec5

Vastaukset 14
Vanhimmat
Täytyy vain toivoa että rikastettu ohjaaja oli Islamilla aivopesty vihervasemmistolainen suvakki jo valmiiksi. Mutta eivätköhän nämä vokki työntekijät aina olekkin niitä... Maashallaah! Inshallaah! Allaahakbar!
Vokkityöntekijänä voin sanoa olevani kriittinen ateisti. Katson maahanmuuttoa kriittisesti, mutta ihmiset kohtaan ihmisenä.
ja Haavisto hakee näitä lisää vaikka yksityiskoneella.
Kohta taas koulunpihalla leikitään mestausleikkejä. tosin kotoota on tuota ison lihaveitsi.
Että sellaista kiitollisuutta matu osoittaa auttajiaan kohtaan!? Matut on suorastaan koulutettu röyhkeiksi liialla hyysäämisellä.
He eivät koskaan tule kunnioittamaan kantaväestöä ja sen kulttuuria valkoisissa maissa. Kuten olemme NIIN monesta tapauksesta huomanneet.
Mutta tämä on vielä pientä! Odottakaas kun mamuja on enemmän kuten Ruotsissa. Kun heitä on enemmistö, alkaa systemaattinen kantaväestön vaino.
Ihanaa, että vieläkin ajatellaan "auttajien" olevan kantaväestöä... Tervetuloa tälle vuosituhannelle: työntekijöillä on erilaiset taustat ja ovat eri maista kotoisin.
Mitä yrität selittää? Väitätkö, että matuja ei hyysättäisi suomalaisten rahoilla ja kustannuksella Suomessa!? Jos siellä on joku toinen matu " töissä", niin hänkin imee rahaa suomalaisilta!
Toivon tän olevan trolli :D jos mamu ei tee töitä, hän vie suomalaisten verorahat. Jos mamu tekee töitä, hän vie suomalaisilta työt ja rahat? Kyllä on loogista.
Tällaisista teoista välitön maastakarkoitus. Se ehkäisisi ainakin osan väkivallanteoista.
Mitä vielä.päinvastoin
Olen tästä samaa mieltä, vaikka maahanmuuttoa en vastusta. Tällaisista teoista pitäisi joutaa takaisin sinne mistä tulikin. Tänne tullaan hakemaan turvaa ja jos ei voi olla osana luomassa turvallista ympäristöä muille, voi lähteä pois.
Toisaalta... Minne kantaväestön huligaanit laitetaan? Mieluusti samaan paikkaan.
vokit kiinni jo
Älä nyt. Mun pitää kans saada jostain rahaa ja jos ei oo vokkeja, ei mulla oo töitä.
jokainen suomalainen kohiltaan ei mitään pelejä noitten kansa
- kuin tyhjää olisivat