Sähkön siirtohintojen raju nousu

https://yle.fi/uutiset/3-11588082

Sähkön siirtohintojen raju nousu johtui yllättävästä syystä – valvojan tekemä muutos koitui kalliiksi kuluttajille.

Eikös persut ollu 2015 mukana Sipilän hallituksessa. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Tätä sotkua ette voi laittaa nykyhallituksen syyksi.

Tätä juttua varten Yle selvitti Energiaviraston virallisista valvontatiedoista, miten vuonna 2015 tehty valvontamallin muutos vaikutti verkkoyhtiöiden sallittuun liikevaihtoon ja sitä kautta siirtohintoihin.
Yle hankki laajalla tietopyynnöllä Energiavirastolta kaikkien 77 siirtoyhtiön valvontatiedot vuosilta 2015–2018. Vuoden 2019 luvut eivät olleet vielä saatavilla.
Tarkempaan analyysiin valittiin 13 yhtiötä. Otos rakennettiin mahdollisimman tasapuoliseksi: mukana on suuria yhtiöitä, kaupunkiyhtiöitä ja maaseutuyhtiötä eri puolilta Suomea.
Yle on varmistanut viidestä eri asiantuntijalähteestä, että laskelma on oikein ja otos riittää kuvaamaan riittävällä tarkkuudella alalla tapahtuneita muutoksia.
Laskelman paikkansapitävyys varmistettiin näiltä tahoilta: professori Pertti Järventausta (Tampereen yliopisto), professori Jarmo Partanen (LUT-yliopisto), Caruna-konserni, Elenia ja Turku Energia.

https://yle.fi/uutiset/3-11472106

Mielenkiintoista, persut, mielenkiintoista. Mitähän viisasta tähän sanoo Jussi?
57<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Ulkoministeri Haavisto möi Suomen sähköverkot Austraaliaan ja vielä presidentiks pitäis päästä. huhhuh. Mistä näitä tyhmiä äänestäjiä siis löytyy?

Äänestä
  • https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

    Turha sitä Haavistoa on syyttää, silloinen energiaministeri oli Jan V a p a a v u o r i ja pääministeri K a t a i n e n. Oli siis ainoastaan Arhinmäki, joka vastusti myyntiä.

    Kokoomus on vain onnistuneesti median avustuksella saanut Haavistosta yksin syyllisen. Sehän sopii persuille kuin korkki pullon suuhun.

    TAPANINPÄIVÄNÄ 2011 riehunut myrsky oli voimakkain 30 vuoteen. Se ja sitä seurannut Hannu-myrsky veivät sähköt jopa sadoiltatuhansilta kotitalouksilta.
    Kaiken kruunasi se, etteivät edes kännykät toimineet. Viranomaisten keskinäinen tietojärjestelmäkään ei toiminut.

    RUNSAAN vuoden kuluttua myrskystä Fortum ilmoitti aikeestaan myydä sähköverkkonsa. Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminta myytiin joulukuussa 2013 Suomi Power Networks Oy:lle. Uuden yhtiön nimeksi tuli Caruna Oy.

    Nyt Caruna on kohuyhtiö valtavien hinnankorotustensa ja verokikkailun vuoksi. Edellisen vaalikauden päättäjien päitä vaaditaan pölkylle. Ei tosin tiedetä, mitä olisi tapahtunut, jos verkot olisivat edelleen Fortumin omistuksessa.
    SYYLLISTEN etsinnässä katseet ovat kohdistuneet Jyrki Kataisen (kok) johtamaan kuuden puolueen hallitukseen, joka vaikutti Fortumin myyntiin.

    Kaikki hallituksen isot talouspoliittiset päätökset – ne jotka liittyvät rahankäyttöön – käsitellään hallituksen ministerivaliokunnassa, lempinimeltään ”talpol”. Useimmiten talpol kokoontuu tiistaiaamuisin, mutta myös aina kun tarvetta on.

    ”Fortum on pörssiyhtiö ja myyntipäätös tehtiin yhtiön hallituksen sisällä eikä myöskään valtio-omistaja saanut siitä ennakkoon tietoa”, kansanedustaja Haavisto muistutti blogissaan.

    ASIA TULI Haaviston syliin nopeasti, sillä Hautala oli toiminut omistajaohjausministerinä ennen häntä. Hautala erosi ministerin tehtävästä lokakuussa 2013.

    SÄHKÖMARKKINALAIN valmistelu oli alussa ministeri Häkämiehen vastuulla. Häkämies siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajaksi marraskuussa 2012, jonka jälkeen vastuu siirtyi Vapaavuorelle. jne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

    Haaviston syyttäminen ei todellakaan ole turhaa. Hän on istuva ulkoministeri ja tämä lisää hänen epäluottamustaan. Haavisto ne kaupat järjesti. Se oli Kataisen hallitus joo ja Kokoomus on yhtä paljon osasyyllinen mutta me haluamme siliti painottaa Haaviston syyllisyyttä tässä asiassa jotta hän eroaisi ulkoministerin virastaan

    Pöljä haluaa painottaa syyttömän syyllisyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

    Turha sitä Haavistoa on syyttää, silloinen energiaministeri oli Jan V a p a a v u o r i ja pääministeri K a t a i n e n. Oli siis ainoastaan Arhinmäki, joka vastusti myyntiä.

    Kokoomus on vain onnistuneesti median avustuksella saanut Haavistosta yksin syyllisen. Sehän sopii persuille kuin korkki pullon suuhun.

    TAPANINPÄIVÄNÄ 2011 riehunut myrsky oli voimakkain 30 vuoteen. Se ja sitä seurannut Hannu-myrsky veivät sähköt jopa sadoiltatuhansilta kotitalouksilta.
    Kaiken kruunasi se, etteivät edes kännykät toimineet. Viranomaisten keskinäinen tietojärjestelmäkään ei toiminut.

    RUNSAAN vuoden kuluttua myrskystä Fortum ilmoitti aikeestaan myydä sähköverkkonsa. Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminta myytiin joulukuussa 2013 Suomi Power Networks Oy:lle. Uuden yhtiön nimeksi tuli Caruna Oy.

    Nyt Caruna on kohuyhtiö valtavien hinnankorotustensa ja verokikkailun vuoksi. Edellisen vaalikauden päättäjien päitä vaaditaan pölkylle. Ei tosin tiedetä, mitä olisi tapahtunut, jos verkot olisivat edelleen Fortumin omistuksessa.
    SYYLLISTEN etsinnässä katseet ovat kohdistuneet Jyrki Kataisen (kok) johtamaan kuuden puolueen hallitukseen, joka vaikutti Fortumin myyntiin.

    Kaikki hallituksen isot talouspoliittiset päätökset – ne jotka liittyvät rahankäyttöön – käsitellään hallituksen ministerivaliokunnassa, lempinimeltään ”talpol”. Useimmiten talpol kokoontuu tiistaiaamuisin, mutta myös aina kun tarvetta on.

    ”Fortum on pörssiyhtiö ja myyntipäätös tehtiin yhtiön hallituksen sisällä eikä myöskään valtio-omistaja saanut siitä ennakkoon tietoa”, kansanedustaja Haavisto muistutti blogissaan.

    ASIA TULI Haaviston syliin nopeasti, sillä Hautala oli toiminut omistajaohjausministerinä ennen häntä. Hautala erosi ministerin tehtävästä lokakuussa 2013.

    SÄHKÖMARKKINALAIN valmistelu oli alussa ministeri Häkämiehen vastuulla. Häkämies siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajaksi marraskuussa 2012, jonka jälkeen vastuu siirtyi Vapaavuorelle. jne

    Haaviston tekoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljä haluaa painottaa syyttömän syyllisyyttä.

    Kukaan Vihreä ei kyllä ole syytön. Sen me tiedämme varmasti. Sinä et ilmeisesti ole asiasta edes perillä kun et tiedä että Haavisto todellakin valmisteli nuo kaupat

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljä haluaa painottaa syyttömän syyllisyyttä.

    No miksi Haavisto itsekkin myöntää tehneensä virheen jos hän on kerran sinun mielestäsi syytön? https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020321062773

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://vasemmisto.fi/caruna-kaupan-salat-julki/

    Turha sitä Haavistoa on syyttää, silloinen energiaministeri oli Jan V a p a a v u o r i ja pääministeri K a t a i n e n. Oli siis ainoastaan Arhinmäki, joka vastusti myyntiä.

    Kokoomus on vain onnistuneesti median avustuksella saanut Haavistosta yksin syyllisen. Sehän sopii persuille kuin korkki pullon suuhun.

    TAPANINPÄIVÄNÄ 2011 riehunut myrsky oli voimakkain 30 vuoteen. Se ja sitä seurannut Hannu-myrsky veivät sähköt jopa sadoiltatuhansilta kotitalouksilta.
    Kaiken kruunasi se, etteivät edes kännykät toimineet. Viranomaisten keskinäinen tietojärjestelmäkään ei toiminut.

    RUNSAAN vuoden kuluttua myrskystä Fortum ilmoitti aikeestaan myydä sähköverkkonsa. Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminta myytiin joulukuussa 2013 Suomi Power Networks Oy:lle. Uuden yhtiön nimeksi tuli Caruna Oy.

    Nyt Caruna on kohuyhtiö valtavien hinnankorotustensa ja verokikkailun vuoksi. Edellisen vaalikauden päättäjien päitä vaaditaan pölkylle. Ei tosin tiedetä, mitä olisi tapahtunut, jos verkot olisivat edelleen Fortumin omistuksessa.
    SYYLLISTEN etsinnässä katseet ovat kohdistuneet Jyrki Kataisen (kok) johtamaan kuuden puolueen hallitukseen, joka vaikutti Fortumin myyntiin.

    Kaikki hallituksen isot talouspoliittiset päätökset – ne jotka liittyvät rahankäyttöön – käsitellään hallituksen ministerivaliokunnassa, lempinimeltään ”talpol”. Useimmiten talpol kokoontuu tiistaiaamuisin, mutta myös aina kun tarvetta on.

    ”Fortum on pörssiyhtiö ja myyntipäätös tehtiin yhtiön hallituksen sisällä eikä myöskään valtio-omistaja saanut siitä ennakkoon tietoa”, kansanedustaja Haavisto muistutti blogissaan.

    ASIA TULI Haaviston syliin nopeasti, sillä Hautala oli toiminut omistajaohjausministerinä ennen häntä. Hautala erosi ministerin tehtävästä lokakuussa 2013.

    SÄHKÖMARKKINALAIN valmistelu oli alussa ministeri Häkämiehen vastuulla. Häkämies siirtyi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajaksi marraskuussa 2012, jonka jälkeen vastuu siirtyi Vapaavuorelle. jne

    Haavist oli mukana hommassa.

    Caruna-kaupat pähkinänkuoressa

    "Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä kansalaiset voisivat valita.

    Luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Luonnollista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun.

    Carunan yhteydessä näin tehtiin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

    Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta kantavat Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pöljä haluaa painottaa syyttömän syyllisyyttä.

    Mitä tekee nykyinen vastaava ministeri, tutkii varmasti miten sen siirtäisi seuraavalle hallitukselle, kepulia touhua.

    Äänestä

Jo ennen kauppaakin Caruna yhtiö kiersi veroja veroparatiiseihin ja kiertää vieläkin. Haaviston ansiosta suomen sähköverkot omistaa joku Austraalialainen sähköyhtiö joka ei maksa senttiäkään veroja Suomeen.

Äänestä
  • Sähköyhtiöt on sitten kuin Veikko Vallin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköyhtiöt on sitten kuin Veikko Vallin.

    Aivan bingo ja niin on myös Facebook ja McDonalds ja aika moni muukin, mutta Persu Vallin on se toosi paha ihminen. siis

    Tässä puhutaan säköverkoista ja ne ei ola kuin Veikko Vallin. Vallinilla on ihan oma yksityinen firma ja hän myy lisäravinteita. Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli kuten tieverkot tia rautatiet. Se on ihan poikkeuksellinen liiketoiminta jolla on monopoliasema ja siksi nää pystyy kokoajan nostamaan näitä siirtohintoja, koska kilpailevaa verkkoa ei ole. Vallin ei pysty mielivaltaisesti nostamaan lisäravinteidensa hintoja sillä markkinoilla on useita kilpailijoita ja kuluttaja voi siis valita halvemman tuotteen.

    On ne niin kuin Veikko Vallin, jos ne veroja kiertää.

    Tämä on persupolitiikan palsta ja tässä kerrotaan eräästä persupoliitikosta.

    https://veropolitiikka.blog/2019/09/16/perussuomalaiset-varakkaiden-asialla/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä puhutaan säköverkoista ja ne ei ola kuin Veikko Vallin. Vallinilla on ihan oma yksityinen firma ja hän myy lisäravinteita. Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli kuten tieverkot tia rautatiet. Se on ihan poikkeuksellinen liiketoiminta jolla on monopoliasema ja siksi nää pystyy kokoajan nostamaan näitä siirtohintoja, koska kilpailevaa verkkoa ei ole. Vallin ei pysty mielivaltaisesti nostamaan lisäravinteidensa hintoja sillä markkinoilla on useita kilpailijoita ja kuluttaja voi siis valita halvemman tuotteen.

    Anollakin on jotain firmoja. Jokohan ne alkaa maskejaan piankin tuottaa, kun koronatukeakin sai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On ne niin kuin Veikko Vallin, jos ne veroja kiertää.

    Niin syytä siitäkin Demareita. Se on Demareiden vikaa että he kiertävät veroja. Vallin on Perussuomalainen sankari joka tekee sen avoimesti ikäänkuin paljastamalla koko mittavan veronkierto vyyhdin. Vallin kuitenkin maksaa veroja EU:ssa joten luulisi että teillä EU kansalaisilla ei ole mitään sanomista siitä koska tehän ajatte siis EU liittovaltiota, eikö? Niin eikö se ole sama mihin EU maahan maksaa verot?

    Äänestä

  • Eikö tuossa edellä käynyt selväksi, ettei Haavistolla ollut asiassa roolia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tuossa edellä käynyt selväksi, ettei Haavistolla ollut asiassa roolia.

    Kävi kyllä selväksi, että Pekka on syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö tuossa edellä käynyt selväksi, ettei Haavistolla ollut asiassa roolia.

    No mitä kun Haavisto itsekkin myöntää tehneensä virheen tuossa kaupassa?? https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020321062773

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan bingo ja niin on myös Facebook ja McDonalds ja aika moni muukin, mutta Persu Vallin on se toosi paha ihminen. siis

    Sylttytehdas ja taas köyhäkansa maksaa eniten suhteessa niitä siirtohintoja.
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001111674.html

    Äänestä

Perustetaan+uusi+osuuskunta+ja+rakennetaan+uudet+sähkön+siirtolinjat.+Varmasti+saamme+rahat+siihen+yhdessä+kokoon.Kuka+ottaa+kopin.+Ei+muuta+kun+tuumasta+toimeen.+Sitoudutaan+jokainen+hakemaan+ainakin+25,+jotka+lähtevät+mukaan.+Huomenna+kukonlaulun+aikaan+aletaan+hommiin!+Tai+siis+aluksi+halukkaita+keräämään.+Voin+olla+hankkeessa+mukana.+Kai+sinäkin?+Tarvitsemme+tässä,+että+ainakin+85%+sähköä+tarvitsevista+lähtee+mukaan+uuden+sähkönsiirtolinjaston+rakentamiseen.Siirtohinnat+alle+puoleen+nykyisistä+hinnoista+-on+toiminnan+missio+ja+visio+ja+motto!

Äänestä
  • No yksi ratkaisu olisi siis kylien ja kortteleiden suunnitteleminen energiaomavaraisiksi uusiutuvan enerigateknologian avulla. Persuja kiinnostaa uusiutuva energia juuri tämän energiaomavarais aspektin takia. Ei jonkun ilmastohuuhaan takia.

    Äänestä

Hankken nimi ei ole vaikea:

"Uusi sähkön siirtolinjasto Suomeen" USSS

Äänestä
  • "On käynyt Hankkenin tai kauppakorkean"

    Mikä biisi? Hankkenista vielä yksi koo pois, niin on oikein skrivattu, mutta lausuttuna on kuin kahdella koolla. Sydämeenkään ei mahdu kuin yksi ämmä ja Australiaan vain tietty määrä aakkosten ensimmäistä kirjainta. Eikä australialaista kirjoiteta keskelllä lausetat isolla kirjaimella ja Elenia on ruotsalaisomistuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "On käynyt Hankkenin tai kauppakorkean"

    Mikä biisi? Hankkenista vielä yksi koo pois, niin on oikein skrivattu, mutta lausuttuna on kuin kahdella koolla. Sydämeenkään ei mahdu kuin yksi ämmä ja Australiaan vain tietty määrä aakkosten ensimmäistä kirjainta. Eikä australialaista kirjoiteta keskelllä lausetat isolla kirjaimella ja Elenia on ruotsalaisomistuksessa.

    Kotka Rankki, ohutta yläpilveä? Sakaali?

    https://www.shazam.com/track/89874773/sakaali

    Äänestä

Herra varjele SUOMEN KANSAA, ettei lintilä TOISTAMISEEN ota osaa tähän siirtomaksun uudelleen linjaukseen.

Äänestä
  • Köyhät sähkönkuluttajat on kupattu rahattomaksi.

    Äänestä

Oiskohan Caruna kaupoissa ollut mukana politiikkojen korruptio?
Montakohan politiikkoa istuu Carunan hallituksessa?

Politiikkojen ei pitäisi istua yritysten hallituksissa.

Äänestä
  • No onhan siinä. Haavisto nuo aivan käsittämättömät kaupat järjesti ja presidentiksikin vielä pitäis hänen päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No onhan siinä. Haavisto nuo aivan käsittämättömät kaupat järjesti ja presidentiksikin vielä pitäis hänen päästä.

    Paitsi että Haavisto ei järjestänyt sitä kauppaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi että Haavisto ei järjestänyt sitä kauppaa.

    Haavisto on syyllinen, turha vihervassujen kierrellä vastuuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi että Haavisto ei järjestänyt sitä kauppaa.

    Pekka oli ylpeä Caruna-kaupoistaan mitä enemmän vahinkoa Suomen yhteiskunnalle sitä suuremman sulan saa viheriäissä

    Äänestä

Palstaa terrorisoivat punkkarit tekee mistä aiheesta tahansa persujen "syyn". Voisko kaikkitietävä aloittajajeesus kertoa, miten Perussuomalaiset myi sähköverkot ja kaivokset "kiinaan". Olen erittäin utelias kuulemaan kaikkitietävän kopiojeesuksen tiedot.

Äänestä
  • ”Sipilä lupasi, että ei leikata”

    Ministeri Mattilan lisäksi hallituksen puolustaminen jäi pitkälti kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen (kesk) harteille.

    – Isänmaamme kuntoon laittaminen on todellakin vaatinut kipeitä ratkaisuja koskien kaikkia kansalaisiamme. Tässä esityksessä ei esitetä leikkauksia mihinkään etuuksiin, mutta kaikkien etuuksien tasot eivät siis nouse ensi vuonna. Indeksijäädytys ei siis tarkoita euromääräistä leikkausta vaan sitä, että etuus ei nouse kustannusten nousun myötä, Heikkinen muotoili hallituksen linjan.

    Heikkisen puheenvuoro sai aikaan hetkellisen sananvaihdon hänen ja vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen välille.

    – Jos miettii sitä historiaa, mikä tässä on taustalla, niitä puheita, mitä pidettiin ennen vaaleja, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, nykyinen pääministeri Sipilä, sanoi ennen vaaleja, että perusturvasta ei leikata. Nyt täällä keskustan edustaja Heikkinen yrittää tehdä mustaa valkoiseksi ja väittää, että ei nyt tehdä mitään leikkauksia, että indeksijäädytykset eivät ole leikkauksia. Totta kai ne ovat leikkauksia: siinä ostovoima heikkenee.

    Heikkinen vastasi väriteemalla.

    – Tässä salissa helposti kaikki menee kovin mustavalkoiseksi. Mutta esimerkiksi takuueläkettä on tällä vaalikaudella nostettu enemmän kuin se olisi indeksikorotusten ansiosta noussut elikkä ensi vuonna vajaa 40 euroa kuukaudessa. Perustoimeentulotuki on suojattu indeksijäädytykseltä, ja sen taso nousee ensi vuonna vajaa 6 euroa kuukaudessa.

    Arhinmäki sai hieman yllättävääkin taustatukea keskustan hallituskumppani kokoomuksen Markku Eestilältä.

    – Suomi on velkaantunut, ja me joudumme tekemään leikkauksia ja saavuttamaan jonkunmoisen julkisen talouden tasapainon. Tässä asiassa minä kuitenkin rehellisesti totean, että edustaja Arhinmäki on oikeassa. Tämä on leikkaus muuhun kustannustason nousuun nähden, Eestilä totesi.
    "Santeri Alkio unohdettu”

    Myös keskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen liittyi mukaan ryöpyttämään entisiä puoluekollegoitaan.

    – Keskustan osalta kyllä on pahasti nyt unohdettu Santeri Alkion ja Urho Kekkosen kehotus, että pitäisi ajaa köyhän asiaa. Minä kysyisin ministeriltä: Miksi ihmeessä kaikkein heikoimmilta leikataan? Miksi perusturvaan puututaan? On ymmärrettävää, että leikkauksia pitää tehdä, mutta ei tämä ole missään tapauksessa oikein eikä oikeudenmukaista.

    Toinen pitkän linjan konkari, kokoomuksen Ben Zyskowicz, puolestaan muistutti eläkeläisten tulojen myös nousseen hallituksen päätösten seurauksena.

    – Jottei totuus unohtuisi: Ensinnäkin, kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten, esimerkiksi sellaisten, jotka ovat olleet koko aikansa lasten kanssa tai muuten kotona, tulot nousevat, koska takuueläkettä korotetaan. Toiseksi, kaikkien pienituloisimmat tässä yhteiskunnassa — siis kaikkein pienituloisimmat — saavat toimeentulotukea, ja toimeentulotukeen on tehty ja tehdään täydet indeksitarkistukset.

    – No, mitä sitten tulee näihin indeksijäädytyksiin, jotka ovat kiistattomia: kyse ei ole tietystikään eläkeläisten tai jälleenrakentajasukupolven aliarvostamisesta, vaan kyse on siitä, että säästöjä on jouduttu tekemään joka suuntaan.
    ”Ei hyppien, keikkuen”

    Sinisten Kimmo Kiveläkään ei iloinnut hallituksen indeksijäädytyksistä, mutta moitti oppositiota hyvissä ajoin alkaneesta vaalikampanjoinnista.

    – Ei varmasti hallituspuolueiden edustajatkaan lakiesitystä hyppien, keikkuen, riemulla ota vastaan. Mutta kyllä on huomattavissa, että kun vaaleihin on alle 190 päivää aikaa, niin kaikista hallituksen esityksistä oppositio yrittää ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti.

    Keskustan Heikkinenkin nosti esiin vaalien lähestymisen.

    – Todellakin, vaalien lähestyminen näkyy edustajien puheenvuoroissa. Haluaisin todeta, että esimerkiksi työeläkkeen perusvähennystä ei ole leikattu ja lääkekattoa aiotaan alentaa ensi vuoden alussa.

    Kivelän entinen puoluekollega, perussuomalaisiin kahtiajaon jälkeen jäänyt Toimi Kankaanniemi ei löytänyt nykyhallituksen esityksestä mitään hyvää.

    Äänestä

Valvojien valvonta on olematonta, jonka asian tietää joka tarasti tässä maassa.

Äänestä
  • Lauriko?

    Äänestä

Kiire ei koskaan ole syy tuonkaltaisille toimille, kuin on toimittu.
https://yle.fi/uutiset/3-11591305
Sotea on pystytetty myös ns kiireellä.
Ajatelkaa edes.

Äänestä
  • Näin Katainen sanoi sähkönsiirron hinnasta pääministerinä ja näin nyt
    Eurovaalit 2014 puheenjohtaja tentti katainen
    Jyrki Katainen

    Entinen pääministeri ja nykyinen EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen torjui keskiviikkona väitteet, että hän olisi luvannut, ettei sähkönsiirron hintaan ole tulossa korotuksia kaupan seurauksena.

    -Etsimisestä huolimatta en ole löytänyt mistään puheenvuoroa, haastattelua tai lainausta, missä olisin näin sanonut, Katainen sanoi Facebook-kirjoituksessaan. Hänen mukaansa sähköverkon toimintavarmuuden parantaminen vaatii suuria investointeja. Tämä johtaa hintojen nousuun.

    STT kuitenkin muistaa Kataisen sanomiset hieman toisin: Katainen sanoi STT:n jutussa 12. joulukuuta vuonna 2013, että kauppa (Fortumin siirtoverkon myynti) ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille, koska sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti. STT:llä ei ole tästä haastattelutallennetta. Kataisen kommentti on annettu eduskunnassa.

    Ylen tallenteessa samalta päivältä Katainen sanoo, että "tulevaa omistajaa kohdellaan samalla tavalla kuin Fortumia lainsäädännössä, eli sähkönsiirrolle on hyvin tiukat säännökset myös hinnan osalta, siinä on myös investointivelvoitteita, eli siinä suhteessa asiakkaiden tilanne on tulevaisuudessa sama kuin jos Fortum tulevaisuudessakin omistaisi sähkönsiirtoverkkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin Katainen sanoi sähkönsiirron hinnasta pääministerinä ja näin nyt

    Caruna-kauppaa ministerinä valmistellut Pekka Haavisto (vihr) sanoo, että hallituksen päätös perustui väärään arvioon sähkön hintakehityksestä." https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2016020321062773

    Äänestä

Tässä on nyt välikysymyksen paikka!!!
Perussuomalaiset voisivat tehdä sen.

Äänestä
  • Tekisivätkin välikysymyksen. Ihmettelen minäkin, mikseivät tartu tähän täkyyn?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tekisivätkin välikysymyksen. Ihmettelen minäkin, mikseivät tartu tähän täkyyn?

    Asiasta on tehty useita välikysymyksiä. Seuraappa politiikkaa vähän tarkemmin ennekuin alat parjaamaan

    Äänestä

Tämäkin oli persujen syytä. Persujen aikaansaamat vahingot mitataan jo miljardeissa.

Ei ikinä enää persuja hallitukseen.

Äänestä

  • Pekka Haavisto vastaa syytöksiin Caruna-kaupasta: ”Eduskunta ei täysin hahmottanut – 8–9 miljardin euron hintalappu” - Uusi Suomi

    Äänestä

Koko sähköverkon myymisestä saakka tapahtuneet vahingot suomalaisille, ovat edelleenkin käsittelemättä - siitä vastuussa olevat, ne suuret suomalaiset "vastuunkantajat", ovat kaikki luimaisseet vastuusta täydellisesti Nuo töpin tehneet, ovat edelleenkin mukana politiikassa, ministerinä, edustajina tai muuten "palkkioviroissaan". Sopiikin kai ihmetellä, miten meillä suomessa tuollainen "vastuuttomuus" on mahdollista. Teet yhteiskunnan vastaisen, taloudellisesti tappiollisen teon, ilman minkäänlaisia negatiivisia vaikutusta "urakehitykseen", ja voit edelleenkin toimia yhteiskunnan "asioita hoitavana" henkikönä, palliovirassa. Aika uskomatonta.

Äänestä
  • 8–9 miljardin euron hintalappu - Uusi Suomi

    Äänestä

Tämäkin asia meni jo alussa päin pers..ttä. Poliitikkojen päätös aikoinaan olisi pitänyt muotoilla siten että siirtoyhtiöiden keräämät ylimääräiset maksut olisi pitänyt rahastoida ja käyttää ainoastaan maakaapeliverkkojen rakentamiseen ja mahdollisten myrkytuhojen korvaamiseen. Nyt rahat menivät firmojen liikevaihtoon ja jaettiin osinkoina osakkaille. Toki jollakin määrällä rakennettiin uusia maakaapeliverkkoja.

Jakelufirmat voivat ottaa lainaa uusien verkkojen tekemistä varten. Silloin mennään niinkuin normaalissa liike-elämässä toimitaan.

Viranomaiset voisivat tehdä jotain palkkana eteen ja VALVOA miten jakelufirmat oikein pelaa tätä peliä.

Äänestä

Uusi laskelma julki: näin sähkönsiirtoyhtiöt tienasivat ”oikeasti”

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006704920.html

"Todellisista tilinpäätöksistä laskettuna niin kutsuttu sijoitetun pääoman tuotto oli 12 prosenttia, alijäämä mukaan lukien. Se oli lähes kaksinkertainen verrattuna Energiaviraston laskemaan kohtuulliseen tuottoasteeseen eli 6,2 prosenttiin nähden."

Kokoomus ajaa sijoittajien ja yrityksien etua. Vihreiden Haavisto oli mukana Caruna kaupassa, eli kun Fortumin sähköverkko myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat ulkomaiset pääomasijoittajat.

Äänestä
  • Ja sitten ihmetellään kun verotulot vähenee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitten ihmetellään kun verotulot vähenee?

    Autoilijolle lisää kun ensin lennätetään turismikoneella paratiisiin rahat, vihreä päiväuni.

    Äänestä

  • Ja pitää vielä muistaa, että nuo tilitaseet on jo moneen kertaan manipuloituja. Todelliset voitot moninkertaisia..

    Äänestä

Kalliiksi tulee persujen toilailut. Tämä on vain yksi hyvä esimerkki.

EUn nettohyöty on suomelle 13 miljardia euroa ja persut pitää älämölöä parista miljardista, jota on annettu tukena.

Äänestä

Koska persut alkavat hyvittämään kansalle näitä ylirahastettuja maksuja?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11588082

Sähkön siirtohintojen raju nousu johtui yllättävästä syystä – valvojan tekemä muutos koitui kalliiksi kuluttajille.

Eikös persut ollu 2015 mukana Sipilän hallituksessa. Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Tätä sotkua ette voi laittaa nykyhallituksen syyksi.

Tätä juttua varten Yle selvitti Energiaviraston virallisista valvontatiedoista, miten vuonna 2015 tehty valvontamallin muutos vaikutti verkkoyhtiöiden sallittuun liikevaihtoon ja sitä kautta siirtohintoihin.
Yle hankki laajalla tietopyynnöllä Energiavirastolta kaikkien 77 siirtoyhtiön valvontatiedot vuosilta 2015–2018. Vuoden 2019 luvut eivät olleet vielä saatavilla.
Tarkempaan analyysiin valittiin 13 yhtiötä. Otos rakennettiin mahdollisimman tasapuoliseksi: mukana on suuria yhtiöitä, kaupunkiyhtiöitä ja maaseutuyhtiötä eri puolilta Suomea.
Yle on varmistanut viidestä eri asiantuntijalähteestä, että laskelma on oikein ja otos riittää kuvaamaan riittävällä tarkkuudella alalla tapahtuneita muutoksia.
Laskelman paikkansapitävyys varmistettiin näiltä tahoilta: professori Pertti Järventausta (Tampereen yliopisto), professori Jarmo Partanen (LUT-yliopisto), Caruna-konserni, Elenia ja Turku Energia.

https://yle.fi/uutiset/3-11472106

Mielenkiintoista, persut, mielenkiintoista. Mitähän viisasta tähän sanoo Jussi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu