Minkä ikäisenä huomasit ettet ole enää perussuomalainen?

Jos persujen kannatus on ylivoimaista alaikäisten keskuudessa, niin missä vaiheessa henkisen kasvun myötä siirryit äänestämään muita puolueita?

Vai liittyikö takin kääntöön joku muu suurrnoi elämänmuutos; pariutuminen, lisääntyminen, työlistyminen?
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Se oli aamuyöstä. Näin unta, että olin perussuomalaisten vaalitilaisuudessa. Vaimo sanoi, että olin huutanut, potkinut ja huitonut, kunnes heräsin. Se oli paha painajainen. Onneksi herättyäni saatoin todeta, etten ole persu.

Äänestä

Ei ole tarvinnut takkia käännellä, kun en ole koskaan persu ollutkaan. Puoluekin on perustettu vasta 1995.
Vanhassa vara parempi.

Äänestä
  • Soinin tähdenlennosta jäi vain jälkivana, ikäänkuin raita kalsariin. Sekin haalenee ja hukkuu ajan kanssa.

    Äänestä

siniset olivatkin aika ikääntyneitä.

Äänestä

1990 alussa Elisabeth Rehn oli puolustusministeri ja Suomeen hankittiin Nato yhteensopivaa kalustoa. Silloin olisi ehkä äänestänyt persuja, jos persut olisi ollut olemassa ja jos ikä olisi riittänyt. Elisabethiä pääsin äänestämään.

Äänestä
  • Valehteleeko Jussi Halla-Aho lastensa lukumäärän - kyse on kuitenkin ihmisistä eikä mistään poroista.

    Äänestä

Oon kai sitten ollut edellisessä elämässä Perussuomalainen kun ei ole tässä elämässä tullut edes mieleen.
Jospa synnyinkin jo henkisesti kypsänä.....

Äänestä

Millaisesta sairaudesta, onnettomuudesta tms. tapahtumasta on kyse, jos se tuhoaa ihmisestä perussuomalaisuuden? Kun kaikki hyvät arvot, merkitykset, tavoitteet yms. vaihtuu kaoottiseen meuhkaamiseen, kummallisten trendien kanssa pelehtimiseen ja sekavaan ja aggressiiviseen mölinään... Jo pelkkä ajatus moisesta saa ahdistumaan. Tärkeä asia on myös se, että voiko ihminen eheytyä perussuomalaisuuden tuhoavasta ongelmasta, vai onko vauriot pysyviä.

Äänestä

kun peilistä näkyi husun naama....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos persujen kannatus on ylivoimaista alaikäisten keskuudessa, niin missä vaiheessa henkisen kasvun myötä siirryit äänestämään muita puolueita?

Vai liittyikö takin kääntöön joku muu suurrnoi elämänmuutos; pariutuminen, lisääntyminen, työlistyminen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu