Pääministerin virka-asunto siirretään muualle Kesärannasta

Anonyymi

Kaikki pääministerit eivät ole muuttaneet Kesärantaan, ja erityisesti 1970-luvulla rakennuksen käyttö asuntona oli vähäistä. Kalevi Sorsa ei koskaan neljän pääministerikautensa aikana asunut Kesärannassa, sillä hänen mukaansa tyypillinen pääministerin virkaikä oli muutolle liian lyhyt: "Juuri kun on muuttanut sisään, pitäisi muuttaa jo ulos". Vuonna 1991 pääministeriksi tullut Esko Aho muutti asumaan Kesärantaan, mutta hänen perheensä jäi kotiin Kannukseen. Varmaa tietoa ei ole siitä, asuiko vuosina 1964–1966 pääministerinä toiminut Johannes Virolainen Kesärannassa.

2010-luvulla rakennuksen käyttö asuntona on yhä vähentynyt. Mari Kiviniemen jälkeisistä pääministereistä Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Juha Sipilä eivät muuttaneet Kesärantaan ollenkaan. Antti Rinne muutti Kesärantaan osittain syyskuussa 2019, mutta joutui luopumaan pääministerin pestistään vain kolme kuukautta myöhemmin. Valtioneuvoston kanslia onkin pohtinut rakennuksen tarkoituksen muuttamista ainoastaan edustuskäyttöön ja virka-asunnon siirtämistä muualle. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kesäranta#/media/Tiedosto:Kesäranta_talvella_2.JPG

177

1797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä paras ratkaisu olisi että valtio ostaisi Helsingin keskustasta jonkun riittävän suuren vanhan ja arvokkaan talon joka muutettaisiin pääministerin virka-asunnoksi.

      Saataisiin kerrankin maailmanluokan edustusasunto kaupungin keskustasta ja päästäisiin kesärannan narisevista lautalattioista ja epäkäytännöllisen pienistä huoneista eroon. Vähän kuten Britannian pääministerin virka-asunto Downing Street 10 joka sisältää pääministerin toimiston, asunnon, kokoushuoneita, edustushuonestot ja runsaasti sihteeristön toimistoja. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/98/Downing_Street_from_Treasury_Green_2.JPG

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Downing Street 10 on muuten paljon suurempi mitä etupihalta näyttää. Talossa on matalampi jatko-osa takapihalla jossa sijaitsee suurin osa pääministerin yksityisasunnosta. Etupihan puoli on lähinnä edustustiloja. Tässä piirros takapihan puolelta jossa näkyy sisätilat. https://www.lonelyplanet.com/news/wp-content/uploads/2019/05/rsz_10downing_street.jpg

        Vaikea löytää Helsingistä yhtä historiallista rakennusta ja sisustaa sitä arvokkailla ja historiallisilla kalusteilla, kuten Downingstreet 10 on sisustettu. Köyhässä suomessa pitäisi turvautua itsekoottaviin Ikean kalusteisiin ja kirpputoritavaraan. Mäntyniemikin sisustettiin valmistuttuaan mukamas uusimmalla suomalaisella design tavaralla ja lopputuloksena oli kylmä ja kolkko graniittibunkkeri jonka sohvat ovat kovat kuin kirkon penkit. Näin sanoi aikoinaan Tellervo Koivisto. https://i0.wp.com/www.hisour.com/wp-content/uploads/2017/09/Winston-Churchill-and-Harold-Wilson-in-10-Downing-Street.jpg?fit=958,640&ssl=1&resize=1280,720

        Tietenkin katu jolle pääministerin virka-asunto sijoittuisi tulisi turvallisuussyistä katkaista pysyvästi liikenteeltä. Näin on tehty Lontoossakin Downing Streetillä. Muutenhan joku voisi ajaa auton jossa on pommi, aivan rakennuksen eteen. https://hautevitrine.files.wordpress.com/2014/12/11-downing-street-london-2014-by-leslie-hossack.jpg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Downing Street 10 on muuten paljon suurempi mitä etupihalta näyttää. Talossa on matalampi jatko-osa takapihalla jossa sijaitsee suurin osa pääministerin yksityisasunnosta. Etupihan puoli on lähinnä edustustiloja. Tässä piirros takapihan puolelta jossa näkyy sisätilat. https://www.lonelyplanet.com/news/wp-content/uploads/2019/05/rsz_10downing_street.jpg

        Tarkkaan valvottu on suomalainen/Brittiläisen ottivat yhdessä valokuvan koppalakki paikalle heti

      • Anonyymi

        Pääministerit ei tartte valtion asuntoja, heilllå on varaa hankkia itse haluamansa asunto.
        Tosin edustus tiloja he tarvitsee juhlia ja kokouksia varten ja niitä on joka hotellissa suuria kabinetteja vapaana, mutta niitäkään ei tarvita 7 vuoteen jonka korona jyllää joka nurkassa ja kaikki kokoukset on etänä, johon mihin nyt pääministeri uutta lukaalia tarttee, onko hän niin köyhä ettei ole sängyn paikkaa saanut mistään?

        Virka-asunto on myös turvallisuuskysymys.

        Pieni ihminen ei ymmärrä.

      • Anonyymi

        Turhaa hienostelua ja modernismin ylistämistä. Vanhoissa narisevissa puulattioissa on tunnelmaa. Helsingistä purettiin ja pilattiin 60-70-lukujen modernisoimisvimmassa monta upeaa kivistä arvotaloa. Tuli rumia kuutioita ja uudistuksia sisätiloihinkin. Tiloja, taloja ja rakenteita joissa jatkuvasti jotain ongelmia ja korjattavaa, kaikkine kalliine huoltoineen.

    • Anonyymi

      Eihän sinne tarvitse varsinaisesti muuttaa. Siellä on kaikki valmiina ja varsinkin kesällä kaikki pääministerit ovat oleskelleet siellä suurimman osan vapaa-ajastaan, jopa kepulaiset.

      • Anonyymi

        Etsitään joku oikein hyvältä kuullostava osoite sille. Esimerkiksi Ruttopuisto 10 joka varmasti taipuu mukavasti ulkomaalaisten vieraiden suussa! ;)

      • Anonyymi

        Eikö Kaivopuiston alueelta löytyisi sopivaa rakennusta? Onhan siellä suurin osa ulkomaiden edustustoistakin.
        Tai Eirasta löydy jotakin hienoa arvorakennusta. Siellähän niitä on paljonkin.

        Kaivopuisto/Eira alueen arvohuvila joka sisustettaisiin samoin kuin ulkomaillakin pääministerien asunnot ovat. Tässä esimerkki pääministerin toimistosta jossa kehtaisi vastaanottaa valtiovieraitakin. https://i.pinimg.com/originals/d1/78/93/d178934ad89318af670af4e4517da335.jpg

        On ihan eri asia edustaa maata pääministerinä kun työhuone näyttää tältä. Eikä suinkaan halvalta Martelan toimistokalustoilla sisutetulta siivousfirman avokonttorilta. https://i.pinimg.com/originals/77/bb/d8/77bbd851dac78540fdf7430ab2a55a83.jpg

        Suomessa ei oikein ymmärretä tällaisten edustustilojen päälle. Meillä se tarkoittaa messuhallia tai jotain kolkkoa lähes tyhjää huonetta jossa on pöytä ja muutama tuoli joidenka ympärilla voi hätäisesti kokoontua. https://i.pinimg.com/originals/aa/6c/cf/aa6ccff857c64235d9cf931d62c4cae1.jpg

        Kun ottaa huomioon esimerkiksi Valkoisen talon huoneet joissa presidentti vastaanottaa valtiovieraita. Arvokkuus ja viihtyisyys ovat aivan toista luokkaa kuin Kesärannan vanhassa lautaliiterissä. https://www.macleans.ca/wp-content/uploads/2017/08/AUG28_ABEL_POST01.jpg

        Eirasta varmasti löytyy sopivan edustava rakennus pääministerille. Olisi ainakin edustavalla alueella muiden upeiden talojen keskellä. Aivan kuten ulkomaillakin. https://i.pinimg.com/originals/76/6b/0a/766b0a586862271f2006cd232eee495c.jpg

        Eira on erinomainen sijainti pääministerin virka-asunnolle. Täynnä hienoja Jugent taloja arvokkaassa ympäristössä. Kehtaa näyttää valtioveiraillekin. Sieltä varmasti lähtisi sopiva rakennus tähän tarkoitukseen. https://www.vastavalo.net/albums/userpics/15260/normal_2015_07_18_40399-Pano.jpg

      • Anonyymi

        Kesärantaa käytetään joka tapauksessa edustuskäytössä ja tapaamisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei oikein ymmärretä tällaisten edustustilojen päälle. Meillä se tarkoittaa messuhallia tai jotain kolkkoa lähes tyhjää huonetta jossa on pöytä ja muutama tuoli joidenka ympärilla voi hätäisesti kokoontua. https://i.pinimg.com/originals/aa/6c/cf/aa6ccff857c64235d9cf931d62c4cae1.jpg

        Suomen valtiolla edustaviakin tiloja, kuten Smolna ja Säätytalo. Valtion vierastalo on sen sijaan aika surkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ottaa huomioon esimerkiksi Valkoisen talon huoneet joissa presidentti vastaanottaa valtiovieraita. Arvokkuus ja viihtyisyys ovat aivan toista luokkaa kuin Kesärannan vanhassa lautaliiterissä. https://www.macleans.ca/wp-content/uploads/2017/08/AUG28_ABEL_POST01.jpg

        Presidentin linna on jopa tyylikkäämpi kuin Valkoinen talo. Kumpikin tosin yhtä ahtaita. Edustavia tiloja löytyy myös Valtioneuvoston linnasta, Smolnasta, Säätytalolta ja Ritarihuoneelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eira on erinomainen sijainti pääministerin virka-asunnolle. Täynnä hienoja Jugent taloja arvokkaassa ympäristössä. Kehtaa näyttää valtioveiraillekin. Sieltä varmasti lähtisi sopiva rakennus tähän tarkoitukseen. https://www.vastavalo.net/albums/userpics/15260/normal_2015_07_18_40399-Pano.jpg

        Tässäkin olisi erinomainen ja edustava rakennus pääministerin asunnoksi ja toimistoksi. Irrallaan muista rakennuksista joten turvallisuus on helppo järjestää ja riittävän tilava. https://i.pinimg.com/originals/e6/d4/dc/e6d4dc349ca287ac90fcc508e0b7ad4d.jpg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäkin olisi erinomainen ja edustava rakennus pääministerin asunnoksi ja toimistoksi. Irrallaan muista rakennuksista joten turvallisuus on helppo järjestää ja riittävän tilava. https://i.pinimg.com/originals/e6/d4/dc/e6d4dc349ca287ac90fcc508e0b7ad4d.jpg

        Tässä useampikin tilava ja helposti turvalliseksi tehtävä talo jotka on ympäröity muureilla. Kelpaisi hyvin vastaanottamaan ulkomaisia valtiovieraitakin. https://www.vastavalo.net/albums/userpics/15260/normal_2015_07_18_40449-Pano.jpg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etsitään joku oikein hyvältä kuullostava osoite sille. Esimerkiksi Ruttopuisto 10 joka varmasti taipuu mukavasti ulkomaalaisten vieraiden suussa! ;)

        Ruttopuisto 10 - Plague Park 10

        Kuullostaa aika sopivalta asukkiin nähden.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        10 Downing Street on kyllä historiallinen ja juuri sopivalla paikallakin mitä tulee pääministerin asunnoksi. Vieressä on myös valtiovarainministerin asunto 11 Downing Street. https://www.youtube.com/watch?v=tNO9-RqXYEw

        Turvallisella paikallakin se näyttää olevan. Vastapäätä valtiovarainministeriön iso toimistotalo estämässä suoran näkymän vastapäiseltä tontilta ja vieressä pääministerin kaslian rakennuksia estämässä suoran näkymän viereiseltä tieltä.

    • Anonyymi

      Rovaniemelle

      • Anonyymi

        Ei ne kaupunkia ole vaihtamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne kaupunkia ole vaihtamassa.

        Pääkaupungin voisi siirtää Turkuun tai Vaasaan. Ne kun ovat molemmat olleet aikaisemmin pääkaupunkeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääkaupungin voisi siirtää Turkuun tai Vaasaan. Ne kun ovat molemmat olleet aikaisemmin pääkaupunkeja.

        Kiertävä pääkaupunki. Vuosi joka kaupungissa.

    • Anonyymi

      Kyllä Helsingistä löytyy hienoja merellisiä paikkoja pääministerin asunnolle. Esimerkiksi kuuluisa Mogadishu Avenue olisi hieno ja kansaínvälinen paikka. Alue eli koko Meri-Rastila on rakennettu alunperin vihreiden ideoimalla maahanmuuttajien eristämisellä omiksi yhteisöikseen jonne kaikki palvelut voidaan tuottaa helpommin pienelle alueelle.
      Pääministeri ja paikalliseten eri heimojen päälliköt asuisivat siellä rinta rinnan. Kohtapuolin pääministeri voisi viedä lapsensa kansainväliseen päiväkotiin jossa keskitytään suomenkielen alkeiden opettamiseen jatkaen sitä aina peruskouluun saakka.
      Upeeta kansainvälistä meininkiä.

      • Hieno idea monikulttuurin edistämiseksi sekä johtajaeliitin saamiseksi kansan pariin.

      • Anonyymi

        Miksi sen pitäisi olla merellinen paikka?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sen pitäisi olla merellinen paikka?

        Josko Itäkeskuksen olohuoneesta voisi löytyä jokin liiketila. Tai viereisestä Puhoksesta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Josko Itäkeskuksen olohuoneesta voisi löytyä jokin liiketila. Tai viereisestä Puhoksesta ?

        Ei taida riittää tilat ja soveltuvuus asumiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taida riittää tilat ja soveltuvuus asumiseen.

        Ei onnistu!

        Liiketilat eivät lain mukaan sovellu asumiseen.

    • Anonyymi

      Eikö sen voisi siirtää Afrikkaan. Olisi sitten helpompi sieltä käsin ajaa uusuomalaisten asioita, jotka nekin nyt ovat jääneet pahasti koronan jalkoihin. Kun ei lennot oikein kulje.

    • Anonyymi

      Pääministerin virka-asunnon kuuluu olla presidentin virka-asunnon vieressä, kuten nyt on.

      • Anonyymi

        Pitääkö olla vasemmalla vai oikealla puolella?

      • Anonyymi

        No eipä se Kesäranta nyt kovin lähellä ole Mäntyniemeä.

      • Anonyymi

        Eivähän ne vierekkäin ole, vaan vastakkaisilla rannoilla. Miksi ihmeessä niiden pitäisi olla vierekkäin? Luuletko sinä, että he piipahtelevat toisillaan kylässä? :) Yhteiset virka-asiat hoidetaan Valtioneuvoston- ja Presidentin linnoissa, jotka sijaitsevat miltei vastakkain. Muutoin kumpikin hoitaa omaa erillistä työtään.

        Miten niin vastakkaisilla!? Ennemminkin päinvastaisilla, koska pressan linna on just päinvastasella puolella koko kantakaupungin nientä kuin Kesäranta!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin vastakkaisilla!? Ennemminkin päinvastaisilla, koska pressan linna on just päinvastasella puolella koko kantakaupungin nientä kuin Kesäranta!?

        Presidentti ja pääministeri pitää olla erillään toisista. Tämä jo turvallisuussyistä, samoin kuin kaksi valtion johtavassa asemassa olevaa ei voi lentää esimerkiksi samalla lentokoneellakaan.
        Ja toiseksi presidentillä ei ole perustuslain mukaan valtuuksia puuttua hallituksen asioihin, joten naapurukset voisi tuoda kiusauksen pistäytyä iltaisin käsittelemään hallitusohjelmaa joka ei presidentille kuulu pätkääkään.
        Valtion johdossa valta pitää erotella kahdelle eri henkilölle jotka eivät ole jokapäiväisissä tekemisissä keskenään liian vaikuttamisen vuoksi.

    • Anonyymi

      Verovarojen roisia väärinkäyttöä, aivan turhaa, ei-kestävää kehitystä. Ja moukkamaista, punikkien tyyliin.

      • Anonyymi

        Mikä siinä ei kestä kehitystä?

      • Anonyymi

        Valtion tiloilla ei ole mitään tekemistä puolueiden kanssa kanssa. Niitä tarvitaan riippumatta siitä kuka sattuu olemaan vallassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä ei kestä kehitystä?

        Kesäranta rakennettiin 1873, Smolna 1822, presidentin linna 1820 ja valtioneuvoston linna 1822. Nehän ovat kestävän kehityksen ikoneja!!

    • Anonyymi

      Kesäranta ja Mäntyniemeen sekä Kekkosen Tamminiemi ovat aika lähellä toisiaan kauniilla paikoilla meren rannalla, kyllä siellä kelpaa asustella. Kesäranta välttää oikein hyvin pienen ja köyhän maan pääministerille. Ei nyt ole varaa alkaa tuhlaamaan ökyrakennuksiin vaan nekin rahat on annettava muiden maiden käyttöön.

      • Anonyymi

        Tamminiemessä ei asu kukaan. Se on museoitu.

      • Anonyymi

        Presidentti ei asu Tamminiemessä, vaan Mäntyniemessä. Tamminiemi on museo.

      • Anonyymi

        Ai eks Mäntyniemi muka ole ökyasunto, jos se makso 35 miljoonaa? :) :/

        Jos ei, niin mikä helvetti sit on!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai eks Mäntyniemi muka ole ökyasunto, jos se makso 35 miljoonaa? :) :/

        Jos ei, niin mikä helvetti sit on!?

        Tuolla ylempänä jo mainitaankin että Mäntyniemi on kolkko graniittibunkkeri jonka epämukavuudesta Tellervo Koivistokin aikoinaan valitti. Aallon suunnittelemia kovia ja epämukavia tuoleja ja penkkejä ja hyllyt täynnä Oiva Toikan lasilintuja. Eli suomalainen design museo, eikä mukava asunto.

    • Anonyymi

      Helsingin edustalla, Korkeasaaren vieressä oleva Hylkysaari olisi loistava paikka Pääministerin virka-asunnoksi. Se on turvallinen ja sinne pääsyn voi sukkea siltamekanismeilla jasaarela on entinen merimuseo joka on näyttävä talo. Remontin jälkeen se olisi loistava paikka virka-asunnoksi. Talohan on nyt käytettävissä merimuseon lähdettyä.
      https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/0348a327ed4a4cec911d35eb03a28e77.jpg

      • Anonyymi

        Ei Suomella ole varaa tuollaiseen pröystäilyyn. Rahat riittävät nipin napin afrikan, Euroopan ja venäjän tukemiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomella ole varaa tuollaiseen pröystäilyyn. Rahat riittävät nipin napin afrikan, Euroopan ja venäjän tukemiseen.

        Näin on ja siihenkin Suomen pitää lainata rahaa.

      • Anonyymi

        Aika kolkko rakennus ja lattiaratkaisuiltaan ei tarkoitettu asumiskäyttöön. Isot ja kalliit muutostyöt edessä.

      • Anonyymi

        Mul ois paljon parempi idis! :P

        Rakennetaan pääministerille uus asunto kolera-altaan päälle. Ja siihen sit saranoitu lattia. Lattian laukaisinvipu talon ulkopuolelle, josta kuka tahansa kansalainen voi käydä ”vetämässä vessan” jos kokee, että pääministeri on toiminut kansan parhaan vastaisesti!

        Mite ois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Suomella ole varaa tuollaiseen pröystäilyyn. Rahat riittävät nipin napin afrikan, Euroopan ja venäjän tukemiseen.

        Ai ei muka ole varaa?

        Samaan aikaan laitetaan 10-miljardia uusiin hävittäjiin. Pääministerin edustusasunto ja toimisto maksaisi ostaa ja peruskorjata, tai jopa rakentaa uusi, noin 5-10 miljoonaa euroa. Siis paljon halvempi kuin Mäntyniemen rakentaminen. Valtiohan maksaa noin 3-miljoonan edestä palkkoja joka päivä työntekijöilleen ja lähes miljoonan edestä sänkö, vesi, lämpölaskuja ja tilavuokria.

    • Anonyymi

      Kyllähän se Kesäranta joutaa purkaa tai myydä

      • Anonyymi

        Kesäranta on arvokkaana kulttuurihistoriallisena rakennuksena suojelukohde!

      • Anonyymi

        Pillarilla nurin voidaan käyttää tontti hyöty käyttöön

      • Anonyymi

        Sillä mitään suojelu arvoa ole

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kesäranta on arvokkaana kulttuurihistoriallisena rakennuksena suojelukohde!

        Puskutraktorilla mereen vaan 😁 Minä käydä hoitamassa homma.

        Pääministerille voisi rakentaa kokera-altaalle "kelluva-kota", maailman ensimmäinen ja viimeinen merellä "kelluva-kota " 😁

    • Anonyymi

      Mitään muutoksia pääministerien asumisjärjestelyihin ei tarvita, ei tarvita rahojen viskomista taivaan tuuliin. Jos Kesäranta ei pääministerille asuntona kelpaa, asukoot kotonaan tai sukulaistensa nurkissa tai missä lystää.

      • Anonyymi

        Pääministerit eivät ole asiasta valittaneet. Sunnitelmia on tehnyt Valtioneuvoston kanslia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerit eivät ole asiasta valittaneet. Sunnitelmia on tehnyt Valtioneuvoston kanslia.

        Pääministeri on valtioneuvoston kanslian pomo.:) Valtioneuvosto = hallitus. Joten eiköhän pääministeri ole tietoinen asiasta.

      • Anonyymi

        "Mitään muutoksia pääministerien asumisjärjestelyihin ei tarvita"

        Oletko varma?

        No Suomessa ei tarvita kahta seremoniamestaria edustusasuntoineen. Presidentillä on jo Mäntyniemi. Pääministerille voi hankkia vakihuoneen vaikka Hotelli Kämpistä, jossa aamupala maksaa 32 euroa.

    • Anonyymi

      Eikö valtioneuvoston kanslialla ole parempaa tekemistä kuin miettiä uusia, isoja rahanreikiä eliitin hyvinvoinnin takaamiseksi. Nykyiset pytingin ovat aivan riittävän tasokkaita ja kelpaavat hyvin poliitikoille.

      • Anonyymi

        Kesäranta on kunnossapitovelvoitteen alainen historiallinen suojelukohde. Vaikka kukaan ei siellä asuisi, se remontoidaan joka tapauksessa valtion edustustilaksi.

      • Anonyymi

        Kesärannalla on erittäin huono energiatehokkuus.

    • Anonyymi

      Voisko sen siirtää esim. pääministerin henkiseen kotimaahan? Koska oon kuullu et Pjongjangissa on halpoja kiinteistöjä, johon varttia vaille konkurssikypsällä Suomellakin saattais olla varaa! :) Mut ennen sitä pistetään nyt taas pari miljardia jonnekin esim. Afrikan kankkulan kaivoon, taas vaihteeks? :)

    • Anonyymi

      Ainakaan Suomen seruaavan pääministerin takia ei tarvitse uutta arvoalueella sijaitsevaa virka-asuntoa etsiskellä.

      Jussi Halla-aho on asunut Eiran hienostokaupunginosassa jo pitkään.

      Nämä edustavat asuintilat soveltuvat mainiosti maan tulevan, pitkäaikaisem pääministerin virka- ja asumiskäyttöön.

      • Anonyymi

        Kehitysvammaisesta ei tule koskaa pääministeriä-

    • Anonyymi

      Laittakoon sen asunnon suoraan Brysseliin, kun sieltä ne käskyt jatkossakin tulevat!

      Prkles!

      • Anonyymi

        Onneksi Kalevi Sorsa, sd, sai torpattua Pirkko Työläjärven,sd, presidenttitien.
        Pirkko olisi tullut tosi kalliiksi, sillä hän oli tottunut mm. lentämään Atlantin valtameren ylitse Concordella - veronmaksajien piikkiin.
        Ollessaan vielä Rauman aluesairaalan apulaistalouspäällikkönä, hän joutui tyytymään senajan tavallisiin matkustajakoneiden 1. luokkaan.

        Työläjärvi, se saatanan inisijä. Naispuolinen Mauno Koivisto, nyhverö jo eläessään.

    • Anonyymi

      Eihän kommunistille riitä Lada, pitää saada kallein Volga. Sama juttu.

    • Anonyymi

      Demaripääministerin virka-asunto kuuluu tärkeimmälle demarialueelle eli Itä-Helsinkiin.

      • Anonyymi

        Eiköhän se tule olemaan kaikkien pääministerien asunto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se tule olemaan kaikkien pääministerien asunto.

        Suomen pääministerien taso on jo niin matala, että tavallinen kerrostaloläävä kelpaisi ihan hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pääministerien taso on jo niin matala, että tavallinen kerrostaloläävä kelpaisi ihan hyvin.

        Liian pieni. Pitäisi olla toimistotilaa, kokoushuone koko hallituksen ministereille ja edustustilat ulkomaisten valtiovieraiden vastaanottoon.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuo pääministerin asema tämän päivän Suomessa ole jo sen verran tuulella käyvä että siihen ei kannata investoida. Asukoot kotonaan mokomat. Jossain vanhoissa itäblokin maissa vielä pokkuroidan ministereitä ja presidenttejä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsin pääministerillä on upea ja historiallinen talo Tukholman keskustassa nimeltään Sager House joka sijaitsee osoitteessa Strömgatan 18. Tämän lisäksi on vielä maaseudulla kesäasunto nimeltään Harpsund Manor Södermanlandin maakunnassa. https://www.worldatlas.com/r/w960-h540-q80/upload/de/91/ad/shutterstock-107175812.jpg

        Suomen pministerillekö pitäisi saada samanlaiset? Ei todellakaan, ei tuollaisia ansaitse kukaan veronmaksajien rahoista. Veronmaksajien, joiden verotusta kiristetään koko ajan, kurjistetaan. Ja köyhät köyhtyvät. Ahneet punikit loisivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pministerillekö pitäisi saada samanlaiset? Ei todellakaan, ei tuollaisia ansaitse kukaan veronmaksajien rahoista. Veronmaksajien, joiden verotusta kiristetään koko ajan, kurjistetaan. Ja köyhät köyhtyvät. Ahneet punikit loisivat.

        No mihinkä se Suomen presidenttikään tarvitsee kolmea asuntoa?

        Presidentinlinna joka on jättimäinen ja pelkät lämmityskustannukset talvisin maksavat maltaita.
        Kultaranta jossa asutaan vain kolme kuukautta ja lämmitys on lopun vuodesta päällä tyhjässä rakennuksessa.
        Ja Mäntyniemi joka sekin on kallis ylläpitää ja suurempi kuin Ruotsin pääministerin asunto tai Suomen pääministerin Kesäranta.

        Jos noihin suhteutetaan, niin mikä tässä on kalleinta? Yhden henkilön (Presidentti) kolme asuntoa, vai yhden henkilön (Pääministeri) yksi asunto?

        Kasnadan pääministerilla on hieno ja tilava linnamainen kartano pääkaupungissa Ottawassa kauniilla paikalla joen rannalla osoitteessa 24 Sussex Drive. https://www.worldatlas.com/upload/e0/72/29/shutterstock-1139653487.jpg

        Kanadan pääministerin talo on menossa ison remontin alle. Tiloja modernisoidaan ja turvallisuutta parannetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen pministerillekö pitäisi saada samanlaiset? Ei todellakaan, ei tuollaisia ansaitse kukaan veronmaksajien rahoista. Veronmaksajien, joiden verotusta kiristetään koko ajan, kurjistetaan. Ja köyhät köyhtyvät. Ahneet punikit loisivat.

        Kukaan ei ole sanonut että pitää hankkia kaksi asuntoa.

    • Anonyymi

      Jussi Halla-ahon anopin asunto Eirassa, jossa Halla-aho jo asuu, muutetaan pääministerin seuravaaksi virka-asunnoksi, jotta Halla-ahon ei tarvitse järjestää muuttotalkoita eikä järjestää persuille tupaantuliaisia, kun hänet valitaan pääministeriksi.

      • Anonyymi

        Ei pieni kerrostaloasunto kelpaa edustusasunnoksi.

    • Anonyymi

      Punikki pääministerin pitää kieltäytyä kaikenlaisesta yhteisten eli verovarojen tuhlaamisesta häneen. Hänen tulee tuntea solidaarisuutta työläisiä kohtaan ja huolehtia kaikkien kansalaisten hyvinvoinnista maksimaalisesti, vaivojaan säästämättä. Se on hänen tehtävänsä. Hän on kansan palvelija.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tuskin Virolainen Kesärannassa oli, koska hänellä oli Vironperän maatila, jota viljeli.
      Toisaalta jos pääministerin kesäasunto olisi jossakin kerrostalossa, joutuisi mediaporukka (toimittajat) odottamaan kadulla kokousten päättymistä yms. infoja. Aika raakaa touhua valtiolta, kun ei ymmäretä toimittajien työtä, vaan ajetaan mediaväki pellolle odottamaan tiedonmurusia.

      • Anonyymi

        Eikä ne kerrostaloasunnoissa mahtuisi kokoustamaankaan.

      • Anonyymi

        Mistä tämä kerrostaloasunto saikaan alkunsa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tämä kerrostaloasunto saikaan alkunsa?

        Halla-Aho asuu kuulemma kerrostalossa Eirassa.

    • Anonyymi

      Mitäs eroa siinä jos valtio hommaa virka-asunnon muualta, muuttamaan joutuu joka tapauksessa, yhtä hyvin voivat hankkia itse omat asunnot ja tuo tai joku mu pelkästään edustuskäyttöön.

      • Anonyymi

        Siinä on kait turvallisuus osasyynä miksi pääministerin olisi parempi asua virka-asunnossaan. Valtion omistama rakennus voidaan tehdä turvalliseksi ympäristöksi helpommin kuin yksityisesti omistettu jossa naapurit asuvat aivan seinän takana.

        Suomessa ei muutenkaan osata sisustaa viihtyisästi. Olipa kyseessä koti taikka työpaikan toimisto, niin se näyttää halvalta hammaslääkärin osotushuoneelta koivunvärisine vanerilevyhuonekaluineen. https://i.pinimg.com/originals/37/80/e9/3780e99e6519162a86a29ef7ec8632f5.jpg

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on kait turvallisuus osasyynä miksi pääministerin olisi parempi asua virka-asunnossaan. Valtion omistama rakennus voidaan tehdä turvalliseksi ympäristöksi helpommin kuin yksityisesti omistettu jossa naapurit asuvat aivan seinän takana.

        Virka-asunto pitää olla valmiiksi kalustettu, eikä kalustusta saa muuttaa väliaikaisestikaan muuta kuin omaan laskuun. Muuttaminen sisään ja ulos pitää olla vaivatonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virka-asunto pitää olla valmiiksi kalustettu, eikä kalustusta saa muuttaa väliaikaisestikaan muuta kuin omaan laskuun. Muuttaminen sisään ja ulos pitää olla vaivatonta.

        Julkiset tilat on valmiiksi kalustettu. Yksityisosan voi jokainen kalustaa omilla tavaroillaan.

        Näinhän se on Britannian pääministerinkin asunnossa jossa ylin kerros on yksityisasunto ja alemmat edustustiloja. https://c8.alamy.com/comp/2AT9DFB/a-countdown-clock-is-projected-onto-10-downing-street-ahead-of-the-uk-leaving-the-european-union-at-11pm-ending-47-years-of-close-and-sometimes-uncomfortable-ties-to-brussels-2AT9DFB.jpg

        Boris Johnson juuri sisusti Downing Street 10 yksityisosan täysin uusiksi oman suunnitelmansa mukaan. Aika mauttomasti tosin, mutta silti oman mielensä mukaan. https://www.thetimes.co.uk/imageserver/image//methode/sundaytimes/prod/web/bin/9cdef3bc-7dc3-11eb-8de9-4ee21426ea3f.jpg?crop=4554,2562,23,3171

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kalevi Sorsan, SDP, aikana moni muukin asia oli toisin kuin nykyisin.

      Sosialidemokraatti Sorsan aikana sosialidemokraattiset johtavat puoluehenkilöt lensivät veronmaksajien piikkiin Concordella, Nuotret Kotkat maksoivat demarijohtajien ylinopeussakot jne.
      Jopa Finnairkin teki ylimääräisen laskun poimiakseen Finnairin hallintoneuvoston jäsenen Kalevi Sorsan kyytiin, Sorsa lensi ilmaislipulla, kuten kunnon demarin kuuluukin.

      Jopa alemmalla tasolla elettiin mukavasti Sorsan aikoihin. Joukkoliikennettä kannattava demarien virkamies kulki päivittäin töissä Lahdesta Helsinkiin bussilla ilmaislipulla.

      Onko mahdollista, että tulevaisuudessa siirryttäessä joukkoliikenteeseen, niihin ei mahdukaan kuin ilmaislipulla matkustavat punavihreät joukkoliikenteen kannattajat, Maksavat matkustajat ja ei-sosialistit saavat istua bussin katolla kuin ennen Itäblokissa?

      • Anonyymi

        Ja mitenkähän nämä Sorsan lennot kuuluvat tähän keskusteluun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitenkähän nämä Sorsan lennot kuuluvat tähän keskusteluun?

        Jos Kesärannasta tehdään Sorsa-museo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos Kesärannasta tehdään Sorsa-museo.

        Uutisankka museo.

    • Anonyymi

      Uusi kämppä Pitkäniemestä?

    • Anonyymi

      No sen vuoksi se siirretään paikkaan jossa media, ei voi kuvata, kun joku lastataan taksin tai virka-auton takapoksiin.

      • Anonyymi

        Kuka sanoi että se siirretään paikkaan jossa ei voi kuvata?

    • Anonyymi

      Itä-Helsinkiin

    • Anonyymi

      "Vaikka johonkin kallion räkälään"!!!

      • Anonyymi

        Sanna olisi siellä kuin kotonaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanna olisi siellä kuin kotonaan.

        On muistettava että pääministereitä tulee hänenkin jälkeensä.

      • Anonyymi

        Sopisiko se teidän persu pääministerillekin?

        Ette tainneet ajatellakaan tuota! ;D

    • Anonyymi

      oåiii

    • Anonyymi

      Ongelma on yhdistää asunto ja työpaikka. Yleensä siinä ei onnistuta. Asukkaasta tuntuu kuin asuisi työpaikan toimistossa.

    • Anonyymi

      Marinin juhlien aikaiset jauhot ja eritteet ei varmaan kuitenkaan syynä.

      • Anonyymi

        Suunnittelu aloitettu jo ennen Marinia.

    • Anonyymi

      urpo voi mennä venäjälle putinin luokse

      • Anonyymi

        Ei sitä uutta asuntoa vain hänelle hankittaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä uutta asuntoa vain hänelle hankittaisi.

        Suurin osa tavallisista kaduntallaajista ajattelee tuolla tavalla. Eli kaikki tehdään vain nykyisen pääministerin vuoksi, vaikka suunnitelmat ovat tarkoitettu useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti Kesärannan ylläpito siirretään pois valtioneuvoson kanslialta jollekin muulle valtion laitokselle?

      Muutenhan uuden asunnon hankkimisella ei tulisi säästöjä.

      • Anonyymi

        Mutta valtio eli veronmaksaja maksaa silti sekä vanhan että uuden asunnon ylläpidosta.

    • Anonyymi

      Kuka normaali ihminen haluaisikaan asua moisessa hatarassa homeisessa muumitalossa?

      • Anonyymi

        Veronmaksajille kallis ylläpitää ja asukkaalle epäkäytännöllinen ja huoneiden sijoittelultaan vanhanaikainen.

        Siksi tuolla edellä mainittu nykyaikainen "omakotitalo" tyyppinen asunto Kesärannan maille olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu ja pitkässä juoksussa aiheuttaisi jopa säästöjä.

        Vuokralle kallion yksiöön kuten muutkin Suomalaiset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokralle kallion yksiöön kuten muutkin Suomalaiset!

        Suurin osa Suomalaisista asuu muulla kuin Kalliossa tai edes Helsingissä!

    • Anonyymi

      Juu, toivoisinkin että pääminisisteri tulisi muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Virka-asunto pitää kuitenkin olla siellä. Toki jos on pääkaupunkiseudulta, niinkuin usein on, saa asua kotonaan.

      • Anonyymi

        Supo vaatii omaan asuntoon pihalle tai rappukäytävään valvontakamerat ja kerrostalossa on aina vaarana että naapurista kuunnellaan seinän läpi.

        Virka-asunto on siksi välttämätön presidentille ja pääministerille. Ympäristö voidaan tehdä turvalliseksi ja eristää.

    • Anonyymi

      Olen kuullut että tuo vanha puutalo on talvella niin kylmä että pitää olla villapaita päällä sisälläkin.

      • Anonyymi

        Siitä se nimi Kesäranta kait tuleekin, kyseessä on lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu huvila.

      • Anonyymi

        Mielelläni maksan vähän nemmän veroa jotta päministeri joutuu istumaan villapaita päällä hatarassa lautahökkelissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielelläni maksan vähän nemmän veroa jotta päministeri joutuu istumaan villapaita päällä hatarassa lautahökkelissä!

        Mistä näitä masokisteja löytyy?

    • Anonyymi

      Moskeija tuohon sopisi, kulttuurimaisema avartuisia.🧐

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo olis sellainen 300 000€ hintainen rakentaa.

        Pääministerin vuosipalkka on sellaiset 205 689 euroa.

        Joten alle kahden vuoden palkalla saataisiin energiatehokas ja moderni asunto pääministerin käyttöön. Valtion varoissa tuo on lähinnä pilkkuvirhe laskelmissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääministerin vuosipalkka on sellaiset 205 689 euroa.

        Joten alle kahden vuoden palkalla saataisiin energiatehokas ja moderni asunto pääministerin käyttöön. Valtion varoissa tuo on lähinnä pilkkuvirhe laskelmissa.

        Järkevät päätöksethän eivät kelpaa valtiolle!

        Siksi tulemme maksamaan kalliin Kesärannan ylläpidosta jatkossakin. Halvempi vaihtoehto kun aiheuttaisi sen että kansa pääsisi sättimään virkamiehiä rahan tuhlauksesta, kun todellisuudessa se aiheuttaisi pitkällä aikavälillä kansalle säästöjä.

        Ja tietenkin suomalaiskansallinen kateus siitä että pääministerille rakennattaisiin uusi asunto ja tämähän ei perus kaduntallaajalle käy! Että joku saa jotakin uutta ja itse jäät ilman!

        Ihanan kallista!

        On kansallinen mottomme!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanan kallista!

        On kansallinen mottomme!

        Ja jos ei ole kallista, niin me kyllä keksimme keinon millä siitä saadaan tulemaan kallista!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaajatalot oli aikoinaan hyvä kotimainen talovalmistaja, mutta kuten tavallista, sekin meni konkurssiin.

        VTT havaitsi Finndomon taloissa homeongelmia

        VTT:n tutkimuksen mukaan Hämeenlinnan vuoden 2007 asuntomessuille rakennettujen Finndomo-talojen alapohjissa on ollut homeongelmia. Kyseessä olivat Finndomon Avainkoti- ja Vaajatalo-tuotemerkkien alla valmistetut talot. VTT:n vuosina 2007 ja 2008 toteuttama tutkimus oli Finndomon maksama, ja sen tulokset ovat yhtiön pyynnöstä salaisia. Asiasta kertoi Aamulehti, joka sai käsiinsä VTT:n tutkimusraportin.
        https://www.rakennuslehti.fi/2010/08/vtt-havaitsi-finndomon-taloissa-homeongelmia/

        Home sweet home!

    • Anonyymi

      Marin häpäisi koko rakennuksen symboliarvon, joten sitä ei voi enää käyttää.

    • Anonyymi

      Valtiolla on edustavia ja historiallisia rakennuksia ympäri maata.

      Tässä yksi sellainen pääministerin kesäasunnoksi vaikkapa.

      Valtio pisti myyntiin valtavan kokoisen Jokioisten kartanon tiluksineen – ”loistelias ja värikäs historia”

      Valtiolla ei ole kartanolle käyttöä.
      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009941549.html

    • Anonyymi

      Se joutaisi siirtää Uralille saakka.

    • Anonyymi

      Pääministerin asunto aina siihen kuntaan, mistä on kotoisin.
      Turkuun Luostarinmäelle ja Föörillä pääsee yli aurajoen, josta asemalle tunnin junaan Helsinkiin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      13442
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe