Paavi Franciscus kehoittaa

Anonyymi

Paavi Franciscus kehottaa vetämään sijoitukset pois yhtiöistä, jotka eivät sitoudu luonnon suojeluun. 11.10 20020 yle/ uutiset
Paavi kehoittaa myös pyhittämään sunnuntain toistaiseksi puhutaan hyvin maltilisesti sununtain pyhittämisestä mutta tarkailkaapa niin huomaatte, että tulevaisuudessa tullaan pikku hiljaa painostamaan sunnuntai viettoa.

kysynpävaan.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei tulla painostamaan sunnuntainviettoon koskaan. Elät harhoissasi ja valheissasi aloituksen tekijä

      Suomessakin kaupat olivat aikaisemmin kiinni sunnuntaisin.
      Miten on nyt? Kaikki suuremmat kaupat ja ruokakaupat ovat auki sunnuntaisinkin.

      Ollaan siis koko ajan menossa pois sunnuntain vietosta.
      Kirkoilla ei ole enää mitään valtaa Suomessakaan, eivätkä ne voi määräillä yhteiskuntaa ja sen toimintaa, kuten joskus ennen.
      Paavi saa sieltä Vatikaanin vankilastaan horista mitä huvittaa, eikä se muuta mitään.

      • Anonyymi

        Aika näyttää muutaako !

      • Anonyymi

        Noin on nyt. Ei tule olemaan aina.

      • Anonyymi

        Siihen riittää, että EU päättää sunnuntaipakosta ja sinäkin vikiset sen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteletko tosiaan, että maailma, joka on päässyt vapauden makuun, suostuisi alistumaan joidenkin aikansa eläneiden vanhojen homeisten kirkkojen vallan alle? Tai että maailman muslimit tai muut uskovaiset alistuisivat viettämään jotain kristittyjen lepopäivää?

        En tiedä, pitäisikö sääliä vai nauraa, kun jotkut uhraavat/tuhlaavat elämänsä odottaen jotain noin älytöntä tapahtuvaksi. Koko ajan mennään aivan päinvastaiseen suuntaan.

        Niinkuin olet nähnyt koronan kanssa lyhyessä ajassa voi paljon muuttua !

        Edelliseen voisi lisätä vielä juutalaiset, jotka tuskin tulevat luopumaan sapatistaan ja alkaisivat viettämään kristittyjen sunnuntaita.

        Ja rahamiehet ne pyörittää tätäkin maailmaa, joten alkaisivatko ne rajoittamaan bisneksiään jonkin lepopäivän takia?

        "Ja rahamiehet ne pyörittää tätäkin maailmaa, joten alkaisivatko ne rajoittamaan bisneksiään jonkin lepopäivän takia?"

        Kyllä, näin tulee tapahtumaan. Tulevaisuudessa kauppaa käydään vain sunnuntaisin.

        Jos oletetaan, että on kyse hengellisestä kaupankäynnistä eli "pelastuksen kauppaamisesta", niin kristityt saisivat ihan vapaasti kaupata pelastustaan sunnuntaina. Muslimit ja juutalaiset kauppaisivat kuitenkin omaa pelastustaan omissa maissaan edelleen omana lepopäivänään. Ei heitä kiinnostaisi kristittyjen kauppaama pelastus ja ateisteja ei kiinnostaisi minkään puljun kauppaama pelastus.

        Vaatii aika paljon mielikuvitusta uskoa siihen, että nämä kolme viimeksi mainittua ryhmää saataisiin pakotettua sunnuntaisin kirkkoon kristittyjen "osto- ja myyntimarkkinoille".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen riittää, että EU päättää sunnuntaipakosta ja sinäkin vikiset sen jälkeen.

        Ei päätä! Herää nyt!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin olet nähnyt koronan kanssa lyhyessä ajassa voi paljon muuttua !

        Korona ei liity millään tavalla sunnuntaihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin olet nähnyt koronan kanssa lyhyessä ajassa voi paljon muuttua !

        No sinä et tunne Raamattua!! Löytäneekö hän uskoa! Ei tarvita sunnuntailakeja, koska kukaan ei sadan vuodenpäästä enää usko Jeesukseen tai Jumalaan. Jeesus on toki todellinen historian henkilö mutta hän ei saavu vielä muutamaan sataan vuoteen. Tuollaiset pelottelut ovat vain fundamentalisti adventistien tyypillistä hekumointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliseen voisi lisätä vielä juutalaiset, jotka tuskin tulevat luopumaan sapatistaan ja alkaisivat viettämään kristittyjen sunnuntaita.

        Ja rahamiehet ne pyörittää tätäkin maailmaa, joten alkaisivatko ne rajoittamaan bisneksiään jonkin lepopäivän takia?

        Suuri osa menestyvistä business miehistä on juutalaisia.

    • Anonyymi

      Kehottaa kirjoitetaan ilman i-kirjainta.

    • Anonyymi

      Amerikka karitsansarvinen peto, nostaa sunnuntain jalustalle.

      • Anonyymi

        Nythän sinne Yhdysvaltoihin saattaa tulla katolinen presidentti Biden. Hän on mielellään on hyvää pataa paavin kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nythän sinne Yhdysvaltoihin saattaa tulla katolinen presidentti Biden. Hän on mielellään on hyvää pataa paavin kanssa.

        KäsiBideellä on toinen jalka jo haudassa.
        USA:n presidentillä on statistin osa.
        Siksi toisekseen presidentti ei saa USA:ssakaan ajaa oman kirkkokuntansa tai lahkonsa asioita. Paavi voi siis rauhassa istua ja runkata vatikaanissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KäsiBideellä on toinen jalka jo haudassa.
        USA:n presidentillä on statistin osa.
        Siksi toisekseen presidentti ei saa USA:ssakaan ajaa oman kirkkokuntansa tai lahkonsa asioita. Paavi voi siis rauhassa istua ja runkata vatikaanissa.

        "Siksi toisekseen presidentti ei saa USA:ssakaan ajaa oman kirkkokuntansa tai lahkonsa asioita."

        Israelia USA kyllä tukee...siis sapatin viettäjiä...

    • Anonyymi

      Ilm 17:10,11 kertoo kahdeksasta kuninkaasta, joista viimeinen on peto siis Antikristus. Tämä profetia esitäyttyi Rooman keisareissa, joista kuudes oli Nero, jonka aikana on Ilmestyskirja kirjoitettu. Sanoohan Ilmestyskirja, että kuudes on nyt vallassa. Seitsemäs keisari hallitsi vain pari kuukautta.

      Profetian lopullinen täyttymys tapahtunee Vatikaanin kahdeksan kuninkaan kohdalla. Vatikaani sai Mussoliinin aikana itsenäisyyden ja Paavi Franciscus on nyt järjestyksessä kahdeksas paavi siis kahdeksas kuningas Vatikaanin itsenäistymisestä lukien.

      Ilm 17:10 Viisi näistä on jo poissa, kuudes on vallassa. Yksi ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, hänen on määrä hallita vain vähän aikaa.
      11 Peto itse -- se, joka on ollut mutta jota ei enää ole -- on kahdeksas kuningas ja samalla yksi noista seitsemästä. Se joutuu tuhon omaksi.

      Jo 1500-luvulla eräs Lutherin kannattajista kiinnitti huomiota siihen, että kun nimen vicarivs filii dei latinalaisten kirjainten lukuarvot lasketaan yhteen, saadaan tulokseksi Raamatussa mainittu "pedon luku" 666, joka Ilmestyskirjassa on antikristuksen tunnus.[2]

      Kirjainten lukuarvot (V=5, i=1, C=100, D=500, L=50) Kirjaimet joilla ei ole lukuarvoa (a, r, f, s ja e) lasketaan nollaksi. (5 1 100 1 5 1 50 1 1 500 1) = 666

      Lukuarvo 666 voidaan saada monista muistakin nimistä, mutta havainto sopi hyvin yhteen yleiseen uskonpuhdistuksen aikana vallinneeseen käsitykseen, jonka mukaan Roomalaiskatolinen kirkko, tai Paavi itse, oli Ilmestyskirjan peto. Nykyään Protestantit näyttävät pitkälti luopuneet tästä käsityksestä, vaikka yksilötasolla mielipiteitä on monia. Kirkkokuntana mm Adventistit katsovat Paavin vallan edelleen täyttävän Raamatun kuvaukset pedosta.

      Ainakin paavit Leo IX ja Paavali VI ovat käyttäneet virallisissa asiakirjoissa arvonimeä Vicarius filii dei.[3]Arvonimi on nähty paavin kruunussa vuonna 1845 Gregorius XVI:n aikana, mutta sen jälkeen arvonimi on poistettu kruunuista, eikä kruunuja ole tallella aiemmalta ajalta.[4] Vicarius filii dei on muunnos arvonimestä Vicarius Christi ("Kristuksen sijainen"), joka on virallinen paavin arvonimi. "Anti-" sanassa Antikristus tarkoittaa "olla jonkun sijasta" tai "jotakuta vastaan". Paavin arvonimellä Vicarius Christi on sama merkitys kuin antikristuksella, kun se käännetään vaihtoehtoisessa merkityksessä "Kristuksen sijainen".

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Vicarius_filii_dei

    • Anonyymi

      Oletetaanpa, että se sunnuntai on nyt se pedonmerkki, niin mitä se "sunnuntaipakko" käytännössä tarkoittaisi ja miten se estäisi ostamisen ja myymisen muilta kuin "sunnuntaipedonmerkin" vastaanottaneilta??

      • Anonyymi

        Sunnuntai ei ole Ilmestyskirjan tarkoittama pedon merkki, vaikkakin on väärä lepopäivä. Sunnuntaita ei voi asentaa oikeaan käteen tai otsaan, sen nimestä ei voi laskea lukua 666 eikä sunnuntailla voi ostaa tai myydä.

        Ilm 13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
        16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
        17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
        18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

      • Anonyymi

        Sitä, että me adventistit lähtisimme karhujen ja susien kanssa elämään metsiin.
        Näin meille on opettettu ja neuvottu ihan sisar Ellen Whiten suulla.
        Me adventistit joudumme vainojen uhriksi ja syystä. Me olemme ulkokullattuja ja meissä on vain jumalisuuden ulkokuori. Sisältä olemme mädäntyneet.
        Sellaisia sietääkin vainota ja Jahve olisi jo tapattanut tai tappanut meidät, jos hän nykyään olisi kiinnostunut koko asiasta.
        Ennen Jahve tappoi ja tapatti eläimiä ja ihmisiä valtavat määrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sunnuntai ei ole Ilmestyskirjan tarkoittama pedon merkki, vaikkakin on väärä lepopäivä. Sunnuntaita ei voi asentaa oikeaan käteen tai otsaan, sen nimestä ei voi laskea lukua 666 eikä sunnuntailla voi ostaa tai myydä.

        Ilm 13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
        16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
        17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
        18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

        "Sunnuntai ei ole Ilmestyskirjan tarkoittama pedon merkki"

        No mikä se "pedonmerkki" sitten mielestäsi on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sunnuntai ei ole Ilmestyskirjan tarkoittama pedon merkki"

        No mikä se "pedonmerkki" sitten mielestäsi on?

        Pedonmerkki on uskonharhaisten keksimä valhe.
        Uskovainen itse on petomainen pölvästi.

        Oikeaan käteen tai otsaan ihon alle upotettava mikrosiru voi hyvinkin olla sellainen. Siihen kirjoitetaan pedon nimi tai sen luku 666 ja sillä maksetaan ostokset luottokorttilaitteella, jotka ovat jo nykyään yhteensopivia lähietälukutekniikan kanssa. Koirille on sellaisia jo pitkään asennettu ja Ruotsissa maksetaan jo ostoksia oikeaan käteen upotetulla mikrosirulla.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/unohda-pankkikortit-jasenkortit-ja-avaimet-jo-tuhansilla-ruotsalaisilla-siru-ihon-alla/668ad848-b20d-3911-8369-70311c1ec51b

        Tässä on Nordean mainos, joka kertoo tekniikasta, miten sormella voi jo nyt maksaa. Tämä ei ole vileä pedon merkki, mutta toimintaperiaate ja tekniikka on sama.
        Mainoksessa symboliikka on kuin Pedon valtakunnasta.

        Velho tulee maksamaan ostoksia. Hänelle sanotaan, ettei kolikot ja setelit enää käy. Sitten velho maksaa ostoksensa luottokortinlukijalaitteella asettamalla sormensa sen päälle, jossa tosin on älysormus. Pedon merkki lienee kuitenkin ihon alle asennettu mikrosiru.

        https://youtu.be/yHKukvQKHXg

        Kynnetään otsaan, oliko se nyt auralla ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pedonmerkki on uskonharhaisten keksimä valhe.
        Uskovainen itse on petomainen pölvästi.

        Totta puhut.

        T: iloinen nauraja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta puhut.

        T: iloinen nauraja

        Oletko lukenut kirjan Suuri taistelu ? sen voi myös kuunnella netistä.

        kysynpävaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lukenut kirjan Suuri taistelu ? sen voi myös kuunnella netistä.

        kysynpävaan

        En todellakaan ole! En tuhlaa aikaani moiseen.

        T: iloinen nauraja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeaan käteen tai otsaan ihon alle upotettava mikrosiru voi hyvinkin olla sellainen. Siihen kirjoitetaan pedon nimi tai sen luku 666 ja sillä maksetaan ostokset luottokorttilaitteella, jotka ovat jo nykyään yhteensopivia lähietälukutekniikan kanssa. Koirille on sellaisia jo pitkään asennettu ja Ruotsissa maksetaan jo ostoksia oikeaan käteen upotetulla mikrosirulla.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/unohda-pankkikortit-jasenkortit-ja-avaimet-jo-tuhansilla-ruotsalaisilla-siru-ihon-alla/668ad848-b20d-3911-8369-70311c1ec51b

        Tässä on Nordean mainos, joka kertoo tekniikasta, miten sormella voi jo nyt maksaa. Tämä ei ole vileä pedon merkki, mutta toimintaperiaate ja tekniikka on sama.
        Mainoksessa symboliikka on kuin Pedon valtakunnasta.

        Velho tulee maksamaan ostoksia. Hänelle sanotaan, ettei kolikot ja setelit enää käy. Sitten velho maksaa ostoksensa luottokortinlukijalaitteella asettamalla sormensa sen päälle, jossa tosin on älysormus. Pedon merkki lienee kuitenkin ihon alle asennettu mikrosiru.

        https://youtu.be/yHKukvQKHXg

        Ilm 13:15 Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
        16 Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
        17 Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
        18 Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.

        Vaikka ei uskoisikaan, niin aika hyvin on muinoinen futurologi osunut oikeaan nykytekniikan suhteen ja vieläpä varoituksissaan. TV, internet, siruteknologia ym. ovat toteuttaneet futurologin näkemykset. Sietää varoa tuollaista yhteiskuntaa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        No kerrohan sitten, miten kaikki juutalaiset, muslimit, ateistit, maailman rikkaat (joissa on myös paljon juutalaisia) sekä kaikki vapaaseen elämään tottuneet ihmiset saadaan viettämään "pakkosunnuntaita"? Ellen varmaan kertoo myös sen kirjassaan.

        Lue niin tiedät !

        Ellun horinat voi jättää omaan arvoonsa.
        Ellen White oli mielenvikainen aivovaurioinen, jonka pakkomielteenä oli sairauden vuoksi kirjoittaminen ja harhaiset päiväunet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2723
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2300
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2070
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      15
      1817
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1711
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1696
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1676
    8. 95
      1625
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe