Diktatuuri pelkää koulutettua väestöään

Anonyymi

Opiskelijanuorisoa epäillään arveluttavasta sekaantumisesta ”Venäjän sisäisiin asioihin”.
Moskovan syyttäjäviranomaiset ovat määränneet tiede- ja opetuslaitokset ilmoittamaan kaikista opiskelijoistaan, jotka ovat osallistuneet mielenosoituksiin tai venäläisen elämän vaikeuksia käsittelevien julkaisujen tuottamiseen, verkkolehti Meduza kertoo.

Yliopistojen hallinnot on lehden mukaan velvoitettu listaamaan poliittisesti arveluttavat opiskelijat sekä raportoimaan kaikesta sellaisesta opetustoiminnasta, jolla on edes välillinen yhteys ulkomaisiin organisaatioihin.

– Syyttäjät haluavat tietää kaikista suunnitelluista tapahtumista, jotka voisivat ”levittää yleisiä näkemyksiä siitä, että Venäjän viranomaisia pitäisi vaihtaa” tai jotka ”edistäisivät maan epävakauttamista suosivia olosuhteita esimerkiksi olemassa olevia sosioekonomisia ongelmia hyödyntämällä”, Meduza toteaa.

– Piirisyyttäjän virasto kehottaa koulujen hallintoa raportoimaan kaikista artikkeleista, kirjallisuuskatsauksista ja tieteellisestä tutkimuksesta, joka pyrkii joko heikentämään Venäjän johdon ja sen ulko- ja sisäpolitiikan uskottavuutta tai sisältää ”vääristyneitä arvioita Venäjän sosioekonomisesta kehityksestä”, lehti jatkaa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "NATO Diktatuuri pelkää koulutettua väestöään"

      Näin se vaan on.

      • Anonyymi

        On on......
        Noinhan se pikkulapsi reagoi ikävään tosiasiaan.

        Toisaalta saattaa turha olla se venäjän huoli, ne hyvin koulutetut kun asuvat ihan muualla eivätkä tule venäjälle koskaan palaamaan.
        Ja verrattaessa hyvin koulutettujen määrää kokonaisväkilukuun se on yksi maailman surkeimpia, taakse jäävät vain heikoimmat kehitysmaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On on......
        Noinhan se pikkulapsi reagoi ikävään tosiasiaan.

        Toisaalta saattaa turha olla se venäjän huoli, ne hyvin koulutetut kun asuvat ihan muualla eivätkä tule venäjälle koskaan palaamaan.
        Ja verrattaessa hyvin koulutettujen määrää kokonaisväkilukuun se on yksi maailman surkeimpia, taakse jäävät vain heikoimmat kehitysmaat.

        Se on se koulutusjärjestelmä, ainakaan Euroopasta ei heikompaa löydy.


    • Anonyymi

      Lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus on olemassa myös Suomessa jos epäilee jonkun suunnittelevan hallinnon vastaisista provokaatioista tai luvattomista suhteista ulkomaan agentteihin mutta tämähän ei Suomessa koske CIAaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe