Miksi jotkut ovat aina lihavia?

Anonyymi

Tuttavani on yrittänyt laihduttaa n. 17 vuotta, ja sinä aikana hän on lihonut todella paljon. Nykyään hänellä on taulukoiden mukaan "vaikea ylipaino". Kun hän on kertonut minulle, mitä syö, on käynyt ilmi, ettei hän syö merkittävästi enemmän kuin minäkään painoon ja pituuteen suhteutettuna, ja minä olen hoikka. Alkoholia hänellä menee joka viikonloppu suht paljon. Sekö selittää lihavuuden?

Ihan oikeasti nyt. Haluaisin ymmärtää miten voi olla mahdollista että hän ei laihdu milloinkaan. Vai onkohan hän narrannut syömisensä eli syökin valtavasti enemmän, esim. yhden kerrotun suklaalevyn sijaan syökin kaksi, yhden pizzan sijaan kaksi pizzaa?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taidat olla oikeassa. jos eläisit arjessa tuttavasi kanssa, pääsisit ´salaisuudesta´perille. Itse olen väkisinkin yhdessä eläessämme seurannut kahden ihmisen syöntiä.
      Kun otetaan voileipä, itse laitan juustonsiivun, hän laittaa kahden millin kerroksen voita ja juustonsiivun. Hän ottaa vaaleaa leipää, minä täysjyväruisleipää.
      Hän ottaa lihaa vain vähän sanoen että on yrittänyt välttää, minä kahmaisen ison viipaleen.
      Hän ottaa yhden pienen perunan, minä kolme isohkoa.
      Hän ottaa majoneesisalaattia. Minä kurk/tom/lehtisaalaattia ilman kastiketta.
      Ruokajuomaksi hän ottaa mehua/oluen/kotikaljaa, minä rasvatonta maitoa/piimää.
      Hän ottaa tiramisua/mokkavaahtoa koko annoksen, minä maistan uteliaisuutani lusikallisen.
      Kahvin kanssa hän ottaa koko piirakkapalan, minä jos tiedän miltä maistuu, en ota, jos on vierasta tarjottavaa, uteliaisuuttani nokareen.
      Ruokailun jälkeen molemmat olemme kylläisiä.
      Kun hän ottaa alkoholia, alkaa tehdä mieli suolaista, vähän juustoa/muutama sipsi, suolakurkkua. Minä en syö muruakaan. Otamme alkoa saman verran, pullon viiniä siinä jutellessamme, hän makeaa, minä kuivaa. Tämä toistuu vähintään viikon välein, itse otan vähän useammin kuin hän.
      Viinin jälkeen aamulla hän syö lihapiirakan ja suklaata, minä raasteen raejuustolla ja pari sillinpalaa.
      Hän syö vähänlaisesti kuitua, minä liotan leseitä ja pellavansiemeniä vesikippoon joka toinen päivä.
      Näin se menee vuodesta toiseen, eikä kukaan sivullinen pysty sanomaan, että hän söisi paljon.
      Itse olen suvusta jossa ei ole ollenkaan todella lihavia, isoja perheitä, serkut, tädit, sedät molemmilta puolilta ja kaikkien paino niin että muutamilla on korkeintaan 10 kgn ylipaino.

    • Anonyymi

      "Tuttavani on yrittänyt laihduttaa n. 17 vuotta, ja sinä aikana hän on lihonut todella paljon."
      Siinäpä se syy jo tulikin - yrittänyt laihduttaa n. 17 vuotta.
      Kun se laihduttaminen juuri ei mitään hyödytäkään, päin vastoin.
      Ainoa tie on elintapojen pysyvä muutos, ja korvienväli kuntoon.
      Terveitten elintapojen opettelu kaikin puolin on A ja O painonhallinnassa. Ei mitään rakettitiedettä vaan ihan perustavaa laatua olevan elämäntavan opettelua ja siinä pysymistä.
      Kitukuurit ja ihmedieetit on hukkaan heitettyja ja hyvin tyypillistä juuri tuo että paino nousee entisestään. Oikotietä ei ole, valitettavasti. Ainoastaan se ikävä tosiasia että omat elintavat on tarkistettava ja tajuttava missä tarvitaan muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe