Miksi humanitaarista maahansijoitusta vastustaa aina vähemmistö?

Esimerkkinä ministeriömme lausunto Norjan "maahanmuutosta".

"Lisääntyvä maahanmuutto tuo mukanaan mittavia haasteita norjalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Kansan >>äänekäs vähemmistö<< näkee lisääntyvässä maahanmuutossa suuria uhkakuvia, kuten epäonnistuneen integroimisen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat, muslimitaustaisten maahanmuuttajien radikalisoituminen ja äärioikeiston vastustuksen aiheuttaman syvenevän yhteiskunnallisen kahtiajaon. Maahanmuuttoon suopeasti asennoituvat taas näkevät kasvavan maahanmuuton välttämättömänä korjausliikkeenä, jolla heikkenevä huoltosuhde saadaan parannettua."

Humanitaarinen maahansijoitus on siis suuri haaste, johon liittyy esimerkiksi
- kulttuurien eroavaisuudet
- kulttuuriset paineet
- korkeat kustannukset
- turvallisuusuhat
- vaikutukset yleisesti hyvinvointiin
- rikollisuuden kasvu (erityisesti ihmisen koskemattomuuteen liittyvät)
- vaikea, jopa mahdotonta hallita
- sopeutumisongelmat, etninen segregaatio
- ja monia muita lieveilmiöitä
-> SEURAUKSET!

Miten on siis mahdollista, että kehitysmaista suuntautuvaan massamuuttoon liittyvistä ongelmista on huolissaan aina VÄHEMMISTÖ, joka on aina myös se "huonoista" ihmisistä muodostuva ryhmä?

Onko tosiaan niin, että ENEMMISTÖlle haitalliset seuraukset ei enää merkitsekään mitään? Kun humanitaarista maahansijoitusta toteuttavat vastuulliset puhuu 'yksittäistapauksista' ja 'muukalaisvihasta' ja 'rasismista' ja 'maahanmuuttovastaisuudesta' ja 'kaikkien tulijoiden taustat tiedetään' ja 'islam on rauhan uskonto' yms., niin enemmistö todellakin muuttaa asenteitaan ja näkemyksiään 'haitoista' humintaarisuuteen liittyvien ongelmien kohdalla, vaikka muuten haitta on aina haitta, joita normaalisti normaali ihminen välttelee? Onko siis humanitaarisuus tärkeämpi asia kuin estää ongelmien eskaloituminen? Että on vain suljettava silmänsä tietyiltä asioilta ja hyväksyttävä ne hiljaisesti, tai muuten olet rasisti? Usein myös natsi. Ja fasisti. Prioriteetit....!!

PS: äärioikeisto mainittu.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...unohdin mainita 'kahtiajaon', jonka syynä on TAAS se "vaarallinen äärioikeisto", eikä tietenkään mitään muuta nähdä osana ongelmaa.

"Vaarallinen äärioikeisto" = monoliitti, joka koostuu kaikista niistä ihmisistä, ideologioista, eri tahoista jne., jotka nostaa esille kehitysmaista suuntautuvaan massamuuttoliikkeeseen liittyviä ongelmia ja lieveilmiöitä. Tässä monoliitissa natsigestuureja huitova nahkapää ja tavallinen kansalainen "väärillä" mielipiteillä on usein samalla epäkunnioituksella kohdeltuja. Ihmisarvoa siis mittaroidaan voimakkaasti sen mukaan, millaisia mielipiteitä julkistat.

Äänestä

"Maahanmuuttoon suopeasti asennoituvat taas näkevät kasvavan maahanmuuton välttämättömänä korjausliikkeenä, jolla heikkenevä huoltosuhde saadaan parannettua."

Miten afrikasta ja lähi-idästä tuleva populaatio sopeutuu eurooppalaiseen/pohjoismaalaiseen kulttuuriin, lakeihin, rajoituksiin, tapoihin jne? Miten turvikset työllistyvät? Turvisten hyödyt vs haitat (esim. kustannukset)? Jne jne jne.... Millä tavalla tämä populaatio parantaa huoltosuhdetta? Onko niin, että huoltosuhteen paranemisen nähdään toteutuvan sillä, että kielletään ongelmat? Ja jos uskomukset ei kuitenkaan toteudu, niin vika on sitten "vaarallisen äärioikeiston"?

Äänestä

Entä turvapaikanhakijat, ns. assylum-maahanmuutto...!?

Paperi hukkuivat jonnekin, siis assylum! Haen turvapaikkaa...

Äänestä

Oulussa+vallanvaihto.+Kepu+kuukahti.+Tynkkynen+tuuttaa+pohjoisesta+16.10.+""+PS:n+kannatus+on+nyt+kaikista+vaalipiireistä+suurinta+Oulussa+24,8%.+Ylen+vaalipiirikohtainen+kooste+(heinä-syys)+kertoo,+että+nousua+on+tullut+viime+vaaleista+yli+4%+(oli+20,4%).+Saisimme+5.+kansanedustajan.+Kuten+olen+sanonut,+Oulu+on+perussuomalaisuuden+uusi+pääkaupunki+"+Sebastian+Tynkkynen

Äänestä
  • Jännä nähdä miten Suomen Islamilaisin puolue Demarit pärjää kuntavaaleissa, kun niillä on vastassa viherkommareiden muslimiveljeskunta. Inshallaah! Maashallaah! Allaahakbar!

    Äänestä

Kyse on siitä, että uusmarxistinen arvomädätys on vihdoin saavuttanut tavoitteensa. Eli enemmistö länsimaiden asukkaista on aivopesty halveksimaan omaa rotuaan, kansojaan ja kulttuureitaan.

Tuon manipuloidun typerän enemmistön avulla vasurieliitti pääsee tavoitteeseensa eli tuhoaa oman kansan, kulttuurin ja uskon. Kaiken päälle nuo enemmistöt vain suurenevat, kun mamutuseliitti haalii lisää äänestäjiä puolueilleen suurmamutuksen avulla.

Tilanne on siis todella huono ja huolestuttava valkoisten kansojen tulevaisuuden kannalta!

Äänestä
  • Kehitysmaataustaisten Islaminpalvojien populaatio ylittää jo 200000 rajan kohta! ( 2016 tilanne oli 150000)

    Äänestä

Enemmistö ymmärtää, että haitat (jotka ovat todellisia) ovat aika pieniä, minkä lisäksi enemmistö ihmisistä on inhimillisiä ja löytävät arvoa heikommassa asemassa olevien auttamisesta. Puhumattakaan selkeistä eduista siitä, että noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Esimerkkinä ministeriömme lausunto Norjan "maahanmuutosta".

"Lisääntyvä maahanmuutto tuo mukanaan mittavia haasteita norjalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle. Kansan >>äänekäs vähemmistö<< näkee lisääntyvässä maahanmuutossa suuria uhkakuvia, kuten epäonnistuneen integroimisen aiheuttamat sosiaaliset ongelmat, muslimitaustaisten maahanmuuttajien radikalisoituminen ja äärioikeiston vastustuksen aiheuttaman syvenevän yhteiskunnallisen kahtiajaon. Maahanmuuttoon suopeasti asennoituvat taas näkevät kasvavan maahanmuuton välttämättömänä korjausliikkeenä, jolla heikkenevä huoltosuhde saadaan parannettua."

Humanitaarinen maahansijoitus on siis suuri haaste, johon liittyy esimerkiksi
- kulttuurien eroavaisuudet
- kulttuuriset paineet
- korkeat kustannukset
- turvallisuusuhat
- vaikutukset yleisesti hyvinvointiin
- rikollisuuden kasvu (erityisesti ihmisen koskemattomuuteen liittyvät)
- vaikea, jopa mahdotonta hallita
- sopeutumisongelmat, etninen segregaatio
- ja monia muita lieveilmiöitä
-> SEURAUKSET!

Miten on siis mahdollista, että kehitysmaista suuntautuvaan massamuuttoon liittyvistä ongelmista on huolissaan aina VÄHEMMISTÖ, joka on aina myös se "huonoista" ihmisistä muodostuva ryhmä?

Onko tosiaan niin, että ENEMMISTÖlle haitalliset seuraukset ei enää merkitsekään mitään? Kun humanitaarista maahansijoitusta toteuttavat vastuulliset puhuu 'yksittäistapauksista' ja 'muukalaisvihasta' ja 'rasismista' ja 'maahanmuuttovastaisuudesta' ja 'kaikkien tulijoiden taustat tiedetään' ja 'islam on rauhan uskonto' yms., niin enemmistö todellakin muuttaa asenteitaan ja näkemyksiään 'haitoista' humintaarisuuteen liittyvien ongelmien kohdalla, vaikka muuten haitta on aina haitta, joita normaalisti normaali ihminen välttelee? Onko siis humanitaarisuus tärkeämpi asia kuin estää ongelmien eskaloituminen? Että on vain suljettava silmänsä tietyiltä asioilta ja hyväksyttävä ne hiljaisesti, tai muuten olet rasisti? Usein myös natsi. Ja fasisti. Prioriteetit....!!

PS: äärioikeisto mainittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu