KOKOOMUS-SYÖVÄN tuhoja selitetään koronalla.

Vähävaraisten lapsiperheiden elämä oli muuttunut helvetiksi jo kauan ennen koronaa, koska KOKOOMUS-SYÖPÄ päästettiin vastoin Kekkosen viisaita neuvoja valtaan, tuhoamaan yhteiskuntaa. Taas kerran YLE selittää köyhien lapsiperheiden kurjuutta koronalla, vaikka totuuden tajuavat kaikki. Juuri KOKOOMUS-SYÖPÄ on valtansa avulla rosvonnut yhteiskunnalta rahat vähäosaisten hyvinvoinnin turvaamisesta miljonäärien verohuijareiden taskuihin. Vain yhtenä esimerkkinä tästä se, miten Kokoomuksen Business Finlandin johtoon järjestämät kokoomuslaiset rosvot varastivat valtiolta ökyrikkaille verohuijareille satoja miljoonia euroja koronatukea. Nämäkin verohuijarirosvoille jaetut rahat olisi voitu ohjata hädänalaisille lapsiperheille, ja niillä järjestetty apu koko yhteiskunnan hyvinvoinnille ja menestymiselle olisi ollut moninkymmenkertainen.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Business Finland tukia jaettiin elinkeinovastuuministeri kepuporvari Mika Lintilän toimesta lähes 1 000 miljoonaa euroa, ennen kuin SDP huomasi vilpin ja vihelsi rahanjaon poikki. Koronakriisitukina jaettiinkin kehitysrahaa. Nyt ei ole kehittämistukien aika kun kriisi kasvattaa oikeaakin tuentarvetta ja valtionvelkaa. Kaverikapitalistit haistivat haaskan, josta voi taas repiä ilmaisia paloja 100 000 - 700 000 euron ilmaisrahaa. Esim. Flow Finland Oy sai 780 000 euroa, ja jakoi omistajilleen 700 000 euroa osinkoa. Sairasta vedätystä. Porvarit on saatava kaikki oppositioon, muuten Suomi ei kestä koronapandemian kriisiä. Liikaa välistävetäjiä.

Äänestä

Joskus 40-50 vuotta sitten se olikin hyvä neuvo, silloin kun vasemmisto ajoi suomalaisten etuja ja rakensi hyvinvointivaltiota.

Mutta ajat muuttuvat, nykyään syöpä tulee vasemmalta ja vihreistä, suomalaisten duunarien hyvinvointi mädätetään ja heidän raadannastaan koitunut hyvä jaetaan niille joilla ei ole mitään osuutta siihen mutta on kova tunku päästä elämään loisena koko loppuelämänsä ajaksi. Syömän suomalaisen ruokapöydässä ja vieläpä parhaat palat päältä vieden.

Ja tämän kaiken mahdollistaa vihervasemisto.

Äänestä
  • Ongelma on juuri siinä, etteivät kaltaisesi putkinäköiset älyä mitään todellisuudesta. Eli siitä, kuinka kaikkein rikkaimmat veronkiertäät loisivat työtä tekemättä yhteiksunnalta paljon enemmän kuin mitä yhteskunnalle maksaa huonimmassa asemassa olevien auttaminen. Pelkästään Sipilän luihu yksin huijaa yhteiskunnalta enemmän rahaa, kuin tuhannet vähäosaiset saavat yhteensä tukea yhteiskunnalta. Kaiken huipuksi tuo veronkiertäjien rosvojoukko sijoittaa rahansa halpatyömaiden teollisuuksiin, jotka kilpailevat sumomalaista tuotantoa ulos maailmanmarkkinoilta. Eli, Sipilät ja muut sutkit veronkiertäjät rikatuvat sillä että sijoittavat suomalaisten työpaikkojen hävittämiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vähävaraisten lapsiperheiden elämä oli muuttunut helvetiksi jo kauan ennen koronaa, koska KOKOOMUS-SYÖPÄ päästettiin vastoin Kekkosen viisaita neuvoja valtaan, tuhoamaan yhteiskuntaa. Taas kerran YLE selittää köyhien lapsiperheiden kurjuutta koronalla, vaikka totuuden tajuavat kaikki. Juuri KOKOOMUS-SYÖPÄ on valtansa avulla rosvonnut yhteiskunnalta rahat vähäosaisten hyvinvoinnin turvaamisesta miljonäärien verohuijareiden taskuihin. Vain yhtenä esimerkkinä tästä se, miten Kokoomuksen Business Finlandin johtoon järjestämät kokoomuslaiset rosvot varastivat valtiolta ökyrikkaille verohuijareille satoja miljoonia euroja koronatukea. Nämäkin verohuijarirosvoille jaetut rahat olisi voitu ohjata hädänalaisille lapsiperheille, ja niillä järjestetty apu koko yhteiskunnan hyvinvoinnille ja menestymiselle olisi ollut moninkymmenkertainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu