kiinniolevia saaria, kuuluisimmata niistä ovat Qemoi ja Matsu. Vielä 1950-luvulla Kiina pitin "tykistöharjoituksia" tulittamalla voimakkaasti eritoten näitä kahta saarta. Ammuttiin kyllä aika rankasti puolin ja toisin.
Miksiköhän se ei pidä Taiwania pienessä jännityksessä jatkamalla edelleen samaa puuhaa ?
Miksiköhän se ei pidä Taiwania pienessä jännityksessä jatkamalla edelleen samaa puuhaa ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taiwanin päivät ovat jo luetut. Kiinan maihinnousun estää vain pelko talouselämän ja viennin häiriintyminen.
Kiina on ovela ja ottaa Taiwanin vähitellen, väsyttämällä.
Kun Kiina on vahvistunut niin se panee Taiwanin merisaartoon ja voi aloittaa ohjustulituksen. Maihinnousua ei tarvita.
Tuossa on matkaa kuitenkin saarelle yli 150 km, nyt tapetilla oleva Dneprin ylitys Ukrainassa tuntuu olevan jo vaikea rasti ilman siltoja. Näissä vain matkaa joitakin kilometrejä. Myös Ruotsi on kokevinaan jotain maihinnousun uhkaa, vaikka siitäkin tulisi melko yksipuolinen ampumaharjoitus, jos venäläiset saisivat jotain joukkoja tuotua perille.
Jenkit ovat lietsoneet levottomuutta alueella muun muassa aseistamalla Taiwania ja ajelemalla sota-aluksillaan Taiwanin ja Kiinan välisellä merialueella. Jos jenkit pysyisivät omalla mantereellaan olisi kaikki hyvin.