Aivan. Ei haasta, koska siellä totuus selviäisi kaikille.
HaastaakoHalla-aho Nurmen oikeuteen?
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voiko ihmisestä tehdä minkä tahansa laisen kirjan olematta kohteen kanssa missään kanssakäymisessä? Aika erikoista.
Voi kertoa totuuden hyvinkin. Nyt nieleskellään.
Huomaa ettet ole tainnut eläessäsi montaakaan kirjaa avata. Valtaosa, siis valtava enemmistö, esimerkiksi elämänkerroista on kirjoitettu kohteen kuoleman jälkeen. Väittäisin kanssakäymisen olevan noissa tapauksissa kohtuullisen vaikeata.
Joka julkisuuteen lähtee, se julkisuuden kestäkööt.
GULP -se oli jenkkisarjakuvissa ennen,,,
Enpä tiedä. Jos minä kirjoittaisin naapurin ukosta kirjan keräämällä tiedot muista julkaisuista ja jututtamalla sen koulukavereita ja opettajia, niin voishan siitä oikeusjuttu syntyä. Tai jos kirja menisi hyvin kaupaksi, niin jakaisimme tulot keskenämme!
Mitä oikeusjuttua Halla-aho nostaisi kirjasta, jossa on samat jutut, kuin on Halla-ahon omissa kirjoituksissa? Tai oikeusjuttu siitä, kun alakoulun opettaja kertoo haastattelussa, kuinka Jussi pääsi luokaltaan?
Ei tietenkään haasta koska ei pysty. Nurmihan ainoastaan siteeraa Halla-ahon itse kirjoittamia blogitekstejä eikä siitä voi edes nostaa tekijänoikeuskannetta, koska blogi on julkaistu public domainina.