Venäjän arkistot saatava auki tutkijoille

Anonyymi

Kuten tiedetään Neuvostoliitto valehteli loppuun saakka mm. ettei ollut tehnyt Saksan kanssa salaista etupiirijakoa 23.8.1939 ja että saksalaiset tappoivat Katynissa 20000 puolalaista.

Salainen etupiirijako tunnustettiin ja tuomittiin Neuvostoliitossa vasta vuonna 1989

Ja Katynin murhat myönnettiin vasta 2010 Stalinin määräyksestä tehdyiksi.

https://yle.fi/uutiset/3-7946610

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tutkijoiden ei pitäisi esittää varmoja kantoja Suomen syyllisyydestä mihinkään ennenkuin Venäjän arkistot on auki.

    • Anonyymi

      Putin on paniikissa sillä liian moni nykyvenäläinen nuori osaa englanninkieltä ja voi tutkia riippumattomia lähteitä mitä tapahtui 1939-1941. Liian moni nykyvenäläinen koulutettu nuori kyseenalaistaa Suuren Isänmaallisen Sodan myytit. Putin onkin kannatuksessaan riippuvainen aivopestystä takahikiän eläkeläisväestöstä jonka aivot on pehmitetty stalinististen myyttien ja legendojen horinoilla.

    • Anonyymi

      Ehdottomasti. Myös Lev Lopukhovsky ja Boris Kavalerchik vaativat että lopultakin päästään katsomaan myös Suuren Isänmaallisen Sodan luultuakin synkemmästä luvusta liittyen eteenkin vuosiin 1941-42. Krivosheevin tappiolukemat on jo laajalti kyseenalaistettu kansainvälisten tutkijoiden keskuudessa. Suostuuko lyhyenläntä tiikerinmetsästäjä tähän?

    • Anonyymi

      Stalinin vainoista on runsaasti kirjoja, joita suomennettu, yleensä läntisten kirjoittajien tekemiä. Mutta onko NL/venäläisten tutkijoiden tekemiä. Jos on niin mitä voi suositella, ja onko puolueettomasti käsitelty hirmuteot. Nykyisinhän maassa historiaa kirjoitetaan miten valtionjohto haluaa.

      • Anonyymi

        Venäläiset vainoista kirjoittajat ovat jostain kumman syystä usein muuttaneet länteen.


    • Anonyymi

      Stalin oli itseasiassa tyhmä johtaja. Olisi pitänyt tajuta että liian suuret sotatappiot pitkässä juoksussa tuhoavat koko järjestelmän perustan. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

      • Anonyymi

        Niin, ei miestä miksikään järjenjättiläiseksi voinut sanoa. Tunsi alemmuutta, fiksumpien seurassa. Ilmankos tieltä täytyi raivata jo aikaisessa vaiheessa nouseva tähti Trotski. Pahaksi onneksi Stalin sai puolelleen vahvan salaisenpoliisiin, joka oli raakuudestaan kuulu. Myrkytykset olivat jo silloin käytössä, toisinajattelijoiden tuhoamisessa.


      • Anonyymi

        Valtion johtajana Stalin oli täysi idiootti, kuten yleensä kaikki diktaattorit. Kuoli yksinäisenä kusilammikkoonsa ansionsa mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3249
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      552
      3063
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      38
      2426
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2012
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      310
      1832
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1825
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1652
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      109
      1332
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1228
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      23
      1215
    Aihe