"Vaikka Raamatussa ei kielletä homoliittoja eikä asiaa mainita niin tiedän että läpi Vanhan ja Uuden Testamantin, Raamattu on täysin homoutta vastaan, alusta loppuun."
Päivän parhaat naurut.
Kiitos siitä.
Uskovaisten pettämätön logiikka
12
55
Vastaukset
- Anonyymi
Lahkolaisten logiikka: Aikuisten homous on tuomittavaa. Sensijaan lasten hyväksikäyttö on ihan jees. Hys hys vaan, ei saa puhua, olen jo pyytänyt anteeksi.
- Anonyymi
Raamattu ei tosin homoliittoja ja kahta miestä tai nasta asumasta ja elämästä yhdessä. Ainoastaan kahden samansukupuolen väliseen seksiin kirja suhtautuu kielteisesti. Tosin Raamattu kyllä myös kieltää kaiken muunkin seksin jonka pääasiallinen tarkoitus ei ole lapsen tekeminen.
- Anonyymi
Missä kohden Raamattu kieltää seksin harrastamisen muussa tarkoituksessa kuin lapsen hankkimisessa. Taidetaan mainita, että miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan, vaan naisen ja samoin naisen kehoa hallitsee mies. Paavali sanoo että ettei ole hyvä pidättäytyä kuin yhteisestä lopimuksesta tai muutoin saatana pääsee kiusaamaan jos aviopuolisot eivät nauti tosistaan.
- Anonyymi
Nainen menettää mahdollisuuden synnyttää kai noin 45 vuotisena. Naisten keski-ikä on nyt Suomessa noin 82-83 vuotta. Nyt avioliitto perustetaan noin 25-30 vuotiaana. Ennen naiset avioituivat noin 20- vuotisena. Jos aviopuolisot eivät saisi yhtyä muutoin kun saadakseen lapsen tai lapsia, silloin suurin osa elämästä olisi erillään oloa. Yli 80-vuotiaana on mahdollista elää rikasta elämää rakkaan aviopuolison kanssa.
- Anonyymi
Luonnottomalla sukupuoliyhteydellä tarkoitettiin antiikin kulttuurin kontekstissa sellaista seksiä jonka tarkoitus on muu kuin lapsen teko kun taas lapsen hankintaan tähtäävää seksiä pidettiin luonnollisena sukupuoli yhteytenä tai niin sen kirjoutusajankihtana eläneet ihmiset ymmärsivät. Eli tässä tulee tietää ja tuntea tekstin kulttuurihistoriallinen konteksti jossa teksti on aikoinaan historian hämärissä kirjoitettu.
- Anonyymi
Kuinka pysyä pystyssä pettämällä itsensä.
Niin, onhan Raamatussa Daavidin ja Joonaan homoliittokin.
- Anonyymi
Oli Raamatun mukaan jopa parempaa rakkautta kuin naisen ja miehen välinen rakkaus. Pojat menivät jopa pensaaseen keskenään alasti ja lähettivät palvelijapojan pois jotta tämä ei näe ja kuule mitä tapahtuu.
- Anonyymi
David oli myös naimisissa Joonatanin siskon kanssa.
Tämän päivän homoliitot eivät ole insestiä, vaan uskollista rakkautta.
- Anonyymi
Niin, tämä on vaikeaa.
- Anonyymi
Homoseksuaalisuuden kieltäminen on yksi keskeisimmistä Raamatun sanomista jolle annetaan Raamatussa paljon palstatilaa. Asiasta löytyy netistä monta videoluentoa.
- Anonyymi
Tämä ei ole mikään koulukiusaajien pilkkaamispalsta.
Jos et ymmärrä mitä toinen tarkoittaa, voit asiallisesti kysyä tarkennusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️932129Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1671557YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741339Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237- 731190
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan881106Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531016Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.51936Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli88901