Ohisalo sanoi taannoin, että Suomi ei voi käännyttää

Anonyymi

turvapaikanhakijoita, vaikka nämä tulisivat Ruotsista. Jos näin on, niin milläs Sipilän hallitus olisi estänyt turvisten tulon Ruotsista tänne 2015? Eikä muuten silloinen vihervasemmisto-oppositio sanonut mitään negatiivista tulijoista, vaan nimenomaan olivat sitä mieltä, että heidät pitää ottaa vastaan.

Täällähän eräs Suomen tyhmimmistä vasureista toistaa tuota, kuinka PerKeKo - hallitus päästi tänne tulijat Ruotsista. No, Ohisalon mukaan sitä ei voi estää.

28

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitääkö Suomenkin hukkua paskaan lisäämällä ongelmia

    • Anonyymi

      Täällä on tosiaan pari idioottia, jotka jauhaa vielä vuodesta 2015, että kun "persuhallitus" päästi mamut tänne. No, mitään persuhallitusta ei silloin ollut.

      • Anonyymi

        Nillä on jäänyt rikkinäinen levy päälle. Häpeävät sitä, kun eivät vielä tänäpäivänäkään uskalla kertoa todellista kantaansa ja mielipidettään asiaan.


    • Anonyymi

      Kaikki ykkösellä sisään vaan tehdään Suomesta rohkeasti Ruotsi

    • Anonyymi

      Ohisalo taitaa nyt olla vähän kuinka sen nyt sanoisi - ideologiansa vallassa?

      • Anonyymi

        Suomen pakolais- ja turvapaikkapolitiikka perustuu YK:n pakolaissopimukseen sekä Suomen omaan lainsäädäntöön. Sopimuksiin on liittytty ja lait päivitetty ennen Ohisalon syntymää.


    • Anonyymi

      Jopa Halla-aho itsekin on sanonut että oltaisiin voitu estää, joten älä jankkaa samaa.

      • Anonyymi

        No voihan se sanoo, mutta ei ole ollut ministeri, kuten hutisalo nyt.


    • Anonyymi

      Tässä se mitä vuonna 2015 tapahtui.

      Kataisen vasemmistohallitus avasi matuportit eikä invaasiota voitu pysäyttää missään Euroopan valtiossa.

      Turvapaikkahakemukset niinikään oli pakko tehdä. Siinä oli Kataisen vasemmistohallituksen perintö Sipilälle.

      https://yle.fi/uutiset/3-8595369

      Tammikuu: n. 500 pakolaista
      Helmikuu n. 500
      Maaliskuu n. 500
      Huhtikuu n. 500
      Toukokuussa alkoi määrät nousemaan.

      Nämä alkuvuoden tulijat olivat ns. tiedustelijoita, jotka viestittivät kotimaihinsa miten löperöä oli vastaanottajien toiminta ja miten loisteliaat olot tulijoille järjestettiin.

      Kevään tullessa pakolaismassat lähtivät liikkelle, kuka sitä nyt talvella viitsii reissata kun kerran kotimaassakaan ei mitään oikeaa hätää ollut. Ja tiedustelijoiden kertomusten perusteella pystyttiin myös rakentamaan sopivanlainen tarina jotta pääsy höyryävien lihapatojen ääreen kävisi kivuttomammin. Löyhiähän ne tarinat olivat, riittäviä kumminkin, ne oli rakennettu kokoomus-demarihallituksen aikaisien rajamuodollisuksien mukaan.

      Suurin huippu muodostui heinä-elokuuhun, kun epäuskoisimmatkin oli saatu uskomaan että Suomi-niminen satumaa on oikeasti olemassa.

      Tässä on tiukkaa faktaa, jota ei kovinkaan länkytys ja persutus muuta miksikään.

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti.


      • Anonyymi

        "Kataisen vasemmistohallitus" lienee taas jokin persujen rinnakkaistodellisuuden juttu :)


      • Anonyymi

        "Turvapaikkahakemukset niinikään oli pakko tehdä. Siinä oli Kataisen vasemmistohallituksen perintö Sipilälle."

        Aikuisen oikeasti??? Suomen turvapaikkalainsäädäntö perustuu YK:n pakolaissopimukseen, johon liityttiin vuonna 1968.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Turvapaikkahakemukset niinikään oli pakko tehdä. Siinä oli Kataisen vasemmistohallituksen perintö Sipilälle."

        Aikuisen oikeasti??? Suomen turvapaikkalainsäädäntö perustuu YK:n pakolaissopimukseen, johon liityttiin vuonna 1968.

        Siitä pitäisi erota.


    • Ei voitu estää, koska voimakaksikko Sipilä&Orpo ensinkin halusivat miellyttää Eu:n todellista johtajaa eli Merkkeliä, eivät myöskään halunneet suututtaa Ruotsin ulkoministeri Margot Wallströmiä.Soinia ja kump. ei kiinnostanut, kun vain virat säilyvät ja palkkaa tulee, eivät kyselleet kannattajiltaan tai riviedustajilta mielipiteittä.Sama meininkin on muissakin puolueissa,puoluejohto tekee mitä haluaa aina siihen asti, kun puoluekokous pistää sen johdon uusiksi.

    • Anonyymi

      Minä kuulin että vuonna 2018 odotettiin maahan viittäkymmentä-tuhatta ukkoa. Hirveä määrä eikä persuista ollut tietoakaan hallituksessa. Jumala tietää yksin kuinka paljon on tuon kuuluisan vyöryn jälkeen tullut, tämänkin hirvittävän nykyisen tuhohallituksen toimesta.

      • Anonyymi

        Eihän se ole kenenkään muun syy että kuulet ääniä.


    • Anonyymi

      Miten Puola ja Unkari voi estää?

      • Anonyymi

        Siellä valvotaan rajaa jos alkaa tulla väkisin maahan käytetään voimaa voidaan ampua surutta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä valvotaan rajaa jos alkaa tulla väkisin maahan käytetään voimaa voidaan ampua surutta

        Mitä se rajavalvonta on jos ei valvota?


      • Anonyymi

        Eihän Puola ole estänyt noin miljoonan ukrainalaisen halpatyöläisen maahantuloa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se rajavalvonta on jos ei valvota?

        Schengenin sopimuksen alueella - johon Suomikin kuuluu - ei ole sisärajojen valvontaa. Ulkorajoja sen sijaan valvotaan. Vuonna 2015 ulkorajat pettivät. Missään maassa ei tosiasiassa ole niin paljon rajavartioita, että pystyisivät estämään kansainvaelluksen.


      • Anonyymi

        Puola ja Unkari rikkoivat solmimaansa Schengen-sopimusta. Nämä maat haluavat rusinat pullasta - eli EU:n edut - mutta eivät kanna vastuutaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puola ja Unkari rikkoivat solmimaansa Schengen-sopimusta. Nämä maat haluavat rusinat pullasta - eli EU:n edut - mutta eivät kanna vastuutaan.

        Kerropa mikä on se vastuu ja mistä se tulee?


    • Minä ymmärsin, että Perussuomalaiset markkinoivat nimenomaan hoitavansa asian kuntoon, jos pääsevät päättämään. Ennalta kuului kovin vähän ratkaisuehdotuksia, ja heikolta se tuloskin näytti.

      Ymmärtääkseni lupaus on kuitenkin pääsääntöisesti sama, ja kun seuraavan kerran puolue on hallituksessa, niin homma hoidetaan kuntoon. Tälläkään kertaa ei ole kovin selvää, miten se hoitaminen tapahtuu, mutta kyllä se varmasti tapahtuu.

      • Anonyymi

        Sensijaan vihervasemmisto nimenomaan haluaa tänne muslimeita.


    • Anonyymi

      Ei tietenkään voinut käännyttää. Jos rajalla ilmoittaa hakevansa turvapaikkaa, niin hakemus on sekä kansainvälisen lain että Suomen lain mukaan aina käsiteltävä. Turvapaikka perustuu hakijan henkeä ja terveyttä uhkaavaan vaaraan. Vaaran voi muodostaa esim. sotatila tai hakijaan kohdistuva vaino. Päätös on kielteinen, jos hakija on lähtenyt liikkeelle muista syistä tai on viettänyt pitemmän aikaa turvallisessa maassa.

      • Anonyymi

        Sopimukseen kuuluu, että turvapaikanhakijaksi pitää hakea ensimmäisessä turvallisessa maassa, ei vaeltaa euroopan halki tänne sosiaalietuuksien takia. Kaikki suomeen ruotsin kautta tulleet ovat laittomia maahantunkeutujia, joita ei olisi tarvinnut päästää rajan yli.


    • Anonyymi

      Ohivuoto puhuu paskaa, EU;n säännöt sanovat toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3255
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3097
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2457
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2207
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1810
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe