Trump MURSKASI Bidenin väittelyssä!

Anonyymi

Trump teki sivistyneellä ja älykkäällä käytöksellään Bidenin suorastaan naurunalaiseksi yöllisessä vaaliväittelyssä! Bidenillä oli jopa vaikeuksia muodostaa sanoja ja kokonaisia lauseita, kun ajatus alkoi katkeilemaan. Ajatelkaapas moista ukkelia samaan neuvottelupöytään Kiinan tai Venäjän johtajien kanssa, kun pitäisi ärhäkästi pitää oman maan puolia. Sleepy-Joe on nimensä veroinen ressukka.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trump tosiaan käyttäytyi nyt sivistyneesti ja asiallisesti. Hänen kannattaisi keskittyä hillitsemään hermonsa ja käyttäytyä aina noin. Jos olisi tehnyt niin 2015 alkaen niin hänellä ei olisi niin paljon vihaajia.

      • Anonyymi

        Vai että oman vihannekin pistätte Trumpin syyksi, sen sijaan että ottaisitte itse vastuun siitä että teidät on aivopesty valhepropagandalla ja itse jaatte näitä valheita eteenpäin! Uskomatonta sakkia, kertakaikkiaan.

    • Anonyymi

      Trump käyttäytyi sivistyneemmin, mutta valehteli sitäkin enemmän, joten -0.

      • Anonyymi

        Kyllä suurin vale kuultiin Bidenin suusta. Ajatelkaapas että hän kehtasi väittää, että JOKAINEN koronaan kuollut amerikkalainen on Trumpin syytä! Käytännössä jätkä siis kehtaa väittää, että jos siellä olisi ollut joku muu pressana, niin USA:ssa ei olisi yhtään koronakuolemaa! USA olisi siis näin ollen maailman ainoa maa, jossa ei koronakuolemia olisi! Miten ihmeessä kukaan voi ottaa näin seniiliä ukkoa tosissaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ajatelkaapas että hän kehtasi väittää, että JOKAINEN koronaan kuollut amerikkalainen on Trumpin syytä! "
        Biden ei ole väittänyt mitään tuollaista.

        "Käytännössä jätkä siis kehtaa väittää, että jos siellä olisi ollut joku muu pressana, niin USA:ssa ei olisi yhtään koronakuolemaa! "
        Ei ole myöskään missään vaiheessa väittänyt tuollaista, vaan sanonut, että kuolemia olisi huomattavasti vähemmän.

        Trump valehtee niin paljon ja kokoajan, että on helpompaa laskea kerrat kun hän ei valehtele Siksi Trumppia on vaikea ottaa tosissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suurin vale kuultiin Bidenin suusta. Ajatelkaapas että hän kehtasi väittää, että JOKAINEN koronaan kuollut amerikkalainen on Trumpin syytä! Käytännössä jätkä siis kehtaa väittää, että jos siellä olisi ollut joku muu pressana, niin USA:ssa ei olisi yhtään koronakuolemaa! USA olisi siis näin ollen maailman ainoa maa, jossa ei koronakuolemia olisi! Miten ihmeessä kukaan voi ottaa näin seniiliä ukkoa tosissaan?

        Biden lueskeli takaseinältä repliikkejä ja sekosi väittämään Abraham Lincolnia USA:n pahimmaksi rasistiksi kautta aikojen.
        Ukko on aivan sekaisin eikä yleistietokaan ole hääviä. Kaiken kruunaa valtava korruptio Kiinaan, Ukrainaan, Venäjälle ja Kazakstaniin.

        Katsokaa ja ihmetelkää huijaria.

        https://www.youtube.com/watch?v=WSb27vDYsnU&ab_channel=JohnTalks

        "Biden lueskeli takaseinältä repliikkejä ja sekosi väittämään Abraham Lincolnia USA:n pahimmaksi rasistiksi kautta aikojen."

        Olet yhtä kova valehtelemaan kuin idolisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Biden lueskeli takaseinältä repliikkejä ja sekosi väittämään Abraham Lincolnia USA:n pahimmaksi rasistiksi kautta aikojen."

        Olet yhtä kova valehtelemaan kuin idolisi.

        Bidenhan se valehteli Abe Lincolnin olleen mahtirasisti. Luki varmaan väärin ja arvasi loput.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biden lueskeli takaseinältä repliikkejä ja sekosi väittämään Abraham Lincolnia USA:n pahimmaksi rasistiksi kautta aikojen.
        Ukko on aivan sekaisin eikä yleistietokaan ole hääviä. Kaiken kruunaa valtava korruptio Kiinaan, Ukrainaan, Venäjälle ja Kazakstaniin.

        Katsokaa ja ihmetelkää huijaria.

        https://www.youtube.com/watch?v=WSb27vDYsnU&ab_channel=JohnTalks

        Et taida oikein itse ymmärtää näkemääsi ja kuulemaasi. Kuuntelepa tarkemmin. Biden sanoo suomennettuna:
        "Tämä "Abraham Lincoln" tässä on yksi rasistisimpia presidenttejä mitä meillä on ollut".
        Eli viittaa selkeästi siinä ihan kädelläänkin osoittaen Trumpiin joka oli polleana rinnastanut itsensä Lincolniin (Biden virnisteli tämän kuullessaan). Ihan fiksusti sanottu minusta.

        Paitsi että Trumpin väitetystä rasismista ei löydy mitään todisteita muita kun demokraattien valheet, joita te papukaijana toistatte!

        Jos viitsisitte vähän edes kysellä todeisteinen perään ja tonkia itse, niin näkisitte että asia on tasan päinvastoin. Nyt ilmeisesti ennätysmäärä mustia ja latinoita aikoo äänestää Trumpia! Trumpillahan on paljon mustia ystäviä. Eikä hän ole sanonut heistä mitään rasistista.

        Itse asiassa Clintonit ja Bidenkin ovat mm. Ku Klux Klanin kanssa tekemisissä. Luonnollista, sillä demokraatit sen järjestön perustivatkin.

        "Jos viitsisitte vähän edes kysellä todeisteinen perään ja tonkia itse, niin näkisitte että asia on tasan päinvastoin. Nyt ilmeisesti ennätysmäärä mustia ja latinoita aikoo äänestää Trumpia! "
        Trump kutsui meksikolaisia pahoiksi miehiksi (bad hombres). Trump ei myöskään sanoudu irti valkoisesta ylivallasta, ei vaikka kuinka on asian perään tivattu.

        "Itse asiassa Clintonit ja Bidenkin ovat mm. Ku Klux Klanin kanssa tekemisissä. Luonnollista, sillä demokraatit sen järjestön perustivatkin."
        Onko snulla itse niitä todisteita? Siis ihan oikeita todisteita, ekäi mitään salaliittoteorioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biden lueskeli takaseinältä repliikkejä ja sekosi väittämään Abraham Lincolnia USA:n pahimmaksi rasistiksi kautta aikojen.
        Ukko on aivan sekaisin eikä yleistietokaan ole hääviä. Kaiken kruunaa valtava korruptio Kiinaan, Ukrainaan, Venäjälle ja Kazakstaniin.

        Katsokaa ja ihmetelkää huijaria.

        https://www.youtube.com/watch?v=WSb27vDYsnU&ab_channel=JohnTalks

        Aatelkaa Noin viikko aikaa USA:n presidentinvaaleihin ja valtamedian propagandaa seuraavat odottavat, että milloin ns. ”suosittu presidenttiehdokas” Joe Biden pystyy osoittamaan kannatustaan. Mutta niin ei vaan tapahdu ja kun kulissit romahtavat, jopa valtamedian mielipidemittausten myönnetään muuttuneen ”Trumpille suosiollisiksi”.

        Päivästä toiseen nähdään vain kourallisia ihmisiä Bidenin täysin lässähtäneissä yleisötilaisuuksissa, jotka eivät ole mitenkään verrattavissa presidentti Donald Trumpin päivittäin videoituihin kampanjoinnin massatapahtumiin ja nähtävissä olevaan konkreettiseen kansansuosioon.

        Vakaviin korruptio- ja pedofiliaepäilyihin kompastuneen Joe Bidenin kampanjointi näyttää nyt tosiasiassa tältä:

        Biden yrittää vakuutella kouralliselle, että kampanjaa pusketaan täydellä voimalla. Kuitenkin, ihmiset ihmettelevät, että missä ovat suuret kampanjatilaisuudet, joita demokraattien ehdokkaalta on odotettu?

        FOX-Newsissä todettiin, että Joe Bidenin toiminta on täysin kuihtunutta, kun hänet nähtiin meluavan 30 minuuttia tyhjälle parkkipaikalle:

        Valtamedia koittaa tosin vielä selitellä, että Bidenin ”hiljainen kampanja soveltuu korona-aikaan” ja ihmisten vähyys johtuukin pandemiasuojelusta….

        Eikä sen paremmin vedä myöskään Bidenin varapresidenttiehdokas Kamala Harris. Synkeässä Detroitissa nähtiinkin vain kourallinen ihmisiä paikalla:

    • Anonyymi

      Edessä lupaava tulevaisuus👍

    • Anonyymi

      Trumpin törttöilyt eivät nyt näkyneet. Tuottaja pätki mikrofonia ja käänsi aina kameran toisaalle kun Trump örvelsi persutyyliin.

      • Anonyymi

        *perustyyliin
        T: Raksasuunnittelija

    • Anonyymi

      Jopa ylen vakio kommentaattorit Mika Ahola ja romanin oloinen mustasilmä blondikin haltioissaan Trumpista upeasta esiintymisestä.

    • Anonyymi

      Se oli odotettavissa,vastuutonta päästää Bideniä kameroiden eteen.

    • Anonyymi

      Miten Kiinalaiset ovat saaneet kyseiset videot haltuunsa?
      Niillä on varmastikkin iso kirjasto kyseenalaisia videoita ulkovaltioiden johtajista. Varmastikkin suomalaisistakin avittaakseen neuvotteluissa.
      Voi aiheuttaa pahinvointia. https://gtv.org

    • Anonyymi

      Onko Pietarissa omat tentit? Muualla nähtiin Trumpin hävinneen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe