Ihmiset on keskimäärin mataälykkeistä jätettä

Ihmisten älykkyys on laskenut suomessa 2000 luvun alusta 2020 niin alhaiseksi että suuri osa ihmisistä pitäisi viedä jätteenkäsittely keskuksiin. Melkein 99% kaikista uutisissa kerrotuista ongelmista johtuu ihmisten uskomattoman alhaisesta älykkyysosamäärästä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vihervasemmisto on tullut.

Äänestä
  • En luokittele ihmisiä poliittisen suuntautumisen mukaan vaan älykkyyden. Jätteet on hyödyttömiä ja pitää viedä kierrätykseen, varsinkin jos ne aiheuttaa kohtuuttomasti muille haittaa.

    Äänestä

On se huomattu, ihmiset tekevät virheitä, kiukuttelevat ja syyttävät niistä muita.
Tuskin kaikki johtuu masennuksestakaan, osa on väkisinkin idiootteja.

Äänestä
  • Olet siis sitä mieltä että inhimillisyys on jätettä? Olet idiootti.

    Äänestä

Melko tuore tutkimus kertoo ihmiskunnan tulevasta älykkyydestä.

Evoluutio tullee jatkossa suosimaan röyhkeitä lisääntyjiä ja älykkyys tulee putoamaan puhelinvastaajan tasolle, jossain vaiheessa loppuu planeetan sossurahat ja heimosodat alkavat.

Hyvältä näyttää.

Äänestä
  • Miksei älykkäät voi keksiä vaikka jotain joukkotuho asetta jolla pyyhkiä matala tasoiset pois ennenku ite tuhoutuvat?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmisten älykkyys on laskenut suomessa 2000 luvun alusta 2020 niin alhaiseksi että suuri osa ihmisistä pitäisi viedä jätteenkäsittely keskuksiin. Melkein 99% kaikista uutisissa kerrotuista ongelmista johtuu ihmisten uskomattoman alhaisesta älykkyysosamäärästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu