Suomalaisten kauneuden taju

Nolime kirjoittaa niin kauniisti suomalaisten tai itse asiassa Globaalista kauneudentajusta.
Kauneus on siinä maisemassa ja sen maiseman hengessä mihin on syntynyt ja minkä piirissä kehitysvuotensa kasvanut.
Kokemuksesta syntyy laajempia kauneusasvoja. Seillaisia joita ei voi ymmärtää jos on jäänyt pelkästään oman kasvunäkymänsä ja sen henkisyyden piiriin.
Erilaisuus voi viehättää, mutta se pysyvä side jää aina siihen kauneuteen, mikä vallitsi ensimmäisten 15 vuoden ajan.

Muistakaa 14.11 vietetään Suomen harmainta päivää!

Kun Suomen rajoista kävelee ulos pohjoisessa, alkaa upea lumihuippuisten vuorien ja lukemattomien kuvankauniiden vuonojen Norja. Sen huomaa heti rajalla, että maisema vaihtuu välittömästi ja rumuus ja harmaus jää taakse.

Meillä arvostetaan Alvar Aaltoa, joka loi äärimmäisen rumia möhkäleitä ympäri Suomea. Muuten ne olisi jo aikaa sitten purettu, mutta Alvarin rakennukset ovat suomalaisen identiteetin ruumiillistuma. Alvaria ei saa arvostella - me suomalaiset rakastamme rumaa harmautta.

Enso -Gutzeitin pääkonttori näyttää ulkoa valkoiselta viisikerroksiselta suurkäymälältä. Tämä rumilus on Kauppatorilta katsottuna Uspenskin Katedraadin edessä, presidentinlinnan vieressä eli keskellä suomalaista kansallismaisemaa. Olisin ensimmäisenä paikalla heiluttamassa pientä suomen lippua ja laulamassa Finlandiaa, kun metallinen purkupallo jymähtää ensi kerran kyseisen rakennuksen seinään.

Toinen esimerkki Ristinkirkko Lahessa. Rakennus on jo sinällään äärimmäisen ruma, mutta myös kirkoksi sopimaton. Koko seinän kattavat ikkunat, jotka houkuttelevat paikallisia seuraamaan nurmikolta sisällä järjestettäviä hautajaisia ja muita yksityisiä tilaisuuksia. Sisällä katse vie kirkon ankeudesta ulos ja keskittyminen papin sanaan herpaantuu. Kirkon ikkunat kuuluu olla ylhäällä ja niistä heijastuu taivaallinen valo.