Suomalaisten kauneuden taju

Olen nähnyt väitettävän eri Suomi24:n foorumeilla että kirjoittamani otsikko olisi oksymoron eli kuten "jäätävä polte."

Mutta itse vertaisin Suomen mieltämisen rumaksi tähän katkeruuteen: Olet jumissa sisätiloissa kun aurinko paistaa ja puutarha tuoksuu kukilta ja marjoilta. Et tervehdi keskiyön aurinkoa pilvettömällä taivaalla. Et huomaa kun syvällä pakkasella tulee sininen hetki jolloin maa näyttää olevan täynnä timantti- ja akvamariinipölyä. Et ihaile tähtiä jotka kaamos paljastaa. Et mene katsomaan tuleeko ääni talon yltä tai TV:stä kun se on lintuaura.

Kauneuden tajun puutteen voi todistaa vääräksi yksinkertaisesti vain sillä että kuljet ulos ovestasi.

Ja jos haluat ottaa askeleen vielä pidemmälle, voi saada sama kauneuden aikaan omille seinillesi ja ihollesi. Omalla luovuudellasi.

4

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nolime kirjoittaa niin kauniisti suomalaisten tai itse asiassa Globaalista kauneudentajusta.
      Kauneus on siinä maisemassa ja sen maiseman hengessä mihin on syntynyt ja minkä piirissä kehitysvuotensa kasvanut.
      Kokemuksesta syntyy laajempia kauneusasvoja. Seillaisia joita ei voi ymmärtää jos on jäänyt pelkästään oman kasvunäkymänsä ja sen henkisyyden piiriin.
      Erilaisuus voi viehättää, mutta se pysyvä side jää aina siihen kauneuteen, mikä vallitsi ensimmäisten 15 vuoden ajan.

      • Joskus sen että erilaisuus viehättää voi ymmärtää kun joku jostakin muusta maasta tai kulttuurista yhtäkkiä ylistää maasta taivaaseen sellaista jota on itse pitänyt itsestään selvänä.

        Aika monesti silloin ymmärtää ettei se niin itsestään selvää olekaan.


    • Muistakaa 14.11 vietetään Suomen harmainta päivää!

      Kun Suomen rajoista kävelee ulos pohjoisessa, alkaa upea lumihuippuisten vuorien ja lukemattomien kuvankauniiden vuonojen Norja. Sen huomaa heti rajalla, että maisema vaihtuu välittömästi ja rumuus ja harmaus jää taakse.

      Meillä arvostetaan Alvar Aaltoa, joka loi äärimmäisen rumia möhkäleitä ympäri Suomea. Muuten ne olisi jo aikaa sitten purettu, mutta Alvarin rakennukset ovat suomalaisen identiteetin ruumiillistuma. Alvaria ei saa arvostella - me suomalaiset rakastamme rumaa harmautta.

      Enso -Gutzeitin pääkonttori näyttää ulkoa valkoiselta viisikerroksiselta suurkäymälältä. Tämä rumilus on Kauppatorilta katsottuna Uspenskin Katedraadin edessä, presidentinlinnan vieressä eli keskellä suomalaista kansallismaisemaa. Olisin ensimmäisenä paikalla heiluttamassa pientä suomen lippua ja laulamassa Finlandiaa, kun metallinen purkupallo jymähtää ensi kerran kyseisen rakennuksen seinään.

      Toinen esimerkki Ristinkirkko Lahessa. Rakennus on jo sinällään äärimmäisen ruma, mutta myös kirkoksi sopimaton. Koko seinän kattavat ikkunat, jotka houkuttelevat paikallisia seuraamaan nurmikolta sisällä järjestettäviä hautajaisia ja muita yksityisiä tilaisuuksia. Sisällä katse vie kirkon ankeudesta ulos ja keskittyminen papin sanaan herpaantuu. Kirkon ikkunat kuuluu olla ylhäällä ja niistä heijastuu taivaallinen valo.

      • Aalto-maljakko on tosin kaunis minun silmiini, tosin muu Aallon suunnittelu ei oikein viehätä.

        Olen huvikseni tehnyt pari testiä että mihin Pohjoismaahan oikeastaan kuuluisin ja olen saanut Norjan tulokseksi. Vaikka olen siis Suomeen syntynyt niin minulla on kuitenkin norjalainen luonne. Se ei tosin ole suomalaisuudesta kovin kaukana joillakin tavoilla. Molemmat mm. rakastavat perhettään mutta eivät sitä usein ilmaise, molemmat syövät näkkileipää ja kalaa, juovat paljon maitoa.

        Siitä ajattelusta suomalainen voisi tosiaan repäistä itsensä irti että kulttuurillisesti hän ei saisi olla kaunis tai luoda kaunista. Kukaan ei oikeasti käske elämään harmaudessa.

        Paitsi ehkä "Janten laki" joka kuulostaa minusta melkein parodialta pohjoismaalaisuudesta:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki

        Tuota lakia et Finlexistä löydä. Olet siis tervetullut laittamaan väriä elämään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6705
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      61
      6082
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      132
      5258
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      48
      3989
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      17
      3932
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3490
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3480
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2955
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2809
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      62
      2661
    Aihe