huumori

Huumori

Muistan isän vitsailleen joskus. Isän vitsit olivat yleensä nauramista jollekin toiselle. Kummitusjuttujakin se kertoi. Eräs meni näin: ” Taloon tuli kulkumies. Sille sanottiin, että kamarissa voi kummitella, mutta muuta nukkumapaikkaa ei ole. Joten kulkumies meni kamariin nukkumaan. Kun se asettui vuoteelle, alkoi jostakin nurkasta kuulua kuiskaus: ”Tiällä ei ole kuin sie ja mie. Tiällä ei ole kuin sie ja mie. ” No mies vähän hätkähti, mutta kävi uudelleen vuoteelle, kun ääni loppui. Pian alkoi kuitenkin kuulua toisesta nurkasta ja paljon kovempaa: ” Tiällä ei ole kun sie ja mie, tiällä ei ole kun sie ja mie.” No mies tuosta hätkähti, pisti piipuksi ja kun ääni lakkasi, kävi nukkumaan. Kohta alkoi kuitenkin kuulua tosi lujaa: ” TIÄLLÄ EI OLE KUN SIE JA MIE. TIÄLLÄ EI OLE KUN SIE JA MIE.” Mies tuosta nousi ylös, otti saappaat sängyn alta ja tuumi: ” Kun minä suan nämä suappaat jalakaan, tiällä ei ole kun sie.”
Yleensä lapsuudesta puuttui huumorimieli. Opettaja yritti lähettää salotölleihin vitsinpoikasia, jotka isääkin naurattivat, kun opettaja niissä vitsaili itselleen. Niitä kerroimme isälle, kun tiesimme hänen nauravan niille.
Sotahommista muistan isän lohkaisseen vitsin joukkueenjohtajasta, joka joulun lähestyessä, hyökkäykseen lähdettäessä pieraisi ja lauloi Säkkijärven polkan nuotilla: ” Ja enkeli taivaan lausui näin, miks hämmästyitte säikähtäin.” Ja
kuulemma porukka lähti naureksien hyökkäykseen.
Toinenkin isän vitsi liittyi sota-aikaan. Oli sovittu tunnussanaksi: markka, johon tulija vastasi: penni. Niinpä lähestyi outo mies asemia ja sieltä huudettiin ”markka”. Mies mietti tovin
ja vastasi venäläisittäin murtaen ” kymp”. Siitäpä sotilaat saivat aiheen ojentaa pystykorvan tulijaa kohti ja tokaista: ” Nostahan, ”kympp”, räpylät ylös.