Miksei terveydenhuollossa asiakas ole aina oikeassa? Lääkärit eivät edes tee kunnollisia tutkimuksia ja leimaavat potilaan luulosairaaksi. Eikö hyvin tehty työ merkkaa mitään?
Kyllä kipuilevat potilaat ja esim. pitkään työttömänä olleet pitäisi tutkia ja diagnosoida perusteellisesti.
Näistä tulee iso lasku yhteiskunnalle
Kyllä kipuilevat potilaat ja esim. pitkään työttömänä olleet pitäisi tutkia ja diagnosoida perusteellisesti.
Näistä tulee iso lasku yhteiskunnalle
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tuntuu olevan yleistä nykyisin tuo luulosairaaksi luokittelu....
Luulosairaita varmastikin on, mutta luulosairaaksi ei pitäisi koskan leimata ihmistä, jolla on selkeät oireet ja jättää oireet perusteellisesti tutkimatta "luulosairautena". Jos noin menetellään, niin luulossairaita - ja ennakkoluulojensa vankeja - ovatkin terveydenhuoltohenkilöstö, eikä potilas.
En kerro paikkakuntaa, mutta itselläni on ollut rintakipuja keskellä rintaa nelisen vikkkoa nyt ja leimattiin luulosairaaksi, mitä en misäään nimessä ole rintakipujen suhteen, joihin on ambulanssiakin tarvittu. En tiedä miksi ei näy EKGssä ja verikokeissa sydänpeärinen sairaus, mutta niin se vaan on, että aina ei näy.
Tilanne voi muodostua TODELLA painajaismaiseksi ja ahdistavaksi oikeista ja vaikeista kivuista kärsivälle, jolle saatetaan hakea tukea luulosairaudesta jopa psykiatriselta puolelta. Ja niin sairas on sitten leimattu, ehkä loppu elämänsä ajaksikin. Tämä on tärkeä aihe, mutta varmasti asian kokeneille usein raskas ja vaikea paikka. Itsemurhaankin moni päätyy kun joutuu umpikujaan ja vähitellen läheisimmätkin menettävät uskonsa ja luottamuksensa.
Minulla on ainakin sellainen tilanne että lähimmäiset eivät menetä uskoaan ja luottamustaan koska ovat monta vuotta saaneet/joutuneet näkemään läheltä miten hankalaksi elämäni on muuttunut sairastamisen myötä.
Voisin melkein väittää että silloin kun yksi läheinen ei saa apua niin toisetkin alkavat jollain tavalla oireilla, jos ei muuten niin henkisesti koska heitäkin rasittaa kun huomaavat läheisen tilanteen ja kuinka vaikea hänen on apua saada, tuntevat olevansa itsekin hyödyttömiä kun eivät pysty mitenkään auttamaan vaikka haluaisivat.
Minua on myös ihmetyttänyt se kun oireista osa on ollut vuosien varrella selkeästi jopa nähtävissä ja silti on mukamas vain " luulosairautta ".
Toisaalta tajuan asian myös niinpäin, valitettavasti, kun en ole enää yhteiskunnalle hyödyllinen rahallisesti eli en palkkatöitä pysty tekemään, niin turhaahan sitä rahaa on terveydenhoidollisiin kuluihin tuhlata tällaisessa tapauksessa.
Ehkä tuotakin joku voisi väittää luuloksi mutta se on enemmän kyllä sitä todellista priorisointia.
>>Toisaalta tajuan asian myös niinpäin, valitettavasti, kun en ole enää yhteiskunnalle hyödyllinen rahallisesti eli en palkkatöitä pysty tekemään, niin turhaahan sitä rahaa on terveydenhoidollisiin kuluihin tuhlata tällaisessa tapauksessa.
Ehkä tuotakin joku voisi väittää luuloksi mutta se on enemmän kyllä sitä todellista priorisointia<<
Mutta olethan joskus ollut palkkatyössä ja veroa maksanut. Sairaudelle ei useinkaan voi itse mitään. Ei eläkeläisenkään sairastuminen tietääkseni oikeuta hoidotta jättämiseen. Mutta jos niin joskus tietoisesti tapahtuu, niin sitten ollaan jo fasismin tiellä.
Mikään ei saisi oikeuttaa välinpitämättömyyteen, piste.
Se on kuitenkin karvas totuus että joskus ihmiset törmäävät terveydenhuollossa siihen ettei vaivoja oteta tosissaan, ja olen saanut vaikutelman ihmisten kanssa keskustellessa että eniten tuollaiseen törmäävät juuri eläkeläiset, vanhukset, mielenterveysongelmaiset, joskus työttömätkin.
Eli se osa kansasta joka ei tuota yhteiskunnalle taloudellisesti mitään.
Ajatteleeko enää kukaan minkä verran veroja kukakin on aiemmin maksanut.
Ja vaikka vaivat otettaisiin todesta niin ihmisiä juoksutetaan joko edestakaisin tai paikasta toiseen tekemättä kuitenkaan oikein mitään.
Ei ole mikään ihme että terveydenhuollon kustannukset nousevat koko ajan koska toki ihminen menee hakemaan apua uudelleen jos vaiva ei mene ohi tai pahenee.
Usein myös sanotaankin että " tulkaa uudelleen jos pahenee tai ei helpota ".
Yhdelle jo todella iäkkäälle henkilölle oli muutama vuosi sitten lääkäri sanonut suoraan " ei vanhuksia kannata hoitaa ".
Istuin pari vuotta sitten yhden sairaalan kahviossa ja pöytään tuli tuntematon ikäihminen. Alettiin siinä vähän jutustella ja hän valitteli " kun vanhaa ihmistä käsketään menemään paikasta toiseen, enkä enää millään jaksaisi kun olen huonossa kunnossa. Pitäisiköhän minunkin kerätä niitä pillereitä kuten muutkin vanhukset ja ottaa sitten kaikki ".
Olin siinä pienen hetken suorastaan järkytyksestä hiljaa mutta yritin sitten lohdutella ja vielä hetken hänen kanssaan juttelin.
On tämä aika raakaa peliä. Työssäkäyvät, paremmin pärjäävät ihmiset eivät varmaan osaa edes ajatella minkälaista heikompiosaisilla on terveydenhoitonsa kanssa turhan usein.
Työssä käyvät ihmiset yleensä kuuluvat työterveyden piiriin ja muutenkin rikkaammat käyttävät enemmän yksityisiä lääkäreitä jos tarvitsevat.
Toki onneksi enemmistö on ihan hyvää henkilökuntaa terveydenhoitoalalla.
Ja toki sekin vaikuttaa vastaanotolla minkälainen vaiva/sairaus on kyseessä, onko jokin selkeä hengitystieinfektio tai jokin raajan murtuma tms. joku mikä on helposti todettavissa.
Valitettavasti esim. selkä- ym. liikuntaelinten vaivojenkin annetaan mennä aivan liian pahaksi ennekuin mitään tehdään, ja sitten vielä saatetaan sanoa ettei enää voi tehdä mitään kun on vaivannut niin pitkään.
Joskus lääkärit joissain yhteyksissä myös kyselevät potilaalta " miksei tälle ole aiemmin kukaan tehnyt mitään ? "
Mitä potilas siihen pystyisi vastaamaan, ei mitään kun ei tiedä vastausta.
Että tällaista aika pitkälti julkisella turhan usein.
Tulihan tekstiä ihan omasta puolesta sekä myös monen tuttavan puolesta ja kenties tuntemattomienkin.
Sellaista eettistä sääntöä ei ole olemassa, jonka mukaan potilas olisi aina oikeassa. Mutta ei ole olemassa sellaistakaan eettistä sääntöä, jonka mukaan lääkäri olisi aina oikeassa. Oikea asiantuntija tunnustaa rajallisuutensa. Itse asiassa tästä ilmiöstä on olemassa käyräkin. Eli kun ihminen tietää vähän jostain, hän uskoo olevansa pätevämpi kuin on. Kun tieto lisääntyy, ihmisen usko omaan tietoon vähenee. Ja vasta pitkän ajan päästä, ollessaan todellinen ekspertti, ihmisen usko omaan tietoonsa ylittää sen tason, jolla se oli silloin, kun hän oli vasta osaamisensa alussa. Silloin hän on todellinen ekspertti. Sekä asioihin netissä perehtynyt potilas että keltanokkalääkärikandidaatti saattavat kumpikin syyllistyä ylimielisyyteen tietojensa suhteen.
Mutta pointti ei ollut siinä. Maahanmuuttajien kanssa on saavutettu hyötyä siitä, kun toistuvasti lääkärivastaanotolle tuleville ihmisille on järjestetty yksi kunnollinen pitkä tapaaminen tulkin kanssa. Tämä pitäisi mielestäni mahdollistaa kaikille jotka oireilevat, mutteivat saa apua ongelmiinsa. Nimittäin ongelman syy voi olla ihan jotain muuta kuin vaiva, jonka potilas pelkää itsellään olevan. Liukuhihnavastaanotto ei mahdollista potilaan kohtaamista millään tasolla.
Todennäköistä on, että iso vaiva tulee ilmi (paha sydäninfarkti, levinnyt syöpä, selkeä diabetes jne). Tosin potilastahan ei lohduta, jos hänen pelkäämäänsä sairautta ei löydy. Aina epäillään ensin todennäköistä sairautta (koska se on todennäköisin vaihtoehto!) ja vasta sitten etsitään syytä harvinaisten joukosta (koska ne oikeasti ovat harvinaisia ja siksi epätodennäköisiä!). Eli jos ihmisellä on harvinainen sairaus, hän joutuu ehkä odottamaan oikeaa diagnoosia. Lehdet mielellään kirjoittavat tästä onnettomasta, jolloin hoitojärjestelmä saa huonoa mainosta.
On niitäkin vaivoja, jotka tulevat ja menevät omia aikojaan, eivätkä ole mitenkään kuolemaksi. Olen itse äärimmäisen hoitokielteinen, mutta yhä hengissä. Kyllähän minun ikäisen pitäisi suostua paria lääkettä syömään vähintäänkin varmuuden vuoksi. Mutta kun en syö. Ja olen elossa. Toistaiseksi.
>>Todennäköistä on, että iso vaiva tulee ilmi (paha sydäninfarkti, levinnyt syöpä, selkeä diabetes jne). Tosin potilastahan ei lohduta, jos hänen pelkäämäänsä sairautta ei löydy. Aina epäillään ensin todennäköistä sairautta (koska se on todennäköisin vaihtoehto!) ja vasta sitten etsitään syytä harvinaisten joukosta (koska ne oikeasti ovat harvinaisia ja siksi epätodennäköisiä!). Eli jos ihmisellä on harvinainen sairaus, hän joutuu ehkä odottamaan oikeaa diagnoosia. Lehdet mielellään kirjoittavat tästä onnettomasta, jolloin hoitojärjestelmä saa huonoa mainosta<<
Rintakipujen ollessa kyseessä hoitoon hakeutumisen kynnys on kuitenkin matala, mitä asiaa jatkuvastoi korostetaan mediassakin. Ja äkillisissä rintakivuissa soitettava heti 112. Kyllä ne rintakivun syyt myös olisi sitten selvitettävä sairaalassa, eikä jätettävä puolitiehen siten, että tutkitaan esim. keuhkot, mutta sydän jää tarkemmin tutkimatta. Sydänveritulpatkaan eivät ole harvinaisia kun nykyään käytetään laajojenkin veritulppien hoidossa kotihoitolääkkeitä.
Monesti on niin kun sitä todennäköistä sairautta ei löydykään niin pian jo kaikki johtuukin korvien välistä.
Itsekin edelleen hengissä ja saa jatkuakin mutta jatkuva sairaana olo rajoittaa normaalia elämää aivan liikaa.
Vaikka sattuu että itselläni aikoinaan on ollut oikeasti vikaa siellä korvien välissä, olen sitä mieltä että useimmiten ihminen itse huomaa ettei kaikki ole hyvin, tulee sellaisia oireita mitä ei korvien väli selitä.
Minullakin kun on joskus jotakin löytynyt ja ne kaikki on ollut kaukana korvien kohdalta.
Joskus vaan kieltämättä kyllästyttää ja ottaa päähän ja turhautuu kun on huonossa kunnossa eikä tiedä mikä on.
Mielestäni hyvä ja potilaankin edusta kiinnostunut lääkäri ei koskaan lähde leimaamaan potilasta luulosairaaksi ennenkuin oireita on selvitettty perusteellisesti. Harhaanjohtavat ja lonkalta heitetyt mielipiteet ja kirjaukset potilaskertomuksessa kertautuvatkin vielä usein siten, että seuraavaklin lääkäri toteaa, että tutkittu on jo, vaikka ei kunnolla olisikaan.
Mullekin on jotkut lääkärit ja hoitajat sanoneet että on paljon tutkittu, ja jotkut taas ovat sanoneet että vaikka on tutkittu niin ei siitä oikeasta kohdasta.
Tiedä niistä sitten....
>>Mullekin on jotkut lääkärit ja hoitajat sanoneet että on paljon tutkittu, ja jotkut taas ovat sanoneet että vaikka on tutkittu niin ei siitä oikeasta kohdasta.
Tiedä niistä sitten....<<
Tarkoittanetkohan nyt rintakipuja ja niiden syiden selvittämistä?
Milläköhön tutkimuksella sydämen toimintaa häiritsevä (ajoittain erittäin pahasti ja silloin on tarvittu ambulassiakin) veritulppa olisi selvimmin havaittavissa? On tehty jo sydämen laaja TT-tutkimus, rinnan alueen- TT-kuvaus, sydämen ultraäänitutkimus ja sepelvaltimoiden varjoaine TT-kuvaus.
Mikä neuvoksi?
Verenpaineen alapaine laskenut normaaliarvoistani noin kolmanneksen, kuten myös lepopulssi (aiemmin noin 100 ja nyt 70). Vasemmassa kädessä kipua ja mahdollisesti valtimokipua.
Minuakin on paljon aikoinaan tutkittu. Kun ei kokeissa ollut mitään poikkeavaa niin sitten lopulta sain Sitalopram reseptin. Ilmeisesti lääkäri ei voi loputtomasti sanoa että mitään ei löydy vaan joku ratkaisu on saatava. En syönyt niitä.
Mutta löytyikö lopulta sitten syytä oireisiisi, vai menikö mahdollinen sairaus ohi itsestään?
Monilla eivät oireet lopu, vaikka lääkäri, tai useampikin, toteaisi, että "tutkittu on, mutta fyysistä syytä ei löydy". Useimmiten se fyysinen syy kuitenkin on oireiden syynä.
En ole ensimmäistä kertaa nyt tässä tilanteessa ja edelisellä kerrallakin lopulta selvisi sairauden laatu ja se oli fyysinen ja vaati pidempiaikaista hoitoa, eikä parantunut enää täysin.
Hankalat rintakivut, jotka tuntuvat ajoittain jatkuvasti myös levossa, eivät vaan näytä nyt menevän ohitse ja syy on kahden kuukauden jälkeen edelleen epäselvä. Kohtauksia ei tule kun lepää ja on paikallaan, mutta liikkeellä ollessa kohtaukset tulevat ja ovat kovimmillaan vaikeita. Kävely vaikeutuu ja tajunta hämärtyy ja rintaan koskee kovasti. Myös päähän on alkanut koskea ja eri tavalla kuin koskaan aiemmin.
Muistelen joskus lukeneeni keuhkoveritulppaan sairastuneiden kertomuksia ja kokemukset muistuttivat omiani. Eli kovia oireita ja mm. rintakipua, mutta ei ole löytynyt selitystä oireille ja lääkärissä käyntejä monille kertynyt paljon.
Minulle on kuitenkin raaja- veritulppaan sairastumisen ja rintakipujen ilmaantumisen jälkeen jälkeen tehty rinnan alueen TT kahdesti, eikä keuhkoemboliaa ollut RTG-lääkärin mukaan.
Osaisiko joku sanoa mistä voisi olla kyse?