Vanhan testamentin kirjoissa löytyy ainoastaan 17 Pyhitys sanaa ja uudessa testamentissa ei tuota sanaa kertaakaan. Joten sapatin painottaminen kuuluu ainoastaan vanhan testamentin aikalaisille. Mutta keisari konstanttiinuksen aikana kirkko laitos teki väärin kun he korottivat itsensä ja alkoivat pitää viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä. Tuosta alkaen kaikki muukin laittomuus alkoi lisääntyä.
1.Mooseksen kirja:
2:3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
2.Mooseksen kirja:
19:14 Ja Mooses astui alas vuorelta kansan luo; ja hän pyhitti kansan, ja he pesivät vaatteensa.
20:11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
3.Mooseksen kirja:
8:10 Ja Mooses otti voiteluöljyn ja voiteli asumuksen ja kaikki, mitä siinä oli, ja pyhitti ne;
8:15 Sitten Mooses teurasti sen ja otti sen verta ja siveli sitä sormellansa alttarin sarviin yltympäri ja puhdisti alttarin; ja muun veren hän vuodatti alttarin juurelle ja pyhitti sen toimittamalla sen sovituksen.
8:30 Ja Mooses otti voiteluöljyä ja verta, jota oli alttarilla, ja pirskoitti sitä Aaronin ja hänen vaatteidensa päälle ja samoin hänen poikiensa ja heidän vaatteidensa päälle ja pyhitti niin Aaronin ja hänen vaatteensa ynnä hänen poikansa ja heidän vaatteensa.
Ja Mooses astui alas vuorelta kansan luo; ja hän pyhitti kansan, ja he pesivät vaatteensa.
19
68
Vastaukset
- Anonyymi
Vanhan testamentin kirjoissa löytyy ainoastaan 17 Pyhitys sanaa ja uudessa testamentissa ei tuota sanaa kertaakaan. Joten sapatin painottaminen kuuluu ainoastaan vanhan testamentin aikalaisille. Mutta keisari konstanttiinuksen aikana kirkko laitos teki väärin kun he korottivat itsensä ja alkoivat pitää viikon ensimmäistä päivää lepopäivänä. Tuosta alkaen kaikki muukin laittomuus alkoi lisääntyä.
1.Mooseksen kirja:
2:3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
2.Mooseksen kirja:
19:14 Ja Mooses astui alas vuorelta kansan luo; ja hän pyhitti kansan, ja he pesivät vaatteensa.
20:11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
3.Mooseksen kirja:
8:10 Ja Mooses otti voiteluöljyn ja voiteli asumuksen ja kaikki, mitä siinä oli, ja pyhitti ne;
8:15 Sitten Mooses teurasti sen ja otti sen verta ja siveli sitä sormellansa alttarin sarviin yltympäri ja puhdisti alttarin; ja muun veren hän vuodatti alttarin juurelle ja pyhitti sen toimittamalla sen sovituksen.
8:30 Ja Mooses otti voiteluöljyä ja verta, jota oli alttarilla, ja pirskoitti sitä Aaronin ja hänen vaatteidensa päälle ja samoin hänen poikiensa ja heidän vaatteidensa päälle ja pyhitti niin Aaronin ja hänen vaatteensa ynnä hänen poikansa ja heidän vaatteensa.- Anonyymi
Matteuksen evankeliumi: 24:37-39
Sillä niinkuin oli Nooan päivinä,
niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta:
söivät ja joivat,
naivat ja naittivat,
aina siihen päivään asti,
jona Nooa meni arkkiin,
eivätkä tienneet,
ennenkuin vedenpaisumus tuli
ja vei heidät kaikki;
niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Tosin Jumala ei enään hukuta ihmiskuntaa. Mutta Hän on luvannut ettei hän tuhoa ihmisiä enään hukuttamalla vaan:
2.Pietarin kirje:
2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matteuksen evankeliumi: 24:37-39
Sillä niinkuin oli Nooan päivinä,
niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta:
söivät ja joivat,
naivat ja naittivat,
aina siihen päivään asti,
jona Nooa meni arkkiin,
eivätkä tienneet,
ennenkuin vedenpaisumus tuli
ja vei heidät kaikki;
niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
Tosin Jumala ei enään hukuta ihmiskuntaa. Mutta Hän on luvannut ettei hän tuhoa ihmisiä enään hukuttamalla vaan:
2.Pietarin kirje:
2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.1.Aikakirja: 21:10-16
Näin sanoo Herra:
Kolme minä asetan sinun eteesi:
valitse itsellesi yksi niistä,
niin minä teen sen sinulle."
Niin Gaad meni Daavidin tykö
ja sanoi hänelle:
"Näin sanoo Herra:
Valitse itsellesi
joko kolme nälkävuotta tahi
kolme kuukautta hävitystä ahdistajaisi vainotessa,
vihollistesi miekka kintereilläsi,
tahi kolmeksi päiväksi Herran miekka
ja ruttotauti maahan,
Herran enkeli tuottamaan tuhoa koko Israelin alueelle.
Katso nyt,
mitä minä vastaan hänelle joka minut lähetti."
Daavid vastasi Gaadille:
"Minä olen suuressa hädässä.
Tahdon langeta Herran käsiin,
sillä hänen laupeutensa on sangen suuri;
ihmisten käsiin minä en tahdo langeta."
Niin Herra antoi ruton tulla Israeliin,
ja Israelista kaatui seitsemänkymmentä tuhatta miestä.
Ja Jumala lähetti enkelin Jerusalemia vastaan tuhoamaan sitä;
ja kun se sitä tuhosi,
katsoi Herra siihen
ja katui sitä pahaa
ja sanoi tuhoojaenkelille:
"Jo riittää;
laske kätesi alas."
Ja Herran enkeli seisoi silloin jebusilaisen Ornanin puimatantereen luona.
Kun Daavid nosti silmänsä
ja näki Herran enkelin seisovan maan
ja taivaan välillä,
kädessänsä paljastettu miekka ojennettuna Jerusalemin yli,
lankesivat Daavid
ja vanhimmat,
säkkeihin verhottuina,
kasvoillensa.
Suomi on nyt samassa tilassa kuin koko maailma Korona viruksen kourissa ja eikä kenelläkään ole muuta keinoa kuin anoa Jeesus auta meitä ulos tästä kurimuksesta.
Anna anteeksi ja ota armoihisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Aikakirja: 21:10-16

Anna anteeksi ja ota armoihisi.1 Aikakirja 21:22-30
Daavid sanoi Ornanille:
"Anna minulle puimatantereen paikka,
rakentaakseni siihen Herralle alttarin;
täydestä hinnasta anna se minulle,
että vitsaus taukoaisi kansasta."
Ornan vastasi Daavidille: "Ota se itsellesi, ja herrani, kuningas, tehköön, mitä hyväksi näkee. Katso, minä annan härät polttouhriksi ja puimaäkeet haloiksi sekä nisut ruokauhriksi; kaikki minä annan."
Mutta kuningas Daavid sanoi Ornanille:
"Ei niin,
vaan minä ostan ne sinulta täydestä hinnasta;
sillä minä en ota Herralle sitä,
mikä on sinun,
enkä
uhraa
ilmaiseksi
saatua
polttouhria."
Niin Daavid antoi Ornanille siitä paikasta kuudensadan sekelin painon kultaa.
Ja Daavid rakensi sinne alttarin Herralle
ja uhrasi polttouhreja
ja yhteysuhreja,
ja
kun
hän
huusi
Herraa,
vastasi
Herra
tulella,
jonka
hän
lähetti
taivaasta
polttouhrialttarille.
Ja Herra käski enkelin pistää miekkansa tuppeen.
Siihen aikaan kun Daavid näki,
että Herra oli kuullut häntä jebusilaisen Ornanin puimatantereella,
uhrasi hän siellä.
Mutta Herran asumus,
jonka Mooses oli teettänyt erämaassa,
ja polttouhrialttari olivat siihen aikaan Gibeonin uhrikukkulalla.
Eikä Daavid rohjennut mennä Jumalan eteen etsimään häntä,
sillä hän oli peljästynyt Herran enkelin miekkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1 Aikakirja 21:22-30

sillä hän oli peljästynyt Herran enkelin miekkaa.sekeli 16 grammaa ja Daavid maksoi Ornanille tuosta puimatantereesta 600 Sekeliä Kultaa
eli 16 kertaa 600 sekeliä plus uhrieläimet. Se oli todella kova hinta pölyisestä puimatantereesta. Ja juuri tuohon paikaan Israelin Jumala käski Aabrahamamin mennä uhraamaan ainoan poikansa. Ja juuri kun Aabraham oli suorittamassa uhri-iskua Jumala sanoi hänelle älä satuta poikaasi Iiskkia.
Ja juuri tuohon paikkaan kuningas Salomo rakensi Jumalan Temppelin.
Joten paljon vielä tulee tapahtumaan ennenkuin kaikki on kohdalleen asetetut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sekeli 16 grammaa ja Daavid maksoi Ornanille tuosta puimatantereesta 600 Sekeliä Kultaa
eli 16 kertaa 600 sekeliä plus uhrieläimet. Se oli todella kova hinta pölyisestä puimatantereesta. Ja juuri tuohon paikaan Israelin Jumala käski Aabrahamamin mennä uhraamaan ainoan poikansa. Ja juuri kun Aabraham oli suorittamassa uhri-iskua Jumala sanoi hänelle älä satuta poikaasi Iiskkia.
Ja juuri tuohon paikkaan kuningas Salomo rakensi Jumalan Temppelin.
Joten paljon vielä tulee tapahtumaan ennenkuin kaikki on kohdalleen asetetut!kullan hinta on tänään jo yli 50 euroa/gramma, joten ei siinä kuningas Daavid mikään ahne ollut. Kun ajatellaan, ettei hänen oli tarvinnut siitä edes mitään maksaa. ja nyt hän maksoi tuosta pölyisestä tantereesta Ornanille 600 sekeliä ja sekeli 16g ja 1g =50 euroa
- Anonyymi
Matt.23:17. 23:19. Hebr.2:11. 9:13 "pyhittää"
- Anonyymi
Sunnuntai on pyykkipäivä 🤣
- Anonyymi
KR 1933/-38, 2Moos. 20:8-11
Muista pyhittää lepopäivä.
Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
mutta seitsemäs päivä on Herran,
sinun Jumalasi,
sapatti;
silloin älä mitään askaretta toimita,
älä sinä älköönkä sinun poikasi
tai tyttäresi,
sinun palvelijasi
tai palvelijattaresi
tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,
joka sinun porteissasi on.
Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan
ja maan ja meren
ja kaikki,
mitä niissä on,
mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi;
sentähden Herra siunasi lepopäivän
ja pyhitti sen.
Tuo kannattaa muistaa vaikka adventien Mooseksen tuomasta elämän ohjeista ei välittäisikään. Kuitenkin muista että meidät kaikki ihmiset tullaan tuomitsemaan kukin tekojensa mukaan. - Anonyymi
KR 1933/-38, 2Moos. 20:8-11
Muista pyhittää lepopäivä.
Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
mutta seitsemäs päivä on Herran,
sinun Jumalasi,
sapatti;
silloin älä mitään askaretta toimita,
älä sinä älköönkä sinun poikasi
tai tyttäresi,
sinun palvelijasi
tai palvelijattaresi
tai juhtasi älköönkä muukalaisesi,
joka sinun porteissasi on.
Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan
ja maan ja meren
ja kaikki,
mitä niissä on,
mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi;
sentähden Herra siunasi lepopäivän
ja pyhitti sen.
Tuo kannattaa muistaa vaikka adventien Mooseksen tuomasta elämän ohjeista ei välittäisikään. Kuitenkin muista että meidät kaikki ihmiset tullaan tuomitsemaan kukin tekojensa mukaan.
Ja tuomariksi on jo määrättynä tuo halveksimanne Jeesus Nasaretilainen.
- Anonyymi
Apostolien teot: 17:31
Sillä hän on säätänyt päivän,
jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta,
jonka hän siihen on määrännyt;
ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden,
herättämällä hänet kuolleista."
Apt 10:38-43
te tiedätte,
kuinka Jumala Pyhällä Hengellä
ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen,
hänet,
joka vaelsi ympäri
ja teki hyvää
ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet;
sillä Jumala oli hänen kanssansa.
Ja me olemme kaiken sen todistajat,
mitä hän teki juutalaisten maassa
ja Jerusalemissa;
ja hänet he ripustivat puuhun
ja tappoivat.
Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä
ja antoi hänen ilmestyä,
ei kaikelle kansalle,
vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille,
meille,
jotka söimme
ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen,
kuin hän oli kuolleista noussut.
Ja hän käski meidän saarnata kansalle
ja todistaa,
että hän on se,
jonka Jumala on asettanut elävien
ja kuolleitten tuomariksi.
Hänestä kaikki profeetat todistavat,
että jokainen,
joka uskoo häneen,
saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." - Anonyymi
Muista paiskia ylitöitä myös sunnuntaina, äläkä maksa kirkollisveroa.
- Anonyymi
En ole maksanut kirkollisveroa yhtään sen jäjkeen kun sanoin ev.lut, kirkolle näkemiin. En paiski enään ylitöitäkään ja sunnuntaina olen lukenut raamattua ja kuunnellut hyviä Raimo Rahnaston raamattu tunteja.
- Anonyymi
Jos sapatin viettäminen on käsky, niin silloin myös on työn tekeminen. Silloin pitää oikeasti tehdä kuusi päivää töitä. Jos ei tee, niin silloin on laittomuuden tekijä, ottanut pedon merkin eikä pidä Jumalan käskyjä.
- Anonyymi
islamista löytyy se peto, pedonmerkkikin ja se on juuri kristuksen suurin vihaaja ja myös, vastustaja.
- Anonyymi
KR 1933/-38, Ilmestys kirja 7:9-14
Tämän jälkeen minä näin,
ja katso,
oli suuri joukko,
jota ei kukaan voinut lukea,
kaikista kansanheimoista
ja sukukunnista
ja kansoista
ja kielistä,
ja ne seisoivat valtaistuimen edessä
ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin,
ja heillä oli palmut käsissään,
ja he huusivat suurella äänellä sanoen:
"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme,
joka valtaistuimella istuu,
ja Karitsalta."
Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen
ja vanhinten
ja neljän olennon ympärillä
ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen
ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
sanoen:
"Amen!
Ylistys ja kirkkaus
ja viisaus
ja kiitos
ja kunnia
ja voima
ja väkevyys meidän Jumalallemme aina
ja iankaikkisesti,
amen!"
Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi:
"Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut,
ja mistä he ovat tulleet?"
Ja minä sanoin hänelle:
"Herrani,
sinä tiedät sen."
Ja hän sanoi minulle:
"Nämä ovat ne,
jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat,
ja he ovat pesseet vaatteensa
ja valkaisseet ne Karitsan veressä. - Anonyymi
KR 1933/-38, Hebr. 9:22
Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä,
ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
1Joh 1:7
Mutta jos me valkeudessa vaellamme,
niinkuin hän on valkeudessa,
niin meillä on yhteys keskenämme,
ja Jeesuksen Kristuksen,
hänen Poikansa,
veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. - Anonyymi
Olkoon kuin hyvänään, niin pittää sanoa että se maanluomisessa 14 miljardia vuotta rehkinyt Herrajumala oli kyllä kansan mies, ensimmäinen joka määräs että työläiselllä on oltava vapaapäivä viikossa. Oli varmaan itse huomannut kuinka kättä veti kramppiin raamattua kirjottaessa. Vaan mistä tuo yheltä stumalta keksikin menneet ja tulevat samalla kertaa, yksiin kirjoihin ja kansiin. Ja musteenkin keksi.
Ja osas suomea kirjottaa kuin olis täällä syntynyt. Nyt ei ole enää muusta tappeleminen kuin pilkkujenpaikoista lauseessa ?
Ei pahalla, mutta pöljät täällä rähisee asioista jotka on sen seitsemien käännösten kanssa solkkautuneet ja menneen päälaelleen. Tehkää jottain hyödyllistä ja antakaa kanan ajatella. - Anonyymi
Ja tuo Karitsa ei ole mikä tahansa lampaan vuona, vaan se on itse Jumalan karitsa sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa:
KR 1933/38, Johanneksen evankeliumi: 1: 26-36
Johannes vastasi heille sanoen:
"Minä kastan vedellä;
mutta teidän keskellänne seisoo hän,
jota te ette tunne.
Hän on se,
joka tulee minun jälkeeni
ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä
ja sanoi:
"Katso,
Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!
Tämä on se,
josta minä sanoin:
'Minun jälkeeni tulee mies,
joka on ollut minun edelläni,
sillä hän on ollut ennen kuin minä.'
Ja minä en tuntenut häntä;
mutta sitä varten,
että hän tulisi julki Israelille,
minä olen tullut vedellä kastamaan."
Ja Johannes todisti sanoen:
"Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen,
ja se jäi hänen päällensä.
Ja minä en tuntenut häntä;
mutta hän,
joka lähetti minut vedellä kastamaan,
sanoi minulle:
'Se,
jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan
ja jäävän,
hän on se,
joka kastaa Pyhällä Hengellä.'
Ja minä olen sen nähnyt
ja olen todistanut,
että tämä on Jumalan Poika."
Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä
ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen,
joka siellä käveli,
hän sanoi:
"Katso,
Jumalan Karitsa!"
Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä
ja sanoi:
"Katso,
Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569