Maaseudun Tulevaisuus ja autojen satelliittipaikannus

Anonyymi

Valtio lypsää peltilehmää
Kolumni 24.10.2011

Jarmo Palokallio: "Kauniista perusteluista huolimatta on kovin vaikea uskoa ministerin vakuutusta, ettei autoilun kokonaisverorasitus kovenisi."
Suomalaisten liikkuminen on autojen varassa. Etenkään syrjäseuduilla sille ei ole vaihtoehtoja, mikä tekee autoilun verottamisesta helppoa.

Tuore liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) aikoo siirtyä peltilehmien lypsämisessä aivan uudelle tasolle. Hän haluaa jokaisen auton satelliittiseurantaan, mikä mahdollistaa auton käytön mukaisen verotuksen.

Kyllösen hahmotelmissa käyttömaksut olisivat lievempiä harvaan asutuilla alueilla. Siellä auto on välttämätön, eikä ruuhkista ole huolta.

Ministerin hurskas toive on, että uudella järjestelmällä ei nosteta autoilun veroja ja maksuja. Sen sijaan sillä korjattaisiin nykyisen järjestelmän puutteita ja päällekkäisyyksiä.

Ylimääräisten kustannusten sijaan osa autoilijoista jopa hyötyisi muutoksesta. Eteläsuomalaisia autoilijoita se kannustaisi siirtymään ruuhkajonosta joukkoliikenteen käyttäjiksi.

Kauniista perusteluista huolimatta on kovin vaikea uskoa ministerin vakuutusta, ettei autoilun kokonaisverorasitus kovenisi.

Siitä on huonoja kokemuksia, eikä nykyisen hallituksen linja tee poikkeusta. Luvassa on sekä autoveron että vuosittaisen ajoneuvoveron kiristyminen. Sen lisäksi polttoainevero nousee, mikä iskee etenkin dieselautoihin.

Erityisen vaikea on uskoa, ettei satelliittiseurantaan perustuvan järjestelmän luonnista aiheudu kohtuuttomia kustannuksia autoilijoille.

Taannoisessa lehdistötilaisuudessa ministeriltä piti tivata kustannusarviota moneen kertaan. Sellaista ei lopultakaan löytynyt. Nyt ministeriö vakuuttaa, että kustannukset valtiolle jäävät alle 100 miljoonaan euroon.

Ja ilmeisesti tuon summan päälle tulevat jokaiseen autoon asetettavan seurantalaitteen kustannukset. Pelkiksi ylläpitokustannuksiksi on arveltu jopa 20 euroa autolle kuukaudessa.

Rahaa se on sekin, eikä se puussa kasva.

Yksi asia on varma, jos hanke toteutetaan, se maksatetaan autoilijoilla viimeistä senttiä myöten. Ja vielä niin, että valtion hankkeissa kustannukset pakkaavat paisumaan.

Muissa maissa ei ole lähdetty yhtä yltiöpäisiin hankkeisiin. Silti epäonnistumisia on pitkä lista.

Saksassa rekkojen satelliittiperusteinen maksujärjestelmä osoittautui epäonnistuneeksi ja hillittömän kalliiksi. Myös Ruotsin ruuhkamaksujärjestelmä on niin kallis, ettei se näytä maksavan koskaan itseään takaisin.

Ei tavallaan ihme, että Kyllösen ehdotuksen näkyvin kannattaja on satelliittivalvontajärjestelmää tarjoava Helpten. Turha sanoa, että sillä on oma lehmä ojassa.

Juhlapuheissa poliitikot perustelevat autoilun kovaa verotusta ympäristöohjauksella. Käytännössä kyse on valtion budjetin ammottavan aukon tilkitsemisestä.

Jos ympäristöasiat kiinnostaisivat oikeasti, kannattaisi ehkä poistaa autovero. Sen takia suomalaiset ajavat Euroopan vanhimmilla autoilla.

Harva muistaa, että autoveron hyväksynyt vuoden 1958 eduskunta edellytti, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että siitä luovutaan heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden.

Se päivä ei ole vielä koittanut.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/kolumni/valtio-lypsää-peltilehmää-1.5196

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllönen, Berner, Vanhanen . Alle 100 miljoonaa € ja 20 € kuukausi laitteet. Joku yrittää tosissaan tehdä tiliä tällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe