MINÄ EN HÄPEÄ EVANKELIUMIA Room. 1:16.

Voisimme kysyä, miksi apostoli tekee tämän huomautuksen, kun evankeliumi ei ole mitään hävettävää, vaan taivaan Jumalan antamaa ja niin ollen kunniakkainta mitä maan päällä on. Miksi siis apostoli sanoo, ettei hän häpeä evankeliumia?

Epäilemättä siksi, että ihmiset sitä kuitenkin häpeävät. Nyt saattaa moni ajatella, että siten saattoi olla apostolin aikana, kun epäuskoiset juutalaiset ja pakanat eivät tunteneet evankeliumin ihanuutta, vaan väärässä viisaudessaan halveksivat sitä.

Totta kyllä apostolien aikana oli niin, että Jumalan evankeliumi oli »juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta». Mutta aivan samoin on nytkin, että Kristuksen evankeliumi on pahennus ja hullutus suurimmalle osalle niistä, jotka ovat hänen nimeensä kastetut. Kaikista ulkonaisista muutoksista huolimatta on ihmisluonto kaikkina aikoina ja joka paikassa sama.

Siksi myös koko Jumalan sana soveltuu kaikkiin aikoihin ja kaikkiin kansoihin, olivat ne sitten juutalaisia tai pakanoita, muslimeja tai nimikristittyjä. Kaikkialla toteutuvat apostolin sanat: »Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän voi sitä ymmärtää.»

Eikä vain näin, vaan Kristuksen evankeliumi on kaikin puolin kovassa sodassa meissä asuvaa turmelusta vastaan. Evankeliumissa ahdistetaan sitä, mitä ihminen eniten rakastaa, omaa riippumattomuuttaan. Se vaatii ymmärryksen ja tahdon ehdotonta alistumista Kristuksen sanan alaiseksi. Se lyö maahan kaikki ylpeyden luulottelut ja itseluottamuksen. Se tekee yksin Jumalan suureksi ja ihmisen köyhäksi kerjäläiseksi.

Sellainen ei koskaan voi miellyttää ihmisluontoa, vaan on sille vain piinaa ja kuolemaa. Tämä on syy, minkä takia kaikki se, mikä ei ole Jumalasta syntynyt, aina vihaa Kristuksen sanaa ja Kristuksen tositodistajia.

Sen takia Herra usein sanoikin opetuslapsilleen, että he olisivat valmiit odottamaan ihmisten vihaa hänen nimensä tähden. Ja hän selitti, että heidän tilansa ei ollut oikea. He eivät olleet hänen todellisia opetuslapsiaan, jollei heillä ollut samaa tunnusmerkkiä, nim. jollei heidän käynyt samalla tavoin kuin heidän mestarinsa.

Silloin ei Kristuksen evankeliumi totuutena ja puhtaana ilmene, jos maailma voi sitä rakastaa. Jollei sitä pilkata ja ahdisteta. Mutta kun evankeliumin vihollinen ei koskaan tahdo näyttää vihaavansa hyvää ja oikeaa, täytyy vihollisuuden aina pukeutua harrastuksen varjoon ja siten Kristuksen asia tulla hullutukseksi tai joksikin vääräksi ja pahaksi, joka ansaitsee moitetta ja inhoa.

Kun nyt Kristuksen opetuslapset ja ystävät aina ovat pienin joukko, vain muutamia harvoja, halveksittuja sieluja, ja heitä pilkkaava maailma on suuri, arvossa ja vallassa oleva joukko, on helposti ymmärrettävissä, että hänen ja hänen sanansa häpeäminen aina koituu vaikeaksi kiusaukseksi.

Oi kuinka monen kristityn onkaan taisteltava sanomattoman kova taistelu voidakseen Kristuksen tähden kaikesta maailman kunniasta, muuttua tyhmäksi, tulla omaistensa ja ystäviensä ja koko yhteiskunnan halveksimaksi – koskapa kuitenkin ihmisen kunnioitus, ystävyys ja luottamus on maailman kalleimpia asioita.

Nyt on meidän luovuttava kaikesta. Totisesti täytyy olla Jumalan työtä sielussa voidaksemme jatkuvasti kestää. Sillä me emme tässä puhu siitä jumalisuudesta, jonka maailma voi hyväksyä ja jota se kunnioittaa, vaan todellisesta, oikeasta Kristuksen seuraamisesta, joka ehdottomasti on pahennus ja hullutuskoko maailmalle, niin totta kuin Kristus on sanonut: »Ei ole palvelija herraansa suurempi.

Jos he ovat vainonneet minua, niin vainoavat teitäkin.» Ikään kuin tahtoisi hän sanoa: Jos he vihaavat teitä jostain syystä, esim. ettei teillä ole nöyryyttä, lempeyttä jne. niin tietäkää että minä olin nöyrä ja sävyisä sydämeltäni ja kuitenkin he vihasivat minua.

( C. O. Rosenius)