Potkut ei voi olla riittävä tuomio Ville Tapiolle.

Anonyymi

Ei voi mitenkään olla hyväksyttävää, että Vastaamon vakavan tietomurron puolitoista vuotta salannut toimitusjohtaja ei saisi mitään muuta sanktiota kuin potkut toimtusjohtajan pallilta. Käytännössä tuo ei ole edes mikään sanktio, vaikka rikos oli äärimmäisen vakava, suuren ihmisjoukon tahallisesta oikeusturvan pitkäkestoisesta vaarantamisesta. Oikeustajun mukaan Tapiolle tulisi langettaa satojen tuhansien eurojen sakot ja lisäksi määrätä korvaamaan tietomurron uhreille yhteensä kymmeniä miljoonia euroja. Ei tämän maan lainsäädännössä ole muuten mitään järkeä, jos noin törkeät kokoomuslaiset eliittirikolliset saavat pitää rikollisuudellaan keräämänsä taloushyödyn, eivätkä ole korvausvelvollisia rikostensa uhreille, eivätkä saa edes mitään todellista sanktiota.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Koko yrityksen toiminta on perustunut huijauksiin ja rahastamiseen. Ei voi edes teoriassa jatkaa toimintaansa. Uusi omistaja tiesi kyllä huijaustoiminnan ja maksoi siksi ylihintaa. Saanee muutaman miljoonan korvauksen Tapiolta.

      Eikä yksikään työtekijä tuollaisessa puljussa ole syytön. Ovat kaikki saaneet kouluksen rahastamiseen.

      • Anonyymi

        Kyseessä on normaali kokoomuslainen toiminta.Huijataan ja varastetaan niin paljon kuin mahdollista, aina ja kaikkialla. Luotetaan, että hyväveljien rosvokerho vallan kahvassa pelastaa, jos sattuu paljasrumaan. Juuri tällainen on Suomi tänään.

    • Anonyymi

      Maksimi tuomio lienee jotakin 2-3 vuoden välillä, ja koska Intera Partners on jo hakenut Villen ja hänen äitinsä omaisuutta takavarikkoon yrityskaupan puitteissa, ei uhreille tule todennäköisesti jäämään muuta kuin erittäin marginaalinen rahallinen korvaus, jos edes sitäkään. Molemmat tultaneen tuomittavaksi varattomiksi?

      • Anonyymi

        Pikkuvirhe kävi tj:lle, mitä sitä murehtimaan. Toivottavasti hänen taloudellinen riippumattomuus säilyy, se tärkeintä.
        Pyysi kuitenkin niin kauniisti anteeksi kaikilta. Mukava ukko!

      • Anonyymi

        Kaikki me tiedämme viranomaisia myöten, että rahaa on kätketty kymmeniä miljoonia jonnekin, mutta todisteita ja totuuta viranomaiset eivät halua vahingossakaan selvittää. Suomi on totaalisen läpimätä pitkän porvarivallan jälkeen, kun hyvävelirosvojen kerhon jäsenillä on täytetty tärkeät paikat valtion viranomaiskoneistossa. Eikä noita rikollisia voida poiskaan potkia niin kauan kun pitäivä todistetita rikosista ei esitetä. Kukapa esittäisi, kun rikolliset keskenään vallassa suojelevat toisiaan ja puhaltavat yhteiseen hiileen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me sosiaalidemokraatit olemme rehellisyyden perikuvia - Antti Rinne esmes on entinen poliisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me sosiaalidemokraatit olemme rehellisyyden perikuvia - Antti Rinne esmes on entinen poliisi.

        ....ja nykyinen ISOrosvo!

    • Anonyymi

      Eihän se olekaan riittävä tuomio pelkät potkut. Kyllä kaikkien toiminta tutkitaan ja tehdään syyteharkinta. Poliisi on takavarikoinut toimarin omaisuutta 10 miljoonan edestä, joten kyllä nuo yrityskaupat yritetään purkaa ja hän menettää kaikki ne rahat.

      • Anonyymi

        ....ja uhreille tonni käteen, joilla saa känni toteen. Melko reilua!

    • Anonyymi

      Ymmärtääkseni Vastaamon omistajatkin ovat rikoksen uhreja.

      Saatan olla väärässä ja taantumuksellinen, sillä ym,ärtääkseni edistyksellisten voimien johtaman hallituksen käsitys on, että ylittäessään jonkin tulorajan, esim. 40 000 euroa vuodessa, uhri itse muuttuukin tuomittavaksi rikolliseksi.

      40 000 euroa on siksi raja, koska liikenneministeri ehdotti sitä myös rajaksi, jonka ylityksestä ihmistä rangaistaan myös oman auton käytöstä.

      Tämä vuosiansioon perustuva uhrikäsitys koskenee tasa-arvoisuuden vuoksi myös varkauksia, raiskauksia yms. rikoksia.

      • Anonyymi

        Hakkerit tekivät oman rikoksensa ja yrityksen johto omansa. Todistettavasti ainakin jälkimmäinen tietomurto havaittiin yrityksen johdossa keväällä 2019, mutta toimintaa jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yirityksen salailu antaa aihetta epäillä, että aiempikin tietomurto v. 2018 oli johdon tiedossa. Mikäli näin oli ja se voidaan todistaa, tulee siitä vahvasti raskauttava tekijä Tapiota ja mahdollisesti muita asiasta tienneitä yrityksen johtohenkilöitä kohtaan, koska ilmiselvästi he ovat silloin titäen altistaneet ihmisten salaisia tietoja toistuvasti tietomurtojen kohteeksi ja salanneet olemattoman suojauksensa vuoksi tapahtuneet vähintään kaksi eri tietomurtoa.

        Minkä ihmeen rikoksen omistajat ovat tehneet?

        He ovat joutuneet hakkeroinnin kohteeksi kaksi kertaa.
        Mikä tekee ihmisestä rikollisen, jos hän joutuu murron kohteeksi kaksi kertaa ?

        Onko talon omistaja myydessään talonsa vastuussa aikaisemmista murroista ja pitäisikö hänen niistä kertoa uudelle omistajalle uhalla, että muutoin kauppahinta myöhemmin voi joutua takavarikkoon?

        Kaikki painottavat, että kyseessä on odottamattoman häikäilemätön rikos, jota kukaan ei uskonut voivan tapahtua.
        Firman omistajat tekivät kuitenkin rikoksen, kun eivät poikenneet muiden uskosta.

        Vai onko kyseessä sittenkin omistajien saama voitto , kun myivät firmansa Suomen valtion ja kuntien omistamille yhtiöille ?
        Nykyinen hallitus etsiikin keinoja ottaa terveysfirmojen liiketoiminta yhteiskunnalle ilman korvausta.

        Tuomio tulee joka tapauksessa olemaan marginaalinen. Jos kyseeseen tulee vapaudenmenetys ehdoitta, se on max 2-3 vuotta ja ensikertalaisena istuttavaa tulee vuosi, jos edes sitäkään? Todennäköisesti rangaistus tulee olemaan ehdollinen. Taloudellinen korvausvastuu vesittyy varattomuuteen, sillä Valtio-omisteinen Intera Partners haki jo saataviaan hukkaamiskieltoon. Valtio ensin, uhrit nuolkoot näppejään. Toisin sanoen uhreille tulee jäämään sympatioiden jälkeen jo valmiiksi puhtaaksi kaluttu luu ainoaksi saaliikseen. Se on sitä tukea, jota poliitikot heille lupasivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ihmeen rikoksen omistajat ovat tehneet?

        He ovat joutuneet hakkeroinnin kohteeksi kaksi kertaa.
        Mikä tekee ihmisestä rikollisen, jos hän joutuu murron kohteeksi kaksi kertaa ?

        Onko talon omistaja myydessään talonsa vastuussa aikaisemmista murroista ja pitäisikö hänen niistä kertoa uudelle omistajalle uhalla, että muutoin kauppahinta myöhemmin voi joutua takavarikkoon?

        Kaikki painottavat, että kyseessä on odottamattoman häikäilemätön rikos, jota kukaan ei uskonut voivan tapahtua.
        Firman omistajat tekivät kuitenkin rikoksen, kun eivät poikenneet muiden uskosta.

        Vai onko kyseessä sittenkin omistajien saama voitto , kun myivät firmansa Suomen valtion ja kuntien omistamille yhtiöille ?
        Nykyinen hallitus etsiikin keinoja ottaa terveysfirmojen liiketoiminta yhteiskunnalle ilman korvausta.

        Yrityksen epärehellinen ja rikollinen toiminta on aina rikollista. Myös silloin, jos sillä ansaitse rahaa. Koskee omistajia, johtoa ja jokaista työntekijää. Olet tietysti eri mieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä ihmeen rikoksen omistajat ovat tehneet?

        He ovat joutuneet hakkeroinnin kohteeksi kaksi kertaa.
        Mikä tekee ihmisestä rikollisen, jos hän joutuu murron kohteeksi kaksi kertaa ?

        Onko talon omistaja myydessään talonsa vastuussa aikaisemmista murroista ja pitäisikö hänen niistä kertoa uudelle omistajalle uhalla, että muutoin kauppahinta myöhemmin voi joutua takavarikkoon?

        Kaikki painottavat, että kyseessä on odottamattoman häikäilemätön rikos, jota kukaan ei uskonut voivan tapahtua.
        Firman omistajat tekivät kuitenkin rikoksen, kun eivät poikenneet muiden uskosta.

        Vai onko kyseessä sittenkin omistajien saama voitto , kun myivät firmansa Suomen valtion ja kuntien omistamille yhtiöille ?
        Nykyinen hallitus etsiikin keinoja ottaa terveysfirmojen liiketoiminta yhteiskunnalle ilman korvausta.

        Kantsiiko uhriututtaa??

        Toimineet ainakin EU:n tietosuoja-asetuksen vastaisesti jos ovat tienneet tietomurrosta mutteivät ilmoittaneet siitä viranomaiselle aseuksen mukaisessa 72 tunnin määräajassa.

        Jos näin niin silloin nasahtaa yritykselle seuraamussakko maksimissaan20 miljoonaa euroa tai neljä prosenttia yhtiön edellisen vuoden liikevaihdosta.

      • Intera Partners katsoo että sitä on petetty yrityskaupassa. Ville Tapio on myös yksi (vähemmistö) omistaja.

        Nyt testataan ensimmäisen kerran Suomessa EU:n GDPR-säädösten soveltamista. Jos käy ilmi, että Ville Tapio on tiennyt muurosta eikä ole sitä ilmoittanut 72 tunnin sisällä, niin jo se on rikos. Toinen rikos on se, jos/kun hän on myynyt GDPR-rikkomuksen tehneen yrityksen kertomatta ostajalle, tähän liittyvästä riskistä.

        Ilman tuota EU:sta tullutta GDPR-henkilötietosuojasäädöstä rangaistukset olisivat aivan nimellisiä. Mutta kuten on nähty oikeus tulkitsee joskus ennakoimattomalla tavalla mistä päästä rangaistusasteikkoa se rangaistuksen määrää.

    • Anonyymi

      Rahallinen korvaus varmaankin helposti kymmeniä miljoonia euroja ihmisille.

      • Anonyymi

        Tehkää potilasvahinkoilmoitus Potilasvahinkokeskukseen.

        Vastaamolla on vahinkovakuutus, joka korvaa aiheutuneet kustannukset ja kärsimykset.

    • Anonyymi

      No hänhän on omistaja ja omustajaperheen poika. Nyt omaisuus porukalta takavarikossa.

    • Anonyymi

      Facebookissa Ville Tapio kirjoitti että hänelle selvisi vasta lokakuussa 2020 nämä kaksi tietomurtoa, kun asiantuntijat oli palkattu vuotoa syynäämään.

      • Anonyymi

        Todennäköisesti asia on juuri näin, kun Ville Tapio kertoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todennäköisesti asia on juuri näin, kun Ville Tapio kertoo.

        Ville Tapio ei myöskään näytä tietävän, että potilasvahinkotapauksissa tehdään potilasvahinkoilmoitus POTILASVAHINKOKESKUKSEEN.

      • Jos minä olisin Ville Tapion asianajaja niin olisin todennäköisesti neuvonut häntä kirjoittamaan samalla tavalla.

        Toinen asia on, että GDPR-säädösten mukaan yrityksen on tietomurron tapahduttua velvoillsuus osoittaa, että yritys on hoitanut tietoturvaa huolellisesti ja ammattimaisesti (käänteinen todistustaakka). Sitä Vastaamo ei ikinä pysty tekemään, koska se ole hoitanut tietoturvaansa ammattimaisesti. Ammattimaista olisi ollut että Nixu tai joku muu alan yritys olisi auditoinnut Vastaamon järjestelmän ENNEN kuin se otettiin tuotantoon.

    • Potkut ei ole mikään "tuomio". Toimitusjohtaja on aina erotettavissa, jos yrityksen hallituksesta siltä tuntuu. Kenelläkään toimitusjohtajalla ei ole minkäänlaista irtisanomissuojaa.

      • Anonyymi

        Pitäisikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja myös erottaa?

      • Anonyymi

        On niillä sopparissa puolen vuoden palkka irtisanomispalkkana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On niillä sopparissa puolen vuoden palkka irtisanomispalkkana.

        Usein johtajasopimuksissa on jonkinlainen palkallinen irtisanomisaika ilman työvelvoitetta (johon usein liittyy myös vastaavan pituinen liiketoimintakielto) juuri siitä syystä, että kuluneen vertauksen mukaan todellinen irtisanomisaika on sama aika joka kestää kävellä toimitusjohtajan huoneesta ulko-ovelle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö yhtiön hallituksen puheenjohtaja myös erottaa?

        Nykyinen hallituksen PJ on käsittääkseni nimetty vasta kun Tapiot myivät yrityksen eli sen jälkeen kun tietomurrot oli tehty.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Nykyinen hallituksen PJ on käsittääkseni nimetty vasta kun Tapiot myivät yrityksen eli sen jälkeen kun tietomurrot oli tehty.

        Olisiko siis nykyisen puheenjohtajan tullut selvittää ulkopuolisella taholla yhtiön tietoturva ensi töikseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko siis nykyisen puheenjohtajan tullut selvittää ulkopuolisella taholla yhtiön tietoturva ensi töikseen?

        Jos ei oltu selvitetty, niin olisi pitänyt. Paljon ilmeisesti laitettiin kuntoon keväällä 2019 ennen yrityskauppaa. Mutta vahinko oli silloin jo tapahtunut.

    • Anonyymi

      Todistetaakka on yhtiöllä eli heidän on todistettava että tapio on tiennyt tietomurrosta jo vuonna 2018.

      • Anonyymi

        Yhtiöllä on vastuunsa, mutta onko kukaan yksittäisistä terapeuteista varmistanut potilasasiakirjojen salassapidon?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4260
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4172
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3946
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2787
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2495
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2088
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      193
      1986
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1639
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe