Rappeutuuko peruna aina vaan?

Eilen päivällä tuli TV1:stä kotimainen vanha elokuva "Viisi vekkulia" jossa yhdessä kohtauksessa eräs papparaisista pohti solukkojen ongelmia. Hänellä oli lehtileike, josta hän luki uutista, jonka mukaan tietty ruusulajike oli kuukahtanut totaalisesti ja samaan aikaan eri puolilla maailmaa!

Ilmeinen todiste ROTtilaisesta rappeutumisesta? Ellei sitten ollut mielikuvitusjuttu.

Viljeltyjä ruusujahan kasvatetaan kloonaamalla, vähän kuin perunoita pellossa mukuloista.

Tästä sitten tietysti johdumme ajatukseen: rappeutuuko peruna? Kun vuodesta toiseen samaa perunalajiketta kylvetään peltoihin, niin sehän on periaatteessa genomiltaan identtinen kaikkialla missä sitä kasvatetaan.

Mutta ilmeneekö perunalajikkeissa havaittavaa heikkenemistä ajan saatossa? Onko tämän päivän Pito kehnompi kuin 1970-l. kasvanut mukula?
883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Otatko huomioon tämän, että kun perunalajike, kloonautuen, vuodesta toiseen, on ehkä evolutiivisessa alakynnessä verrattuna perunaa vaivaaviin mikrobeihin nähden, näiden sukupolven välin ollessa verrattomasti lyhyempi?

    Itse asiassa mukuloista lisättävä peruna on koko ajan samaa sukupolvea, vaikka lajike olisi satoja vuosia vanha.

    Äänestä

  • Kuvittelemasi tautien lisääntyminen johtuu niin perunoissa kuin muissakin eliölajeissa siitä, että nykyisin voidaan diagnosoida entistä suurempi määrä sellaisia tauteja, joista ei menneinä aikoina ollut kuultukaan. Miksi haluat ehdoin tahdoin esittää tyhmempää kuin olet?

    Mutta oletetaanpa, että väitteesi on totta. Siinä tapauksessa sinun on todistettava se, ja jos käytät omia kriteerejäsi, se on tehtävä tieteellisten ja todistettujen HAVAINTOJEN (kirjoitan tämän lempisanasi versaalilla koska itsekin teet niin) perusteella. Panehan siis toimeksi.

    Muistathan, että tiheään viittaamasi Tomi Aallon (kuka lieneekin, joku kansakoulupohjalta ponnistava ikiliikkujankeksijä ja tee-se-itsetiedemies luultavasti) blogit eivät ole tieteellisiä julkaisuja.

    Äänestä

  • Sinulle tutkiminen on siis sitä, että luet artikkelin ja teet siitä (yleensä hätäisiä) johtopäätöksiä:

    "Äkkiseltään tutkien näyttää siltä, että..."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvittelemasi tautien lisääntyminen johtuu niin perunoissa kuin muissakin eliölajeissa siitä, että nykyisin voidaan diagnosoida entistä suurempi määrä sellaisia tauteja, joista ei menneinä aikoina ollut kuultukaan. Miksi haluat ehdoin tahdoin esittää tyhmempää kuin olet?

    Mutta oletetaanpa, että väitteesi on totta. Siinä tapauksessa sinun on todistettava se, ja jos käytät omia kriteerejäsi, se on tehtävä tieteellisten ja todistettujen HAVAINTOJEN (kirjoitan tämän lempisanasi versaalilla koska itsekin teet niin) perusteella. Panehan siis toimeksi.

    Muistathan, että tiheään viittaamasi Tomi Aallon (kuka lieneekin, joku kansakoulupohjalta ponnistava ikiliikkujankeksijä ja tee-se-itsetiedemies luultavasti) blogit eivät ole tieteellisiä julkaisuja.

    Bananin ja geenimanipuloidun maissin tuleva kohtalo sinetöi huuhaa kuvitelmiesi olevan puppua. Panamantauti yms. on todellisuutta, ilman tieteelistä todistustakin. Et ymmärrä kirjoitusta , joka viitaa tieteeliseen julkaisuun. Et myöskään tieteelistä julkaisua. Sotket kaksi eri asiaa täydellisesti keskenään ja väität tieteelisen julkaisun ja siihen viitaavan kirjoituksen olevan "ikiliikkujankeksijä ja tee-se-itsetiedemies" julkaisuja.

    Yrityksesi kiistää tieteelinen totuus, ontuu pahasti.

    Äänestä

"Viljeltyjä ruusujahan kasvatetaan kloonaamalla, vähän kuin perunoita pellossa mukuloista."

Tietenkin voisi kysyä miksi ruusuja kuitenkin jalostetaan risteyttämällä kun ROT-uskomusten mukaan DNA ei ratkaise mitään ja kaikki on epigenetiikkaa? Eikö uusia ruusulajikkeita pitäisi saada ihan vain erilaisilla lannoituksilla valon määrällä jne?

Äänestä
  • Perunoitakin jalostetaan suvullisesti risteyttämällä, tai suurinpiirtein ainakin tähän asti näin on tehty.

    Ei lysenkolaisilla elikä ROTtilaisilla menetelmillä.

    Äänestä

Ei näytä olevan ROTtilaisen rappioluutioteorian tueksi muuta kuin vanhassa Suomi-elokuvassa "Viisi vekkulia" luettu - luultavasti hypoteettinen - lehtileike!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eilen päivällä tuli TV1:stä kotimainen vanha elokuva "Viisi vekkulia" jossa yhdessä kohtauksessa eräs papparaisista pohti solukkojen ongelmia. Hänellä oli lehtileike, josta hän luki uutista, jonka mukaan tietty ruusulajike oli kuukahtanut totaalisesti ja samaan aikaan eri puolilla maailmaa!

Ilmeinen todiste ROTtilaisesta rappeutumisesta? Ellei sitten ollut mielikuvitusjuttu.

Viljeltyjä ruusujahan kasvatetaan kloonaamalla, vähän kuin perunoita pellossa mukuloista.

Tästä sitten tietysti johdumme ajatukseen: rappeutuuko peruna? Kun vuodesta toiseen samaa perunalajiketta kylvetään peltoihin, niin sehän on periaatteessa genomiltaan identtinen kaikkialla missä sitä kasvatetaan.

Mutta ilmeneekö perunalajikkeissa havaittavaa heikkenemistä ajan saatossa? Onko tämän päivän Pito kehnompi kuin 1970-l. kasvanut mukula?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu