Suomen messiaanisuus on jakautunut kahteen eri lahkoon

Anonyymi

Suomeen on syntynyt messiaanisten juutalaisten seurakuntia. Lauri Rantala edustaa Hämeen messiaanisia ja sen sisällä toimivia seitsemännen päivän todistajia. Tällä seurakunnalla on tiiviit yhteydet Israelin messiaanisiin juutalaisiin, joiden Mooseksen lain noudattamisen perinne kumpuaa ortodoksijuutalaisten perinteestä.

Lauri Rantala on julkaissut artikkelin "Jeesus on tosi Jumala?", jossa hän esittämä näkemys Jumalan olemuksesta vastaa Jehovan todistajien ja aerolaisten näkemystä Isästä ja Pojasta, mikä jatkaa samalla linjalla, miten seitsemännen päivän todistajat uskovat Jumalan olemuksesta: http://kristitty.net/blog/jeesus-on-tosi-jumala/

Tällä sivustolla on myös artikkeli, jossa Lauri kertoo seitsemännen päivän todistajien uskosta, joka uskoo Jeesuksen olevan jumalallinen muuta ei Jumala. http://kristitty.net/blog/seitsemannen-paivan-todistajat/

Hämeen messiaanisten uusi johtaja Markku Hernesniemi sanoi kommentissaan yhtyvänsä seitsemännen päivän todistajien uskontunnustuksen joka kohtaan, joten ainakin seurakunnan johto uskoo samalla tavalla tai kuuluu seitsemännen päivän todistajiin. Osa Hämeen messiaanisista uskoo Isän antaneen Pojalleen nimensä Jehova, mutta ei kuinkaan usko Pojan olevan Jehova. Toisten mielestä Pojalla ei ole Jehovan nimeä, vaan Poikaa tulee kutsua Herraksi.

Keijo Lindemanin edustama Israel Apu uskoo Isän ja Pojan olevan yhtä liittosuhteen kautta, kuten aviomies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi. Jos joku sanoo Lindemanin johtamassa seurakunnassa, että Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala, niin Lindemanin mielestä se on Branhamilaista Jeesus yksin oppia, mutta siitä ei todellakaan ole kyse vaan siitä, että Israel Apu on todellisuudessa samoilla linjoilla, mitä on Hämeen messiaaniset ja seitsemännen päivän todistajat. Tämän he salaavat, mutta eräistä kiertokirjeistä asia tulee esille selvästi.

Olen havainnut, ettei kaikki pakanoista messiaanisiksi juutalaisiksi kääntyneet jaa tätä seitsemännen päivän todistajien ja Hämeen messiaanisten uskoa Jumalan olemuksesta. Monet heistä uskovat Isän, Pojan ja Pyhän Hengen olevan yksi Jumala, joka ilmoittaa itsestään kolmen persoonansa kautta, mutta on kuitenkin yksi ja ainoa Jumala. Jumalan Poika ei ole Jumalasta erillään oleva olento, vaan on ihmiseksi tullut Jumala Jehova, ikään kuin Isän oikea käsi tai vertauskuvallisesti puusta kasvava oksa, jonka tulemuksen profeetat ennustivat. Jumalan Poika on Jehovan ihmisruumis.

Messiaanisten juutalaisten keskuuteen on syntynyt kaksi olennaisesti toisistaan poikkeavaa lahkoa. Toiset uskovat Jeesuksen olevan Jumala Jehova ja toiset uskovat hänen olevan jumalallinen Messias, joka ei ole Jehova. Koska toinen osapuoli kokee asian olevan pelastuskysymys, niin lahkot ovat kaukana toisistaan, vaikka kyse onkin vain yhdestä asiasta, mutta ratkaisevan tärkeästä.

Mitä tulee tähän artikkeliin, itse en yhdy Lauri Rantalan näkemykseen, koska uskon Jeesukseen Kristuksen olevan Jumala. Uskon, että Tuomaksen tunnustus tarkoittaa sitä, että Jeesus Kristus on Herra ja Jumala, mikä on ihan selvästi sanottu. Olen perustellut asiaa myös sillä, että Paavali sanoi vain niiden pelastuvan, jotka tunnustavat suullaan, että Jeesus Kristus on Jehova. Suomalaisessa Raamatussa on Kyrios käännetty Herra, mutta Paavalin opetus ei ole irti siitä Joelin kirjan jakeesta, mitä Paavali samassa yhteydessä siteerasi, jossa Herra on muodossa Jehova.

Minun mielestä jokaisen on tunnustettava Jeesus Kristus on Jehova. Messiaaniset sanovat tämän, että jokaisen on tunnustettava, että Jeshua haMashiach on Jehovah, mihin minä yhdyn koko sydämestäni. Olen perustellut oman näkemykseni yksityiskohtaisesti kommentissani: http://kristitty.net/blog/jeesuksen-jumaluus-puntarissa/#comment-24575

77

946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloituksen lopussa sanotaan: Olen perustellut oman näkemykseni yksityiskohtaisesti kommentissani: http://kristitty.net/blog/jeesuksen-jumaluus-puntarissa/#comment-24575

      Ko. teksti on tässä:

      Uskova kirjoitti: -Uskon, että Jesus ei ole Jhwh, mutta uskon, että Jesus on Jumalan Poika, ja että Jesus on Jumala, ja että Jesus on Messias, ja että Jesus on Herra, kunhan sillä Herra sanalla tarkotetaan samaa kuin hebrean sanalla adon, eikä nimeä Jhwh.

      Meillä on vähän samanlainen nimimerkki, mutta minä ole Uskis ja eri henkilö kuin nimimerkki Uskova. En ole myöskään samaa mieltä sinun kanssasi siitä, etteikö Jeesus Kristus ole JHWH. Minun mielestä Jumalan Poika on JHWH, Jehova.

      Sinun tulisi kiinnittää erityistä huomiota jakeesen Room 10:9. Se on käännetty kreikasta, mutta mitähän Paavali oikeasti tarkoitti hebreaksi, joka oli hänen äidinkielensä? Siihen löytyy kiistaton vastaus samasta luvusta, kun Paavali siteeraa Joelin kirjaa jakeessa Room 10:13.

      “Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;” (Room. 10:9 33/38)

      Room 10:13 Sillä “jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”.

      Joel 3:5: Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

      Joelin kirjassa Herra on muodossa Jehova. Paavali siteeraa sitä ja vaatii jokaista tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Jehova, mikä Paavalin sanojen mukaan on pelastumisen ehto. Kyse ei ole vain siitä, että Jeesukselle Kristukselle on annettu nimeksi Jehova vaan siitä, että Jeesus Kristus on Jehova.

      Sama asia tulee esille myös Filippiläiskirjeessä, jossa säädetään, että jokaisen on kunnoitettava Isä tunnustamalla, että Jeesus Kristus on Jehova. Paavali siteeraa Jesajaa, jossa Herra on muodossa Jehova.

      Fil 2:10 Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
      11 ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra.”

      Jes 45:23 Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
      24 Ainoastaan Herrassa – niin pitää minusta sanottaman – on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.

      On pelastuskysymys ymmärtää, että Sakarjan kirjassa sanotaan juutalaisten ristiinnaulineen Jehovan. Se johtuu siitä, että Jeesus Kristus on Jehova. Jumalan Poika on Immanuel, ihmiseksi tullut Jumala, Jumala keskellämme.

      Sak 12:1 Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra

      10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

      • Anonyymi

        Tässä lausesssa Herra on muodossa YHWH eli Jehova. Tätä lausetta Paavalikin siteerasi ja YHWH:ta tarkoitti.

        Joel 2:32 (3:5) Mutta jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu. pelastuu.

        Suomalaisessa Raamatussa lukee, että jokaisen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra, mitä ilman ei voi pelastua. Kyrios suomennetaan Herra, joka voi merkitä joko heprean tetragrammia YHWH tai Adonai. Kumpaa Paavali tarkoitti alun perin? Hän tarkoitti nimenomaan YHWH, joka lausutaan Jehova. Tämä voidaan osoittaa sillä, että Paavali siteerasi samassa yhteydessä jakeessa Room 10:13 Joelin kirjan lausetta Joel 2:32 (3:5). Paavalin opetus ei ole irti siitä Joelin lauseesta, mitä hän siteerasi!

        Sanoohan Jeesus itseään myös Herra, Herraksi. Tämä nimipari löytyy VT:n kirjoituksista monta kertaa ja se on usein esim. Jah Jehova tai Jehova Jehova tai Adonai Jehova. Aina kuitenkin siinä on nimi Jehova, joka yksin kuuluu Jumalalle.

        Matt 7:21 “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.

        Ei ole kyse ainoastaan siitä, että Jeesuksen Kristuksen nimi olisi Jehova vaan, että Jeesus Kristus on Jehova. Jeesus kielsi käyttämästä arvonimeä Isä, koska se kuuluu yksin Isälle taivaassa ja Isä on yksi Jeesuksen nimistä. Senkin takia voimme todeta, että Jeesus Kristus on ihmiseksi tullut Jehova.

        Jes 9:6 (9:5) Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

        Minun mielipiteeni on, että Uusi testamentti opettaa edellä mainituilla perusteilla niin, että jokaisen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Jehova, muuten hän ei pelastu.

    • Anonyymi

      Hämeen messiaanisten sivuilla lukee:

      "Lunastettuna Israelina tuomme kymmenykset ja uhrit YHVH:n varastohuoneeseen (Mal. 3:7-10, Luuk. 6:38)."

      Ja, että minne he maksavat kymmenykset. Mooseksen lain mukaiset kymmenykset maksettiin leeviläsille papeille Jerusalemin temppeliin. Vetoamalla Mooseksen lakiin, ei voi vaatia kymmenysten maksamista Hämeen mesiaanisten yhdistykselle. Evankeliumissa kyllä puhutaan seurakunnan pastorien elatuksesta ja seurakunnan velisuudesta huolehtia heistä, mutta ei kenenkään tarvitse maksaa Jehovan todistajille mitään maksuja eikä kuulua seurakuntaan, joka on harhaoppinen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Varastohuone tarkoitti rabin vai mikä pappi se oli, omaa lompakkoa. Pistettiin lautanen kiertämään ja rahat annettiin ulkomaalaisrabille.

    • Anonyymi

      Hämeen messiaanisissa kävi paloittelumurhasta Helsingin Metsälässä pidätettynä ollut epeli. Näyttää olevan heidän tarkoitus lähettää rahnaa Joseph Shulamille. Kuinkahan paljon Netivyah on vuosien aikana pumpannut Suomesta rahaa, messiaanisilla irtorahaa riittää.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät tämän asian?

      • Anonyymi

        Jos he maksavat kymmenyksiä, niin seurakunnalla on suuret tulot. Toisaalta asia on niin, että Mooseksen laissa olevat säädökset kymmenyksistä koskivat leeviläistä papistoa ja Jerusalemin temppeliä, joten säädös ei sovellu sellaisenaa kymmenysten vaatimiseen seurakunnalta, kuten he näyttävät tekevän.

      • Anonyymi

        Kiinnostavaa. Onko Hämeen messingeillä numeroa tai osoitetta, mistä tarkistaa asia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostavaa. Onko Hämeen messingeillä numeroa tai osoitetta, mistä tarkistaa asia?

        On sekä sähköposti että puhelinnumero:

        http://www.messiaaniset.fi/contact/

      • Anonyymi

        Ei trolli sanonut että on paloittelijamurhaaja, vaan oli pidätettynä tutkittavana. Epäily ei vielä tarkoita syyllisyyttä, tutkinta on kesken.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei trolli sanonut että on paloittelijamurhaaja, vaan oli pidätettynä tutkittavana. Epäily ei vielä tarkoita syyllisyyttä, tutkinta on kesken.

        Tuskin on ketään edes pidätetty. Tämä taitaa olla sinun keksimäsi ja liikkeelle laittama väärä huhu, joka ei pidä paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin on ketään edes pidätetty. Tämä taitaa olla sinun keksimäsi ja liikkeelle laittama väärä huhu, joka ei pidä paikkansa.

        Pidätettiin 12, nyt vielä 5 putkassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidätettiin 12, nyt vielä 5 putkassa.

        Ne uhraa elukoita ja ihmisiä.

    • Anonyymi

      Hän joka kuoli ristillä vuonna 33 jKr maailman syntien takia oli Luojamme, Jumala ja Herra. Hän teki kuolemallaan liiton pahisten ja syntisten kanssa SOVUN LIITON ja ennen kuolemaansa hän jätti maailman perinnöksi Jumalan Pojalle Jeesukselle ja muille pahiksille. Mutta ei siinä ole kaikki. Ristillä hän jätti myös viimeisen henkäyksesensä ennen kuolemaa ja tuo henkäys Luojamme tulee inkarnoituen Profeetta ISANA minkä islam on ennakoinut tuhoamaan antikristuksen.

      Ristillä kuoli Luoja, Jumala, Herra Kristus
      Ylös nousi Jumalan Poika Jeesus, joka peri ja hallitsee maailmaa tämän maailman Jumalana.
      TULEE VIELÄ RISTILLÄ KUOLLEEN LUOJAN JA HERRAN SUUN VIIMEINEN HENKÄYS ELI PROFEETTA ISA TEKEMÄÄN MAHDOLLISEKSI VALINNAN KUOLLEEN LUOJAN PUOLEEN JA PESÄERON TEKEMISEEN SAATANAAN NÄHDEN.

      Se millä voimalla ja tavalla ISA tulee toimimaan ei välttämättä ole suurin ihmeteoin, vaan pitää olla omaa uskon voimaa ja pyhää henkeä, joiden avulla otetaan vastaan SOVUN LIITTO, ARMON LIITTO ja IKUINEN LIITTO. Vaikka kaikki nuo liitot kumoutuvat niin että lopussa sanotaan vain IMMANUEL ON MEIDÄN KANSSAMME niin kun Imaami Mahdi ja Profeetta ISA tulevat on se eräs suurimmista hetkistä maailmankaikkeudessa.

      LUOJA; HERRA JA JUMALA KUOLI RISTILLÄ 33 JKR
      NOUSI JUMALAN POIKA TÄMÄN MAAILMAN JUMALANA HALLITSEMAAN MAAILMAA MUODOSTAEN SOVUN LIITON, ARMON LIIITON JA IKUISEN LIITON NYT JA TULEVAISUUDESSA.
      LUOJA, HERRA JA JUMALA LÄHETTÄÄ VIELÄ RISTILTÄ OMAN SUUNSA VIIMEISEN HENKÄYKSEN PROFEETTA ISANA, JOKA TUHOAA ANTIKRISTUKSEN.

      • Anonyymi

        Luoja kuoli ristillä kirottuna ja jätti oman Ruumiinsa kirkkona vaikuttamaan maailmassa sekä oman verensä Pyhänä Herran ehtollisena muistoateriaksi sille, että hän on antanut oman verensä maailman syntien sovittamiseksi. Mutta hänen henkensä se viimeinen henkäys ristillä jonka hän antoi inkarnoituu Profeetta ISANA ja tuhoaa antikristillisyyden.

        Tulee kuitenkin pitää mielessä että nousee uusi antikristus uhka, ja noin 2000 vuoden kuluttua tarvitaan vielä uusi tulemus KIRKKAUDESSA. Luojamme tulee tuhoamaan antikristuksen kahdessa vaiheessa. SUUNSA HENKÄYKSELLÄ SEKÄ TULEMUKSENSA KIRKKAUDELLA.

        Tämän maailman Jumala eli Jumalan Poika toimii hänkin siis Sovun, Armon ja Ikuisen Jumalan valtakunnan liiton puolesta omalla tavallaan. Lopulta kaikki enkelitkin alistuvat tämän maailman Jumalan hallintaan, mutta itse pidän suurena messiaanisena toivona juuri Profeetta ISAA, vaikka en sovun liittoa, armon liittoa ja Ikuista Jumalan valtakunnan liittoa myöskään väheksy.
        Me olemme Kristuksen ruumis ja pyhän hengen temppeli, Jumalan Poika on hänen sielunsa ja Profeetta ISA tulee olemaan hänen henkensä. Sitä en vielä tiedä mitä tarkoittaa kun sanotaan, että TULEMUKSEN KIRKKAUS tuhoaa viime kädessä antikristuksen. Onko tuo tulemuksen kirkkaus KARITSA, joka on JUMALAN SANAN sarvi. Ei pidä siis unohtaa JUMALAN SANAA ja Karitsaa.

        Kirkko - Luojan ruumis - Pyhän Hengen temppeli - TAIVASTEN VALTAKUNTA
        Ehtoollinen - Luojan sielu - Jumalan Poika - Tämän maailman Jumala - PARATIISI, 1000 VUOTINEN VALTAKUNTA.
        Suojattu moskeija - Luojan henki- Profeetta Isa - JUMALAN VALTAKUNTA
        Valo - Luojan kirkkaus - Jumalan sana - Jumalan Karitsa - VALON VALTAKUNTA

    • Anonyymi

      Suomen messiaanisuus on harhaoppi.

      • Anonyymi

        Millä perusteella?

        Kristinusko on ollut alun perin messiaanista juutalaisuutta. Alkuseurakunnan juutalaiset ja pakanat olivat kaikki messiaanisia.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon," (Ap.t 24:14)

        Harhaoppi tuli kristinuskoon sen jälkeen, kun seurakunat alkoivat omaksua pakanallisia oppeja roomalaisista ja kreikkalaisista uskonnoista. Sen takia luterilaisuus ja helluntailaisuus eivät ole kristinuskoa, koska ne perustuvat juuri näihin kristinuskon vastaisiin harhaoppeihin ja laittomuuteen.

        "Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on." (Ef 4:17-21)

        Ei ollut messiaanista juutalaisuutta. Et voi sillä oikeuttaa sapatti tai ruokaharhaoppeja tai ympärileikkausta.

      • Anonyymi

        Kristityillä on vapaus viettää lepopäivä milloin haluavat ja vapaus syödä, mitä haluaa. Messiaaniset eivät kestä vapautta ja haluavat muutkin vangeiksi turhiin sääntöihin.

      • Anonyymi

        Ymmärtämättömyys on sinun puolellasi. Sidot ihmisiä sellaiseen, mitä ei löydy Raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtämättömyys on sinun puolellasi. Sidot ihmisiä sellaiseen, mitä ei löydy Raamatusta.

        Paavali ei tarkoita Galatalaiskirjeen luvussa 5 lain noudattamisen sitovan ketään orjaksi, vaan uskon hylkääminen Jeesukseen Kristukseen tekee ihmisestä synnin orjan, koska laissa on käsky uskoa Kristusta. Mm. Apostolien tekojen kirjan luvussa 21 todetaan, ettei Paavali tarkoittanut kieltää lain noudattamista vaan pikemminkin puhui uskon puutetta vastaan. Galatalaiskirjeessä Paavali vaatii lain noudattamista toteamalla mm., että lain noudattaminen on Pyhästä Hengestä. Paavali myös toteaa roomalaisille pakanauskoville, että vain lain noudattajat ovat vanhurskaita.

        "Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki." (Gal 5:22,23)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        Paavali opettaa, että Mooseksen lain rikkominen sitoo ihmisen synnin orjaksi. Lain rikkojat ovat siteissä, mutta lain noudattajat ovat vapaita synnin orjuudesta.

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (Room 6:16)

    • Anonyymi

      5.Mooseksen kirja:10:16 Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita.
      Kun aika on.

      • Anonyymi

        Room 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
        ---
        25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
        26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
        27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
        28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
        29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Jer 9:25 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä rankaisen kaikkia, jotka ovat ympärileikattuja, mutta kuitenkin ympärileikkaamattomia: Egyptiä, Juudaa, Edomia, ammonilaisia, Mooabia ja kaikkia päälaen ympäriltä kerittyjä, jotka asuvat erämaassa; sillä kaikki pakanakansat ovat ympärileikkaamattomia, ja koko Israelin heimo on sydämeltään ympärileikkaamaton."

        5 Moos 30:6 Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit.
        ---
        8 Ja sinä kuulet jälleen Herran ääntä ja pidät kaikki hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan.

      • Anonyymi

        Sydämen ympärileikkaus tarkoittaa synnin saastan poistamista sydämestä ja lain noudattamista. Laissa on myös käsky uskoa Kristusta, joten sydämeltään ympärileikatut noudattavat Mooseksen lakia ja uskovat Jeesukseen Kristukseen.

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

        Ei pidä paikkaansa, Raamatussa ei käsketä kristittyjä noudattamaan Mooseksen lakia.

      • Anonyymi

        Jeesus ei käskenyt opettaa leikkimään juutalaista, Uudesta Testamentista ei löydy ohjetta eikä käskyä matkia juutalaisia. Messiaaniset matkivat juutalaisia ja julistavat Mooseksen lakia ja sitäkin väärin..

        Paavali käski hylkäämään pakanalliset tavat, mikä tarkoittaa kehotusta alkaa elämään kuin juutalainen. Juutalaiset noudattavat lakia ja pakanan on tultava juutalaisetksi uskossa Jeesukseen Kristukseen, jotta hän voi pyhittyä ja saada syntinsä anteeksi.

        Laissa ei ole käskyä ympärileikata ulkomailla asuvat pakanauskovat, mutta moni muu käsky koskee heitä mm. velvollisuus pyhittää sapatti ja kieto olla syömättä sianlihaa. Pakanauskovalla onvelvollisuus ympärileikata sydän, mikä tarkoittaa velvollisuutta noudattaa juutalaisten lakia.

        "Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää." (Ef 4:17-24)

        "sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan...
        Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta." (Room 2:13, 27-29)

        Paavali ei kieltänyt sianlihaa eikä käskenyt viettää sapattia. Valemessiaaniset vääristävät Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali ei kieltänyt sianlihaa eikä käskenyt viettää sapattia. Valemessiaaniset vääristävät Raamattua.

        >>Paavali ei kieltänyt sianlihaa eikä käskenyt viettää sapattia.<<

        Kirjoitat valhetta. Uudessa testamentissa kielletään syömästä sianlihaa ja käsky koskee kaikkia kansoja. Sinä olet eksynyt, koska et osaa Raamattua. Sinun kaltaiset lain purkajat eivät pelastu.

        Paavali kielsi koskemasta mihinkään Mooseksen laissa määriteltyyn saastaiseen, mihin kuuluu myös sianliha. Paavali siteeraa myös Jesajan kirjaa luvusta 66, missä kerrotaan takaisin palaavasta Herrasta Jeesuksesta, joka poistaa maailmasta syntiset sianlihan syöjät. Sianlihan syöjät saastuttavat itsensä niin, ettei Herra Jeesus ota heitä vastaan.

        "Tehän tiedätte hyvin, ettei kenelläkään siveettömällä eikä SAASTAISELLA ole osaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija." (Ef 5:5)

        "Saastainen on myös sika, jolla tosin on kaksijakoiset sorkat mutta joka ei märehdi. Näiden eläinten lihaa älkää syökö älkääkä koskeko niiden raatoihin." (5 Moos 14:8)

        "Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias". Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa." (2 Kor 6:17-7:1)

        "kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille. Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta," (2 Tess 1:7-9)

        "Katso, Herra saapuu tulenlieskassa, hänen vaununsa ovat kuin pyörretuuli. Hänen vihansa purkautuu tulenhehkuna, hänen jyrinänsä liekkeinä. Niin Herra toteuttaa oikeutensa tulella, hänen miekkansa lyö ihmissukua, ja monet kaatuvat sen lävistäminä: nuo, jotka puhdistautuvat ja valmistautuvat palvontatarhojen menoihin johtajansa ympärillä, nuo, jotka syövät kaikkea iljettävää, SIAN LIHAA, rottia -- minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa, ja he kaikki saavat loppunsa, sanoo Herra. Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni." (Jes 66:15-18)

        "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm 21:8)

        Jeesus Kristus on sapatin Herra. Sapatin pitäminen on merkki siitä, että on uudessa liitossa, koska sapatin pitäminen on IKUINEN merkki liitosta Herran kanssa. Paavali kirjoitti, ettei usko kumoa lakia vaan vaatii noudattamaan lakia. Vain lain noudattajat ovat vanhurskaita. Jeesuksen valtakuntaan pääsevät vain ne, jotka pitävät sapatin ja siten pysyvät uudessa liitossa sapatin Herran Jeesuksen kanssa. Jos kieltäytyy noudattamasta sapattia, hän joutuu eroon Kristuksesta.

        "Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo." (Room 3:31)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin." (2 Moos 17:31)

        "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." (Jes 56:6,7)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali ei kieltänyt sianlihaa eikä käskenyt viettää sapattia. Valemessiaaniset vääristävät Raamattua.

        Joidenkin mielestä Paavali on kirjoittanut Hebrealaiskirjeen, missä todetaan, että kristittyjen seurakunnalla on edelleen voimassa sapattijuhla. Vastoin mitä kirjoitit, niin Paavali käski viettämään sapattia.

        Heb 4:9 Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään.

        Ap.t 25:8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali käskee lopettamaan saastaisuuden, mikä tarkoittaa yksiselitteisesti myös sitä, ettei pidä syödä saastaista sian lihaa. Pakanat saastuttavat itsensä syömällä sianlihaa ja Paavali käski lopettamaan sellaisen.

        Kol 3:5 Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta.

        2 Kor 12:21 Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet!

        Olet erehtynyt, kristittyjen ei tarvi viettää sapattia eikä karttaa sikaa eikä Paavali käskenyt viettää sapattia tai karttaa sikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet erehtynyt, kristittyjen ei tarvi viettää sapattia eikä karttaa sikaa eikä Paavali käskenyt viettää sapattia tai karttaa sikaa.

        Sinun väitteesi ei perustu evankeliumiin eikä myöskään muuhunkaan kohtaan Raamatusta.

        Paavali vaati kristittyjä noudattamaan lakia. Evankeliumissa on vaatimus noudattaa sapattia ja olla koskematta saastaiseen sianlihaan. Edellä on siteerattu ao. jakeita Uudesta testamentista, joissa on ko. vaatimus.

        Näyttää siltä, ettet halua uskoa Raamattua etkä edes evankeliumia, joten olet joutunut eroon Kristuksesta.

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        Messiaaniset eivät usko evankeliumia. Heitä voi sumuttaa huonolla Raamatun selityksellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Messiaaniset eivät usko evankeliumia. Heitä voi sumuttaa huonolla Raamatun selityksellä.

        Väiteesi on pilkatekoa ja valhetta.

        Messiaaniset nimenomaan uskovat evankeliumia, kuten uskoi Paavali. Paavali oli messiaaninen juutalainen, kuten oli muut apostolit ja koko alkuseurakunta ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

        Ap.t 24:14 Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,

        1 Tim 1:8 Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti.
        ---
        11 Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet erehtynyt, kristittyjen ei tarvi viettää sapattia eikä karttaa sikaa eikä Paavali käskenyt viettää sapattia tai karttaa sikaa.

        Evankeliumi todistaa, että alkuseurakunta vietti sapattia:

        "Sapatin vietosta kristillisissä alkuseurakunnissa mainitaan myös Raamatussa.

        Paavali teki toisen lähetysmatkansa seurakuntiin arviolta 49-51.
        Apostolien tekojen 19. luku kertoo toisesta matkasta.
        Tyroksesta, (nykyisen turkin alueella) on maininta jossa seurakunnissa vietettiin sapattia launtaina ja seuraavana, viikon ensimmäisenä päivänä murrettiin leipää.
        Nämä läntiset seurakunnat olivat ns. pakanaseurakuntia, eli ei-juutalaisia.

        Apt 20:7 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleenyöhön saakka.

        Myös ilmestyskirja kertoo Herran päivän (Sapatin) vietosta Patmos-saarella.
        Ilm 01:10 Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu.

        Selkeät historiatiedot kertoo alkuseurakunnissa vietetyn sapattia lauantaina ja 400-luvulta lähtien lepopäiväksi alettiin muuttamaan sunnuntaita.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Adventismi#Taustaa
        "Vanhan Testamentin ajan juutalaiset ja alkuseurakunta viettivät lepo- ja pyhäpäivänään viikon seitsemättä päivää, sapattia, joka sijoittuu Suomen nykyisessä kalenterissa perjantain auringonlaskun ja lauantain auringonlaskun väliin.
        300-luvun alkupuolella Roomassa alkanut voimakas seurakunnan liittoutuminen ja yhdistyminen poliittisen vallan kanssa johti mm. siihen, että Rooman seurakunta lopetti sapatin vieton ja alkoi viettää lepo- ja pyhäpäivänään sunnuntaita,....
        Keskiajalle tultaessa Katolinen kirkko oli saanut lähes koko kristillisen maailman siirtymään sapatin vietosta sunnuntain viettoon."

        Pe.ku: https://keskustelu.suomi24.fi/t/13434893/mohikaanille-sapatti-alkuseurakunnissa

        Sapatin vietto ei ole pakollista, evankeliumi ei velvoita siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sapatin vietto ei ole pakollista, evankeliumi ei velvoita siihen.

        Sinä olet hokenut koko ajan tuota evankeliumin vastaista valhetta.

        Edellä on siteerattu monta jaetta, jotka tarkoittavat sitä, että kristittyjen on vietettävä sapattia, jotta he voivat olla uudessa liitossa sapatin Herran Jeesuksen kanssa. Sapatin pitäminen on IKUINEN merkki liitosta Herran kanssa. Sinä olet täysin paatunut ja eksynty, koska et noteeraa Raamattua mitenkään.

        Näyttää siltä, ettet halua uskoa Raamattua etkä edes evankeliumia, joten olet joutunut eroon Kristuksesta. Nämäkin jakeet ovat uuden liiton säädöksiä.

        Huomatkaa sanat ikuisesti ja muukalaiset:

        "Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin." (2 Moos 31:17)

        "Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." (Jes 56:6,7)

        "Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt 5:19,20)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:" (Heb 10:26-28)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

        "Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään."(Heb 4:9)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sapatin vietto ei ole pakollista, evankeliumi ei velvoita siihen.

        Jeesus ei koskaan sanonut, että sapatti on kumottu, vaan sanoi, että sapatti on ihmistä varten. Evankeliumissa on siis käsky ihmiselle pitää sapatti.

        Mark 2:27 Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus ei koskaan sanonut, että sapatti on kumottu, vaan sanoi, että sapatti on ihmistä varten. Evankeliumissa on siis käsky ihmiselle pitää sapatti.

        Mark 2:27 Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

        Messiaaniset sitovat taakkoja koska matkivat juutalaisia. Kristitty on vapaa pitämään lepopäivän milloin tahtoo.

        Levon päivän voi pitää koskatahansa. Ei ole pakko lauvantaina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Messiaaniset sitovat taakkoja koska matkivat juutalaisia. Kristitty on vapaa pitämään lepopäivän milloin tahtoo.

        Raamatun mukaan lain noudattaminen ei ole raskas taakka vaan laki on kevyt kantaa. Sapatti on erityisen kevyt, koska silloin ei saa tehdä raskasta työtä. Lakia ja lain vastaisi perinnäissääntöjä ei pidä sekoittaa toisiinsa. Sapatti kuuluu lakiin ja sen noudattaminen on Herran tahto ja käsky.

        1 Joh 5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

        Kristityilläei ole oikeutta siirtää sapattia mille päivälle huvittaa. Koska sellaista opetat, niin olet lain purkaja ja menettänyt siten pelastuksensa. Jeesuksen valtakunnassa ovat suuria ne opettajat, joka noudattavat lakia ja sen noudattamista opettavat myös seurakunnalle. Lain purkajat ja laittomuuden tekijät eivät saa armoa Jeesukselta, koska armo on tarkoitettu parannuksen tekemistä varten ei laittomuudessa elämistä varten.

        Matt 5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        Heb 10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

        Room 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

        Messiaat tekevät turhia sääntöjä koska pelkäävät vapautta. Kun muut eivät lähde samaan valheeseen mukaan, he ottavat jumalan osan ja laskettavat kadotusta vaikka itse elävät pimeydessä.

        Messiaaniset ovat ainoa kristittyjen seurakunta, joka on vapaa. Vapaus tarkoittaa vapautta synnin orjuudesta. Jos ei lakia noudata, silloin on synnin orja ja synnin siteissä. Koska messiaaniset noudattava lakia, he ovat vapaita synnin orjuudesta. Koska luterilaiset ja helluntailaiset eivät rakasta lakia, he ovat synnin siteissä ja perinnäissääntöjensä orjia.

        1 Joh 3:4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista.

        Joh 8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

        Room 6:14 Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.
        15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!
        16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

        Täällä on pikkujoulut käynnissä, tarjolla raamatunjae sillisalaattia. Kuten rosollissa, mikään ei liity mihinkään eikä mistään saa mitään selvää.

      • Anonyymi

        Messiaaninen repi pelihousunsa, koska ei tunne Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Messiaaninen repi pelihousunsa, koska ei tunne Raamattua.

        Messiaaniset tuntevat parhaiten Raamatun. Paavali oli messiaaninen ja osasi lain. Kyse ei ole vain lain osaamisesta, mutta myös sen uskomisesta. Messiaaniset uskovat, mitä laissa lukee, mikä on vanhurskasta. Laissahan on myös käsky uskoa Kristusta, minkä senkin messiaaniset uskovat.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon," (Ap.t 24:14)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Messiaaniset tuntevat parhaiten Raamatun. Paavali oli messiaaninen ja osasi lain. Kyse ei ole vain lain osaamisesta, mutta myös sen uskomisesta. Messiaaniset uskovat, mitä laissa lukee, mikä on vanhurskasta. Laissahan on myös käsky uskoa Kristusta, minkä senkin messiaaniset uskovat.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon," (Ap.t 24:14)

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        Olen lukenut viestit. Niistä selviää messiaaninen uskonto. Pelastua voi, kun viettää Sapattia eikä syö sianlihaa. Messiaat osaavat Lain parhaiten ja syyttävät itseään. Jumalaa sanotaan Isannaksi ja messiaanisuuteen uskovia messingeiksi. Messiaanisuus jakaantuu kahteen uskontohaaraan, toista johtaa Rantalainen (onko sama, joka juonsi hyvät, pahat ja rumat ohjelmaa Sarasvuon kanssa?) Raamatun kohdat selventävät, mihin uskotaan, Lakkiin.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä! Messiaanisena esiintyvä raamatunjaetykki vääristelee Raamattua törkeästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä! Messiaanisena esiintyvä raamatunjaetykki vääristelee Raamattua törkeästi.

        Minä en osoittanut kritiikkiä messiaanisia kohtaan vaan heitä arvostelevia kohtaan. Sinä vääristelet toisten sanomisia epärehellisesti ja ivaat vanhurskaita messiaanisia kristittyjä. Jumala sinut tuomitkoon.

        "Väärä todistaja ei jää rankaisematta, joka valheita puhuu, ei pelastu."
        - Sananl 19:5

        Raamattu käskee tutkia ja arvostella, messiaanisten lahko ei ole arvostelun ulkopuolella. Eivät kestä arvostelua, tuomitsevat ja syyttävät niitä, jotka eivät ole mukana heidän harhoissaan ja valheissa.

        On totta, että Raamattu käskee tarkistamaan kirjoituksista, pitääkö kaikki paikkansa. Messiaaniset kyllä ottavat huomioon palautteen, jos se on asiallisesti perusteltu ja perustuu Raamattuun.

        Sinun kommenttisi ovat ivallista pilkkaamista, jotka eivät perustu Raamattuun eikä totuutteen.

        Sinun motiivisi on läpinäkyvä. Olet täällä vain häiriköimässä ja kiusaamassa vanhurskaita kristittyjä valheillasi. Olet ottanut maalitauluksi messiaaniset, koska he ovat vanhurskaita Jeesukseen Kristukseen uskovia ihmisiä.

        Johdat ihmisiä harhaan, käytät paljon Raamatun jakeita, mutta et Jumalan kunniaksi, vaan kiukkuamiseen. Et opeta pelastuksen tietä vaan turhuuden tietä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johdat ihmisiä harhaan, käytät paljon Raamatun jakeita, mutta et Jumalan kunniaksi, vaan kiukkuamiseen. Et opeta pelastuksen tietä vaan turhuuden tietä.

        Sinun epäraamatullisen kommenttisi voi jättää omaan arvoonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On totta, että Raamattu käskee tarkistamaan kirjoituksista, pitääkö kaikki paikkansa. Messiaaniset kyllä ottavat huomioon palautteen, jos se on asiallisesti perusteltu ja perustuu Raamattuun.

        Sinun kommenttisi ovat ivallista pilkkaamista, jotka eivät perustu Raamattuun eikä totuutteen.

        Sinun motiivisi on läpinäkyvä. Olet täällä vain häiriköimässä ja kiusaamassa vanhurskaita kristittyjä valheillasi. Olet ottanut maalitauluksi messiaaniset, koska he ovat vanhurskaita Jeesukseen Kristukseen uskovia ihmisiä.

        Messiaaninen harhaoppi ei kestä palautetta eikä se voi perustella harhaoppiaan Raamatulla. Vanhurskaudesta tällä harhaopilla ei ole hajuakaan. Messiaaanisuus johtaa kaiken maailman hullutuksiin. Uskoa siinä ei ole, mutta sitä ei huomaa, koska on kiire seurata joutava ohjeita, joiden perusta on Raamatun väärin tulkinnassa.

        >>Messiaaninen harhaoppi ei kestä palautetta eikä se voi perustella harhaoppiaan Raamatulla.<<

        Messiaanisuus on alkuperäinen kristinusko. Se ei ole harhaoppi. Paavali, apostolit ja alkuseurakunta olivat kaikki messiaanisia.

        "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon,"(Ap.t 24:14)

        Jos tätä keskustelua lukee alusta alkaen, niin messiaaniset ovat perustelleet kaiken Raamatulla, mutta sinä et ole perustellut mitään Raamatulla. Sen kun vain herjaat vanhurskaita kristittyjä, koska olet tullut tänne vain valehtelemaan ja häiriköimään.

        >>>Vanhurskaudesta tällä harhaopilla ei ole hajuakaan. Messiaaanisuus johtaa kaiken maailman hullutuksiin. <<<

        Messiaanisuus perustaa vanhurskausoppinsa uuden liiton sääntöihin. Paavalin kirjeestä Roomalaisille voi lukea, kuka on vanhurskas. Näitä Uuden testamentin sanoja luterilaiset ja helluntailaiset eivät kestä lukea, koska he eivät noudata tältä osin evankeliumia.

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        "Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." (Ilm 14:12)

        >>>Uskoa siinä ei ole, mutta sitä ei huomaa, koska on kiire seurata joutava ohjeita, joiden perusta on Raamatun väärin tulkinnassa.<<<

        Messiaaniset osoittavat uskonsa Jeesukseen Kristukseen teoilla. Koska luterilaisilla ja helluntailaisilla ei ole tekoja, heidän uskonsa on kuollut. Usko tulee todelliseksi tekojen kautta ja siitä opettaa myös Uusi testamentti. Jeesuksen sanojen mukaan ketään ei saada edes uskomaan, jos ei noudata lakia.

        "Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?" (Jaak 2:18-20)

        "Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.'" (Luuk 16:28-31)

        "Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja." (Jaak 2:26)

        Messiaanisuus Suomessa on korvasyyhyyn muotoiltu harhaoppi. Sillä ei ole mitään tekemistä aidon messiaanisuuden eli kristillisyyden kanssa.

      • Anonyymi

        Messiaanisuudessa ei arvosteta omaa ajattelua.

    • Anonyymi

      Allerin sponsoroimaan hupilahkoon ja ensimmäiseen oikeaan?

    • Anonyymi

      Ne ei ole kristittyjä yhtään .

    • Suomessa on vain kaksi raamattuun perustuvaa uskontokuntaa:
      Luterilaiset ja muut sekä helluntalaiset.

      Luterilaiset ja muut uskovat siihen että:
      "Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tulla
      kunnes sinut viimeisenä päivänä herätetään".

      Helluntalaiset taas uskovat siihen että he pääsevät
      taivaaseen heti.

      Islamin uskoa en laske suomalaisiin uskontoihin.

      • Anonyymi

        Olen eri mieltä kanssasi. Luterilaisuus ja helluuntailaisuus eivät perustu Raamattuun. Nämä lahkot perustavat toimintansa laittomuuteen, laittomuuden hyväksymiseen, armon vääristelyyn ja saarnaamiseen korvasyyhyyn.

      • Anonyymi

        Lisätään tähän vielä sen verran, että helluntailaisuudessa vaivaa myös amerikkalainen menestysteologia, vieras tuli, väärä profetiat ja väärät profeetat.

      • Anonyymi

        Luther oli älykäs teologia professori, joka vanhempana alkoi ymmärtämään, ettei hänen yksin armosta, yksin uskosta -oppinsa ollut evankeliumin mukainen. Luther huomasi, että mm. Jaakobin kirje kumoaa hänen oppinsa ja Luther vaati Jaakobin kirjeen polttamista kamiinassa. Luther arvosteli erityisestä tätä jaetta:

        "Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:24)

        Jaakobin kirje ja Ilmestyskirja ovat kummatkin Jumalan sanaa ja kuuluvat Raamattuun. Jos Lutherin yksin armosta, yksin uskosta -oppi ei ole evankeliumin mukainen, niin oikea ratkaisu ei ole muuttaa Jumalan sanaa vaan korjata omaa oppiaan. Luther ei siihen ryhtynyt vaan Raamatun arvostelulla osoitti, että hän ei ollut Herran asialla. Lutherin vihamieliset kirjat juutalaisista lopulta avasivat Lutherin kaapit ja luurangot tulivat esille.

        Luther ei myöskään uskonut Ilmestyskirjaan. Luther halusi sensuroida Raamattua ja poistaa siitä eräitä kirjoja mm. Jaakobin kirjeen, mutta Lutherin kannattajat eivät suostuneet siihen, joten Luther siirsi ko. kirjat saksalaisen käännöksensä loppuun liitteeksi.

        Mitä tulee vanhurskauttamisoppiin, niin evankeliumin mukaan syntejään katuva ja parannuksen tehnyt saa armoa uskonsa tähden, mutta jos ei parannusta tee, niin ei saa armoa eikä vanhurskautta.

        Paavali kirjoitti roomalaisille pakanoille, että vain Mooseksen lain noudattajat ovat vanhurskaita. Siis parannuksen teko laittomuudesta on välttämätöntä, että on Kristuksessa.

        Toisaalta Paavali osoitti sanansa juutalaisille, että lain teoilla ei voi vanhurskautua, jos ei usko Kristukseen. Paavali ei tarkoita sitä, että ilman lain tekoja voi olla vanhurskas, mutta edellyttää lain tekojen lisäksi uskoa Kristukseen. Tätä luterilaiset eivät tajua, minkä takia he ovat ajautuneet eroon Kristuksesta.

        "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

        "Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista." (1 Joh 3:4)

        "Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:" (Heb 10:26-28)

        "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

    • Anonyymi

      Jopas on sppaa ja vaikeaa ja yrittävät kaiken niin kirjaimellisesti, tahi leväperäsesti painottaen oman maun mukaan.
      Kukaan ei voi olla.varma tulkinnoista.
      Mutta tulkistijat tulkitsevat aina oman mieltymyksen ja tarkoitusperän mukaan.

      • Anonyymi

        Raamattua pystyy kyllä ymmärtämään. Jos et usko Raamattua, niin voit syyttää siitä vain itseäsi.

        Matt 12:24 Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

        Messiaaninen mielensäpahoittaja.

    • Anonyymi

      Messiaaniselle ehdotettu elinkautista.

    • Anonyymi

      Kyllä on sekavaa touhua. Protestanttinen herätyskristillisyys (kyllä, nämä ei-juutalaiset "messiaanisetkin" ovat taustaltaan yleensä protestantteja) sen kun vaan jakaantuu yhä uudempiin ja pienempiin lahkoihin, jotka edelleen jakaantuvat aina kun joku johtaja keksii uuden raamatuntulkinnan.

    • Voin Hämeen Messiaaniset RY:n jäsenenä ja Seitsemännen päivän todistajana vakuuttaa, että seurakunnassa ei ole mitään hajaannusta. Sapattikokoukset pyörivät normaalisti, eikä seurakunta ole jakaantunut mihinkään eri lahkoihin. Pelkkää panettelua ja pilkkaa koko aloitus.

      Samaa ei voi sanoa helluntailaisista. Montako eri lahkoa on lähtöisin helluntailaisten liikkeestä?

      • Anonyymi

        Joko olette käyneet katsomassa Henkkaa vankilassa?

    • Anonyymi

      Uskovatko palstan toraistit niin, että Jeesus on Jumalan Poika, mutta ei Jumala?

      Onko hän siis Jehovan Poika vai Jehova itse?

      Onko Jeesus säätänyt Mooseksen lain? (Kristuksen laki = Mooseksen laki kokonaisuudessaan)

      Onko lain säätäjä Jehova vai Jehovan Poika?

      • Anonyymi

        Jeesus on Jehova ja Jehovan Poika. Yksi Jumala: Isä ja Poika.

    • Tarvitsemme Messiaanisen Messun! Shalom!

    • Anonyymi

      Miten kristitty voi edes "kääntyä" messiaaniseksi juutalaiseksi ellei ole syntyjään tai kääntymisprosessin kautta juutalainen? Valtaosa evankelikaalisten messiaanisten hommasta on pelkkää larppausta.

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe