Pommeilla sun muilla, niin kuin sotaa perinteisesti käydään, miehitetään ja tapetaan kaikki niin ei näissä sodissa ns voittajaa ole ellei toinen osapuoli ole hyvin paljon heikompi. Toiseksi tuo maksaa paljon, hyvää siinä onkin juuri se että pyssy- ja pommikauppa on kannattavaa toimintaa, sen nojalla kannattaa vähän vaikka järjestää uhkaa ellei peräti pikkuisen paukutellakkin siellä täällä.
Mutta tätäkin järkevämpää alkaa nykyaikana olla kybersota.
Tämä mahdollistaa paljon hyödyllisempää tulosta kuin se fyysinen pommittaminen.
Vaikka kybersodalla voi toki ampuakkin, vie ase jonnekkin jossa on systeemi jolla asetta voi ohjata etänä, ase toimii täysin automaattisesti tai ohjaillaan etänä, paikan päällä ei tarvitse olla ketään. Esimerkiksi salamurha olisi aika vaikea selvittää kun ei löydy kuin ase, joka on voitu viedä paikan päällä minne tahansa jo kauan aikaa sitten.
Mutta kybersota, jos nettiliikenne ei toimi niin mikään ei toimi, raha ei liiku eikä mitään voi myydä kun suurimmalla osalla ei ole juurikaan käteistä enää. Tulee se sekin aika kun se käteinen poistuu lopullisesti, verkkoliikenne on ns niin varma toiminen että se ei vaan voi loppua kokonaan/kaatua että voimme luottaa siihen että käteisestä voi luopua, ihan vielä sen aika ole.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja sitten tulee korona.
Tai sitten voisi vain laittaa poliitikoille yhdeksi vaatimukseksi vähintään 3-numeroisen älykkyysmäärän, jolloin sotimisen määrä vähenisi merkittävästi.
Eikö parisataa vuotta sitten taistelut tyyliin sovittu jonnekin isolle kentälle, jonne marssittiin muodostelmassa, ammuttiin käskystä kohti vastustajaa musketeilla ja lopuksi laskettiin ruumiit. Nykyaikaiset sodat voitaisiin käydä virtuaalisessa videopelimaailmassa, kunhan saadaan aikaan riittävän realistisia pelejä joissa voi olla kymmeniä tuhansia pelaajia yhtäaikaa toisiaan vastaan taistelemassa.
A.I. ja tappaja herhiläiset.
Älykästä? tuskin.
https://www.youtube.com/watch?v=GFD_Cgr2zho
Mielestäni laajamittaiset lentomyrkytykset olisivat tehkkaita. Kuten sananlasku sanoo "kun väki vähenee niin pidot paranee".
Jonkun asteista kybersotaa kahinoidaan jo, tai on kahinoitu jo jonkun aikaa.
https://www.tivi.fi/uutiset/tv/c91d7874-606c-4554-a030-4273e0144b88?ref=ampparit:312f
Eiköhän näistäkin ole jo lähes valmiina sotaversiot:
https://youtu.be/XFl12XqOPJM
😵
Nyky sodat tuottavat liian vähän ruumiita siinä on syy sotien pitkittymiseen ja vihan kytemiseen . Hävinnyt osapuoli pitää eliminoida lähes kokonaan niin rauhallisuus voittaa .
Tuhoava kyberisku Ukrainaan – kohteina myös Latvia ja Liettua
https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000008639979.html
"Ukraina joutui tietoja tuhoavan kyberhyökkäyksen kohteeksi juuri Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen alla."
Niin, miten hyvin Suomen yhteiskunta on suojautunut kyberuhilta? Nyt olisi syytä testata ihan kaikki järjestelmät.