Puolan ratsujoukot pelastivat euroopan !

Siis Islamilta . Vuonna 1683 Wien oli piiritetty Ottomaani roskajoukoilla. Ja puolan ratsuväkeä on kiittäminen. Muutoin olisimme jo ilman päitämme syntyneitä
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hei puolalainen. Miten opiskelit suomea?

Äänestä

Niinkö ne syntyvät kaikissa muslimimaissa?

Äänestä

Tiltut ei kestä kun pelastajana ei olleet venakot.

Äänestä

Unkari, Itävalta ja Puola ajoivat muslimit takas omiin maihinsa 1600- luvulla.Ilmeisesti näissä maissa on jo äidinmaidossa saatu oikeanlainen, terve epäilys muslimeja kohtaan. Sehän nähdään näiden maiden EU politiikassa.

Äänestä
  • Ja samaan aikaan kristityt polttivat naisia noitina. Sitä moraalista ylevyyttä.

    Äänestä

Mutta somalit auttoivat meitä aikoinaan, nyt on suomalaisten aika auttaa heitä, näin ovat somalit todenneet ja tottahan se on, somalit auttoivat meitä aikoinaan sillä etteivät tulleet tänne. Nyt tulivat sitten vastavuoroisesti autettaviksi.

Äänestä
  • Olihan suomen talvisodassa musta Mannerheim ! Sitä ennen rakensivat verihiellä koko Helsingin ?

    Äänestä

Jotain hyötyä siis joskus on ollut puolalaisistakin.

Äänestä
  • Puola on se maa jonka yli on sotajoukot yleensä jyränneet ollessaan matkalla jostakin jonnekin. Ei väliä mistä minne vaan aina Puola jäi jalkoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puola on se maa jonka yli on sotajoukot yleensä jyränneet ollessaan matkalla jostakin jonnekin. Ei väliä mistä minne vaan aina Puola jäi jalkoihin.

    Eipähön nykyään ole mikään läpikulkumaa. Kuitenkin Puolalle ja Unkarille Suurkiitokset 1680 luvunaikaan tehdystä Euroopan pelastuksesta. Nyt se pitäisi uudestaan tehdä .

    Äänestä

Ottomaanit olisivat pelastaneet meidät kristinuskolta

Puolalaiset pilasi tuonkin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Siis Islamilta . Vuonna 1683 Wien oli piiritetty Ottomaani roskajoukoilla. Ja puolan ratsuväkeä on kiittäminen. Muutoin olisimme jo ilman päitämme syntyneitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu