Uusi jätelaki, PÄHKÄHULLUA YMPÄRISTÖN TUHOAMISTA!

Anonyymi

YLE:n uutisissa kerrotiin, että uusi jätelaki pudottaa taajamien markettien lähellä olevien lasin, muovien, pahvien yms. keräyspisteiden määrän nykyisestä 1860:sta noin tuhanteen. Syynä se, että lainsäätäjä haluaa ohjata kotien jätteet jätefirmojen kuskattavaksi, eikä niin, että ihmiset itse toisvat niitä kauppareissuillaan keräysisteisiin.

Eli, lainsäätäjä haluaa vähentää lajittelua, kierrätystä ja etteivät ihmiset ilman ylimääräisiä päästöjä toisi kierrätyskelpoisia jätteitä keräyspisteisiin kauppa-asiointien yhteydessä. Lain avulla halutaan maksimoida jätefiemojen työmäärä, jotta mahdollsimman paljon jäteautoja saadaan ajelemaan kaikkialla Suomessa mahdollisimman usein noutamassa kaikki ihmisten jätteet yhteä sekajätemössönä, kaikkein syrjäisimmistäkin kolkkista. Laki tarkoittaa ympäristön tuhomisen maksimointia, jotta jätefirmat saavat maksimoida rahastusta kansalta palveluista, jotka ihmiset voisivat ilman lisäkuluja itse hoitaa omatoimisesti, sekä ekolgisesti parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Raha puhuu. Tässä se puhuu ilmiselvän korruption kautta.

250

11976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eu keksimää kietotaloutta.
      Jäteautot kiertää ja sinä maksat.
      Oli tarvetta tai ei.

      • Anonyymi

        Kyllä se on hyötyjätepiste.

      • Anonyymi

        Kaikki missä jätekuljetukset on kilpailutettu tai kilpailutetaan jonka järjestää jätehuollon kuntayhtymä ( johon kuuluu yleensä lähikunnat), haluavat kilpailuttaa lasi-, metalli-, kartonki- ja muovijätteen. Tästä hyötyvät jätehuollon kuntayhtymät ei jätteenkuljetus yritykset. Kunnissa loputon kassavaje. Näistä kunnat pystyy nostamaam jätemaksuja paikkaaman kassavajetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paperinkierrätys kuluttaa aian enemmän energiaa kuin se tuottaa.

        aina kun kuorma-auto on lähtenyt keräämään paperia se on jo kuluttanut enemmän kuin lastinsa voi koskaan säästää luontoa.

        kannattaisi polttaa ne paperit takapihalla- ja luonto säästyisi.

        muutenkin kierrätys hullua- esim tuotteet poistetaan materiaali-keräyksiin esim itietotekniika- ja tekniikatuotteet, vaikka n e bois korjata, ottaa vara-osiksi , jne.

        kaikki kierrätys pitäisi aina ensin antaa yleisölle mahdollisuus käyttää kierrätys-materiaalit- ja sitten casta viimeisenä teollisuus-firmaT- JOTKA VAAN MUUTTA KAIKEN RAAKA-AINEIKSI- ELI NYKY-KIERRÄTYS VAAN ESTÄÄ KIERRÄTYSTÄ- ja tuhoaa kaiken firmojen raaka-aineiksi= LISÄÄVÄT KULUTUSTA kun joutuu ostamaan aina uusia tuotteita= tuhoaa luontoa ja ilmastoa.

    • Anonyymi

      Kyllä on seuraavalla hallitukselle korjaamista näiden kaheleiden jäljiltä. Jos täällä on enää ihmisiä.

      • Anonyymi

        EU vaatii kierrätyksen lisäämistä. Suomessa haja-asutusaluiden jätteet halutaan pois kierrätyksestä, ja se on siinä. Eipä oikein natsaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU vaatii kierrätyksen lisäämistä. Suomessa haja-asutusaluiden jätteet halutaan pois kierrätyksestä, ja se on siinä. Eipä oikein natsaa.

        Mitä ihmettä horiset?

      • Anonyymi

        Sosialidemokratia perustuu kateuteen ja valehteluun. SDP ja limanuljaskat ikivihriät ei voi sietää, että jokin taho yhteiskunnassa saa ilmaisia raaka-aineita jätteiden muodossa.

        Tuo kateus on pahempi paha kuin pikku ympäristötuho, vaikka siitä niin hirveasti meuhkataankin.

      • Anonyymi

        Älä luule, että korjaavat, korkeintaan maksuja nostetaan ja hakukertoja lisätään. Ettei vaan olisi ollut kes kusta asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä luule, että korjaavat, korkeintaan maksuja nostetaan ja hakukertoja lisätään. Ettei vaan olisi ollut kes kusta asialla.

        Näinpä.Taloyhtiöissä nostettu vesilaskuja,koska vettä alettu käyttää enemmän muovipakkausten pesuun! Lopetin pesun selvitessä että jäteyhtiö säästää kuluissa kuluttajien pesiessä muovirasiat kotonaan!

      • Anonyymi

        Jätteiden kierrätystä on toteutettu jo usean hallituksen ajan. Jätehuoltolaki on säädetty iät ajat sitten oikeistohallituksen voimin. Mutta ihan hyvä niinkin. Tarpeellinen laki se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä.Taloyhtiöissä nostettu vesilaskuja,koska vettä alettu käyttää enemmän muovipakkausten pesuun! Lopetin pesun selvitessä että jäteyhtiö säästää kuluissa kuluttajien pesiessä muovirasiat kotonaan!

        Kuka hullu nyt jätteitä rupeaa pesemään? Poltettavaksi menevät kelpaavat likaisina samalla tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hullu nyt jätteitä rupeaa pesemään? Poltettavaksi menevät kelpaavat likaisina samalla tavalla.

        Muovikeräyksessä muovit kehoitetaan huuhtelemaan tarvittaessa kylmällä vedellä, jotta keräysastoista ei tulisi hajuhaittoja.
        Pahasti likaisia muoveja ei kehoiteta pesemään, vaan laittamaan mieluummin poltettavan jätteen sekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä.Taloyhtiöissä nostettu vesilaskuja,koska vettä alettu käyttää enemmän muovipakkausten pesuun! Lopetin pesun selvitessä että jäteyhtiö säästää kuluissa kuluttajien pesiessä muovirasiat kotonaan!

        Mistähän tiedät tuonkin muovien pesun?
        Teitkö asiasta tutkimuksen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialidemokratia perustuu kateuteen ja valehteluun. SDP ja limanuljaskat ikivihriät ei voi sietää, että jokin taho yhteiskunnassa saa ilmaisia raaka-aineita jätteiden muodossa.

        Tuo kateus on pahempi paha kuin pikku ympäristötuho, vaikka siitä niin hirveasti meuhkataankin.

        Luulisi, että ajan mittaan alkaa käydä jo rasittavaksi, kun huomaa, että on aina väärärssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä luule, että korjaavat, korkeintaan maksuja nostetaan ja hakukertoja lisätään. Ettei vaan olisi ollut kes kusta asialla.

        Vihervasemmisto on asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmettä horiset?

        itteperkele horiset preikä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hullu nyt jätteitä rupeaa pesemään? Poltettavaksi menevät kelpaavat likaisina samalla tavalla.

        Juuri siksi en kerää muovia erikseen, koska en tuhlaa vettä pakkausten pesemiseen. Ehkä sitten kun kelpaavat likaisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä.Taloyhtiöissä nostettu vesilaskuja,koska vettä alettu käyttää enemmän muovipakkausten pesuun! Lopetin pesun selvitessä että jäteyhtiö säästää kuluissa kuluttajien pesiessä muovirasiat kotonaan!

        Totta,vesilaskut nostettu pilviin korona-aikana,täysin käsittämättömiin summiin jopa kolminkertaistuneet.Toi ei ole oikein,että köyhimmillä,siis pinituloisilla työssäkäyvillä maksatetaan nää kaiken maailman koronalaskut sun muut kelan toimeentuloetuudet,oliko oikein maksaa toimeentuloasiakkaille se pirun 75e/kuussa ja vielä per nuppi eli kaikki tietää keille se oli suunnattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hullu nyt jätteitä rupeaa pesemään? Poltettavaksi menevät kelpaavat likaisina samalla tavalla.

        Sekajätteestä suurin osa menee lämpövoimaloissa poltettavaksi.

        Voisi aloittaa kampanjan märkämarinoidun lihan myyntiä vastaan. Se on ensinnäkin kusetusta. koska marinadi on varmaan lihaa halvempaa myydä. Toiseksi marinadia ei pitäisi paistaa, koska se tarttuu pahasti kiinni valuraútapannuun ja pinnoitettu pannukaan ei tykkää mistään liimoista!
        Muovilaatikoihin jää paljon marinadia, ja sitä ei sovi laittaa viemäreihin.
        Varsinkin jos on vielä rasvaakin mukana (usein kai ei ole).

        Marinadia ei pirukaan lähde pesemään kalliilla lämpimällä vedellä pois.

        Nyt heti kun kaatopaikkayhtiöt huomasivat bisneksen, (jo vuosia sitten) poistui lihapakkauksista lause "tämä pakkaus voidaan hävittää polttamalla tulisijassa polttopuiden seassa pieninä määrinä". Siten olen päässyt eroon töhnäisistä muovipakkauksista, äskenkin aamulla poltin yhden pakkauksen mökillä. Vain osan pakkauksista (valmiiksi melko puhtaat) vien muovikeräykseen. Joskus pesen noita laatikoita, mutta kylmällä vedellä. Koska mökki on hyvin syrjäisellä paikalla, niin annan vesisateenkin hoitaa asiaa. Minulla saattaa pihalla olla muutama muovipakkaus "pesussa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosialidemokratia perustuu kateuteen ja valehteluun. SDP ja limanuljaskat ikivihriät ei voi sietää, että jokin taho yhteiskunnassa saa ilmaisia raaka-aineita jätteiden muodossa.

        Tuo kateus on pahempi paha kuin pikku ympäristötuho, vaikka siitä niin hirveasti meuhkataankin.

        Et usko tuota itsekään.
        Likaiset elintarvikepakkaukset (muovia) voi laittaa sekajätteisiin, ja oikeasti niitä voi laittaa polttopuun mukaan pieniä määriä tulisijoihin. Minulla on mökillä aika iso varaava takka.
        Aikanaan oli muovipakkauksissa tuo polttamisohje, eipä ole enää. Siispä yritetään kuluttajalla teettää turhia hommia. Kaupungin lämpökeskus saa halvempaa energiaa noista muovipakkauksista. Tukholma oli Suomeen nähden fiksumpi jo vuosia sitten. Siellä poltettiin noita roskia energiaksi. Kyllä nykyään osataan tehdä hyvät suodattimet lämpölaitoksiin.
        Täällä Suomessa sitävastoin taas yritettiin mahdottomuutta, kierrättää likaiset pakkauksetkin. Kannattaisin käyttämään pahvipakkauksia. Nitä ollaan kehittamässä kestävimmiksi. Puuta Suomessa riittää kyllä meille kertakäyttöpakkauksiinkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän tiedät tuonkin muovien pesun?
        Teitkö asiasta tutkimuksen?

        Jollain jäteyhtiöillä on selvempiä ja parempia ohjeita. Luulen, että tällaista tietoa ei ole kaikki yhtiöt vaivautuneet laittamaan esiin. Asialla voi olla myös joku ympäristölautakunta, joka miettii jätteiden käsittelyä. Siellä voi olla liian velttoa porukkaa. Miettivät vain, miten saisivat korotettua jätetaksojaan. Nuo eivät toimi kuluttajien edun mukaisesti.

      • Anonyymi

        Ei taida ihmisiä paljon olla. Ei ole inahdettukaan siitä, mitä koronajäämät jätevesissä aiheuttavat Suomen järville, kun ne jätevesilaitoksista pruutataan vesistöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän tiedät tuonkin muovien pesun?
        Teitkö asiasta tutkimuksen?

        Jos yhtään luet lehtiä, niin on muovin kotikäsittelystä ollut juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hullu nyt jätteitä rupeaa pesemään? Poltettavaksi menevät kelpaavat likaisina samalla tavalla.

        Samanlaista robakantaa kuin 70 luvulla jätelasin keräys.Jäte firmojen työnjohtajat kertoivat,että Ämmässuon kaatopaikalle ajettiin suoraan jätelasirouhetta isoihin kasoihin jotka peitettiin maaaineksilla.Eli sellaista kusetusta.

    • Anonyymi

      Ei tietenkään tavoite ole tuo.
      Tavoitteena on kierrättää mahdollisimman paljon materiaaleja. Ja tavoitteena on saada lajittelu tehtyä jätteen syntypaikalla.
      Nykyisinhän ei ole kaikkien jakeiden lajittelua kaikissa kodeissa, ei edes kerrostaloalueilla, maasetualueista puhumattakaan. Lajittelu on vielä lapsen kengissä.
      Biojätettäkään ei lajitella kattavasti.
      Kokeiluja on mm. muovin, lasin, paperin, pahvin, metallien keräämisestä taajamien keräyspisteissä. Tällaisen keräämisen haittoina on ollut ympäristön roskaaminen ja keräysjakeiden sekoittuminen. Pitäisi päästä parempaan lopputulokseen.
      Myös keräyspisteiden hoitamisessa on parantamisen varaa. Keräyspisteitä ylläpitää useimmiten yksityinen toimija.
      Kotona tehtävä jätteiden lajittelu on ylivoimaisesti paras ratkaisu lajittelutuloksen perusteella mitattuna.

      • Anonyymi

        Valetta taas kaikki. Samalla tavoin se lajitellaan kotina jos ne vie kaupan kierrätys pisteeseen.

        Joillekkin tuo valehtelu tulee niin luonnostaan että monet menee halpaan.

      • Anonyymi

        Asun maaseudulla. Olen lajitellut kierrätettävät jätteet kotona ja toimittanut ne kaupassa käydessäni marketin lähellä sijaitseviin kontteihin. Kuinka kierrätys ja ekologisuus paranee, jos dumppaan kaikki lasit, muovit, metallit ja paperit yhteen ja samaan jäteastiaan, jonka jäteato kävisi tyhjentämässä esim. kaksi kertaa useammin kuin myt käy. Ajatusmaailmassasi ja perusteluissasi, että näin pitäisi toimia, en näe järjen häivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valetta taas kaikki. Samalla tavoin se lajitellaan kotina jos ne vie kaupan kierrätys pisteeseen.

        Joillekkin tuo valehtelu tulee niin luonnostaan että monet menee halpaan.

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Ei noin. Yksityinen bisneshuijari haluaa sinun pitävän 6 eri astiaa tonttisi kulmalla. Jokaisesta menee eri maksu..

        Jäteautot rullaa ja ilmasto pelastuu?

      • Anonyymi

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun maaseudulla. Olen lajitellut kierrätettävät jätteet kotona ja toimittanut ne kaupassa käydessäni marketin lähellä sijaitseviin kontteihin. Kuinka kierrätys ja ekologisuus paranee, jos dumppaan kaikki lasit, muovit, metallit ja paperit yhteen ja samaan jäteastiaan, jonka jäteato kävisi tyhjentämässä esim. kaksi kertaa useammin kuin myt käy. Ajatusmaailmassasi ja perusteluissasi, että näin pitäisi toimia, en näe järjen häivää.

        Eihän sellainen ole tarkoituskaan. Mistä olet tuon keksinyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Ja maailma pelastuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun maaseudulla. Olen lajitellut kierrätettävät jätteet kotona ja toimittanut ne kaupassa käydessäni marketin lähellä sijaitseviin kontteihin. Kuinka kierrätys ja ekologisuus paranee, jos dumppaan kaikki lasit, muovit, metallit ja paperit yhteen ja samaan jäteastiaan, jonka jäteato kävisi tyhjentämässä esim. kaksi kertaa useammin kuin myt käy. Ajatusmaailmassasi ja perusteluissasi, että näin pitäisi toimia, en näe järjen häivää.

        Eihän noin pidä tehdäkään. Miksi niin luulet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valetta taas kaikki. Samalla tavoin se lajitellaan kotina jos ne vie kaupan kierrätys pisteeseen.

        Joillekkin tuo valehtelu tulee niin luonnostaan että monet menee halpaan.

        Vai valetta! Olethan tuon nähnyt itsekin, miten marketin ympäristö roskaantuu aluekeräyspisteillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

        Niin no, eihän sitten mikään muutu. Kotona lajitellaan joka tapauksessa kummassakin vaihtoehdossa.
        Haluat siis mieluummin itse kuljettaa jätteet keräyspisteeseen? No, jospa sekin mahdollisuus säilyy vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Yritin pitkittää jätteiden hakuväliä, kyllä oli vaikea osaamme itse hyödyntää lähes kaiken mutta eihän sitä nykyn päättäjät ymmärrä ja nuoriso ei halua ymmärtää.

      • Anonyymi

        ei tonne syrjäkylille tu ko yks auto joka pakkaa kaikki viis astiaa samaan kaukaloon ja lähtee kiertämään

      • Anonyymi

        Jätteiden laittelussa syntypaikalla ongelmia lukutaidon tai hälläväliä asenteella,jollei sekajätteeseen mahdu muihin sitten - lajittele itse,jos laatikossa paperia avaat kannen onkin vallan jotain muuta.Lajittelua helpottaa asenne kaikki samaan pussiin ja sekajakeesen,kuulemma kaikki samaan autoon kuitenkin menee,jotkut lopettaneet .Mikäli jätettä tulee kannattaisi miettiä ,miksi tulee ja miten kierrätän ?Roskiksia kiertäviä ,myös lajittelevat omalla tavallaan-aina pitäs aarteita löytyy....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun maaseudulla. Olen lajitellut kierrätettävät jätteet kotona ja toimittanut ne kaupassa käydessäni marketin lähellä sijaitseviin kontteihin. Kuinka kierrätys ja ekologisuus paranee, jos dumppaan kaikki lasit, muovit, metallit ja paperit yhteen ja samaan jäteastiaan, jonka jäteato kävisi tyhjentämässä esim. kaksi kertaa useammin kuin myt käy. Ajatusmaailmassasi ja perusteluissasi, että näin pitäisi toimia, en näe järjen häivää.

        Ei tarvitse dumpata. Kierrätysastiat säilyvät markettien pihoilla. Määrä saattaa vähentyä, mutta lajittelu ja materiaalin uusiokäyttö jatkuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

        Koetahan tehdä lajittelua keskitetysti, ei onnistu sellainen sekajätteestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun maaseudulla. Olen lajitellut kierrätettävät jätteet kotona ja toimittanut ne kaupassa käydessäni marketin lähellä sijaitseviin kontteihin. Kuinka kierrätys ja ekologisuus paranee, jos dumppaan kaikki lasit, muovit, metallit ja paperit yhteen ja samaan jäteastiaan, jonka jäteato kävisi tyhjentämässä esim. kaksi kertaa useammin kuin myt käy. Ajatusmaailmassasi ja perusteluissasi, että näin pitäisi toimia, en näe järjen häivää.

        Eikö tämä tarkoita sitä, että sinulla pitäisi olla useampi jäteastia, joita sitten asianosaisen jäteautot vuorollansa tyhjentäisivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Positiivista ajattelua kehiin... et tarvise enää aitaa, jäteastiat hoitavat asian. Siinä voi tietysti tulla pientä hajuhaittaa, kun yksin biojäteastiaa täyttää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Korkea aika tehdä jonkinlainen keittiö remontti jos se on rakennettu yli 30 vuotta sitten!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

        Kaikki ei osaa eikä halua lajitella kotona jätteitään

      • Anonyymi

        Itsekseenkö ne erilaiset jätteet siellä yhteisessä pisteessä sitten oikeaan paikkaan löytää? Kyllä se ihminen lajittelee olipa roskispatteristo pihalla tai keskitettynä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no, eihän sitten mikään muutu. Kotona lajitellaan joka tapauksessa kummassakin vaihtoehdossa.
        Haluat siis mieluummin itse kuljettaa jätteet keräyspisteeseen? No, jospa sekin mahdollisuus säilyy vielä.

        Esim. metallijätteen kierrätys toimii nykysysteemillä. Meinaatko että joka torpan nurkalle pitäisi hankkia metallijäteastia? Johon ei ole mitään laittamista jopa moneen vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Varmaan siksi teet noin, kun olet tyhmä.

      • Anonyymi

        Kukaan täysipäinen ei kierrätä muovia. Energiajätteeseen se kuuluu ehdottomasti.
        Ituhipit ei tietenkään tajua tajua talousasioista mitään, kun eivät ole itse maksajina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä juuri lajitella kotona jos asuu ennen 90-lukua rakennetussa talossa. Harvassa talossa nimittäin on riittävästi tilaa laittaa niin lukuisa määrä jäteastioita kuin mitä kierrätys kaipaisi. Kaikki vaan samaan astiaan, pahville ja jätepaperille saattaa olla eteisrssä oma korinsa
        Friikit on tietysti erikseen. Ne kyllä lajittelevat ja joka päivä vievät pikku pussukoitaan omiin keräysastioihin.
        Minä pistän kaikki samaan.

        Minäkin yli 60-vuotias Persumies olen sitten höynäytetty friikki. Muija ei haluaisi lajitella mitään.
        Tiloja lajitteluun on vähän, mutta se kyllä jotenkuten onnistuu sekä täällä ahtaalla kesämökillä että Helsingissä vanhassa kerrostaloasunnossa. Täytyy käydä vain hiukan useammin, enemmän kuin kerran viikossa roskiksella.
        Lajiitelupusseja voi pitää parvekkeellakin. Minulla on parvekelasitus, eikä parveke ole ihan pieni. Sinne ei kukaan naapuri näe, eikä voi arvostella touhujani.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

        uusi lakiehdotus lisäisi jäteautorallia. Maallakin sitten kävisi enemmän kuin yksi jäteauto joka omakotitalossa, vai mikä oli ehdotus? Se on järjetöntä. Kaupungissa hoituu myös lajitellun jätteen vienti. Kaupungissa on pakko käydä ruokaostoksilla ja muilla asioilla ainakin pari kertaa viikossa. Minulla on noin 20 km matka yhteen suuntaan. Toiseen pikkukaupunkin on pari km vähemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai valetta! Olethan tuon nähnyt itsekin, miten marketin ympäristö roskaantuu aluekeräyspisteillä.

        En ole tuota havainnut esim. Forssan CM:n tai Tokmannin aluekeräyspisteillä.
        Siellä on järkeviä ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei tonne syrjäkylille tu ko yks auto joka pakkaa kaikki viis astiaa samaan kaukaloon ja lähtee kiertämään

        Helsingissä taitaa olla monikaukaloisia jäteautoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkea aika tehdä jonkinlainen keittiö remontti jos se on rakennettu yli 30 vuotta sitten!

        En tee mitään sellaista. Roskakaapin ovesta kului ohut sarana-akseli (kuten pop-niitti) poikki v. 1968 valmistuneessa omistuskerrostaloyhtiössä. Sain sen korjattua itse. Mitään keittiöremonttia en ole tehnyt. Minä, muija ja lapset (nyt aikuisia ja muualla) olemme asuneet 22 vuotta tuossa kämpässä.
        Lastulevyistä tehdyt kaapistot ovat heikkoja ja ylihinnoiteltuja. Jos saa jostain tarkat piirustukset, niin voi mennä sopivaan paikkaan ja pyytää sahaamaan kaikki oikeat palaset ja osat. Eräs kaveri teki näin, tosin kyseessä oli kesämökin keittiö. Tuossa voi säästää tuhansia euroja.

        Asuntomme on aikalailla originaali vm. 1968. Olemme varmaan vasta toiset omistajat kyseisessä kolmiossamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan hölmöä pakottaa lajittelemaan kotona , kun sen voi juuri tehdä keskitetysti nykykonsteilla.
        Minkä saatanan takia pitäisi olla jokin oma astia biojätteelle, kun ei juuri kahvisakkoja perunankuoria kummempaa tule??
        Ei siellä asemilla mikään ympäristö roskaaannu KUNHAN tyhjäys vain tehdään riittävän usein. Muuten pursuvat.
        Jotakin järkeä tälle jäteautorallille ja kylien kiertämisen tilalle pitäisi saada .

        Maaseudulla, kaukana kylän keskustan ulkopuolella, kaivan mökin biojätteet maahan.
        On muuten aika turhanoloista ja tuhlaushakuista käyttää jotain kompostoria tai sitten peräti kuljetuttaa biojätteet erikseen suurille kaatopaikoille. Tämä onkin vanha pieni maatila, jossa on paljon omaa metsää ympärillä. Vanha peltokin on metsänä nyt, ollut jo 50-luvulta asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin no, eihän sitten mikään muutu. Kotona lajitellaan joka tapauksessa kummassakin vaihtoehdossa.
        Haluat siis mieluummin itse kuljettaa jätteet keräyspisteeseen? No, jospa sekin mahdollisuus säilyy vielä.

        On se aika kätevää viedä lajitellut jätteet samalla kun menee kauppaan, koska siellä nyt kumminkin on käytävä, jos ei halua nälkään kuolla.

    • Anonyymi

      Entä jos on kompostori ja jätettä ei juurikaan tule?
      Autot ajelee turhaan.

      • Anonyymi

        Eiväthän ne roska-autot käy kiertelemässä turhaan. Tottahan se jätteen määrä lajittelun jälkeenkin vakiintuu ja oikea tyhjennysten väli löytyy. Onhan tuo löytynyt nytkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän ne roska-autot käy kiertelemässä turhaan. Tottahan se jätteen määrä lajittelun jälkeenkin vakiintuu ja oikea tyhjennysten väli löytyy. Onhan tuo löytynyt nytkin.

        Eihän ne. Ennen ei käynyt lainkaan, sitten kävi pari kertaa ja nyt käy jo kuusi kertaa. Tilanne on ollut sama koko ajan, eli kaksi henkee ei paljoa jätettä tuota ja melkein tyhjää pönttoo käyvät kallistelemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne. Ennen ei käynyt lainkaan, sitten kävi pari kertaa ja nyt käy jo kuusi kertaa. Tilanne on ollut sama koko ajan, eli kaksi henkee ei paljoa jätettä tuota ja melkein tyhjää pönttoo käyvät kallistelemassa.

        Meillä kahden hengen taloudessa käy kerran kuukaudessa tyhjentämässä jäteastian.

      • Anonyymi

        Jätehuoltfirman kanssa pitää sopia käyntikerrat. Eihän siellä muuten tiedetä, kuinka monta henkilöä talossa asuu ja kompostoidaanko vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä kahden hengen taloudessa käy kerran kuukaudessa tyhjentämässä jäteastian.

        Meillä joka kahden kuukauden välein kun osataan kierrättää tarpeellinen

    • Anonyymi

      >>Eu keksimää kietotaloutta.
      >>Jäteautot kiertää ja sinä maksat.
      >>Oli tarvetta tai ei.

      Eli sama kuin Sähkön "SIIRTOHINNOITTELU", lisää ALV yms pakko-piilo-verotusta yhtiölaskutuksen kaapuun puettuna !
      Eikä tämän keksimiseen eu:ta tarvita, ihan kotirys... öh .. - porrrrvari tuon jallituksen osaa !!!

    • Anonyymi

      Aivan. Jäteauto firmat voivat laskuttaa enemmän.
      Mono mökkiläinen maksaa turhaan sähkönsiirron lisäksi.

      • Anonyymi

        Entäs hiihtokenkämökkiläinen?

      • Anonyymi

        Näyttää myös siltä, että jätehuolto ei ole yhteneväinen koko Suomessa niinkuin mielestäni tulisi olla.
        Hajaasutusalueella voivat käyttää yhteisiä jäteastioita tai yhteistä kompostoria, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
        • kiinteistöt, jotka sijaitsevat ajotietä enintään kolmen kilometrin päässä yhteisestä jäteastiasta,
        • kiinteistöt, jotka sijaitsevat saman yksityistien tai -tiestön varrella,
        • kiinteistöt, joihin kuljetaan veneellä ja yhteinen astia on sijoitettu venepaikan yhteyteen tai enintään kolmen kilometrin päähän rantautumispaikasta.
        Linkki. https://www.lahti.fi/tiedostot/jatehuoltomaaraykset/
        Kolmen kilometrin säännössä on selvä rahastuksen maku.

        Miten tuo sitten pitäisi olla? Pidempi vai lyhempi?

      • Anonyymi

        Jäteautofirmat eivät voisi laskuttaa enemmän, koska kuntien yhteinen jäteyhtiö yrittää kaapata kilpailutuksen itselleen. Sanon vain, että kilpailu toimii, kun itse olen valinnut jätekuljetusyhtiöni.

        On todisteita, että kesämökkien yhteisroskisringin, joita hoitaa yksi osakas eli minä, jätteiden kuljetuksen hinta voisi kolminkertaistua jos kaikki jäteringin osakkaat pakotettaisiin maksamaan jäteyhtiölle kiinteä maksu. Nyt maksan siis pienen maksun, jossa on myös jätteenkäsittelymaksu kaatopaikkayhtiölle jo mukana. Sman verran maksavat muut sekajäteringin osakkaat. Meitä ei ole kuin 5 rinkiläistä, joilla yhteinen 600 litran sekajäteroskis. Tyhjennys tapahtuu 4 viikon välein ja muutaman kerran kesässä riittää. Nyt on jo tyhjennykset tältä vuodella loppuneet. Eipä monikaan enää syyskuun jälkeen mökkeile, varsinkin jos mökeillä ei ole verkkosähköä.

    • Anonyymi

      Onkohan uutista jota palstan päivystävät perspölöt eivät tahallaan väärinymmärtäisi?

      • Anonyymi

        En usko. Jos prooagandapersu ylipäätään jotain ymmärtää, niin sekin väärin.

    • Anonyymi

      Maksan jätepalvelusta ja vaadin myös rahoille vastinetta. Siksi laitan kaikki roskat poltettavaan jätteeseen. Erotelkoot palkatut työntekijät polttolaitoksella polttokelvottomat jätteet pois. Polttoon menevistäkin saa loppukuonan kerättyä pois arinalta.

      Vaihdan strategiaa siinä vaiheessa, kun kotitalouksien tuottaman materiaalin voi kilpailuttaa. Mikä firma maksaa minulle eniten lajittelusta saa kontolleen materiaalien noutamisen.

      • Anonyymi

        "Maksan jätepalvelusta ja vaadin myös rahoille vastinetta. Siksi laitan kaikki roskat poltettavaan jätteeseen. Erotelkoot palkatut työntekijät polttolaitoksella polttokelvottomat jätteet pois.Maksan jätepalvelusta ja vaadin myös rahoille vastinetta. Siksi laitan kaikki roskat poltettavaan jätteeseen. Erotelkoot palkatut työntekijät polttolaitoksella polttokelvottomat jätteet pois."

        Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

        Idiootti tekee työtä ilmaiseksi. Porvari nauraa kerätessään työn hedelmiä.

    • Anonyymi

      Kierrätys on osin turhaa. Muovia voi kierrättää, mutta jätteen kuskaaminen ja muokkaaminen vie tuhottomasti energiaa. Päästöjen kannalta on edullisinta polttaa muovi muun kierrätyskelvottoman jätteen kanssa energiaksi.

      Muovin kierrätysvelvollisuus Euroopassa on johtanut ojasta allikkoon. Jätettä on kuskattu Itä-Aasiaan "kierrätettäväksi", mutta suurin osa roinasta on siellä surutta kipattu jokiin ja meriin. Aiheesta ei ole meillä paljon uutisoitu. Kiina on jo kieltänyt muovijätteen tuonnin.

      Asun isolla omakotialueella ja lähin muovinkeräyspaikka on jo nyt kahden kilometrin päässä. Muovin erottelu ja kuskaaminen on iso työ puhumattakaan autottomista.

      • Anonyymi

        Ei ole todellakaan iso vaiva hoitaa lajittelu oikein. Muovin takia porataan öljyä vaikka mistä sekä öljyputkistoja vedetään koskemattomaan luontoon. Sama metallien kanssa, kaivokset pilaavat luontoa. Pitäisi ajatella hieman laajemmin eli koko tuotantoketju. Minä-minä ajattelu on pelkkää laiskuutta.

        Joo, mutta muovijätettä syntyy paljon enemmän kuin on millään järkevällä tavalla kierrätettävissä. Muovin teko kuluttaa suhteessa erittäin vähän öljyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole todellakaan iso vaiva hoitaa lajittelu oikein. Muovin takia porataan öljyä vaikka mistä sekä öljyputkistoja vedetään koskemattomaan luontoon. Sama metallien kanssa, kaivokset pilaavat luontoa. Pitäisi ajatella hieman laajemmin eli koko tuotantoketju. Minä-minä ajattelu on pelkkää laiskuutta.

        Sinä-sinä -ajattelusi tökkii nyt pahasti...

      • Anonyymi

        Muovia kierrätetään Suomessa niin paljon, ettei meidän oma muovien jatkokäsittely ehdi käsittelemään kaikkea muovia uusiotuotteiksi.
        Suomesta viedään kerättyä muovia jatkokäsittelyyn Saksaan.

    • Anonyymi

      En lajittele nykyään enkä tulevaisuudessa jätteitäni. Tämä on järkyttävää rahastusta koko homma. Sinun pitää maksaa maksaa jätteidesi pois kuljettamisesta, sitten maksat niistä kehitetystä sähköstä ja lämmöstä. Tyypillistä demarien siunaamaa rahastusta. Kun minulle aletaan maksamaan tuottamastani jätteestä alan niitä lajitella. Niin kauan lasken auton öljytkin luontoon.

      • Anonyymi

        Et sää itte tuota muuta jätettä kuin paskaa, muut jätteet tuot kaupasta tai jostai. Jos sulle pitääs maksaa lajittelusta, se meinaas , että sähkö ja lämpö olis vielä kalliimpaa.

    • Anonyymi

      Mitä ihmettä? Joka torpan portinpieleen 50 metrin matkalle pyttyjä eri jätelajeille ja tankkiautot tyhjäämään näistä 0-nyssäkän välillä olevia jäteropposia?

    • Anonyymi

      Kysehän on loppupeleissä ihmisten rahastamisesta. Uusi laki velvoittaisi kotitaloudet kunnallisen jätehuollon piiriin joka olisi tietysti maksullista. Lisää rahaa jätefirmoille ja valtiolle kansalaisten selkänahasta. Kannattaa miettiä mitä puoluetta ensi eduskuntavaaleissa äänestää.

      • Anonyymi

        Onhan jätehuolto nytkin maksullista. Mikään ei muutu.

      • Vasemmisto-keskusta-kokkareet linjalla ja maailma ei millään pelastu ..

      • Anonyymi

        Ainakin täällä Pirkanmaan pohjoisalueella jätteitä kerää ja paskakaivoja tyhjentää firma joka on velkasaneerauksessa, ei kyllä tämän tarjouksille oo muut pärjänny

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan jätehuolto nytkin maksullista. Mikään ei muutu.

        Paitsi hinta nousee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi hinta nousee.

        Se on maksullista jos sinulla on se, jätehuolto ei ole ollut tähän asti täysin pakollista. Pätevillä perusteilla siitä on saanut vapautuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan jätehuolto nytkin maksullista. Mikään ei muutu.

        Se on maksullista niille joilla on se. Se ei ole ollut täysin pakollista tähän asti.

    • Anonyymi

      TV-mainoksessa tai uutinen taisi olla, missä oli noista kierrätyspönttöjen uusista määräyksistä, hieman ihmettelin että miksi lasinkeräysastiassa on kännykän kuva?

      Sitten kun oikein mikroskoopin avulla tutkin kuvaa: se on onkin pullo, muistuttaa vain todella paljon matkapuhelinta, en ihmettelisi yhtään jos mummelit ja pappelit heittelisivät tonneittain vanhoja nokioita lasinkeräykseen tuon suunnitteluvirheen ansiosta :D

    • Anonyymi

      Entinen meno senkun jatkuu. Omakotiasujan kustannukset ajetaan niin ylös, ettei eläkeläinen enää kykene työllään ansaitemassa torpassa asumaan. Kaikki vaan lähiöön kerrostaloihin ja asuntotuen piiriin... Tulee tosin entistä kalliimmaksi yhteiskunnalle, mutta bisnesmiesten on päästävä rahastamaan..

    • Anonyymi

      Tässä taas vasemmisto /vihreät toimii äänestäkää vaan niin ei nämä tähän lopu!

      • Anonyymi

        Asun niin 20 000 ihmisen pienessä maaseutukaupungissa. Täällä ei ihmiset osaa lajitella, tölkit yms heitetään pienmetallin keräyksen muovipussissa. Konttien ympärille maahan tuodaan lähes kaikkea mitä kotitalouksissa on jopa itäneitä perunoita verkkosäkissä oli eräs päivä. Akkuja, autojen rikkoituneita osia yms metallia mikä ei mahdu konttiin, muovisia puutarha tuoleja, muoviämpäreitä joissa ties mitä jätettä mm multaa ja kuolleita kukkia ym ym.
        Kaikki tämä maksaa kun ke joku siivoa pois sillä ei jäteauto niitä voi kerätä mukaansa kun ottavat kontin kyytiin, ei ole lavaa kuorma-autoissa mihin polkupyörän raadot yms otettaisiin. Myös lasin kierrätys retuperällä, lasin keräyksen yritetään survoa mm. Pyrex vuokia ja kun ei mahdu reiästä niin jätetään kontin päälle! Keräyspistet näyttää välillä kaatopaikoilta. Ihminen on kyllä laiska ja lisäksi välinpitämätön. Kaupungin toisella laidalla (noin 2 km) on vastaanottopiste mihin otetaan vastaan kaikenlaista jätettä, rakennuspurku puuta, elektroniikkaa, huonekaluja, akkuja, ikkunaruutuja, ovia, maalipurkkeja, puutarhajätettä, oksia sekä loppusijoitusjätettä ym ym ja ei maksa mitään ja silti ihmiset tuo marketin pihalle kierrätyskonttien viereen roinaa, käsittämätöntä välinpitämättömyyttä.

      • Anonyymi

        Jätehuolto laki ja käytännön toteuttaminen on luotu kauan sitten oikeistohallitusten aikana. Ja hyvä niin, että on järjestetty jätteiden keräys, hyötyjätteen kierrätys, energian tuottaminen jne.
        Tämä on erittäin tärkeä ja tarpeellinen asia.
        Ei tällaisesta pidä tehdä poliittista asiaa, koska sitä se ei lainkaan ole.

      • ei niin vaan jatkuu, ainakin niin kauan kuin tilataan, niin että, pijetäänpä vaan talkoilla vihertävät-vasemmisto-femakot-keskusta-kokkare ketkut vallassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun niin 20 000 ihmisen pienessä maaseutukaupungissa. Täällä ei ihmiset osaa lajitella, tölkit yms heitetään pienmetallin keräyksen muovipussissa. Konttien ympärille maahan tuodaan lähes kaikkea mitä kotitalouksissa on jopa itäneitä perunoita verkkosäkissä oli eräs päivä. Akkuja, autojen rikkoituneita osia yms metallia mikä ei mahdu konttiin, muovisia puutarha tuoleja, muoviämpäreitä joissa ties mitä jätettä mm multaa ja kuolleita kukkia ym ym.
        Kaikki tämä maksaa kun ke joku siivoa pois sillä ei jäteauto niitä voi kerätä mukaansa kun ottavat kontin kyytiin, ei ole lavaa kuorma-autoissa mihin polkupyörän raadot yms otettaisiin. Myös lasin kierrätys retuperällä, lasin keräyksen yritetään survoa mm. Pyrex vuokia ja kun ei mahdu reiästä niin jätetään kontin päälle! Keräyspistet näyttää välillä kaatopaikoilta. Ihminen on kyllä laiska ja lisäksi välinpitämätön. Kaupungin toisella laidalla (noin 2 km) on vastaanottopiste mihin otetaan vastaan kaikenlaista jätettä, rakennuspurku puuta, elektroniikkaa, huonekaluja, akkuja, ikkunaruutuja, ovia, maalipurkkeja, puutarhajätettä, oksia sekä loppusijoitusjätettä ym ym ja ei maksa mitään ja silti ihmiset tuo marketin pihalle kierrätyskonttien viereen roinaa, käsittämätöntä välinpitämättömyyttä.

        Suunnilleen samanmoisessa paikassa asun ja kokemukset ovat samansuuntaisia. Marketin luona oleva keräyspiste on välillä sotkuinen ja konttien vierelle on jätetty mitä kummallisimpia esineitä, joita ei ole tarkoitus laittaa tähän pisteeseen.
        Mutta jospa neuvonta menisi perille joskus.
        Kierrätyspisteiden lisäksi on paikkakunnalla jätteiden vastaanottoasema, johon voi viedä kaikkea muuta, mutta ei biojätettä, eikä risuja ja maa-aineksia.
        Maa-aineksille ja puumaisille jätteille on oma paikka. Puut ja risut haketetaan energialaitokselle polttoon.
        Kyllähän tämä järjestelmä jollain tavalla toimii, mutta on siihen ollutkin pitkä matka. Paljon pitäisi vielä kuitenkin tehdä kierrätyksen hyväksi.
        Muistan ne ajat, jolloin oli kaatopaikka ja sinne vietiin melkein kaikki mahdollinen. Lajiteltiin siellä sitten edes jollain tavalla. Kaatopaikka kasvoi valtaisaksi vuoreksi ja lopulta suljettiin ja maisemoitiin.
        Nykyisin on keskitetty maakunnallinen jäteyhtiö ja laaja lajittelu. Lisänä on jätteenpolttolaitos, jossa loppujäte poltetaan energiaksi.

    • Anonyymi

      Roskat aletaan, sitten taas kippaamaan tienvarsien metsiin, jos niistä ei muuten eroon pääse. Suomessa on hiton hyvä metsätieverkosto.

      • Anonyymi

        Asun tässä helsinginkupeessa pikkukaupungissa ja ei tarvi kuin viisikilometriä ajella, niin alkaa täysi korpi. Että kun ensimmäiselle jätepisteelle on nykyään sama matka ja jos se poistetaan, niin eivät roskia viedessä korpeen, bensakulut ainakaan yhtään lisäänny.

    • Anonyymi

      Mitä muuta voi odottaa mummunmekkohallitukselta.

      • Anonyymi

        Vihreet ovat aina luonnon asialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreet ovat aina luonnon asialla.

        "Vihreet ovat aina luonnon asialla."
        Niinhän ne aina lupailevat, mutta taas kerran.. tässä yksi esimerkki heidän "luonnon asialla" olevista suunnitelmista. Heitä ei oikeasti kiinnosta luonto ja luonnon hyvinvointi. Käyttävät vain tyhmiä ihmisiä hyödykseen. Ja jos tiedät heidän tehneen mitää haliituksessa, mikä olisi luonnon ystävällistä niin toki kerro ihmeessä. Huom. hallituksen lupaukset ja koronan vaikutukset teollisuuteen ei lasketa.

      • Anonyymi

        Siinä olet oikeassa.Tämä Marinin joku pressu, jonka hän oli vetäissyt ylleen, oli kyllä kamala.

    • Anonyymi

      En ole koskaan kierrättänyt yhtään mitään, enkä kierrätä
      Sekajätteisiin menee, paristot, pelti, muovi, bio, paperi jne
      Aivan sairasta on ilmastonmuutos hysteriä, ihan pimeetä
      jääkausi....oliko ihmisen aiheuttama, entä edelliset ilmaston muutokset
      kiilusilmä vihervassut....lopettaisivat huumeet ja pervessiot niin loppuisi
      hulludet ilmastonmuutoksista ja maailmanlopusta

      • Anonyymi

        Samoin teen. Vuosivuoden jälkeen roskiksentyhjentäjät nostavat kierrätysmaksuaan. Paskan väliä sitten mitä sinne roskikseensa mättää , ei sen tyhjentäminen ainakaan siitä halpene.

      • Anonyymi

        Kysehän on hyötyjätteen talteenotosta, ei pelkästään ilmastosta.

      • Anonyymi

        Juuri tuon asenteen vuoksi jätteenpolttolaitoksella on ongelmia polttoaineen syötön ja tuhkan poiston osalla.
        Kerrotaan läheiseltä laitokselta, että heille on tullut joskus jopa työkoneen telaketju vastaanottoon. Kahvakuula on kuulemma hittituote keräyksessä.

      • Anonyymi

        Joo, ja olet ylpeä itsestäsi? Ei tarvitse noudattaa sääntöjä?

      • Anonyymi

        Kannattaa kierrättää. Helpottaa meitä muitakin, jotka kierrättävät. Samaa mieltä, että vihervassurit voisivat lopettaa huumehörhöilyt ja pervessiot.

      • Anonyymi

        Sinne menee loistelamput meilläkin en ala kiikuttaa niitä mihinkään

    • Anonyymi

      Senhän jo Spede elokuvassaan sanoi, että minimoidaan maksimi ja maksimoidaan minimi

    • Anonyymi

      Mikä sen lajittelun tekee niin vaikeaksi.Minä olen lajitellut toistakymmentä vuotta ja ei mitään vaikeukseuksia ole.Ruotsisssa asuessani lajiteltiin yhdeksään eri astiaan.Jos kaikki samaan astiaan tungetaan niin eihän roskia pysty kierrättämään.Ainahan se maksaa jos jonkun palvelun ostaa.Nykyisessä asunnossa kun ei ole astiaa metallille ja muoville niin saa roikotella käsissään kauppareissullaK-kaupan takapihalle pussukoita pari kertaa viikossa kun ei ole autoa millä kuljettaa,olisi todella kätevää kun olisi omassa pihassa jätepiste .

      • Anonyymi

        Kait keräysfirmalta tulee sitten astiat kanssa samaan laskuun, mitä ennenkin.

      • Anonyymi

        Sen minkä saat kannettua kotiin, saat kannettua myös takaisin kauppaan.

      • Anonyymi

        Hyvä, hyvä!
        Puran hävitettävä huonekalut, otan puutavaran hyötykäyttöön ja vien muut osat kierrätysasealle. Useimmiten poltan käsittelemättömän puutavaran uunissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kait keräysfirmalta tulee sitten astiat kanssa samaan laskuun, mitä ennenkin.

        Jokaisesta pöntöstä eri maksu

    • Anonyymi

      Jospa onkin tarkoitus vähentää keräyspisteitä ja kansalaiset kuljettavat edelleen jätteensä keräyspisteisiin?
      Kuljetusmatka tosin pitenee verkoston harventuessa.
      Mutta näin vähenevät tyhjennysautojen ajot.
      Tätähän moni toivookin, kun puhuu jäteautorallista.

    • Anonyymi

      Kaikki ylimääräinen auton ikkunasta tien penkalle ...kyllä ne sieltä joskus kerätään.

      • Anonyymi

        jotenkinhan se on kansalaisen koetettava pitää puoliaan kun rahat ei riitä tänäänkään elämiseen ja kaikki kallistuu huimasti.

      • Anonyymi

        Just näin ,,,,,

    • Anonyymi

      saat maksun kun toimitat asialliseen paikkaa jätettä.Kaupathan jo rahastavat pakkauksistaan jne..palautus maksua vaikka kilohinnalla.Kyllä immeiset kauppaan mennessään vie.hahaa....polttolaitos perii viedystä,että energiasta jota rahastetaan eteenpäin myydystä.

    • Anonyymi

      Taitaa olla jäteauto firmat olla uskovaisten omistuksessa ja sama meno jatkuu minkä Sipilä aloitti...

      • Anonyymi

        Juu kes kusta jatkaa sipin linjalla ja uhkaa erota, jos ette tottele. Näin se homma tässä etenee.

    • Anonyymi

      Kyllä järjettömiä lakeja alkaa olla suomi täynnä ikärasismi ym

      • Anonyymi

        Voisi kysyä, että mitä asioita täällä Suomessa oikein ajetaan. Ei ainakaan minun asioitani. Eikä ole koskaan ajettu. Siis ei koskaan.

    • Anonyymi

      Kyllä rahastuksesta on kyse ja häikäilemättömyydestä.

      • Anonyymi

        Jaa, millä tavalla?

      • Anonyymi

        Aina jäte laskut nousee milloin mistäkin syystä

    • Anonyymi

      EI TULE MISTÄÄN VIRKA-KONEISTOSTA NIIN SUURTA ISOA TAPPIA EI SUOMESTA EI EU : sta JOKA KIELTÄÄ MINUN LAJITELMAT PALAVAT POLTAN . PISTE.

    • Anonyymi

      Säännöllisin väliajoin kerrostalojen pihoihin,maaseudulla keskeisille paikoille jne roskalava tai kaksi ,niin ei olisi kaikki levähdyspaikkojen penkat väärällään vanhoja patjoja,sohvia,telkkarin raatoja jne,jaa että tulis liian kalliiksi yhteiskunnalle, jaaha vai niin.Aseista ja kaikesta muusta paitsi sossusta kieltäytyjät lajittelemaan noiden lavojen sisältöä.Jaa ei oo humaania,jaaha .no ei sitten.

    • Anonyymi

      kansalaisaloitus olisi paikallaan jos joku viisas osaisi tehdä, jos vaikkapa kolme jätepönttöä tule lisää niin auto ei enää mahdu pihaan.

    • Anonyymi

      Kasvokuonokoppia ei ilmeisesti saa laittaa roskiinkaan kun niitä näkyy niin runsaasti kaduilla että meinaa niihin liukastua.

    • Anonyymi

      HALOO MISSÄ VIIPYY EU : n SUOMEN PASKAN LAJITTELIAT MIKÄ MAKSAA ? ? ? MINUN PAKSA LOOTA PURSUU JÄTTEISTÄ ON VKL YRJÖT, HODARIT, NAKIT, LIHAPALLEROT MUTTA POLTETTAVAT POLTIN.

    • Anonyymi

      Nyt hokemaan YKSITTÄISTAPAUS

    • Anonyymi

      Mikä siinä tuhoaa ympäristöä?

    • Anonyymi

      Pantti systeemi pakkauksiin ja niin kierrättämättömän jätteen määrä menee helposti minimiin.

    • Anonyymi

      Kannattaa buukata luontoon jos ei keräyspiste lähellä

      • Anonyymi

        Se ei ole sitten enää Luonto.

    • Anonyymi

      Tämä on taas tätä vihreiden logiikkaa.

    • Anonyymi

      Helsingissä jätteiden kuljetukset luovutettu järjestäytyneille rikollisille, helvetin enkeleille yms. prätkäporukoille..

      • Anonyymi

        Ja pahin niistä on RINKI -kartelli.

    • Anonyymi

      Juuri näin, ainoa tarkoitus on rahastaa ! Nykyäänkin osa kansasta heittää jätteitään mihin sattuu; tällainen toiminta varmasti lisääntyy,jos/kun jätteenkeräyspisteitä vähennetään. Turha puhua jätteistä arvokkaana raaka-aineena ja odottaa ihmisiltä lajittelua, todennäköisesti luontoon tulee päätymään entistä enemmän jätettä tuommoisen uudistuksen jäljiltä!

    • Anonyymi

      Tuttavani asuu yksinään pienessä mökissä taajaman ulkopuolella.
      Hän polttaa takassaan kaikki palavat tuotteet paits biologisen jätteeni
      hän vie kompostiinja ja metalliromun hän
      vie urheiluseuran ylläpitämään metallinkierrätys lavaan.

      Silti häneltä laskutetaan jätehuoltomaksu vaikka jätekeräysastia on
      aina tyhjä?

      • Anonyymi

        Muoveja varsinkaan ei pitäisi polttaa kotitalouksissa. Osa muoveista on poltettavia, mutta eivät kaikki.

      • Anonyymi

        Samoin mulla,yksin maaseudulla.Lajittelen kaikki ja tyhjennyspäivänä kippaan kaikki
        samaan pönttöön.
        Maksu menee vaikka olis tyhjä!

    • Anonyymi

      eipä kiinnosta pätkääkää, jos teitä kiinnostaa kaikki marisemisen aiheisetuutiset asiat, diitä vaan. Ja täällä sitten itkette, hahahaha

    • Anonyymi

      Onhan tuo järjetöntä nykyäänkin kun,tien varressa 8 omakotitaloa,neljän virman auto hakee peräkkäin ,jätteet pois,tuo suuri Kateus Suomalaisilla estää järjen Käytön,tässä ilmasto aktiivisuudessakin,

    • Anonyymi

      Tulee luontoon dumppaus muotiin

    • Anonyymi

      Jätemaksut nostetaan pilviin

      • Anonyymi

        Kellä varaa maksaa niitä hei nostamme hintoja hyvät asiakkaat

    • Anonyymi

      Näyttää myös siltä, että jätehuolto ei ole yhteneväinen koko Suomessa niinkuin mielestäni tulisi olla.
      Päijät-Häme:
      Hajaasutusalueella voivat käyttää yhteisiä jäteastioita tai yhteistä kompostoria, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
      • kiinteistöt, jotka sijaitsevat ajotietä enintään kolmen kilometrin päässä yhteisestä jäteastiasta,
      • kiinteistöt, jotka sijaitsevat saman yksityistien tai -tiestön varrella,
      • kiinteistöt, joihin kuljetaan veneellä ja yhteinen astia on sijoitettu venepaikan yhteyteen tai enintään kolmen kilometrin päähän rantautumispaikasta.
      Linkki: https://www.lahti.fi/tiedostot/jatehuoltomaaraykset/
      Kolmen kilometrin säännössä on selvä rahastuksen maku.

    • Anonyymi

      Esimerkki rahastuksesta Päijät=Hämeessä:
      Näyttää myös siltä, että jätehuolto ei ole yhteneväinen koko Suomessa niinkuin mielestäni tulisi olla.
      Hajaasutusalueella voivat käyttää yhteisiä jäteastioita tai yhteistä kompostoria, jos jokin seuraavista ehdoista täyttyy:
      • kiinteistöt, jotka sijaitsevat ajotietä enintään kolmen kilometrin päässä yhteisestä jäteastiasta,
      • kiinteistöt, jotka sijaitsevat saman yksityistien tai -tiestön varrella,
      • kiinteistöt, joihin kuljetaan veneellä ja yhteinen astia on sijoitettu venepaikan yhteyteen tai enintään kolmen kilometrin päähän rantautumispaikasta.
      Linkki. https://www.lahti.fi/tiedostot/jatehuoltomaaraykset/
      Kolmen kilometrin säännössä on selvä rahastuksen maku.

    • Anonyymi

      Mietitäänpä: En ole koskaan vienyt kauppareissulla roskista - tulen väärästä suunnasta - usein kaupalle! Lisäksi kunnan tarjoama jätekatos on n. kilometrin päässä, kun kaupalle on n. 3km matkaa. Menen matkan kävellen - en siis kanna ylimääräistä!
      Biojäte-keräys on varmasti hyvä, mutta siinäkin on oltava järki: Biojätteen voi käyttää omalla kasvimaallaan, joten haettavasta astiasta en suostu maksamaan.
      Muovi/paperijäte on tällä hetkellä osa talon energiasuunnitelmaa - eli käytetään energiajätteeksi. Jotta tämän voisi muuttaa, pitää tulojen kasvaa että saa ostettua vastaavasti lisää esim. öljyä poltettavaksi - asuntoalue ja tontti on suunniteltu niin, ettei täällä ole paikkaa millekkään muulle energiamuodolle, pl. ehkä sähkö.
      Seuraavat parikymmentä vuotta mennään joka tapauksessa näin, koska niin pitkäksi aikaa on asuntolainaa - sinä aikana ei tarvitse kuvitella tekevänsä muutoksia energiaratkaisuihin - pankki ei niitä suostu rahoittamaan enää kalliin asuntolainan päälle, enkä minä ottamaan lisää lainaa enää toisaalta.

    • Anonyymi

      EU:n sosialistit pakottavat Suomenkin pakolliseen jäterahastuksen piiriin. Kesämökeille tulee lähivuosina pakollinen roskasäiliö, enää ei saa viedä niitä kaupunkiin. Seuraavaksi varmaankin vesimaksut moninkertaistuu, kun lahjotut kansanedustajamme myyvät vesihuollon johonkin Australiaan kuten sähköverkotkin.

      • Anonyymi

        Yksinasuvalla 8 viikon tyhjäysväli maaseudulla.Ei sinne paljon kerry kun kaikki palava poltetaan keskuslämmityskattilassa.Käytetyt paristot ja mitä tulee säilyketölkkejä ja lasitavaraa kerran vuodessa kierrätyspisteeseen.

        Oikein! Näin pitää tehdä.

    • Anonyymi

      No, sehän alkaa sitten näkyä jätesäkkeinä metsissä ja tienvarsilla, kuka haluaa maksaa taas ylimääräistä, ei kukaan.

    • Anonyymi

      Näinhän sitä ihmisten oma-aloitteisuutta ja vastuunkantoa tuetaan, tärkeintä on vain kääriä rahaa varsinkin kiinteistöjen omistajilta kaikesta mahdollisesta.

    • Anonyymi

      Selvää rahastusta koko homma. Nyt alkaa jätteet menemään sekajätteisiin. Lopetetaan kierrätys, lopetetaan pahvien, muovien ja lasien lajittelu.

    • Minun talouttani ei jäteautot käytä hyväkseen missään muodossa.
      Minä poltan kaiken polttokelpoisen saunan pesässä, ainoastaan lasin ja metallin vien sille tarkoitetulle kaatopaikalle joten ainakaan minun osaltani ei uusi laki hyödy mitenkään. Kyllähän jätelaki on hyvä asia mutta ei se sovi edes 1/1000 osalle ihmisistä vaan hallitus panee ihmiset ojasta allikkoon!

      • Anonyymi

        Pilaat hormin. Kun siihen jämähtänyt sulanut muoviaines roihahtaa, on seurauksena melkoinen soihtu.

      • Anonyymi

        Kumpa voiskin tehdä noin tai voi mutta ei siitä mitään hyödy.
        Jäteauto kippaa tyhjän astian ja lasku tulee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilaat hormin. Kun siihen jämähtänyt sulanut muoviaines roihahtaa, on seurauksena melkoinen soihtu.

        Meikä sytyttää hormin tahallaan palamaan kerran vuodessa - nokisutari aina ihmetelly, kun piippu on melkein puhdas. Ei tule isoa nokipaloa ja tiilipiippu kestää kyllä tuon. Ja sitäpaitsi: pahemmin nokeavia puulajejakin löytyy, kuin mitä vähäinen muovin poltto aiheuttaa!

    • Anonyymi

      En tiedä suunnitellun lain oikeita yksityiskohtia, kun en ole niitä löytänyt. Jos nyt asiat menisivät niin, että alettaisiin pakkomyydä kotoa keräilyjä niillekin, jotka tähän asti ovat itse vieneet roskansa ja kierrätettävänsä kunnan roskapisteisiin, ehdotan kansalaisyltiötottelevaisuutta. Pistetään se tyhjä jäteastia tai astiat tien varteen ylösalaisin, kansi auki, ja hirvikamera kuvaamaan. Ei voi jäteyhtiö väittää tehneensä muuta kuin mahdollisesti kurkistaneensa pöntön tyhjyyteen.

      Tai voi ehdottaa jäteyhtiölle, että tuo tarvittaessa roskansa heille, ilman sopimuksia.

      Tai voi ryhmittäytyä naapureiden kanssa ja ottaa käyttöön yhteisen roskiksen. Sen täytyy olla jonkun pihalla, jotta voidaan varmistaa, ettei turistit ja muut asiattomat ala sitä käyttää, tai jos käyttävät niin maksavat.

      Oman kompostorin voi asettaa lähelle noita turhia roskiksia, jotta jäteyhtiö ei voi väittää, ettei tiennyt sen olemassaolosta.

      • Anonyymi

        Eihän tuo ole mikään ongelma nytkään. Hakukertoja voi harventaa ilmoittamalla jäteyhtiölle esimerkiksi kompostoinnista tai muuten vähäisestä jätemäärästä. Eihän vaikkapa yksin asuvalla paljon jätettä tule.
        Jäteautot eivät ajele yhden talon takia, reitille mahtuu kymmeniä taloja ja monenlaisia talouksia. Siinä jätemäärätkin tasoittuvat.
        Naapurissa käy jäteauto kerran viikossa ja vie ison jäteastiallisen jätteitä ja meillä käy joka toinen kuukausi.

        Silti maksat jokaisen pakkauksen hinnassa Rosvo -RInki Oy:lle . Mitä vähemmään laitata kiertoon, sen paremman voiton ne saa. Maksua et voi kiertää jos ostat jotain Suomessa pakkattua.

    • Jätteiden keräämisestä kotitalouksista on sääntönsä, astiansa, telineensä jne. joiden avulla lajittelu onnistuu.
      Mutta olenpa varma, että valtaosa suomalaisista asuu pienissä asunnoissa, jotka on suunniteltu paljon ennen jätteiden lajitteluinnostusta. Kaikilla ei ole tilaa jätevaunuille, hyvä jos saa mahtumaan tiskipöydän alle kaksi sankoa. Eiväthän ne riitä mihinkään, kun nyt vielä aletaan kerätä muovijätettäkin, eli lasit, metallit, ja kotitalousjätteet, paperi, kartonki ja muovi. Nämä toistaiseksi. Varmaan lisää keksitään, jollei jo ole keksittykin.
      40 v. vanhaan keittiöön ei mahdu noin monta sankoa. Voi vain arvailla, että paperit ovat kopassa olohuoneessa , maitotölkit ja muu kartonki tiskipöydällä, muovijäte muovikassissa siivouskaapin ovessa, ja loput mahtuvat kaappiin tiskipöydän alle. Lasi ja metalli toiseen, talousjäte toiseen ämpäriin. Joka päivä on joku astia on täynnä.
      Usein lasit ja metallit pitää viedä matkojen päähän keräyspisteeseen, ja ainahan ne unohtuvat ottaa mukaan kauppakeikalle.
      Kui päi vaa vaikkiamaks tehrä, sanos uuskaupunkilainenkin.

      • Anonyymi

        Meidän talossa lajitellaan kaikki jätteet muovista lähtien great. Paitsi osa ihmisistä, jotka vievät kaiken samassa muovipussissa roskikseen. Jatkossa ei tule enää onnistumaan, koska jatkossa sekajäte kalleinta.

    • Anonyymi

      lopetin kierrätysen heti kun tuli jätevero.se ei ole kuin 15 euroa vuosi.peraate kysymys

      • Anonyymi

        Mikä se jätevero on?

    • Anonyymi

      Poliitikot asuu pääkaupunkiseudulla. Tumppaavat omat roskansa lajittelematta sekajätteisiin, kun ovat niin kiireisiä. Sitten pahekuksuvat, kun näkevät kauppareissulla kierrätyspisteitä, jotka saattavat haista pahallekin.

      Täällä runosuomessa taidetaan olla vähän aikaamme edellä lajittelun suhteen.

      Nimimerkki lajittelen kaiken, mutta voin sopeutua muuhunkin.

    • Anonyymi

      Muistakaa kun poltatte roskia niin jos sisältää esim renkaita niin tehkää polttaminen pimeällä.

      • Anonyymi

        Ei maalla kukaan ole kuitenkaan näkemässä.

        Kaupungissa tuo roskien poltto pimeällä on riskialttiimpaa. Pitää valita pikka, jonne valvontakamerat ei yllä, sytyttää roskat ja palata pikaisesti kotiin katsomaan urheiluruutua.

    • Anonyymi

      Jos näin on niin on kyllä vesipäisintä touhua aikoihin. Joka mökkiroskiksen viereen sitten keräyslodjut metallille, kartongille? Ja puolitusinaa erilaista roska-autoa ajaa rötyyttämään kinttupolkuja. Vai kaikki samaan ja koko hoito kaattarille, byebye kierrätys.

    • Anonyymi

      Kippaa jätteet luontoon säästää rahaa taitaa olla tavoitteena

      • Anonyymi

        Noin tehdään edistyksellisissä kulttuureissa.

        Niissä naisetkin pukeutuvat siveellisesti kaapuun ja koko pään verhoamaan huntuun. Edistyksellisimmillä silmätkin ovat hunnun takana piilossa vieraiden miesten katseilta. Siellä naiset ymmärtävät oman asemansa yhteiskunnassa - ja lapsia riittää.

    • Anonyymi

      Vaikka ei tule jätteitä pitää maksaa

    • Anonyymi

      Tuosta pakkoroskiksien rahastuksesta mökille mistä ei jätettä edes tule niin pitäisi saada ryhmäkanne noita riistäjä kusettajia vastaan.

      • Anonyymi

        Omituinen määräys sekin ettei roskia saa tuoda mökiltä kotiroskikseen. Miksei? Sama kai se on missä ne tuottaa, kahdessa paikassa ei kuitenkaan voi olla yhtä aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen määräys sekin ettei roskia saa tuoda mökiltä kotiroskikseen. Miksei? Sama kai se on missä ne tuottaa, kahdessa paikassa ei kuitenkaan voi olla yhtä aikaa.

        Niin kotona on roskis minne voi tuottamansa jätteet viedä, siitä jätehuollosta maksetaan kotona vaikka olet mökillä. Ihme logiikkaa kun vuosikymmenet homma pelitti näin että kotiroskiseen vei kaikki jätteet mitä mökiltä kertyi.

        Tämä on vain uusi "sähkönsiirtomaksu" kusetus missä hinnat nousee tyhjästä kokoajan.
        Suomi on nykyään persläpimaa missä kusetetaan kansaa ja lain voimalla tuetaan rikollista toimintaa.

    • Anonyymi

      Kaupungissa on helppoa. Melkeinpä kaikkien bussipysäkkien vieressä on roskis. Sinne saa roskat vietyä kätevästi samalla, kun aamulla lähtee julkisilla töihin.

    • Anonyymi

      Muovipakkaus palaa nuotiossa hyvin oiva keino hävittää ne mökillä

    • Anonyymi

      Odota nyt, vielä säläytetään noin 30 muuta hommaa asukkaiden kontolle. Pitäähän sitä nyt vähän saada kuluja laskettua että voidaan keksiä uusia veroja tuloja nostamaan. Palkan alennuksest on seuraava toimi ennen veronkorotuksia.

    • Anonyymi

      Miten käy siinä tapauksessa, jos ei maksa jätelaskuaan... tulevatko ne takavarikoimaan jätteeni. Ja miksi se pakkomaksu- eli EKOMAKSU kulkee sillä nimellä. Senhän kuuluisi olla JÄTEVERO, kun veroiksihan noita pakkomaksuja on tavattu kutsua...voisikoha tuo ekomaksu kuulostaa vähän "vihreämmältä" ja näin tyhmä kansa sen hyväksyy helpommin.

      • Anonyymi

        Ulosottoon menee maksu , vain siinä tapauksessa jos rahaa ei ole , roskat viedään pois, Ja tuodaan jätehuollon toimesta uudet astiat.

      • Anonyymi

        Jäte- ja jätevesimaksut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Ellet maksa niin vouti ajaa sinut maantielle ja nostaa lapset lumihankeen.

    • Anonyymi

      Laitoin kompostiin vanhat patterit ja muovipakkaukset, sekä lasipullot. Siellä ne maatuu hyväksi mullaksi 😊

    • Anonyymi

      Itämeri on hyvä paikka jätemuovin dumppaukseen. Suosittelen.

    • Anonyymi

      Olen tullut samoihin aatoksiin.
      Jäteautoralli jatkuu pahempana kuin koskaan, koska yksi jäteauto ei ota kovin montaa jätetyyppiä samaan autoon. Olen nähnyt jonkun monilokeroisen auton, vai oliko niitä vain 2 lokeroa.
      Lisäksi tämä tulisi kovin kalliiksi kuluttajille.

      Maaseudulla on oikein näppärää viedä lajitelluyt jätteet erikseen esim. isompien kauppojen pihoissa oleviin lajitteluastioihin. Näiden vienti on järkevää aina kun asioi muutenkin kaupungissa syystä tai toisesta, esim. ostosreissujen yhteydessä.

      muovijäte, pahvi, lasi metalli jne - en vielä ole huomannut tekstiilien keräysastioita paitsi sen yhden ulkomaisen kaupallisen.

      Lakialoite on aika kauhistus, en oikein ymmärrä syytä muuta kuin jäteyhtiöt hakevat kuluttajilta lisää rahaa pois, ja sen seurauksena on homman meneminen kalliimmaksi ja tehottomammaksi. Aikaisemmin paikallinen kaatopaikkayhtiö kierrätykseineen yritti omia kuljetuksien hoitoa itselleen. Nyt kun kilpailutan itse pienet jätekuljetusfirmat (meillä on monta erilaista) näen tarkalleen mitä kuljetus maksaa. Kaatopaikkayhtiö haluaisi korottaa kunnolla jätemaksuja.
      Näin netissä ilmeisesti vahingossa kokousmietelmiä muutama vuosi sitten. Silloin oli esitetty kesämökkien kimpa-astiatouhun vahingoksi 60€ kiinteää maksua, oli sitten yhteisastia tai ei. Roskafirmat eivät halua kiertää syrjäisille paikoille. Minullakin on 4 muun mökkeilijän kanssa yhteinen sekajäteastia ihan kylän pääväylän lähellä. Kaukaisimmat mökit ovat minulla (yli 4 km päässä) ja naapurilla olisi noin 6,1 km! Tänne ei voi keväällä eikä syksylläkään välttämättä ajaa, kun tie on liian pehmeä. Eräänä syksynä olin henkilöautolla jäädä jumiin erään toisen naapurin mökin lähellä, n. 200 m päässä mökistä kääntöpaikalla.

      Onkohan tästä asiasta jätetty kansalaisaloitetta?
      uusi laki on järjetön, kallis ja turha kiinteistönmistajan kannalta.

      • Anonyymi

        Eihän jätteen määrä lisäänny uuden lain myötä. Sama jätemäärä kuljetetaan pois kuin ennenkin.
        Ei myöskään ajokilometrimäärät lisäänny.

    • Anonyymi

      Kesämökki on sen jätepisteen ja asunnon välissä.
      Mökiltä on jätepisteelle 15km mökistä eteenpäin ja asunnolle 27km mutta maksettava jätemaksu vaikka en käytä ja tuon sen makkarapaketin muovin kotiastiaan.
      Missä hiilinielulaskelma jos veisin mökin jätekeräykseeen.30km ylimääräistä ajoako pitäis tehdä.

      • Anonyymi

        Herranjestas, sinähän olet rikollinen kun kotiin tuot se kääreen.

    • Anonyymi

      Kannattanee tarkistaa ympäristöministeriön sidosryhmien sisältöä, joka on mukana lain valmistelussa.
      Syyt ja seuraukset löytyvät sieltä.

      Yksi joka sieltä taitaa puuttua on se kansalainen itse, jonka hallinnoimiseksi tämäkin ehdotus on valmisteilla.
      Harmillista että tilanne vaikuttaa epäsuhtaiselta, kun ympäristötietoisuus onkin muuttunut liiketoiminnaksi, eikä sitä ympäristöä säilyttäväksi.

      Aika uskottavaa on että kulut tässäkin jotenkin pyrkivät nousemaan, tavalla tai toisella, eikä ympäristö siitä miksikään muutu.

      Ongelma lienee tässä ympäristöajattelussa, ne lopputulokset ja kulutuksen haitat on niitä epäkohtia joista seuraa ympäristö-ongelmia, eikä mitenkään se tuotanto, valmistus, tai tuotteiden tai palveluiden olemassaolo, joka edeltää tätä jätteeksi ja haitoiksi muuntumista koko elinkaaren aikana.

      Olisihan se tietenkin mukavaa, jos tuotteiden hinnassa olisi ekologisuusmerkintä, josta näkee vaikka hiilidioksisivaikutuksen CO2 0- 1000kg / ostos tai vastaava.
      Tämähän johtaisi tarjonnan muutoksiin niissä jotka sitä pitävät kilpailuetuna, koska kuluttajat päättävät.
      No, jätelaki tai monet muutkin unohtavat myös vaikutukset yhteiskuntaan itseensä, mikä muuttuu, missä ja miksi. Ehkä ne sidosryhmät voisivat sisältää myös
      kansalaisia itseään enemmän koska ongelmia tosiaan voi olla ilman riittävää vaikutuskanavaa.
      Kyllä ne kansanäänestykset voisivat olla varsin sopivia kuten Sveitsissä... kun ei muuten aina oikein taida onnistua...

      • Anonyymi

        Nimenomaan, jätehoitomaksut jo tuotteiden hintoihin! Ei mitään tällaista pelleilyä, jossa jälkijättöisesti hoidetaan vaan ennen ei tuotetta saa myydä ennen kuin siinä on ALV:n lisäksi mukana jätehuoltomaksu, tietty % osuus tuotteen hinnasta. Tämän jälkeen saadaan jätteiden kierrätys järkeville paikoille, kun ei tarvitse astioita(joita ei käytetä) tuoda jokaiseen pihaan..

    • Anonyymi

      Pitää vissiin Mikkoselle lähettää viesti että vähentäkää vain niitä kierrätyspisteitä. Kyllä mettään mahtuu tavaraa.

    • Anonyymi

      Nimenomaan kaatopaikkayhtiöt yrittävät rahastaa, ei roskienkuljetusfirmat.

      Tästä on ollut puhetta Kanta-Hämeessä.
      Paikallinen LHJ (Forssa ja siinä mukana paljon muitakin kuntia) hoitaisi kokonaispakettina ja paljon kovemmalla hinnalla jätteiden kuljetuksen. Nyt osa kiinteistöistä taajama-alueen ulkopuolella pystyy vielä kilpailuttamaan jätekuljetuksen.
      Vapaa-ajan asuntoja haluttiin rokottaa kunnolla, mietinnössä oli jonkun korkeamman maksun periminen kaikilta, kiinteä maksu. Sama maksu olisi mennyt, vaikka olisi yhteisastia käytössä. Onneksi joku tuonkin suunnitelman kaatoi muutama vuosi sitten. Meillä on muutamalla mökillä yhteinen 600 litran astia, ja kustannus / kiinteistö on vain 1/3 tuosta summasta. Jäteastia on ihan kylän keskustan vieressä, vajaa 300 m sivutiellä, jotta asiattomia ei käytä jäteastiaa. Toisella puolella tietä on talo, josta voidaan tarkkailla liikennettä! Kaupunkikaan ei todellakaan ole asukkaidensa asialla. Maksuja yritetään korottaa, jotta loisivat virkamiehet saisivat pitää työpaikkansa. Toisaalta kaatopaikkayhtiöllä lienee jotain hölmöilyvelkaa, joka yritettäisiin maksatuttaa jätemaksujen korotuksella.

      • Anonyymi

        Aika vähän on yksityisiä kaatopaikkafirmoja. Ei taida olla yhtään.
        Kunnat ja kuntayhtymät omistavat kaatopaikat.

    • Anonyymi

      Rikkaiden keino kurmuuttaa köyhiä ja myös cityssä jo täyshuoltoisen taloyhtiön päsmäröintiä omakotitaloutta vastaan..

    • Anonyymi

      Ihan liikaa on noita keräyspisteitä nykyään.Lähes kaikki ovat huonosti hoidettuja,joissa rotat elävät.Jätekeräyspisteitä pitää karsia lisää ja hoitaa ne muutamat paremmin,mihin nykyään ei ole varaa.

    • Anonyymi

      Aloittaja puhuu paljon ja kaikki paskaa!Ota selvää asioista ja valita sitten saatanan kusipää.

    • Anonyymi

      Onneksi rottapisteitä vähennetään,saisi kaikki lopettaa.

    • Anonyymi

      Rottapisteet lopetettava kokonaan.

    • Anonyymi

      Lasin,metallin,muovin ja kartongin keräyspisteitä ei tarvita lainkaan.Kaikki omiin roskiksiin,eikä mitään erillistä kikkailua tarvita.

    • Anonyymi

      Keräyspisteitä on aivan liikaa.

    • Anonyymi

      Epäsiistejä haisevia keräyspisteitä ei tarvita.Kauppojen lähellä rotat lisääntyneet katastrofaalisesti.

      • Anonyymi

        Niin no. Eihän sinne viedä mitään elintarvikkeita, vai onko ne rotat siellä aivan uteliaisuuttaan?

    • Anonyymi

      Keräyspisteet lopetettava kokonaan.

    • Anonyymi

      Epäsiistit rottapisteet lopetettava.

    • Anonyymi

      Kiva käydä kaupassa,kun keräyspiste lemuaa vieressä ja rotat levittävät tauteja.

    • Anonyymi

      Kaikki keräyspisteet ovat järkyttävässä kunnossa,joten lopetetaan kaikki.

    • Anonyymi

      Huonosti hoidetut jätepisteet lopetettava.

    • Anonyymi

      Jätepisteet maksullisiksi,jotta ne saadaan siisteiksi.

    • Anonyymi

      Maksulliseksi nämä rottapisteet ja heti.

    • Anonyymi

      Tamperelainen kunnallispolitiikko Ilkka Sasi ehdotti pisteitä maksulliseksi,samoin kuin joukkoliikenne jatko parkkejakin.

    • Anonyymi

      Kokoomus haluaa keräyspisteet maksullisiksi.

    • Anonyymi

      Maksulliseksi vaan ja äkkiä.

    • Anonyymi

      Tätä on vihervasemmiston linja. Järjetöntä, näin ei työpaikkoja synny vaan mennään taaksepäin jätteiden lajituksessa.

    • Anonyymi

      Eri puolilla kiertäessäni olen pannut merkille kuinka pienissä vain muutaman tuhannen asukkaan kunnissa jo yksi hyvin mitoitettu keräyspiste kuntakeskuksessa riittää vastaanottamaan kuntalaisten kierrätysjätteet. Paikat ovat siistejä ja ihmiset noudattavat kurinalisesti jäätteidensä kierrätystä oikeisiin konteihin. He kierrättävät jätteensä mm. kauppareisujen yhteydessä. Suurilla paikkakunnilla, missä yhtä kierrätyspistettä kohden on moninkertaisesti enemmän asukkaita kuin em. tapauksessa, on tilanne toinen. Keäryspisteet ylikuormittuvat ja jätteitä kertyy täynnä olevien konttien ulkopuolelle. Jos kierrätyspisteiden määrää lisättäsiin suurilla paikkakunnnilla, nyt kaavaillun vähentämisen sijaan, katoaisi siisteysongelma suurilla paikkakunnilla ja kierrätys toimisi luonnon, sekä koko yhteiskunnan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

      • Anonyymi

        Tämä on kato hyvä menetelmä saada ihmiset pois niiltä hyvin toimivilta idyllisiltä pikku paikkakunnilta. Tehdään vaan normaali elämä siellä mahdottomaksi niin josko sieltä älyttäis lähteä betonilähiöön maksamaan lajittelusta ja liikkumisesta siten kuin viherpeipot haluaa fantasioissaan.

    • Anonyymi

      Jätepisteet poistettava kokonaan.Kaatopaikka riittää.

      • Anonyymi

        Ei niitä kaatopaikkoja enää ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitä kaatopaikkoja enää ole.

        Kyllä niitä on!!

    • Anonyymi

      Rottapisteitä ei tarvita.

    • Anonyymi

      Maksullisiksi,niinkuin kokoomus on ehdottanut.

    • Anonyymi

      Jätepisteet tulisi saada maksullisiksi,jotta siisteys säilyisi.

      • Anonyymi

        Ei suinkaan, vaan kulutustavaroihin kierrätysmaksut, joilla näiden paikkojen hoito katetaan. Jos on epäsiistiä => kierrätysmaksut nousee, kunnes enää ei ole epäsiistiä.

    • Anonyymi

      Keräyspisteet kun vähenee, lisääntyy roskien poltto koti oloissa aivan varmasti. Kiva haistella huonosti palavaa muovia. Maksullisuus niissä pisteissä varmasti hankala toteuttaa. Nythän ne tyhjennetään "jätteeestä saatavalla kuljetuspalkkiolla". On jokseenkin omituista esim.jätepuun viemisestä jäteasemalle maksua vastaan, kuitenkin siitä saadaan moninkertainen raha takaisin poltettuna kaukolämmöksi. Nehän voisi palauttaa ostopisteeseen pienellä bonuksella/miinustamalla kassakuitista.

      • Anonyymi

        Jos rahastusta tapahtuu kahdessa kohdassa, en käytä järjestelmää! Poltan itse - oli sitten kestopuuta eli ei.

    • Anonyymi

      Jätepisteiden epäsiisteys löytyy peilistä ja piste.

    • Anonyymi

      Vantaalla tuotetaan sähkö jätteenpoltolla.Virosta jätettä jos ei omat riitä.Lajitteluun saisi käyttää tänne tunkeutuneita,ylläpidon vastineeksi.

    • Anonyymi

      Sairas kokoomuslainen joka hokee jatkuvasti kierrätyspisteitä epäsiisteksi rottapesiksi, tulisi saada mielenterveyshoitoon, jos ei vielä selliasessa ole.

    • Anonyymi

      Samaan kasaan sitä tavaraa menee vaikka kuinka lajittelet.

    • Anonyymi

      Halvinta heittää jätteet luontoon. Niin Afrikassa ja muslimimaissa tehdään.

    • Anonyymi

      Kohta on syrjäiset metsäautotiet täynnä kaatopaikkajätettä, jotka kerätään verovaroin pois, tai jätetään keräämättä.

    • Anonyymi

      Jåtepisteet markettien nurkilla ovat ympäristöhaitta.Ne pitää laittaa maksullisiksi,niinkuin kokoomus ehdottaa,tai lopettaa kokonaan.

    • Anonyymi

      Ketään ei kiinnosta maksaa paskasta lisää kun asuinpaikalla on jo pakollinen jätehuolto, sen pitäisi jo riittää ja jos aletaan lisää rahastamaan kuten on jo käynyt monessa paikassa niin jätteet kipataan kylmästi luontoon sekin on jo arkipäivää kaikkialla, sitä näemmä halutaankin ahneuksissaan suosia.

      Esim kaatopaikalle pitäisi olla ilmainen jätteiden vientioikeus yksityishenkilöllä.
      Mutta kun sielläkin rahastetaan paskasta ja vanhoista sohvista älyttömiä summia niin ei ihme että ne sohvatkin ovat pitkin mettiä ja levähdysalueita.

      Kierrätyskeskukset myös rahastavat paskasta, on tämä merkillinen maa kun kaikesta rahastetaan vaikka verot on jo tapissa jo tuotteiden hinnoissa joten hävitys pitäisi näinollen olla jo ostohinnassa mukana.

      • Anonyymi

        Eipä tarvi ihmetellä persujen menestystä, kun tätäkin ketjua lukee.

    • Anonyymi

      Markettien jätepisteet on lopetettava.

    • Anonyymi

      Biojäte kompostiin, metallin menee romuautojen mukana, kaikki loppu mikä palaa niin poltetaan ulkona ja kaikki palamaton heivataan jonnekkin tienpientareelle.
      Siinä Vihreille ja nyky hallitukselle minun ekoteko.

      • Anonyymi

        Vuosi sitten kysyin jätekuskilta. Jätteitäni haettiin siis rivitalosta. Et lajitellaanko ne sitten jotenkin. Vastaus oli ei mitenkään. Samaan läjään kipataan. Eli melkoista rahastusta jäteyhtiöiltä ?

        Otetaan esim. Asbesti.... Ongelmajäte.... Tiedättekö mihin se ongelmajäte laitetaan.... Se haudataan maahan maankaatopaikalla.
        Olen itse vienyt useassa paikassa kaivettiin kuoppaa sitä.... Tampere tosi hyvä esimerkki... Saneerataan ja puretaan ja asbesti haudataan maahan.

        asun 50 .000 väkimäärän kaupungissa . Kunta remppaa talon julkisivua .Kesti yli vuoden . Seinät ja parvekkeet purettiin. Eikä mitään varoitusta Asbestista. Itse tiesin että sitähän tuo 60 luvun purkukuntoinen talo täynnä. Astmani palasi 6 v. jälkeen. Vuoden kärsinyt. Eli kunnat säätää Asbestimääräyksiä. Ja itse ovat hälläväliä ! ( Balttien urakoimana )

    • Anonyymi

      Kierrätystaxit toimii uudellamaalla ja on edullinen vaihtoehto kotien kierrätyksen järjästämiseen.
      Meidän rempparoskat lähti ainakin sovitusti.

    • Anonyymi

      Kierrättämisen pitäisi olla helppoa ja halpaa, muuten käy niin kuin esim. Turengin keskustatassa Janakkalassa. Ölytynnyreitä, akkuja yms. muuta jätettä on kertynyut vuosikausien ajan aivan kunnan keskustan ja asutuksen lähelle. Kunnan ympristötoimi taitaa olla aseeton tässä:
      https://www.janakkalansanomat.fi/uutiset/art-2000006693742.html

      • Anonyymi

        Keravan keskustasta poistettiin huhtikuussa Sortti-asema.
        Paikalla aanelonen joka ohjasi vähemmän eri lajeja keräävään pisteesee laitakaupungille Luhtaniituntielle.
        Pari muovijäte-erää olen saanut kerrostalojen keräyspisteisiin.

        Sekajätteen keräys raskailla jätepuristinautoilla on ympäristön saastuttamista.
        Jätteestä valtaosa on elintarvikkeiden muovipakkauksia.

        Minun sinkku-miehen jäte on lähes kokonaan elintarvikepakkausten muovia.
        Maitotölkkeja loput ja niitä sentään sallitaan kierrättää.

        Koskahan pakotetaan maksamaan vitosen viikko jätepaoerin noudosta?

    • Anonyymi

      Oman paikkakuntani biojäte kuskataan tällä hetkellä kilpailutuksen tuloksena 150 km:n päähän Turkuun, vaikka lähempänäkin on lukuisia kaatopaikkoja. Eikös uudistuksen tavoitteena pitäisi olla ekologisuuden? Rekkaralli ei sitä edistä.

    • Anonyymi

      Koskahan jätepaperin keräys määrätään raskaalla kuorma-autolla kotiportilta tapahtuvaksi. Myös minulta kaksi laihaa ilmaisjakelulehteä viikossa.

      • Anonyymi

        Jätepaperilla on keräyslaatiot puiston kulmalla.
        Ihmeellistä että tällainen liikuntaa edistävä keräystapa sallitaan.

        Vaarana lääkärityöttömyys kun kansa kuljettaa lehdet keräyspisteeseen?

        Sekajätettä kierrättäjälle tuskin kertyy muovikassillista kuukaudessa, mutta muovijäte huolehtii liikunnantarpeen täyttymisestä.

    • Anonyymi

      vihersakin aikaansaanti

      • Anonyymi

        Uusi jätelaki: On kunnalle ilmoitettava myös kesämökin jätteiden kompostointi. Pelkän puutarhajätteen kompostointia ei tarvitse ilmoittaa.
        Kaikki muu jäte ilmoitettava?
        Tullaan sitten kohta hakemaan mökiltä, kun nykyisellään itse viedään keräyspisteisiin? On sitten mökkitiet entistä enemmän tohjona. Omakotiliitto ei ole reagoinut eikä mökkiläisten liitto.

    Ketjusta on poistettu 456 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe