Olen hiljalleen lopettanut masennuslääkkeiden käytön, oikeastaan en ole tänä syksynä niitä enää syönyt. Voiko tämä vaikuttaa ajatuksiin, hormoneihin ja tunteisiin niin paljon, että en enää rakasta miestäni, jonka kanssa olen ollut 12 vuotta?
Toki, meidän suhde on ollut lähellä loppua viime vuosina moneen kertaan ja avioerohakemuksia on täytetty riitojen päätteeksi, mutta ei koskaan lähetetty.
Suhteen huono tila avasi oven tunteille toista kohtaan, ja olen mennyt tulisesti ihastumaan toiseen mieheen, joka myös minuun. Nyt oikeasti ajattelen ottavani puheeksi aivan oikean avioeron, koska tajuan, että tästä ei tule mitään. Kauan on yritetty suhdetta parantaa, mutta varmaan molemmat olisi onnellisempia jonkun uuden kanssa. Mies vain tuntuu huomanneen, että olen nykyään etäinen ja yrittää olla mukava. Onkin ollut tosi tyyntä viime viikot, mutta vain siksi että tunteeni ovat jo muualla.
Mutta haluan silti kysyä, voiko masislääkkeiden lopetus vaikuttaa tunteisiin tässä määrin, että haluan erota? Toki, meidän suhde on niin huono että siitä olisi hyvä lähteä vaikka ei olisikaan ihastunut uuteen mieheen. Ehkä tuossa nyt vastasinkin omaan kysymykseeni. Ja kyseessä ei ole mikään tavallinen pikku ihastus mitä joskus voi varatuille tulla, vaan aika hemmetin leimuava sellainen.
Masennuslääkkeiden lopettaminen, lakkasitko rakastamasta miestäsi?
3
72
Vastaukset
- Anonyymi
Tottakai vaikuttaa niin , että voit nyt kokea aidot ja todelliset tunteesi, kun et enää ole lääkkeiden turruttama.
- Anonyymi
Lääkkeiden lopettamisen jälkeen parisuhde muuttuu, koska toinen osapuoli (sinä) muutut. Yhteyden muodostus täytyy muokkautua uudestaan. Olisiko tiedän huonossa suhteessa ollutkin kysymys siitä että sinä et lääkkeiden lamaannuttamilla aivoilla ja tunteilla pystynyt vastaamaan kumppanisi tunteisiin ja reaktioihin normaalisti. Nyt olet hänelle erilainen ihminen johon täytyy tutustua uudesta näkökulmasta.
- Anonyymi
Myös mies käyttää masennuslääkkeitä, ja on yhä syvästi masentunut. Suhde on ollut koetuksella jo ennen lääkkeitä, mutta toki niiden aikana eniten, tietty kun elämäntilanne on ollut pahimmillaan ja sen jälkeen kaikesta katkeroituneena. En tiedä, voidaanko enää löytää romanttista rakkautta, kumppanuus kyllä, mutta nyt kun tilanne on tämä en tiedä riittääkö pelkkä kumppanuus sittenkään, johon olin ajatellut tyytyä että saisin joskus haaveilemani perheen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883