Tuksu se vaan tuuttaa oikein urakalla vauvansa kuvia nettiin.
"Tunnistettavat kuvat kuuluvat henkilötietolain piiriin, jonka mukaan jokaisella ihmisellä, myös alaikäisellä ja vastasyntyneellä, on oikeus yksityisyyteen. Vanhemmilla on vastuu lapsen oikeuksista."
Nytkin noiden vauvakuvien perusteella keskustelua, onko vauvalla vinokallo ja miksi hänen kasvoillaan on jälkiä. Miksi vauvaa kuvattu nettiin kakkaisessa puvussa ym.
"Tunnistettavat kuvat kuuluvat henkilötietolain piiriin, jonka mukaan jokaisella ihmisellä, myös alaikäisellä ja vastasyntyneellä, on oikeus yksityisyyteen. Vanhemmilla on vastuu lapsen oikeuksista."
Nytkin noiden vauvakuvien perusteella keskustelua, onko vauvalla vinokallo ja miksi hänen kasvoillaan on jälkiä. Miksi vauvaa kuvattu nettiin kakkaisessa puvussa ym.
Vastaukset 94
Vanhimmat
Eihän Tuksulla ole mitään rajaa, kun julkisuudesta on kyse, onhan se jo monesti nähty. Ei se osaa olla ilman julkisuutta. Sevenin sivuilla ja otsikoissa pitää pysyä konstilla millä hyvänsä. Saahan siinä sitten Seveniltä jonkun satasen rahaakin. Tulot ei vissiin (nytkään) ole yltäkylläisiä. Tuksu kun ei tunne ilmeisesti sellaista käsitettä kun säästäminen. Kaikki sileeksi kiinarytkyihin ja kaikenmaailman dingeldangeliin välittömästi.
Pikkuinen ei voi itse puolustautua ja kertoa, haluaako naamansa kuvan joka viikko nettiin. Surku.
Isän virkaan jujutetulla albaanilla ei ole tässäkään asiassa sananvaltaa. Lapsen nimikin oli äidin valitsema. Mutta kun vaan tajuaisi Balkanin äijä isyyskokeen! Isä voipi olla ihan joku muu.
Mutta tosiaan, viatonta vauvaa käytetään ö-luokan julkkiksen astinlautana. Ei tainnut 5 2 0:n sarja jatkua enää, eikä blogistiksikaan liene asiaa? Vauvan kuvat tulevat lehteen, sanoi äiti tässä joku aika sitten. Nyt kuvien julkaisulle lehdessä jyrkkä ehkä.
Lopettakaa lässsyttäminen! Tunkilla on oikeus laittaa muksunsa kuvia OMAAN Instagrammiinsa ja OMAAN faebook sivuunsa, siinä missä muillakin vanhemmilla!
Menee jo lapsellisuuksiin toi Hymy-jengin räksyttäminen.
Koittakaa nyt edes vähän aikuistua!
Johannahan mainosti Seiskan sivuillakin, ettei tuo miestään eikä vauvaa julkisuuteen. Ja ei mennyt montaa päivää vauvan syntymän jälkeen, kun ensimmäiset kuvat olivat instassa, facessa ja Seiskassa.
Hivenen ristiriitaista.
Ja miehen kuva on näkynyt jo moneen kertaan ainakin (julkisessa) instassa.
Ristiriitaista sekin.
Toki jokainen saa ja voi tuoda perheensä esiin ihan missä tahansa somehommelissa, mutta tyhmää on ensin sanoa toista ja tehdä ihan täysin toista.
Ps. ikävästi pistää silmään (sic) nuo vauvan kuvat, joissa näkyy vauvan tulehtunut vasen silmä. Toki voi olla kirsikkaluomikin (joka häipyy omia aikojaan), mutta joutaisi äippä tai isukkioletettu puhdistamaan sen, kun rähmii aika kurjasti. Ja neesun päällä on vauvalla ollut jo pitkään ikävän näköinen jälki. Ensimmäisessä Johannan julkisuuteen tuomassa vauvan naamakuvassa näkyi pahannäköinen mustelma nenässä, ja vieläkin se samainen kohta vaavin neesussa näkyy melko pahasti :(
No voi voi voi, jos jossain jotain sanoi. Onko vallan ristiriitaista? Ja tyhmääkin vielä.
Nyt maailma varmasti siitä tuhoutuu!
Sinä kun olet vallan järjen jättiläinen.
Onko pakko mennä sinne Instagrammiin tai Feissariin kyyläämään sen tenavan kuvia. Harvoinko ne ipanatovat kipeitä, milloin on mikäkin paikka kipee. korva,massu silmä.
Jos on luoma tai syntymämerkki, niin heti muksua on pahoinpidelty ja vaikkamitä.
Mistä te se tiedätte miten ne mukulaansa hoitavat! Ootteko kattomassa 24/7? Häh?
Typerämpää sakkia kuin teikäläiset saa hakemalla hakea.
Oikea KARENeiden sukukunta!
Mistäkö tietää miten he mukulaansa hoitavat? No riittää kun katsoo Tuksun historiaa, muijahan on väkivaltainen. Tuomittu rikollinen, joka jopa teräaseella on pahoinpidellyt. Tämän lisäksi vetää alkoholia ja ryynejä, kunnon sekakäyttäjä. Siitä voit neropatti päätellä, miten hän lastansa hoitaa! Ja miksi ihmiset täällä ovat huolissaan.
Olen huolissani vauvan ulkonäöstä, tietääkö joku muistuttaako hän FAS-lasta? Ohut ylähuuli on yksi merkki, mitä muita on?
Kai sun pitäis se tietää, omat lapsesi ovat kaikki FAS-lapsia.
Johannan vauvan nenän ja ylähuulen välissä on ihan normaali vako, ei ole "tasainen" kuten taas fas-lapsilla on.
Ylähuuli on toki kapeahko, mutta sellainen se suurimmalla osalla suomalaisista ihmisistä on, niin vauvana kuin aikuisenakin - ellei joitain fyllereitä käy laitattamassa.
Silmätkin ovat ihan normaalissa kohdassa ja eivät ole "viirut" toisin kuin fas-lasten silmät ovat.
Pääkään ei ole pienikokoinen vartaloon nähden, vaan ihan normaali pallopää tuo näyttää olevan :D (pienipäisyys on myös fas-lapsen tunnuspiirre).
Ulkoisissa piirteissä ei ole mitään, mikä viittaisi fas-oireyhtymään.
MUTTA:
Vaikka lapsi vaikuttaa ulkoisilta piirteiltään täysin terveelle ja normaalille, niin se ei tarkoita, että vauva olisi "sisäisesti" ok.
Jos Johanna on päihteillyt, niin kuin väitetään, niin todennäköisesti nämä päihteilyt ovat jättäneet jälkensä lapseen.
Nämä päihteiden käytön aiheuttamat ongelmat tulevat myöhemmin lapsessa esiin esimerkiksi kehitysviivästyminä (lapsen psyykkinen puoli), oppimisvaikeuksina ja mahdollisina mielenterveys- ja päihdeongelmina. Listaa toki voisi jatkaa pidempäänkin...
Voisiko ylläpito sulkea tämän sairaan aloittajan jokapäiväiset viestit ja kirjoituskiellon pistää päälle.
Sotkee koko palstan vainoamisellaan.
Siis what?! Ylläpito kyllä näkee millaisia ja minkä verran aloituksia olen tehnyt.
Onko aihe jollain tapaa tabu? Tässä on lapsesta ja hänen edustaan kyse. Kun aiheesta keskustellaan, toivottavasti poloinen lapsi pääsee pois julkisuuden hampaista.
Viime yönäkin väsynyt äiti, jonka kuulemma pitää saada nukkua, oli tursaissut uusia kuvia vauvastaan nettiin. Olipa yhdessä äidin itsensäkin paljasta pintaa. Hänen kun pitää päästä paljastelemaan lapsensakin kustannuksella,
Terveisin aloittaja.
Ylläpitoon ilmoitettu, todella ala-arvoista solvaamista sinulta.
Voi kyynel! Tärkeä asia, josta pitää keskustella. Miten oikeudessa tuomittu rikollinen ja päihteiden väärinkäyttäjä Tukiainen pystyy huolehtimaan lapsestaan.
Älä välitä, toi sama tyyppi on riehunut aiheettomasti muissakin ketjuissa.
Onko täällä joku promilleraja, kuka ja montako kertaa saa aloittaa ja mitä se sua haittaa/sulle kuuluu? Näistähän se keskustelu lähtee liikkeelle. Joku muu kuin aloittaja on sairas vainoaja.
Kirjoitti jossan ketjussa, että kommentoi kerran ja nyt tuo ilmestyy joka ketjuun????
Ap ei vaikuta kovin välkyltä.
Päinvastoin. Vaikuttaa välkyltä ja huolestuneelta vauvan kotioloista. Sitähän ei tiedetä, onko Tuksun vauva millään tavalla terve. Päihdeäitien aiheuttamat vauriot tulevat näkyviin lapsen kehittyessä. Kohta näemme lisää.
Briljantti havainto, professori Wittgenstein.
Miksi se lapsi näyttää flegmaattisena vain nukkuvan. Tukka näyttää vaalealta ja piirteet ovat suomalaisen pottunokan. Kuka sen isä on?
Aivan samaa mieltä kanssasi!!!
Lapsi parka.
Tunkki sen lapsensa viellä seinään heittää, eikä varmaan mene edes pitkään...
Tuossa ig-kuvassa kiinnitin huomion J:n häjyn pitkiin kynsiin,ei ole vauvan hoidossa hyvät ne.Vauvan kynnet kans pitää leikata välillä,ettei käsillä huitoessaan raavi itseensä.Vaikka eipä nää mulle kuulu.Lapsi on kyllä söde .
Et ole äidinkielenopettaja.
Et sinäkään. Ja mitä olet mahtanut koulussa oppia, kun et osaa kirjoittaa edes yhdyssanoja oikein?
Samaa sairasta kirjoittelua joka ikinen päivä. Keksikää jotain uutta välillä.
Mikset itse keksi?
Hyvä että keskustellaan. Tunkin lapsi tuskin on normaali kaiken sen ryyppäämisen jälkeen.
Kuvissa silmät kiinni. Ovatko auki lainkaan. No, tehty mikä tehty. Sen kanssa on elettävä. Ainakin jonkun.
Oletkos kuullut että pienet lapset tekevät sellaista ihmejuttua suurimman osan aikaa päivästä sitä sanotaan NUKKUMISEKSI.
Nukkuvatko sun tenavasi silmät auki?
Onkohan Tunkero maksanut ammattivalokuvaajan laskun. Ei ole kai saanut niitä kuvia kaupaksi Seiskalle ehkä ylihinnoittelun takia.
Lopeta lässsyttäminen! Tunkilla on oikeus laittaa muksunsa kuvia OMAAN Instagrammiinsa ja OMAAN faebook sivuunsa, siinä missä muillakin vanhemmilla! Menee jo lapsellisuuksiin toi Hymy-jengin räksyttäminen. Koittakaa nyt edes vähän aikuistua!
Itse ainakin olen noista kirjoituksistaan tosi jo kyllästynyt ja ihmettelen hänen tietämyksestään niin monesta!
Esimerkiksi coronasta, aivan on pihalla ja jatkuvaa suomen haukkumista!
Esm. ruotsissa on nyt 124,000 tartuntaa ja 5930 kuollutta! Meillä 16.400 tartuntaa ja 358 kuollutta.
Jos nyt menisi vaikka Aftonbladetia lukemaan siellä olevia corona päivityksiä, jotka huomenna tulee 2 jälkeen iltapäivällä. Ja lukis niitä Tegnellin ym siellä antamia ohjeita jotka jo ovat kovenneet!
Ja, Woldometer Live, siellä päivittyy maiden tartunnat, eri aikaan riippuen ajasta! Kannattaa seurata ja käydä läpi missä maailma nyt menee!
Ja, ne yölliset horinat suoraan jostain hölmöjen videoista YT.
Tukiaisen yölliset mölinät mikrosiruista ja maailmanlopusta kertoo, että se on taas sekoamassa.
Jos ei Tunkin tarina kiinosta siihen on harvinaisen yksinkertainen ratkaisu:
ÄLÄ LUE NIITÄ.
Oletko aivoton, kun et tuota tajua.
Kaiket päivät kyttäät Tunkin tekemisiä ja yöt itket ja haukut keskustelupalstoilla.
Tässä täytyy olla joku erehdys. Tuksu on sanonut ettei laita vauvasta nettiin kuvia josta tämä voidaan tunnistaa eli kasvokuvia.
Juuripa näin.
Kovasti aikoi vauvan yksityisyyttä suojella ( samoin kuin vauvan oletetun isänkin), niin heti kun kynnelle kykeni niin vauvan naama pläjähti Seiskaan.
Ja tuo vauvaraasun rähmivä silmä saa suunnilleen myötätuntokipua aikaiseksi omassa silmässä.
Ps. mikähän tuon vauvan nenään on osunut? Edelleen on vekki/mustelma siinä?
Tuksulla on paljon näitä erehdyksiä, muunmuassa uskovainen erehtyi ja tuli raskaaksi.
Se on varmaan se synnytysrauta, mikä on viattoman nenään osunut. Jälki lähtee n. puolessa vuodessa.
Veikkaan, että oli epäilys siitä, että lapsi ei näytäkään isäksi kutsutulta henkilöltä. Siitä syystä vouhotti pitävänsä vauvan piilossa julkisuudelta.
Synnytysrauta?
Mikä hitto se semmoinen on?
Totta.
Ainut vaan, että vauvaparka näyttää suomalaiselle pottunokalle. Toki sillä oli aluksi tummemmat vauvahiukset (niin kuin vauvoilla usein on), ja jossu ajatteli, että "Jes, tuli balkkaninmakkaran mukula". Eipä hoksannut, että vauva muuttuu paljonkin siitä, mille heti synnyttyjään näytti.
Semmoista hentoista liuhulettiä vauvan päälaen karvoitus on, että se ei voi mitenkään olla albaanin lapsi. Niiden paksut ja vahvat ja tosi tummat/mustat hiukset periytyy lapselle kuin lapselle. Samoin kuin kulmakarvat. Tuolla pienellä on näkymättömät kulmakarvat, toisin kuin tuonikäisillä puolialbaaneilla (tai valtiolla ei niin väliä, mutta sieltä suunnilta tulleilla kuitenkin).
"Lapsella on oikeus perustuslain 10 §:ssä säädetyin tavoin yksityiselämän suojaan. Lisäksi yksityisyyden suoja on turvattu useissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. Yksityisyyden käsitettä ei ole kuitenkaan määritelty, mutta sen on katsottu sisältävän ainakin fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden, arvokkuuden tunteen säilyttämisen ja itseään koskevan tiedon kontrolloinnin.
On muistettava, että kerran internetiin ladattua tekstiä, kuvaa tai videota ei enää voi hallita, vaan se voi jatkaa elämäänsä kopioituna, muokattuna ja levitettynä. Hyvääkin tarkoittava ja harmittomaksi mielletty julkaisu voi olla lapsen omasta mielestä todella nolo ja saattaa lapsen vakaviin ongelmiin, altistaa kiusaamiselle, häirinnälle tai haitalle myöhemmässä elämässä. Vanhempi saattaakin internetiä käyttäessään tahtomattaan tulla loukanneeksi omien lastensa oikeutta yksityisyyteen ja jopa saattaa heidät alttiiksi riskeille.
Lastensuojelun keskusliiton nettisivuilta löytyy hyvin materiaalia lapsen yksityisyyden suojasta digitaalisessa mediassa, mihin jokaisen vanhemman kannattaa tutustua, mielellään ennen minkäänlaisten lapsen tietojen ja valokuvien julkaisemista sosiaalisissa palveluissa. Vanhempien kannattaa myös miettiä, miltä lapsesta itsestään mahtaa tuntua myöhemmin, jos hänen koko elämänsä ensimmäisestä ultraäänikuvasta lähtien on saatettu sosiaaliseen mediaan, missä se ei ole enää millään tavalla hallittavissa. Voiko tämä olla lapsen edun mukaista?"
JÄKÄT JÄK!
Haasta sitten oikeuteen KAIKKI perheet jotka jakavat kuviaan Facesssa ja Insatassa ja YouTubessa ja muuallakin somess.a
Voit haastaa samalla oikeuteen ITSESIKIN.
Tein susta ilmoituksen viranomaisille, vaikken sua tunnekaaan, mutta olen täysin varma että olet hulllujen huoneelta karannut kirvesmurhaaja.
Täytyy miettiä onko sun vapaana kulkemisen salliminen yhteiskunnan etujen mukaista.
"Se" on jo housuissa eikä sitä saa imaistua takaisin. Turha itkeä. Millä nimellä nämä vauvan kuvat löytyvät 2030-luvulla netistä. Ketä edes kiinnostaa.
Minusta on lehtikuvia yli 10 vuoden takaa, mutta eivät ne tule normaalihaulla näkyviin. Tuskin muillakaan.
Jokainen saa julkaista mitä haluaa, mutta olen sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi julkaista missään lapsesta kuvia. Ei lapsi pysty päättämään haluaako kuvia julkaistavan. Tarkoitan tällä myös ihan tavallisia ihmisiä, enkä vaan julkkiksia. Johanna on ymmärretävästi niin onnellinen tytöstä, ettei malta olla julkaisematta kuvia. Minäkin kävin katsomassa ja kyllä tuo tyttö saa rakkautta.
Sitä et pysty kuvien perusteella päättelemään. Moni huono vanhempi osaa esittää ja näytellä rakastavaa sen kuvanottohetken. Faktahan on, että jos Johanna niin kovasti välittäisi lapsestaan niin hän ei olisi ryypännyt raskausaikana ja vahingoittanut lasta.
Mistä tämä tieto ja ryyppäsikö paljonkin?
Tuksu on Äitinsä ,joten mistä me voemme tietää mitä siellä imetyspullossa on? Jos kerran lapsi on niin rauhallinen herätessään? Vit Joo
Mua pelotta mitä pienokaisen elämän ensiaskeleet sisältää.
Mitä hiton väliä on 15-20 vuoden jälkeen, oliko netissä julkaistu kuvia siltä ajalta, kun henkilö oli alle kuukauden ikäinen vauva. Ei siinä ole mitään väärikäytöksen mahdollisuutta, ei nyt eikä vuonna 2040.
Ilmoita presidentille huolistasi.
Mieluummin lastensuojeluun. Sinne on ilmeisesti ilmoituksia jo jonkin verran tehtykin.
Ei ihan normi tuoreen vajaan kuukauden ikäisen vauvan äidin toimintaa taas facessa.
Siellä on yöllä haistateltu v****a ja valvottu facessa aamuun asti.
Eli ryynejä ja viinaa vetää taas! Silloin aina aloittaa tuon kiroilun ja mellastamisen.
Vi**n hullu!
Ilmoittaisitko oikeasti lastensuojeluun että Tunkki jakaa omassa instassaan oman ipanansa kuvia? Oletsä aivan tärähtänyt? Karen? Ilmoitteletko muidenkin ihmisten lapsista, joiden kuvia vanhmmet jakavat somessa?
Eiköhän sinne ilmoiteta Tuksusta jotain ihan muuta.
Aivan. Sinun pitäisi asia tietää.
Sinusta itsestäsi on lastensuojelussa lukemattomia ilmiantoja.
Kiukuttele omia aikojasi. Henkilökohtaisuus on aina intiimiä, kuten tiedät.
Hemmo täälläkin pula ajan vithuilijana.
Bismine on kaapannut Tunkin vauvan esittelykappaleekseen. Yhdessä kuvassa näyttää melkein syöttävän sen "sulhaselleen".
Tuksua ei äitiys ole muuttanut pätkän vertaa! Siellä sitä taas ryypätään ja haistatellaan. Kunnon sekoilua tulossa, glamour räjähtää kohta...
Asumiskuvio kushee reisille kohta. Koiria ei saisi olla asunnossa ja vuokranantaja edellyttää säännöllisiä kk-tuloja ym. vuokralaisilta. Pikkusyrrahan sen luukun tuolle rakastuneelle parille hommasi ja hommasiko sen vielä omiin nimiinsä?
Kyllä siellä pili-Pali on luultavasti leiponut lättyyn. Johan lyllerö pelkäsi sitä keväällä.
Se keväinen juttu oli kyllä Tuksun sepittämää selitystä Arto2:lle, kun yritti saada hänestä isä(puolta) lapselle. Hänen luokseenhan Tuksu täältä lähtiessään suorinta tietä meni ja sille tielleen jäi.
Tuksulla on tällainen inhottava tapa kerjätä säälipisteitä, että häntä on muka löyty. Todellisuudessa se on Tukiainen joka hyökkäilee ihmisten kimppuun.
Varmaan on nytkin huijausta jos suomesta ei enää heru rahotusta exältä, niin otetaan ero mohmedista ja anellaan exän luo takaisin? Vähän traamaa kehiin ja voi yh-äiti ressua.
Jospa se kämppä onkin airbnb ja tarkoitus on muutenkin olla näin aluksi siinä, ja kun saa sopivan syyn kehitettyä (miksi mies lyö) niin kohta on sekin ukko historiaa, ja mammaparka saa lisää asukkaita.
Huoh, ajattelee mamma, tämä ei lopu koskaan, ei edes eläkkeellä.
Sääliksi käy, pakoon ei pääse, koska vastuu, ainakin pienestä.
Ei, vaan ne tulee Sun luo asuun, idioottti!
Ei Tuksu pysty asumaan kuin huollettuna. Siksi jonkinlainen ensikoti olisi ollut hänelle paras asumismuoto. Siellä olisi neuvottu kädestä pitäen miten laskut maksetaan, miten pestään vaatteet, miten syödään terveellisesti jne.
No ei se ensikoti riitä, täytyy olla loppuelämän koti.
Se olisikin turvallisin vaihtoehto heille. Täällä on kova kuri ja järjestys. Elämä laitetaan järjestykseen ja kaikenlainen liehuminen ja valvominen ei tule kysymykseenkään.
Se on sillan alla.
Tuksun olisi kannattanut miettiä kahdesti, että tuoko pienen tyttärensä julkisuuteen. Itsellään ei ole julkisuudesta muutakun huonoja kokemuksia, niin miksi pitää pieni viaton ihminen vetää siihen kaikkeen kamalaan pjaskaan mukaan. Olisi nyt nauttinut omasta pienestä perheestään ihan keskenään ja vetäytynyt julkisuudesta. Tuo pieni ihmisen alku käy sääliksi kun vaikuttaa siltä, että on "näyttelyesine".
Kaikki on kaupan. Tunkesstain myisi vaikka isoäitinsä, kunhan rahasta sovitaan.
Jossain iltaläpyskässä oli juttua bloggarista joka laittoi vauvansakin tienaamaan, oli tienannut jo monta tonnia muutaman viikon ikäisenä.
Siinä olisi hyvä vinkki monellekin rahahuolissa tuskailevalle nuorelle äidille.
Hymyn keskustelussa on julkaistu Tuhnuttarien osoitteet. Siitä vaan lyllerön osoitteeseen kuva juhannusparista. Mehmetin kuvan voisi liimata kuoreen tai laittaa näkymään kuoren ikkunasta, jotta osaisi avata kirjeen, kun posti tulee lyllerön vielä koisatessa.
Miksei Johanna kuvaa enää itseään lainkaan? Kuinka monta sataa kiloa hän nykyään painaa? Enää ei taida olla rahaa hiuksiin, ripsiin tai uusiin vaatteisiin. Eikai Johanna vaan ala muistuttaa harmaata, ylipainoista lähiövalasta...
Ei tuosta julki tulleesta osoitteesta yksityinen päävuokralainen saa pimeästi asuntoaan vuokrata. Molemmat akat lentävät pihalle, jos yhtiö kuulee Jolenen taustat (häätökuvineen, rikostuomioineen, ulosottoineen ja psykoosi-lööppeineen). Säännöissä jo sanotaan, että kanssavuokralaisen taustat ja talous tulee olla kunnossa.
Milloin tuo vauva alkaa kertomaan suuria viisauksia? Varmaan saamme kohta kuulla lapsen suusta paljon totuuksia ja ihmettelyitä miksi kaikki on niin kateellisia kauniille äidille. Lapsi varmaan etsii rikkaista isä-ehdokkaita ja kyselee heiltä haluaako hän naimisiin kauniin äitini kanssa.
Jos jätetään tyyliseikat syrjään, Tunkrahvista kirjoittavat realistit, spekuloijat ja hyväntahtoiset hönöt.
Jättäkää hänet rauhaan jo.
Niin kauan kun siellä asunnossa on pieni vauva niin turha kuvitella. Miksi pitäisi jättää rauhaan alkoholisti väkivaltarikollinen pienen lapsen kanssa? Kahdestaan en jättäisi hetkeksikään.
MENE SITTEN SINNE RUOTSIIN VINKUMAAN!
Suomi ei kaipaa kaltaisiasi roskia!
No juntti Tukiainenhan lähti jo Ruotsiin vinkumaan!
Kyllä on vauva uudessakin kuvassa aivan taksinallen näköinen.
Barbie-lyllerö on käynyt taas valeostoksilla. Eipä näy tuotesijoittelua omassa luukussa.
Tunkin "saamat" lahjat ulkomailta. Mistä lähettäjät ovat saaneet osoitteen?
Mite te ääliöt kuvittelette SUOMEN lastensuojelun voivan puuttua RUOTSIN kansalaisen tekemisiin?
Ja luuletteko että Ruotsin lastensuojelua kiinostaa pätkääkään joidenkin Suomalaisluusereiden vinkumiset, vaikka kuinka tehtailisitte Ruottin lastensuojeluun ilmoja.
Ruottin terveydenhoito on todennut Tuksun ja Paulin hyviksi vanhemmiksi, eikä lapsella ole kuulemma mitään hätää.
Tunkesstainilla on myös Suomen kansalaisuus. Kyllä siellä Ruotsissa lastensuojelu ottaa ilmoitukset yhtä vakavasti kuin Suomessakin. Kyseessä kuitenkin väkivaltainen rikollinen, päihdeäiti. Ruotsin terveydenhuolto ei ole todennut vanhemmuudesta yhtään mitään vaan seuraavat tilannetta. Kyllä siellä on sossu hereillä Tukiaisen lapsen suhteen.
Heii haloo! Ei ole Tuksu Ruotsin kansalainen, ainoastaan muuttanut osoitteensa sinne.
Miksi raivoat? Onko sinulla enemmän peliss kuin meillä muilla. Oletko taksinalle?
Tällaisia mölöpojan purkauksia kirjoittelet ihan maksutta. Yksi lause siinä ei ole totta.
Näädillä on ongelma. He ovat omineet Johannan jo reilut 10 vuotta sitten itselleen. Nyt he kokevat, että myös Johannan vauva on heidän omaisuuttaan. Sitä se teettää, kun ei osaa päästää irti.
Onkohan Tunkin kaikki vauvakuvat viiden viimeisen viikon ajalta samasta vauvasta?
Paljon on Tunkero toimittanut kaunisteltuja kuvia itsestään ja vauvastaan. En tiedä, miksi se niin tekee. Ai niin, ne Seiskan palkkiot.
Jouluna nähdään minkälaisella kokoonpanolla Tunkeron kantaperhe on koolla. Ja onko albaani Mehmet(ti) läsnä.
Tunkero on ilmoittanut, että vauvan ristijäiset ovat tammikuussa. Minkä seurakunnan piikkiin? Qkerin Nellin helluntailaisten, että jää nimenmuutokselle pelivaraa jatkossakin.
Vauva on myyty Seiskalle, joka haluaa myydä mainoksia alustoilleen. Hömppä myy, lapselle jäävät monet traumat.
Tuksu myy vaikka isoäitinsä, kunhan riittävästi maksetaan. Johanna-Jezebel palvoo rahaa.