Afrikkalaiset lopulta perivät kaiken

Anonyymi

Länsimaiden ja Kiinan tulevan tragedian juuret olivat siinä että vaikka ymmärsivät koulutuksen ja teknologian merkityksen ne aliarvioivat demografisen kehityksen uhat ja mahdollisuudet. Mitä hyötyä on progressiivisuudesta jos ei siitetä jälkikasvua joka sitä ylläpitäisi ja siitä pääsisi myös nauttimaan. Voittaja se joka pystyy yhdistämään tieteen ja naisen hedelmälliset ja hekumalliset lanteet.

Länsimaiden ja Kiinan ihmiset saavat itse syyttää itseään tulevasta romahduksestaan. Näissä maissa oli liikaa "velttovirtasia".

12

65

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Synnytysikäistä naista kohden pitää syntyä länsimaissa 2.1 lasta jotta väestömäärä pitkässä juoksussa, ilman maahanmuuttoa, pysyy ennallaan. Yhdessäkään länsimaassa eikä yhdessäkään Itä-Aasian kehittyneessä maassa tämä ei toteudu alkuunkaan. Jopa USA:ssa lukema on jo pudonnut alle 1.8:n. Suomessa lukema on järkyttävä, todella kulttuurimarxilainen 1.3.

      Menossa häpeällinen länsimaisen kulttuurin itsemurha. Tätä jopa edistykselliset juhlivat suurena voittona. Näin kävi kun päästettiin kulttuurimarxilaiset arvot vallalle.

    • Anonyymi

      Persut ja äärivasemmistolaiset alkavat jäkättämään vastaan ja puolustelemaan velttoiluaan milloin "maailman liikakansoittumisella" milloin ateistisella jargonillaan. Ja etenkin persuja voidaan syyttää siitä että saamattumuutensa yrittävät häivyttää islamretoriikalla. Persut pakoilevat vastuutaan.

      • Anonyymi

        Persut ja persut. Eikö eräät osaa muuta kuin jankuttaa yhtä puoluetta?
        Liikakansoitus on huono asia, samoin se että lapsia tehdään liian vähän. Paras olisi kultainen keskitie.


    • Anonyymi

      Elämme suuressa toivorikkaudessa että kinkit saa lopultakin sivistettyä ne viidakon elukkalaumat ainakin ottaa niiden ns. valtiot haltuunsa

      • Anonyymi

        Viestiliikenne ainakin kulkee kink-landian kautta...


    • Anonyymi

      Murjaanit eivät osaa sitä tiedettä.

    • Anonyymi

      Punikit ainakin kunnostautuu hässimisessä ja lapsenteossa Emma ja Li näyttävät esimerkkiä ja pian koko punikkihalliallitus on paksuna, Vanhasta myöten.

      • Anonyymi

        Onko Matti Vanhanen raskaana???


    • Anonyymi

      Voi olla, mutta ainakin täällä Suomessa ne kuolevat sitten pakkaseen kun eivät osaa mitään tehdä itse

    • Anonyymi

      Tuhkamunasuomalaiset kuolevat sukupuuttoon koska omaksuivat porvarillisen kulutushedonismin ja marxilaisen velttouden ja vastuuttomuuden yhdistelmän ohjenuorakseen. Tuloksena arvotyhjiössä olevien kansakunta. Tuollainen joutaakin tulla syrjäytetyksi.

    • Anonyymi

      Afrikkalaiset ovat viriilejä ja lopulta hyvin elämänmyönteisiä ihmisiä. Ei siinä paljon oppineisuus auta länsimaista intellektuellia jos ei tajua niin yksinkertaista asiaa kuin sikiämisen välttämättömyyden. On mennyt älymystöltä ja sen kouluttamalta ruppukansalta oppi hukkaan. Toiset lukevat pseudoälyllistä "viisautta", toiset pelaavat nettipokeria ja lottoavat. Sielutonta porukkaa.

      • Anonyymi

        Eivät kuitenkaan osaa edes kaivopumppua hoitaa, vaikka länsimaiset insinöörit jotka kaivon lahjoittivat neuvoivat kaiken.

        Tyhmä kantaa vettä putoukselta kilometrien päästä päänsä päällä kokopäivätyönään tauotta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe