NATO ja väkivalta

Anonyymi

Väkivalta uhkaa

Jos Trump julistautuisi voittajaksi kun paljon ääniä on vielä laskematta, seuraisi suuri oikeustaistelu. Korkeimmassa oikeudessa on nyt enemmistö republikaaneille myötämielisiä tuomareita.

Kiista koskettaisi myös virkavaltaa ja viime kädessä armeijaakin. Yhdysvalloissa arvioidaan tänä vuonna jo noin 25 ihmisen kuolleen poliittisen väkivallan seurauksena. Yhdysvalloissa ihmiset omistavat runsaasti aseita ja niitä on puolin ja toisin jo esitelty mielenosoituksissa. Riski suurista väkivaltaisuuksista on todellinen.

Yhdysvaltain armeijassa toivotaan selvää voittoa jommallekummalle ehdokkaalle. Muuten kenraalit saattavat joutua kiusalliseen välikäteen. Trump pitää itseään sotilaiden suosiossa, mutta monet kenraalit ovat palvelleet ulkomailla ja tietävät miten heidän kotimaansa siellä nähdään - paskiaisina.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sotilaiden tehtävä on suojella perustuslakia eikä istuvaa presidenttiä! Jos Trump häviää niin ei häntä sotilaat auta!

      • Anonyymi

        Vain 13% natomaiden väkivallasta tapahtuu ulkomailla.


      • Anonyymi

        Yhdysvaltain hallitus on varoittanut ulkomaiden diplomaatteja sotilasavun lopettamisesta. Yhdysvallat saattaa lopettaa sotilasavun mailta, jotka liittyvät Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n jäseniksi ilman, että niiden hallitukset samaan aikaan lupaavat suojella alueillaan olevia Yhdysvaltain sotilaita rikostuomioistuimen toimivallalta.


      • Anonyymi

        Trump suojelee sotarikollisiaan kansainväliseltä oikeudelta. Eikö pieni vastapalvelu olisi paikallaan.


    • Anonyymi

      Venäjällä armeijan tehtävä on varmistaa istuvan presidentin virkakausien jatkuminen perustuslain vastaisesti vaikka 50 vuotta.

      Kansalaisethan ei sitä huomaa vaikka muumion sukulaiset käärisivät valtion kassasta rubuleita tililleen....Igorin ja Jelenan elämä on päivästä toiseen yhtä puuduttavaa,

      • Anonyymi

        Taidat itsekin tietää, että näin ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat itsekin tietää, että näin ei ole.

        On kyllä.... jokainen järkevä ihminen näkee, ettei Venäjä ole oikeusvaltio!


      • Anonyymi

        Venäjän asiat eivät kuulu jenkkien väkivaltakeskusteluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä.... jokainen järkevä ihminen näkee, ettei Venäjä ole oikeusvaltio!

        Mistä seelaisen näkee, välissämmehän on media.


    • Anonyymi

      HS seuraa
      Yhdysvaltojen suurkaupungit verhoutuvat vaneriin valmistautuessaan vaalipäivään: ”Jos Trump voittaa, Washington revitään maan tasalle”

      • Anonyymi

        Yhdysvalloissa on poikkeuksellisen hermostunut tunnelma päivää ennen vaaleja – monissa kaupungeissa varaudutaan levottomuuksiin. Koronaepidemia pisti vauhtia asemyyntiin jo alkuvuonna.
        Siellä on amissioonia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdysvalloissa on poikkeuksellisen hermostunut tunnelma päivää ennen vaaleja – monissa kaupungeissa varaudutaan levottomuuksiin. Koronaepidemia pisti vauhtia asemyyntiin jo alkuvuonna.
        Siellä on amissioonia.

        Suomalaisten ei pidä sotkeutua naton johtavan maan sisäisiin asioihin.


    • Anonyymi

      Trumpilla on mahdollisuus kampittaa monella tavalla Bidenin mahdollinen vaali voitto esim juuri korkeimman oikeuden avulla jonne vietyjä äännestysvalitusten mukaisia ääniä ei lasketa kun ne ei ole säädettynä aikana laskettavissa. Tätä temppua republikaanit jo käyttää mutta myös äänestäjien uhkailua.

    • Anonyymi

      Valta eli valemedia ennakoi Bridenille niukkaa voittoa, vaikka tosiasiassa Trumpin kannatus on murskaavan ylivoimaista.
      Mutta näin meitä manipuloidaan myös tässä asiassa, joka ei meitä luulisi liikuttavan ollenkaan.
      EU:n alueella taloudet horjuvat feikki koronan kourissa, siis mitään näyttöä koronaviruksesta ei edeklleenkään ole.
      Tässä ja monissa muissa asioissa olisi syvällisen pohdinnan paikka, mutta miten sen tekee valemedia...syytää yhdentekeviää liirumlaarumia koronan ja siihen liittyvän pelottelun lisukkeeksi.

      • Anonyymi

        ” Valta eli valemedia ennakoi Bridenille niukkaa voittoa, vaikka tosiasiassa Trumpin kannatus on murskaavan ylivoimaista.”

        Kas, kun se ”murskaava ylivoima” ei realisoidu vaaleissa? Outo väite?


    • Anonyymi

      Väkivallasta puheen ollen...Miksi Putte ei suojellutkaan kaveriaan? Lähtölaskenta alkanut.
      Venäjän Tapolaa ei lohduta edes Matti.

      Venäjän "makkarakuningas" murhattiin jalkajousella saunaan Moskovan lähellä

      Vladimir Marugov oli naisystävänsä kanssa saunassa huvilallaan noin 40 kilometrin päässä Moskovasta, kun saunalle tunkeutui kaksi naamioitua hyökkääjää maanantaina aamulla, kirjoittaa uutistoimisto Reuters.

      Marugov omistaa kaksi Venäjän suurimpiin kuuluvaa makkara- ja lihanjalostusyritystä. Häntä kutsutaan usein Venäjän ”makkarakuninkaaksi”.

      Hyökkääjät sitoivat Marugovin ja tämän naisystävän ja vaativat Marugovilta rahaa, jota hän piti huvilalla. Lopulta hyökkääjät ampuivat Marugovin jalkajousella.

      Naisystävä pääsi jossain vaiheessa vapaaksi ja pakenemaan ikkunasta. Hän soitti naapuritalosta poliisit.

      Hyökkääjät pakenivat autolla, joka löytyi myöhemmin läheisestä kylästä. Hyökkääjiä ei ole tavoitettu.

      Murha-aseena käytetty jalkajousi löytyi menehtyneen Marugovin vierestä.

      Marugov on jo toinen hiljattain kesken saunomisen tapettu venäläismiljonääri.

      Viipurilainen vaikutusvaltainen liikemies ja kaupunginvaltuutettu Aleksandr Petrov löydettiin ammuttuna huvilansa saunan läheltä lokakuun lopulla.

    • Anonyymi

      Toivotaan, että oikeampi ehdokas ei häviä.

      • Anonyymi

        Toivotaan, että oikea häviäjä häviää.


    • Anonyymi

      NATOn väkivalta synnytti hirviön Lähi-Idässä. Isis on hiipinyt Afganistaniin. Isisin itsemurhapommittaja iski viimeksi viime viikolla Kabulissa paikalliseen kouluun. Iskussa kuoli 24 ihmistä ja haavoittui kymmeniä. Islamin puolustusliitto ehti ennen Pohjois-Atlantin puolustusliittoa koulun penkille.

    • Anonyymi

      Kylläpäs on kiva juttu kun muutaman tunnin kuluttua alkaa Yhdysvalloissa kovat mellakat, se tekee iloiseksi. Missään muualla demokraattisissa maissa tarvitse kauppojen ikkunoihin vaalien ajaksi vanereita laitella,Yhdysvaltojen roskaläjä poikkeus.

      • Anonyymi

        Kyllä Valko-Venäjälläkin.


    • Anonyymi

      Minulla on sellainen tuntuma asiaan. Ettei siellä mitään sen erikoisempaa tapahtu äänestyksen aikana. Jotkut toimittajat ja eri tahot ovat vain halunneet tehdä asiasta suuremman mitä se todellisuudessa on.
      Se miten vaalitulosta tullaan tulkitsemaan eri tahoilla. On kyllä todella vaikea asia.
      Sen aika näyttää.

      Yst. Terv. Uusistusmielinen.

    • Anonyymi

      ” NATO ja väkivalta”

      Huvittava otsake jopa Tiltu-tasolla ja kuvaa hyvin heidän pakkomiellettään!

      USA ei ole = Nato
      eikä
      Nato = USA,

      Jos haluaa puhua USA:n vaaleista niin toki maan voi ja saa mainita nimeltä!

      Ei maan nimi ike Nato!

      • Anonyymi

        Huvittavaa on tuon vuosikausien toistelu kun kaikki näkee että USA=NATO sekä käytännössä että NATOn organisaation mukaan.


      • Anonyymi

        Ei Saksakaan ollut kolmas valtakunta, eikä kolmas valtakunta ollut Saksa.

        ” NATO ja väkivalta”

        Nato Saksa on osallistunut Naton väkivalta operaatioihin. Eli yhtä Natoahan tässä ollaan, niin että sanotaan että Nato tulee, Nato tappaa. Ja pulinat pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huvittavaa on tuon vuosikausien toistelu kun kaikki näkee että USA=NATO sekä käytännössä että NATOn organisaation mukaan.

        Ei näe! Vain sinä haluat niin nähdä! USA on USA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näe! Vain sinä haluat niin nähdä! USA on USA!

        Natosokea ei näe


    • Anonyymi

      Venäjän rottien märät unet NATOsta on uusi otsikko.

    • Anonyymi

      Kumpi parempi uni: Putten kanssa testaamassa Novitsokkia?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe