Täällä on helppo tehdä talousrikoksia kun kukaan "viranomainen" ei puutu ajoissa ja jos tuomiot on todella pieniä.
Kiitos suomi
terveisin
Talousrikoksia tekevä ja rikastunut.
Kiitos suomi
terveisin
Talousrikoksia tekevä ja rikastunut.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Erityisesti kansallisomaisuuteen liittyvät kaupanteot joissa kauppasumma pimitetään henkilökohtaislle tileille veroparatiiseihin.
Vähältä piti tilanne oli SOTE, jossa ideana oli ensin pilkkoa toiminnat pienempiin yksiköihin (mallina oli Gordon Gekko / Wall Street), muodostaa yksiköille osakekannat, ja myydä toiminnat ulkomaalaisille pääomasijoittajille, jotka sijoittavat VAIN OIKEASTI kannattaviin toimintoihin, kuten toimintoihin joissa valtio on laskujen maksaja.
Tätä maanpetostoimintaa ei ole saatu kuriin, eikä tulla saamaan, koska samassa hyvävelipöydässä istuu sekä tekijät että rikostutkijatkin. (Ei korppi korpin silmää noki)
Mikäli kepukokkareet pääsevät uudestaan valtaan, on se tavalliselle kansalaiselle tuho ja konkurssi.
Jo nyt oleva "hallintarekisterilaki" jonka tekivät kavalluksiaan varten, on tehnyt sähkönsiirtomaksuja ja muuta haittaa kansalaisille.
Kun perustoiminnoista kuten sähkö ja vesi päästään rokottamaan sikahintoja, alkaa kansalaiselle helvetti.
Kannattaa Googlata Rautaruukkia, ja muita miten varallisuus on tietyissä nimeltämainitsemattomissa lestapiireissä todellisuudessa suhmuroitu.
Kaikki toiminnot ovat miljoona pari pikavoittoja per kauppa, kansallisomaisuutta kavaltamalla, ja kansa senkuin maksaa korottuneina elinkustannuksina, ja lopulta kansa päätyy varattomiksi.
Kannattaako enää edes äänestää ja jos niin ketä?
Kaikki huonoja joten vanhaan tyyliin on äänestettävä vähiten huonoa. Sellaisia jotka ovat ensin suomalaisen asialla eikä Kreikan pankkien ja Välimeren pankkien, tai hyysää kaikenmaailman loisiviksi tulevia ikityöttömiä. En tiedä mitä tekee Harkimo, tms.
Joka tapauksessa sellaista joka on kansan asialla. Ennen oli Veikko Vennamo mutta enää ei tosimiehiä ole.
Kukaan yksityinen rahansa menettänyt ja kärsinyt ihminen ei uskalla tehdä Suomessa mitään. Venäjällä näköjään uutisten mukaan jalkajousi laukeaa tarvittaessa tai 9 g lyijyä tekee pahan reiän.
Suomessa rötöstelevät kuin siat, koska tuota pelkoa ei ole.