Ministeri: Wienin keskustan eilisen iskun taustalla Isis-terrorijärjestö. Nyt onpi perusteltua lisätä Euroopan turvallisuutta ja syventää transatlanttisia suhteita.
Iskussa kuoli ainakin kolme siviiliä. Myös yksi hyökkääjä ammuttiin.
NATO riippuvainen ulkoisesta uhkasta
13
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Naton sisäisistä uhkista keskeisin lienee Yhdysvaltain omalakisuus kansainvälisissä asioissa.
Yhdysvallat on asettanut pakotteita (sänksöns) kansainväliselle tuomioistuimelle pelastaakseen omia sotarikoksiin syyllistyneitä sotilaitaa. Tätä ei kuitenkaan edes Yhdysvaltain lähimmät liittolaiset hyväksy.
Yhteensä 72 YK:n jäsenmaata osoitti eilen maanantaina tukensa Kansainväliselle rikostuomioistuimelle (ICC) Yhdysvaltain asetettua kahdelle tuomioistuimen edustajalle pakotteita.
Yhdysvallat on kieltäytynyt hyväksymästä tuomioistuimen toimivaltaa aina sen perustamisesta lähtien. Erikoistuomioistuimen tehtävänä on ollut käsitellä kansanmurhaan, sotarikoksiin ja ihmisyyden vastaisiin rikoksiin liittyviä tapauksia.
Syyskuun alussa presidentti Donald Trumpin hallinto kuitenkin ryhtyi ennennäkemättömiin toimiin ja asetti pakotteita tuomioistuimen pääsyyttäjälle Fatou Bensoudalle sekä toiselle korkea-arvoiselle ICC:n virkamiehelle.
Vuonna 2002 toimintansa aloittanut Hollannin Haagissa toimiva ICC avasi aiemmin tänä vuonna tutkinnan, jossa selvitetään yhdysvaltalaisjoukkojen Afganistanin sodassa tekemiä rikoksia. - Anonyymi
ISIS on USAn terojärjestö joten ei transatlanttisten suhteiden tiivistäminen ja yhteistyön lisääminen taida NATOa ISISa vastaan auttaa
- Anonyymi
Kappas vain EU kieltäytyy tapaamasta kongressihyökkäyksen takia Yhdysvaltain ulkoministeriä. EU reagoi sittenkin. Mutta vasta viime tingassa, kun nykyisellä presidentillä on enää vain vähän aikaa. Olisi osoittanut selkärankaa suhtautua USA:n ulkoministeriin, muihin ministereihin ja presidenttiin nuivasti silloin, kun he olivat valtansa huipulla.
Mutta ei esimerkiksi Suomen Sauli uskaltaisi nousta isäntäänsä vastaan.- Anonyymi
Pompeon Euroopan matkan alkuperäinen tarkoitus lienee ollut tuen hakeminen Kiinan vastaiseen politiikkaan mutta EU sai aikaan juuri kauppasopimuksen niin Pompeon intokin laantui.
- Anonyymi
” Mutta ei esimerkiksi Suomen Sauli uskaltaisi nousta isäntäänsä vastaan.”
Tiltun tyhmyys kukkii! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Mutta ei esimerkiksi Suomen Sauli uskaltaisi nousta isäntäänsä vastaan.”
Tiltun tyhmyys kukkii!Avaisitko vähän?
- Anonyymi
Saulin ainoa isäntä on Suomen kansa!
Jos muuta väität niin perustele! - Anonyymi
Juuri ulkoiset uhkat on syy tehdä yhteistyötä, ja lujittaa puolustusta. Erimaiden turvallisuusselvitykset, myös Suomen ovat tähän päätyneet. Meillä myös todettiin että Nato on turvallisuutta lisäävä tekijä itämerellä. Suomessa ollaan harvinaisen yksimielisiä turvallisuusratkaisuista, ja yhteistyöstä Nato-maiden kanssa.
- Anonyymi
NATOkägöset niitä turvallisuus selvityksiä laatii että ei ole ihme että NATOa niissä pidetään turvallisuutta lisäävänä tekijänä mitä se ei ole
- Anonyymi
Suomessa Nato-jäsenyyden vastustus on huomattavasti Ruotsia vahvempaa. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) joulukuussa julkistamassa kyselyssä jäsenyyden hakemista vastusti 53 ja kannatti 21 prosenttia vastanneista. Kannastaan epävarmoja oli neljäsosa.
- Anonyymi
Marraskuu 2020 Nato vastustus 45%
Joulukuu 2020 Nato vastustus 53%
Natovastustus kasvoi 8% kuukaudessa. Tätä menoa natovastustus on vuonna 2016 sataprosenttia.
Suomessa Nato-jäsenyyden vastustus on huomattavasti Ruotsia vahvempaa. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) joulukuussa julkistamassa kyselyssä jäsenyyden hakemista vastusti 53 ja kannatti 21 prosenttia vastanneista. Kannastaan epävarmoja oli neljäsosa.- Anonyymi
Nato kyselyn tulos:
Natoa kannattaa. 12%
Natoa vastustaa. 82%
EOS. 6%
- Anonyymi
Suomi on maailman natovastaisin kansa, ei löydy maapallolta toista jossa natoa inhottaisiin yhtä paljon. Olkaamme ylpeitä siitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2804733Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k422918Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281531Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271232- 471169
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7976Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58961Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52959Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78931