Punikit siellä niin kuin täällä huutavat kansan jakautumisesta. Mutta mitä he itsetekevätkään. ? https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9c417e60-f63e-4ded-b463-8d26bd7cb1b5
Demokraatit USA:ssa kuin ViherVassarit Suomessa
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Obamaa ei paljon sivistys paina. Voi hyvin verrata mölyapinaan apinanleipäpuun oksistossa.
Suomalainen media levittää tuota pazkaa täällä, ikään kuin ei sitä jo riittäisi omasta maasta.
HS, YLE ja kaikki iltaroskamediat toimivat samalla tavalla, olipa kysymykseesä Suomen vaalit tai USA:n vaalit, niin samanlaista toimittaja-apinoiden toiminta tapaa molemmissa paikoissa.
Näissä herroissa on niin suuri sivistysero että sitä ei näköjään meidän päärynäpartasuu miehet tajua.
Trump on kuin keskonen pikkulapsisarjassa. Narsisti ja samalla niin tyhmä ja hemmoteltu.
Huolissaan voi olla ainoastaan siitä, että meillä Suomessa lisääntyy samankaltainen helppoheikkien tyhmyys.
Meidän on jatkettava tinkimättä oppi-isämme Jyrki Kataisen viitoittamalla kivisellä, mutta silti ainoalla oikealla tiellä.
Sinä päivänä lähes neljä vuotta sitten kun Trump valittiin presidentiksi, hakattiin kiveen demokraattien periaate jonka mukaan trumppia ei tulla koskaan pitämään presidenttinä. Jo ennen tätä trumpista kerrottiin standardit vaalipropagandavalheet, mutta valinnan jälkeen propagandamylly lähti ylikierroksille, ja on jatkanut tähän päivään saakka.
Mitenkä sitten, jos Biden valitaan ja republikaanit toimivat kuin pesäpallossa. Siirtyvät ulkovuoroon ja sama peli jatkuu.
Voin jo melkein nähdä otsikot ja lausunnot, kun Biden on presidenttinä ja mennyt julkisessa puheessaan puhumaan ihan sekavia. Tästä on sitten aiheutunut julkista pilkkaa.
Suomessa marssitetaan tällöin lausuntojaan antamaan joukko besservissereitä, jotka aloittavat hokemisen: Yhdysvaltojen presidenttiä tulee kunnioittaa. Supon päällikkökin talutetaan TV-uutisiin kertomaan että Yhdysvaltojen Presidentin julkisessa pilkkaamisessa voivat täyttyä rikoksen tunnusmerkit.