Tämä on muuten oikeasti tapahtunut

Anonyymi

Pohjalainen perhe jonka yksi jäsen oli tärkeässä virassa Puolustusvoimissa sai sähköpostin jossa kerrottiin erittäin salaisesta operaatiosta Murmanskin alueella ja siinä olivat mukana Norja,Iso-Britannia ja Usa.Pohjalaisen pienen kylän Maanpuolustusjärjestön jäsenet ottivat asian ykkösprioriteetiksi ja lopulta tuli ilmoitus että erittäin korkea Naton Eversti tulee tähän kylään pitämään selonteon ja se on luokiteltu "erittäin salaiseksi".Myöhemmin joulukuussa sitten sovittiin tapaaminen Kuntasalissa johon kutsuttiin koolle 8 ihmistä ja olipa mukana kunnan eläinlääkäri ja ampumaseuran johtaja.Paikalle tuli komea harmaapäinen Everstin pukuun pukeutunut,erittäin hyvää englansia puhuva herrasmies ja hänellä oli 2 seurueen attasea ja yksi blondi nainen joka lopulta oli se joukkueen hengellinen johtaja.Ideana on se että tämä oli salainen operaatio ja tulisi heikentämään Venäjän Murmanskin tiuetojärjestelmää ja tarvittiin noin 2,2 miljoonaa euroa rahaa että Operaatio onnistuisi ja Suomi saisi merkittävän voiton pahasta Venäjästä mutta tieto oli pidettävä salassa.Käytiin viikko operatiivista tiedonvaihtoa ja tiedustelutietojen vaihtoa kunnes lopulta Pohjalainen ryhmä yrittäjiä ja perheitä saivat kokoon 1,4 miljoonaa euroa johon viiksekäs Eversti levitellessään käsiään yhdessä blondin ja muiden vakavailmeisten agenttien kanssa suostuivat rahojen ottamiseen Operaatiota vastaan.Vielä seuraavana päivänä eräs rouva joka oli vannoutunut Venäjän vihaaja panttasi oman omakotitalonsa sai pankilta 80000 euroa ja onnellisena antoi rahat seuraavana päivänä viiksekkäälle Everstille.Eversti sanoi että viikon kuluttua kuunnelkaa uutisia ja kuulette kuinka koko Murmansk on romahtanut ja Venäjän Kreml kokee takaiskun.Everstin seurueen mennessä autolle ja ajaessa pois pienestä kylästä niin koko pieni Pohjolaisen kylä vilkutti Everstille ja näille agenteille ja moni pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan onnellisina ja heiluttivat nenäliinoja ja syvä tunne siinä että olivat mukana taistelussa pahaa Venäjää vastaan.Viikon kuluttua kaikki istuivat televisioiden ja radioiden ääressä ja kuuntelivat uutisia Murmanskin romahtamisesta mutta mitään uutisia tästä ei tullut.
Vain tavallisia uutisia Euroopan Unionista ja soten uudistamisesta ja puolueiden kannatusluvuista.Yksi nainen nyrpisti naamaansa ja kysyi että missä positiiviset uutiset niin yksi kunnan jäsen sanoi että tämähän oli salainen operaatio ja eihän näistä kerrota uutisissa.Ja lopulta pienen Pohjalaisen kylän eräässä pienessä talossa tanssittiin ja riemuittiin että Murmansk on mennyttä ja samaan aikaan Rovaniemellä Eversti seurueineen on tapaamassa taas pientä kylän ihmisjoukkoa ja nyt on operaatio missä Moskovan salainen ydinasetukikohta tuhotaan ja siihen tarvitaan kyläläisiltä 2,2 miljoonaa euroa salaiseen operaatioon ja kaikkien on oltava hiljaa tästä koska tämä on korkean tason Mission.

15

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tulee mieleen elokuva Siunattu Hulluus ja Havukka-Ahon ajattelija

    • Anonyymi

      Hyvä tarinan kertoja.

    • Anonyymi

      Oliko toi kuvaus Suomen hallitusohjelmasta?

    • Anonyymi

      "Venäjän Murmanskin tiuetojärjestelmää". Tiu eto oli järjestelmänä liian satumainen uskottavaksi.

    • Anonyymi

      Pohjalais komppanian päällikkö kiitti toteamalla - KITTOS EI. MEEMMOO LUAPIOOTA. JA NYH SAMU HINTTARI LÄHÄRET TUASTA OVESTAA KU TULIKKI JA VÄHÄ SAATANAN VINKIÄÄ!!!

      • Anonyymi

        Kyllä pirtissä tuli vähäksi aikaa hiljaa ja lopulta emäntä keitti kahvit ja sanoi että radio päälle nyt.Onko Murmansk viel pystys ja missä viiksekäs eversti


    • Anonyymi

      Pohjanmaalla kukaan ei enää ole tärkeässä asemassa puolustusvoimissa.

    • Anonyymi

      Huijauksia on menenlaisia mutta tuskin pohjalaisetkaan lähtee tuon rahoitukseen muurmanskin tuhoamiseksi vaikka kuinka vihaisi Venäjää

    • Anonyymi

      Aloitus on täyttä valhetta, mutta tämäpä on oikeasti tapahtunut:

      Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, suomalainen desantti Johan Bäckman rekryi hyödyllisiä idiootteja rintamalle ammuttavaksi. Suomesta lähti Petri Viljakainen.

      • Anonyymi

        Naton katala juoni Suomen tuhoamiseksi on paljastumassa.


    • Anonyymi

      Tuo kyseinen tummaihoinen viiksekäs Nato Eversti oli muuten se Nigerian Prinssi.

      Oli sitten viimein päässyt Suomeen.

    • Anonyymi

      Sillä aikaa Seinäjoella:
      Lähettivät Natosta mustan viiksekkään Nigerian prinssinä esittäytyneen everstin Pohjanmaalle, houkuttelemaan puolustusvoimien palveluksessa korkeassa asemassa olevaa naista pelaamaan kanssaan lottoa ja kiertokirjettä.

    • Anonyymi

      Suomessa erästä naista lähestyi Usa:n kenraali ja sanoi että hän tekee huippusalaisia tehtäviä muslimimaita,Kiinaa ja Venäjää vastaan.Tämä kenraali onnistui huijamaan naiselta satoja tuhansia euroja ja lopulta paljastui että hän oli afrikkalainen ja tiesi että suomalaiset inhoavat muslimeita,kiinalaisia ja venäläisiä.Oli myös tapaus että joku kuuluisa kitaristi tarvitsi rahaa koska oli juuttunut lentokentälle Gibson ja Fender kitaroiden kanssa ja jotkut suomalaiset olivat lähettäneet hänelle tuhansia euroja.Kyllä monet joutuvat huijatuiksi ja ihmetyttää että vielä 2020 luvulla koska ihmisten luulisi olevan jo viisaampia eikä elävänsä luolamiehen elämää esihistoriallisessa ajanjaksossa.
      Herää kysymys voiko astronautti joka on lentänyt Marsiin voidaan kusettaa jollain sähköpostitarinalla että Jimi Hendrix lentokentällä on rahattomana ja tarvitsee 5000 dollaria kotimatkaa varten ja tämä astronautti heti lähettää Jimille fyrkat ja odottaa vastausta miten Jimi voi ja onko hän saanut rahat.Ei voi muuta kuin itkeä tai nauraa

    • Anonyymi

      Jos astronautti olisi noin tyhmä niin siltä voisi hakata hampaat irti nyrkkiraudalla ja lopulta taputtaa päähän

      • Anonyymi

        Sit se olis niinq irtohammas nautti.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      312
      3665
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      30
      2027
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1656
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      86
      1507
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      99
      1309
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1195
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      97
      1046
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      877
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe