Pelottaa Joe Bidenin valinta USA:n presidentiksi

"Jos Joe Biden valitaan Yhdysvaltojen presidentiksi, tulee se vaikuttamaan myös maan Venäjä-suhteeseen. Samalla vaikutukset oluttuisivat luultavasti myös Suomeen, sanovat entiset ulkoministerit Timo Soini ja Erkki Tuomioja".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex-ulkoministerit-arvioivat-nain-joe-bidenin-valinta-vaikuttaisi-suomeen-demokraateilla-on-paljon-tiukempi-ote/7974090

Demokraateilla on paljon tiukempi ote pakotepolitiikkaan. Myös Suomessa meidän telakkaa, Hartwall Arenaa ja ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle katsottiin paljon tarkemmin demokraattien aikana, Soini kertaa.

Erkki Tuomioja puolestaan arvioi, että Yhdysvaltojen suhde Eurooppaan tulisi Bidenin johdolla normalisoitumaan, eli palaamaan totutummalle linjalle. Samoin kävisi Venäjä-suhteelle, jossa Trump on vetänyt pehmeämpää linjaa.

– Hän on ivannut tai solvannut tai vähätellyt melkein kaikkia maailman johtajia, mutta on yksi poikkeus. Hänellä ei ole koskaan ollut poikkipuolistakaan sanaa Putinista, Tuomioja sanoo.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Jos Joe Biden valitaan Yhdysvaltojen presidentiksi, tulee se vaikuttamaan myös maan Venäjä-suhteeseen. Samalla vaikutukset oluttuisivat luultavasti myös Suomeen, sanovat entiset ulkoministerit Timo Soini ja Erkki Tuomioja".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex-ulkoministerit-arvioivat-nain-joe-bidenin-valinta-vaikuttaisi-suomeen-demokraateilla-on-paljon-tiukempi-ote/7974090

Demokraateilla on paljon tiukempi ote pakotepolitiikkaan. Myös Suomessa meidän telakkaa, Hartwall Arenaa ja ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle katsottiin paljon tarkemmin demokraattien aikana, Soini kertaa.

Erkki Tuomioja puolestaan arvioi, että Yhdysvaltojen suhde Eurooppaan tulisi Bidenin johdolla normalisoitumaan, eli palaamaan totutummalle linjalle. Samoin kävisi Venäjä-suhteelle, jossa Trump on vetänyt pehmeämpää linjaa.

– Hän on ivannut tai solvannut tai vähätellyt melkein kaikkia maailman johtajia, mutta on yksi poikkeus. Hänellä ei ole koskaan ollut poikkipuolistakaan sanaa Putinista, Tuomioja sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu