Euroalueen talous polkee paikallaan!

Anonyymi

Euroalueen talouden tuotanto polki lokakuussa paikoillaan palvelusektorin jatkaessa supistumistaan, käy ilmi tänään julkistetuista ostopäällikköindekseistä.

IHS Markit -tutkimusyhtiön tänään julkistamien lopullisten tietojen mukaan euroalueen palvelualojen ostopäällikköindeksi laski lokakuussa 46,9 pisteeseen syyskuun 48,0 pisteestä.

Supistuminen oli ennakoitua hivenen vaisumpaa, sillä uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat povanneet lokakuulle alustavien tietojen mukaista 46,2 pisteen lukemaa.

Ostopäällikköindekseissä yli 50 pisteen lukeman tulkitaan kertovan tuotannon olevan kasvussa. Alle 50 pisteen lukema taasen kertoo tuotannon supistuvan.

Euroalueen palvelualat ja teollisuuden yhteen nivova yhdistelmäindeksi laski 50,0 pisteeseen syyskuun 50,4 pisteestä.

Euroalueen suurimmista talouksista Saksassa palvelualojen ostopäällikköindeksi painui lokakuussa 49,5 pisteeseen syyskuun 50,6 pisteestä, kun odotuksissa oli alustavien tietojen mukainen 48,9 pistettä.

Palvelualat ja teollisuuden yhteen nivova yhdistelmäindeksi nousi yllättäen 55,0 pisteeseen 54,7 pisteestä. Odotuksissa oli 54,5 pistettä, joka oli myös alustava lukema.

Ranskassa palvelualojen ostopäällikköindeksi laski 46,5 pisteeseen 47,5 pisteestä. Yhdistelmäindeksi laski 47,5 pisteeseen 48,5 pisteestä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe